Kuusikymppiset ruotsalaismiehet Mikael ja Orlando ovat tehneet sukupuolenkorjausleikkauksen, mutta kumpikin pitää sukupuolenvaihdosta elämänsä virheenä.
http://areena.yle.fi/video/1329428539919
Katseluaika loppuu 24.02.2012
17.2.2012 23:13 Mikko Ahola
Eilen ruotsinkieliseltä TV-kanavalta tuli ruotsalainen dokumentti Katujat, jossa kaksi sukupuolen korjausleikkausta läpi käynyttä kertasi kokemuksiaan.
Toisen kohtalo oli ajatuksia herättävä. Korjausleikkauksensa jälkeen hän oli mennyt tanssipaikalle, tavannut siellä miehen, ja rakastunut silmittömästi tähän mieheen. Rakastuminen johti siihen, että he elivät aviossa 11 vuotta. Nainen ei kuitenkaan koskaan kertonut miehelle olevansa biologinen mies, vaan salasi historiansa mieheltä koko avioliittonsa ajan. Ohjelmassa hän hyvin kuvasi salaamisensa syytä: kun on täyisin rakastunut toiseen, niin pelkää niin paljon tämän menettämistä, että ei kerro totuutta.
Lääkäritkin olivat sanoneet hänelle: "Nyt olet nainen ja elät naisena sen mukaan".
Nainen kertoi mm. heränneensä joka aamu kello neljä ajamaan parransänkensä pois, jotta aviomies ei huomaisi hänen taustaansa.
Lopulta aviomies kuitenkin alkoi epäillä asiaa, ja kun mies halusi lapsen, ja vaimo selitti, että se ei onnistu, oli mies lopulta kysynyt: "Oletko sinä tosiasiassa entinen mies?" Vasta tällöin nainen oli myöntänyt asian, ja mies sai raivokohtauksen ja oli vähällä puukottaa naisen kuoliaaksi.
Kokemus tälle naiselle tästä suhteesta, salailusta ja petoksesta oli kuitenkin niin vaikea, että hän ei missään nimessä halunnut tai tahtonut tehdä samaa uudestaan. Sen vuoksi hän otti yhteyttä lääkäreihin ja ilmoittii määrätietoisesti haluavansa leikkauttaa itsensä takaisin mieheksi.
Jäi vain pohtimaan sitä, että pitäisikö transsukupuolisen kuitenkin kertoa toiselle historiansa, ja missä vaiheessa kertominen olisi tehtävä? Varmaan nykyaikana ei transsukupuolisuus ole samanlainen este suhteelle, kui Katujat ohjelman tapauksen aikaan, joka tapahtui joskus 40 vuotta sitten?
Katseluaika loppuu 24.02.2012
http://areena.yle.fi/video/1329428539919
Sukupuolenkorjausleikkaus kaduttaa
12
671
Vastaukset
- Feikkiä kaikki
Tämähän on aivan sekaisin: leikkauttaa itsensä naiseksi, rakastuu heteromieheen, eroaa tämän saatua tietää totuuden ja siitä vimmastuneena aikoo leikkauttaa itsensä takaisin mieheksi. Luuleeko tämä vesipää miehenä saavansa uuden heteromiehen menetetyn rakkauden tilalle?
Ei niitä värkkejä voi loputtomiin edestakaisin leikellä. Mitään toimivaa tuskin syntyy.
Nainen, joka herää joka yö ajamaan parransänkensä? Mikä nainen sellainen on? - OikeaVastaus
Se on feikkinainen joka on hurahtanut uskomaan marxilais-feministiuskovaisten satuja jonka mukaan sukupuoli on vain sosiaalinen konstruktio
- jepjepjepjepjepjepje
Sukupuoli ei ole vain jalkojenvälistä kiinni ja myös monet naiseksi syntyneet, täysin biologisesti naiset voivat kärsiä hirsutismista eli karvojen liikakasvusta. Eipä se heistä tee vähemmän naisia, vaikka tällainen sairaus olisikin.
- manna gryn
voiko mies ( biologinen cismies ) kärsiä karvan liikakasvusta?
- naisparta
Ei ollut kysymys mistään harvinaisesta hirsutismista, vaan parranajosta.
- manna gryn
nyt vasta hokasin, mikko ahola on trolli ( tosin aika järkevä sellainen )
- vertailupohjaa
Minusta mielenkiintoisinta oli, kun toinen katuja kertoi houmanneensa, että miehenä häntä kohdeltiin selvästi paljon kunnioittavammin. (Ei tietysti ole naisille mikään yllätys.) Tämä ihminen toivoi, että kaikilla miehillä olisi mahdollisuus kokea sama kuin hänkin, siis ilman leikkausta. Sanoi oppineensa paljon naisten elämästä.
- Katujen Kuningatar
Kerro lisää siitä, miten naisia kohdellaan epäkunnioittavasti. Miten se ilmenee käytännössä?
- mitenvaanz
Toinen sanoi katuneensa ja epäröineensä jo ennen leikkausta. Oma moka, tuollaisista asioista pitää olla varma.
- Natsisika.
Meidän muiden pitää kantaa vastuu päätöksistämme. Se asia ei koske transihmisiä eikä muita vähemmistöjä. Heitä pitää vain ymmärtää ja syytää loputtomasti rahaa ailahtelevan mielen jokaisen oikun toteuttamiseksi. Kaikki muu on, kuten manngryn sanoo, fasismia.
- näin
Roskaa. Leikkaus on lopullinen, sitä ei voi tehdä toista kertaa "takaisin". Transnaisen ei myöskään tarvitse herätä neljältä ajamaan partaansa, koska partakarvat saa poistettua elektrolyysillä, vaikka se onkin kivuliasta.
- Eivittujenvittu
:DD Kaikkea se leipä elättääkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931462
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138923- 85892
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?57883- 53806
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t255693Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10690Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä334664Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58654Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74626