Mä voin hupantereillen kertoa jotakin

Olen avioliittotyön piireissä tavannut erilaisissa ryhmissä hyvin paljon ihmisiä, joista 99% on ollut ei lestadiolaisia. Näissä piireissä avaudutaan salaisimmiltakin elämän alueilta tavalla jota ei missään mualla tässä maailmassa tapaa. Ihana kohdata ihmisiä sellaisina kun he ihan todellisuudessa ovat.

Se mitä haluan hupantereille sanoa on ihmettelyni siitä millaisessa suojelevassa ja varjelemvassa elämänpiirissä olen saanut esikoislestadiolaisena elää. Muiden kivut ovat olleet kovia, mm. erilaisten hylkäämisten seurauksina syntyneet.

Puheet kamalista lestadiolaisista ovat siis täyttä valhetta, voin tämän todistaa kaksi sormea Raamatun päälle asettaen. Olen jo yli 60 vuoden ikäinen isoisä, ja olen erittäin loukkaantunut ja vihainen lestadiolaisiin kohdistetun törkeän yleistävän valheryöpyn vuoksi.

Lestadiolaiset vanhemmat ovat hyvin vastuullisia, aina kun riitaa tulee he ovat valmiita pyytämään anteeksi ja selvittämään asiat.

On ollut ilo kantaa omat vanhempansa hautaan, puhun nyt itsestäni, mitään ei ole jäänyt välillemme sivittamatta ja selvittämättä.

Jonkinlaista kohtuuta minulla lienee lupa odottaa niilötä jotka täälläpäivittäin valehtelevat lestadiolaisista ja mustamaalaamistarkoituksessa noukkivat uutisvirrasta rikostapauksia joihin jotkun uskostaan pois langenneet ovat syyllistneet. JOka on rikollinen hän on rikollinen ja rangaistuksensa ansainnut. Tämä ei millään tavalla oikeuta valehtelemaan julkisilla nettipalstoilla että lestadiolaiset olisivat sellaisia.

Koska emme ole päässeet sopimukseen valheiden ja mustamaalaamisen lopettamisesta, vaan ne ovat jopa kiihtyneet ja käyneet yhä ilkeimmiksi, on ainoaksi keinoksi jäänyt kehoittaa poistumaan sellaisia henkilöitä, jotka tällaista vastuutonta provokaatiota tekevat häritäkseen mahdollisimman tehokkaasti palstalla käytäviä keskusteluja lestadiolaisuudesta ja lestadiolaisten elämänarvoista..
10186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ei lestadiolaisissa olekkaan välttämättä vikaa vaan heidän oppiin ja heidän luciferilaisuuden oppiin. Ainakin täällä saa sen kuvan kun muutamia Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen pilkkaajia seuraa mm. Heidän Pyhän Nimien käyttämiset murhaajien, pedofiilien jne rikollisten suojaajina.

Kun on uskontunnustuksen antanut ja itsensä järjettömäksi ja ymmärtämättömäksi tunnustanut ja ihmisyydestään luopuneina yrittävät leikkiä ylijumalaa opettaen että vain he ovat taivaaseen menossa omilla opeillaan niin tuntuu pahalta kun vielä 2000-luvulla tilaavat murhia Jumalan Jeesuksen ja Pyhän Hengen Nimissä rikoksia teettäen luciferin tahtoa noudattaen!
teutakin on kaksi kertaa lyhyen ajan välein tehnyt selväksi, että Jeesus on seurakunnan perustaja ja se on luciferilaisten vale sillä Jeesus ei ole perustanut yhtään rikollisen kristinuskon seurakuntaa mutta tätä lestadiolaistenkin luciferia palvelleen herraa suojaten teuta valehtelee:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavalin_kirjeet
"Apostoli Paavali oli ensimmäisen kristillisen sukupolven merkittävin uskonoppinut. Hän julisti evankeliumia ja perusti seurakuntia kolmen vuosikymmenen ajan Rooman valtakunnan itäosiin."

Tuolla rikollisuudessa ne lestadiolaistenkin luciferilaisuus on joten voitte lopettaa syyttämästä Jeesusta seurakuntienne perustamisista!!!

Ja

Jeesus ei ole papeille virkoja jakanut niinkuin luciferilaisuuden teuta opettaa! Raamatun mukaan Jeesus kielsi uskomasta pappeihin:
Luukas 20:
45 Ja kaiken kansan kuullen hän sanoi opetuslapsillensa:
46 "Kavahtakaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,
47 noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion".
Mark. 13:21
Ja jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tai: 'Katso, tuolla', niin älkää uskoko

Ja lisää Jeesuksen antamaa asiaan liittyvää tietoa on mm. Matt 24.

siis lestadiolaiset ovat monien muiden lehkojen kera Jumalallisuudesta ppois eksytettyjä luciferilaisia.

http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
Kannattee lukea tuon sivun oikeassa laidassa olevien nuoli-linkkien tekstitkin huolella!

