Tarttisin apua! :(

... Ja anteeks kirjotus virheist :')

No, kuule
meillä kaikilla on jotain pelättävää. Pelko ei ole aina pahasta,
vaan luonnon järjestelmä siitä , että suojaamme itseämme loukkaantumisilta.
Evoluutio sen jo todistaa, että kuka tajuaa vaaran , selviää hengissä.
Rämäpäille aina sattuu ja tapahtuu.

Minä esim. kammoksun syvää vettä. Uin aina altaan reunan vierellä tai luonnon vedessä laiturin lähellä polskuttelen.
Hiihtäessä inhoan jyrkkiä mäkiä alas päin.
- Mut mitäs sitten, eipä tuo haittaa
ja kokeilen aina silloin tällöin rajojani mihin uskallan.

Älä ole huolissasi, minä rakastan vettä mutta ogemani on etten ui kovin hyvin. olen melkein hukkunutkin parikertaa. ensimäisellä keralla säikähdin pahasti, mutta kaverini tiesi asiasta hän hokutteli minut veteen. nyt uin jo mielelläni, mutta jos niin kauas eteivät jalat yltä pohjaan otan mukaan jonkun ilmalla täytetyn lelun viimeksi tai si olla pallo X))

Olen kolmekymppinen nainen ja kärsin edelleen vesikammosta. Lapsena olin kova uimaan ja kehityin siinä lajissa varsin taitavaksi. Eräänä kesäisenä iltana uidessani keskelle järveä, sain kovan jalkakrampin. Minulla iski kauhea pelko, että hukun siihen paikkaan, mutta ihmeenkaupalla uin takaisin rantaan.

Vesikammoni on tullut ilmeisesti tästä pelosta, Vaikka mieleni on pyrkinyt unohtamaan tapahtumat, ilmeisesti kroppani muistaa vieläkin tämän kauhun mennessäni syvälle veteen. Jälkiviisaana ajatellen, minun olisi kannattanut käsitellä pelkoni, jotta minulla ei olisi tälläistä vesipelkoa, mutta eihän vieläkään ole myöhäistä!

Aloittajalle sanoisin, että ihmisen eloonjäämisvietti on niin kova, että pienikin sitä horjuttava tekijä voi aiheuttaa pelkoja. Puhu jollekkin peloistasi, sillä asian käsitteleminen auttaa. Hienoa, että olet uskaltanut tuoda pelkosi esille täällä nettikeskustelussa, olet ottanut askeleen päästäksesi pelosta pois!