Äänestä

Hubander vastaa, lestat ym on hyviä ihmisiä, mutta puhvaiset ei saa ohjata harhaan

Äänestä
  • anteeksi, mutta milla tavalla hyviä ovat uskontunnustuksen antaneet?
    Jumalan ja Jeesuksen pilkkaajinako?
    Ehkä eksytettyinä hyviä luciferilaisia vai onko Jumala tai/ja Jeesus määrännyt omien uskovaisten, pikku lapstenkin tappamiset ja tappattamiset kuten esim. noitarovio lähetystyö rikollisuudessa?

    kerro lissää uskovaisten hyvyydestä... muutenkin kuin luciferilais hyvyytenä!

    Äänestä

Heh , nimimerkki Jeesus pelastaa. Vai oletko sinä joku avioliitoneuvoja, vai oletko peräti pappi joka vihkii, kun olet tavannut 99 prosenntiis ei lestadiolaisia. Sinä kuitenkin olet sanonut, että lestadiolaiset pääsevät vain taivaaseen. Mitenkä he voivat olla mielestäsi ihania ihmisiä.

Olen kanssasi samaa mieltä. Puheet kaikista lestadiolaisista kamalina ei pidä paikkaansa. mutta eräs täällä Jeesus pelastaa nimimerkin alla on kamala. Ei häntä voi verrata kaikkiin lestadiolaisiin. Hän on peri ovela, leikkii raamatun lausein Jeesusen raadon syömistä ja hänen verellänsä pesua. minua puistattaa tuollaiset jutut. On kironnut minutkin. En tiedä mistä saa voimansa. Ei ainakaan Jumalasta.

Ei se ole valhetta jos samalla toisetkin uskonveljet ja sisaret joutuvat itsensä samaistumaan heitä arvosteltaessa. Ymmärrän muiden lestadiolaisten olevan solidaarisia heidän kastissaan ylempänä olevalle mahtimiehelle, vaikka hän onkin kaksinaamainen. Ehkä siinä on pelko ja turha helvetintuomio takana.

Vielä teroitan, olen kehunutkin lestadiolaisia, työpakallani oleviakin. Ei he ole sen kummempia kuin muutkaan ei lestadiolaiset. Joukossa on meitä hyviä ja pahoja. Oletko muuten koskaan huomannut itsessäsi sellaista virhettä, että olisi tarvis pyytää anteeksi.

Nyt kun minä yritän tässä asiallisesti tuoda julki omat mielipiteeni hyvistä ja huonoista lestadiolaisista, ja en käske ketään poistumaan palstalta, koska meillä kummallakaan ei riitä siihen valta.

Olisi myös sopivaa jos sitten palstalta lähtisi laputtamaan, sellaiset henkilöt, jotka haluavat minutkin tappaa, ajaa helvettiin nimitellä kyykäärmeen sikiöksi ja saat/tanan äpäräksi. Ja että minun lähtöni voi olla lähellä. Onko tämä pelastuneen Jeesuksen sylilapsen puhetta. Eikö tällaiset voisi myös poistua. En ole sen pahempi Jumalan edessä kuin joku lestadiolais räksyttäjä ja tuomari. Vai mitä arvelet,tai ethän sinä lue minun viestejäni...no jaa minua tämä sanominen helpottaa...

Äänestä

Ei asia olenoin kuin sanot , ettähasluaa tappaa . olen seurannut
sanaharkkojanne 2-3 vuotta ,
Kukahan on se joka häiriköimällä on saanut toisen pinnan liian
kireälle . olisiko paaston paikka , Tänään olisi hyvä päivä oloittaa
kun on luonnollinen aika laskeutua paastoon .

Ei kukaan voita mitään pahalla , vaan mitä voidaan voittaa se voi-
tetaan hyväälä RAKKAUDELLA . joos teillä kahdella ei ole rakkautta
miettikää mistä sitä voisi saada lisää ..

Äänestä
  • Mitä uskontunnustuksen antanut järjetön, ymmärtämätön ihmisyyden kieltänyt uskovainen tietää rakkaudesta!!!
    Sellainen uskovainen uskoo, että rakastaa Jeesusta lähimmäisiään kun kirkollisveroja maksamalla ja lähetystyö rikollisuutta tukemalla tilaa murhia!!!
    Miten olis pienen opiskelu hetken kanssa!

    Jeesus opetti näion:
    1Joh. 2:4 Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.
    Joh. 14:15 Jos te rakastatte minua, niin pitäkäät minun käskyni.

    Ja luciferia palvelevien herra opetti näin:
    Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
    "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

    Siis uskovaisia ei luciferista erota rikoksia tekemiset!!!

    Äänestä

Naurulla tätä työtä tehdään minun puoleltani, minä tiedän mikä on totuus. En lue häiriköiden vistejä, minulle on siis täysin turha kirjoittaa mitään. Vaikka repisitte anuksenne kahtia, en tule siitä koskaan tietoiseksi. :-))))))))))))))))))))))

Valehtelijan osana on hel)vetti, se tässä säälittää. Moni repuusi ei usko joutuvansa kadotukseen, ennen kun häkki heilahtaa. Silloin se on myöhäistä katua.

Äänestä
  • lasten anuksien repijöille rikoksia rippi ja salarippi rituaalien oppia tuntevana myönnän käuniisti, että olet luciferin oppia hyvin tunteva ihmisyyden uskontunnuksessaan kieltänyt ateistipiru. Suomen uskonvapautta koskevan Lain tuella voisit palvella herraas se omalla nimellä, vai häpeätkö luciferia herranasi?

    Äänestä

Nimim; Jesus pelastaa; sanoit ____________Olen jo yli 60 vuoden ikäinen isoisä, ja olen erittäin loukkaantunut ja vihainen lestadiolaisiin kohdistetun törkeän yleistävän valheryöpyn vuoksi.__________________________________________

Jos väität, että Hubanderi olis jotain valhetta syöttänyt, niin kerro missä ja mitä, muuten joudut tuomarin eteen vääristä väittämistä ja siitä seuraa 77 raipan iskua.

En ikinä panettele e-lestoja, koska se viitekehys on itsellänikin. Kritiikkiä saa olla liikkeen linjasta ja perinnetavoista ja niistä onkin hyvä keskustella, se avartaa maailmaa..
. Sekin joka ei asioita ymmärrä, voi oppia niistä jotain,,

Äänestä

"Jeesuksen pelastettu"saa raipan iskuja revityn anuksensa ympärille 77 kertaa heh heh!

Laulampa tässä sellaisen syntisen rockki laulun hevosmiehelle

Rallallaa..häkki kerran heilahtaa ja taasen virsi soi, häkki taasen heilahtaa ja vielä se virsi soi.

Hevosmies ei helvetissään mitään ei nyt voi,
kun häkki taasen heilahtaa ja virsi ei enää soi.


Tämä laulu on tehty sen vuoksi kun hevosmies jatkuvasti laulaa samaa "virttä" ja höpisee heiluvasta häkistään.

Ei tuollaiselle kunnolisista lestadiolaisista poikkeavalle voi kun nauraa....naurakaa se helpottaa elämää, pitää iloita "Herrasta"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jeesus pelastaa kirjoitti:

Olen avioliittotyön piireissä tavannut erilaisissa ryhmissä hyvin paljon ihmisiä, joista 99% on ollut ei lestadiolaisia. Näissä piireissä avaudutaan salaisimmiltakin elämän alueilta tavalla jota ei missään mualla tässä maailmassa tapaa. Ihana kohdata ihmisiä sellaisina kun he ihan todellisuudessa ovat.

Se mitä haluan hupantereille sanoa on ihmettelyni siitä millaisessa suojelevassa ja varjelemvassa elämänpiirissä olen saanut esikoislestadiolaisena elää. Muiden kivut ovat olleet kovia, mm. erilaisten hylkäämisten seurauksina syntyneet.

Puheet kamalista lestadiolaisista ovat siis täyttä valhetta, voin tämän todistaa kaksi sormea Raamatun päälle asettaen. Olen jo yli 60 vuoden ikäinen isoisä, ja olen erittäin loukkaantunut ja vihainen lestadiolaisiin kohdistetun törkeän yleistävän valheryöpyn vuoksi.

Lestadiolaiset vanhemmat ovat hyvin vastuullisia, aina kun riitaa tulee he ovat valmiita pyytämään anteeksi ja selvittämään asiat.

On ollut ilo kantaa omat vanhempansa hautaan, puhun nyt itsestäni, mitään ei ole jäänyt välillemme sivittamatta ja selvittämättä.

Jonkinlaista kohtuuta minulla lienee lupa odottaa niilötä jotka täälläpäivittäin valehtelevat lestadiolaisista ja mustamaalaamistarkoituksessa noukkivat uutisvirrasta rikostapauksia joihin jotkun uskostaan pois langenneet ovat syyllistneet. JOka on rikollinen hän on rikollinen ja rangaistuksensa ansainnut. Tämä ei millään tavalla oikeuta valehtelemaan julkisilla nettipalstoilla että lestadiolaiset olisivat sellaisia.

Koska emme ole päässeet sopimukseen valheiden ja mustamaalaamisen lopettamisesta, vaan ne ovat jopa kiihtyneet ja käyneet yhä ilkeimmiksi, on ainoaksi keinoksi jäänyt kehoittaa poistumaan sellaisia henkilöitä, jotka tällaista vastuutonta provokaatiota tekevat häritäkseen mahdollisimman tehokkaasti palstalla käytäviä keskusteluja lestadiolaisuudesta ja lestadiolaisten elämänarvoista..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu