Dragsvikin vastustaminen on kielipolitiikkaa

Dragsvik oli vielä 1990 luvulla lakautettavien listalla. Se oli keksikokoinen maavoimiin kuuluva jääkäriprikaati. Mutta tämä on muuttunut. Nyt se on vihollisen maihinnousuja etsävä merivoimiin kuuluva taisteluyksikkö.

Dragsvikin tärkeys nykyajan strategiassa liitty siihen että Upiniemissä ei ole tilaa. Upiniemi kuului Neuvostoliitton Porkalaalueeseen, ja oli vielä 1970 luvun puolessaväilissä aika autio. Nyt siellä on sekä pysyvää että mökkiasutusta todella paljon, ja tonttihinnat korkeat. Merivoimille Upiniemen tärkein ominaisuus on se että siellä on syvänmerensatama sotalaivastolle. Muut toiminnot ovat erilaisia tuki ja valvontatoimintoja, jotka eivät vaadi suuria maa- tai saaristoalueita.

Rannikkojääkärit, vihreät baretit (tuo kuuluisa siistaisteluyksikkö) siirrettiin Dragsvikiin, koska harjoitteluolosuhteet olivat hajaasutusalueella paremmat kuin stadin kupeessa. Dragsvikin pattersiton tehtäväkuvaa muutettiin tukemaan nimenomaan rannikkotaisteluita. Myös Dragsvikin maavoimien koulutuksessa pääpaino on maihinnousujen estäminen.

Nykyään sotaa ei käydä niin että valtava jalkiväkiarmeeja kulkee korvessa kymmeniä tai satoja kilometrejä. Edes tankit eivät tule sitä reittiä. Nykyään lennätetään iskurymiä tai siirretään suurempia ryhmiä kalustoineen meritse lähelle kohdetta. Suomessa moni tärkeä kohde sijaitsee rannikon tuntumassa jolloin merivoimien valvonta, merivoimien taistelulaivat sekä merivoimien rannikkopuolustus on avainasemassa.

Dragsvik olisi säilynyt riippumatta sen kielestä, koska se on tehokas koulutusvaruskunta nykyaikaisen pulustuksen eräälle kekseiselle tominalle.
18235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kaikki näyttävät iloisesti sekoittavan kielikysymyksen varuskuntakysymykseen. Ne ovat kakis eri asiaa.

Dragsvik on nykyään sijainiltaan optimaalinen ja kustannustehokas kolutuspaikka sen uusille tärkeille toiminnoille. Se säilyisi ihan riippumatta kielipolitiikasta.

Kielipolitiikkaa sen sijaan on se pitääkö meillä olla ruotsinkielinen kolutuspaikka ja siinä tapauksessa missä.

Äänestä
  • Dragsvik on täysin merkityksetön maapalanen sinä idiootti. Miten sillä esim. estetään venäläisiä tankkeja ja tykkejä tulemasta rajalle. Panssaritorjuntaa opetettiin tietääkseni Kontiolahdella. Dragsvikissa sitä ei opeteta. Maaminojen kieltäminen oli toinen typerä teko jossa epäilemättä teillä svekko ääliöillä oli napit pelissä.

    Äänestä

  • svek asin ko stel kirjoitti:

    Dragsvik on täysin merkityksetön maapalanen sinä idiootti. Miten sillä esim. estetään venäläisiä tankkeja ja tykkejä tulemasta rajalle. Panssaritorjuntaa opetettiin tietääkseni Kontiolahdella. Dragsvikissa sitä ei opeteta. Maaminojen kieltäminen oli toinen typerä teko jossa epäilemättä teillä svekko ääliöillä oli napit pelissä.

    "Dragsvik on täysin merkityksetön maapalanen sinä idiootti. Miten sillä esim. estetään venäläisiä tankkeja ja tykkejä tulemasta rajalle."

    Jos puhutaan tankkien tulemista aluevesirajoille esimerkiksi maihinousun yhteydessä, niin Dragsvikin rannikkojääkärit, saaristossa nopeasti siirrattävissä oleva rannikkotykistö, sekä Dragsvikin maihinnousun estämiseen erikoistuneet maavoimat (joihin kuuluu myös panssariturjuntakomppania!) estää tankkien etenemisen jos maihin asti pääsevät.

    Jos tankit tulevat maarajalle, joka on nykyään hyvin epätodennäköistä koska rajan jälkeen tulee vain loputtomasti erämaata, niin silloin se on maavoimien tehtävä, ei merivoimien.

    "Maaminojen kieltäminen oli toinen typerä teko jossa epäilemättä teillä svekko ääliöillä oli napit pelissä. "

    Ei ollut.

    Äänestä

Nå. Onhan svekkuleilla aina ollut kolutuspaikat ja pulustuspaikat.
Tammisaari on siitä kuuluisa.

Äänestä
  • "Onhan svekkuleilla aina ollut kolutuspaikat ja pulustuspaikat."

    Kun harjoiteelee pikakirjoitusta niin virheitä sattuu.

    Luin hommafoorumista kerran miten joku sankari halusi "pulustaa isäm maata". Ehkä hänkin käävi foorumilla vain trenaamassa suomenkieltään ja pikakirjotutsa.

    Äänestä

Avauksen voisi hieman korjata: UudPr:ssä ei ole enää tykistöä. Tykistöä on korvattu meriohjuksilla. Organisaatioon kuuluvat esikunta (E/UudPr), Vaasan Rannikkojääkäripataljoona (VaaRannJP), Tammisaaren Rannikkopataljoona (TammRannP) ja Huoltokeskus (Hkesk).

Sinänsä avaus oli muuten asiallinen joskin ei se auta netti fennojen kanssa keskustellessa kun heidän suurin ongelma taitaa olla UudPr:n ruotsinkielisyys. faktat ei juuri kiinnosta.

Äänestä
  • En kannata missään tapauksessa Dragsvikin lopettamista, koska sillä on vielä merkittäviä tehtäviä tulevaisuudessa. Ja millaisia tehtäviä?

    Kun Pohjois-Karjalan prikaati Kontiolahdella lakkautetaan, Dragsvik siirretään kaikkine tykötarpeineen sinne. Näin saamme tiukkaa rautaa rajalle ja varuskuntakartan Suomenmaassa taas hieman tasaisemmaksi. Dragsvikin väki opettaa samalla maailman tärkeimmän kielen ruotsin Itä- ja Pohjois-Suomen alkukantaiselle väestölle. Samalla arvokasta kielitaitoa varmaan tihkuu myös rajan toiselle puolelle eli niille, jotka eivät osaa oikeita kirjaimiakaan.

    Vaadin nopeaa toimintaa.

    Äänestä

  • Ja mitäs ilmatorjuntaa alueella on. Edelleenkään ne meriohjukset ei paljoa Venäjää vastaan paina sinä typerä narsistinen svekkuli.

    Äänestä

  • "Tykistöä on korvattu meriohjuksilla"

    Se on varmasti tehokkaampi tapa estää vihollisen maihinnousua.

    Onneksi jollakin on aijantasisemmat tiedot kuin minulla. Onko Dragsvikissä vielä panssarirorjuntakompaniaa? Kyllähän tankkejakin nykyään kuljetetaan meriteitse kohteen läheisyyteen, sen sijaan että koluaisvat pitkiä matkoja jossakin Karjalan erämaissa.

    Äänestä

  • Kontiolahdelle PSTU! kirjoitti:

    En kannata missään tapauksessa Dragsvikin lopettamista, koska sillä on vielä merkittäviä tehtäviä tulevaisuudessa. Ja millaisia tehtäviä?

    Kun Pohjois-Karjalan prikaati Kontiolahdella lakkautetaan, Dragsvik siirretään kaikkine tykötarpeineen sinne. Näin saamme tiukkaa rautaa rajalle ja varuskuntakartan Suomenmaassa taas hieman tasaisemmaksi. Dragsvikin väki opettaa samalla maailman tärkeimmän kielen ruotsin Itä- ja Pohjois-Suomen alkukantaiselle väestölle. Samalla arvokasta kielitaitoa varmaan tihkuu myös rajan toiselle puolelle eli niille, jotka eivät osaa oikeita kirjaimiakaan.

    Vaadin nopeaa toimintaa.

    "En kannata missään tapauksessa Dragsvikin lopettamista, koska sillä on vielä merkittäviä tehtäviä tulevaisuudessa. Ja millaisia tehtäviä?

    Kun Pohjois-Karjalan prikaati Kontiolahdella lakkautetaan, Dragsvik siirretään kaikkine tykötarpeineen sinne."

    Eli meritorjunta siirretään Karjalan erämaihin? Siiretään samalla Upiniemi Saimaalle. Onhan sielläkin vettä, jossa sotalaivat voisi lillua. Ja pääseehän sieltä näppärästi Saimaan kanavan kautta naapurin puolelle.

    "Vaadin nopeaa toimintaa."

    Jep. Sinut pitäisi äkisti päästä kertausharjoituksiin tutstumaan maamme puolustusstartegiaan. Tosin voithan sinä pyytää joltakin apua guuglata nuokin tiedot sinulle.

    Äänestä

  • jiitippi kirjoitti:

    Ja mitäs ilmatorjuntaa alueella on. Edelleenkään ne meriohjukset ei paljoa Venäjää vastaan paina sinä typerä narsistinen svekkuli.

    "Ja mitäs ilmatorjuntaa alueella on. Edelleenkään ne meriohjukset ei paljoa Venäjää vastaan paina sinä typerä narsistinen svekkuli. "

    Nykyajan lentokoneet ovat aika nopeita, jote niiden keskittäminen Lappiin ja Hämeeseen ei ole ongelma.

    Ilmatorjunta (ohjukset, it-tykistö) taitaa olla hyvä sijoitta siten että ne suojaa optimaalisesti vihollisen pääkohteita. Nekään eivät ole Karjalassa.

    Äänestä

  • rautaako? kirjoitti:

    Mistä lähtien sinä rantaruotsalainen olet " pätevöitynyt" Suomen puolustusvoimien taktilliseen tai strategiseen sijoitteluun, puhumattakaan joukko-osastoista.

    Otetaan nyt esimerkiksi:rannikkojääkärit.

    Aikoinaan tuo silloin perinteikäs koulu sijaitsi Upinniemellä ja sinne tuli pyrkiä.

    Nyt "dragassa" sinne kelpaa jokainen pullamössärantaruotsalainen ja tulos on todellakin kaukana siitä, mitä sen pitäisi olla

    Tuo Dragsvik ei ole mitään muuta kuin kielipoliittista itsekkyyttä, mikä on niin tunnusomaista rkp:lle.= Röyhkeä Kieli Puolue.

    Äänestä

Typerää vuodatusta. Koko alue on täysin hyödytön Venäjän ohjuksia ja muuta järeää kalustoa vastaan.

Äänestä

Tietenkin Dragsvik-päätös on kielipoliittinen. Sen säilyttämistä puolletaan kielipoliittisin syin, ja kielipoliittisin syin vaaditaan sen lopettamista. Käytännössä säilyttämispäätös tehtiin, kun Wallin nimitettiin puolustusministeriksi. Se oli selvä viesti kenraaleille, millaista esitystä odotettiin, ja kenraalit ymmärsivät olla suututtamatta omaa ministeriään jonka tehtävä on hankkia määrärahoja puolustusvoimille. Näin päätös sysättiin muka puolustusvoimien vastuulle. Läpinäkyvä suunnitelma, tottakai.

Hyfvudstadsbladet ei pelitellyt kielipoliitista riemuaan ja paikalle riensivät monet RKP:n poliitikot Carl Haglundia myöten ottamaan osansa kielipoliittisesta voitosta. Kyllä tämä farssi olisi voitu välttää, jos alun alkaen olisi myönnetty, että tarkoituksena on ylläpitää ruotsinkielisen väestönosamme maanpuolustustahtoa. Vähemmällä olisivat ruotsinkieliset päässeet.

Kuinka tyhmänä meitä oikein pidetään kun luullaan, että totuutta voitaisiin peitellä kaikenlaisin väittein. Nyt ovat ruptsinkieliset saaneet vastaansa sellaisiakin, joiden mielestä Dragsvikin säilyttäminen on OK, mutta hämääminen ja sekavat selittelyt eivät kuulu rehtiin politiikkaan.

Äänestä
  • "Tietenkin Dragsvik-päätös on kielipoliittinen. Sen säilyttämistä puolletaan kielipoliittisin syin"

    Ei ollut! Dragsvikiä on kehitetty ja modernisoitu siten että se on hyvin keskeinen ja kustannustehokas osa meripuolustusta!

    Mutta n. 15 vuotta sitten se säilytettiin kielipoliittisista syistä. Ja koska se säilyi, puolustusvoimat tehosti sen käyttöä. Tänään sen säilyminen on puhtaasti puolustusstrateginen.

    Ruotsinkielinen koulutus, noin prikaatin kokoisena, sen sijaan on kieleipolitiikka. Mutta sen sijaintipaikka, tai aselajit eivät ole.

    Onko siis olemassa syitä miksi ruotsinkielinen koultus pitäisi siirtää pois Dragsvikista, ja muuttaa Dragsvikin kolutuskieli suomeksi?

    "Hyfvudstadsbladet ei pelitellyt kielipoliitista riemuaan ja paikalle riensivät monet RKP:n poliitikot Carl Haglundia myöten ottamaan osansa kielipoliittisesta voitosta"

    Päinvastoin! HBL:n pääkirjotuksessa alkuviikossa nämä kyseiset ärrkoopeeläiset saivat kuulla kunniansa, siitä että olivat kalastelleet suosiota väittämällä että he olivat jotenkin pelastaneet Dragsvikin vaikka sen lakkauttaminen ei ollut koskaan ajankohtainen, sen nykyisen tehokkuuden takia.

    Äänestä

  • "mutta hämääminen ja sekavat selittelyt eivät kuulu rehtiin politiikkaan. "

    Tässä asiassa ei ole muuta hämäämistä ollut kuin että PS on hankinut irtopisteitä ruotsinvastaisilta ja Karjalalaisilta.

    Dragsvik säilyisi ihan riippumatta kolutuskielestä. Upiniemi on liian ahdas, ja liian kallis paikka. Siksihän rannikkojääkärit siirrettiin sieltä n. 15 vuotta siten, toiseen ranikolla sijaistevaan varuskuntaan.

    Sitä minä tässä lähinnä ihmettelen ettei nettifennot ole vastustaneet ajatusta että valioyksikkö "vihreit baretit" kouluteaan maassamme ruotsinkielellä. Sehän on laskuvarjojääkäreihin rinnastettava oleva sissiyksikkö.

    Äänestä

  • rautaako? kirjoitti:

    "Tietenkin Dragsvik-päätös on kielipoliittinen. Sen säilyttämistä puolletaan kielipoliittisin syin"

    Ei ollut! Dragsvikiä on kehitetty ja modernisoitu siten että se on hyvin keskeinen ja kustannustehokas osa meripuolustusta!

    Mutta n. 15 vuotta sitten se säilytettiin kielipoliittisista syistä. Ja koska se säilyi, puolustusvoimat tehosti sen käyttöä. Tänään sen säilyminen on puhtaasti puolustusstrateginen.

    Ruotsinkielinen koulutus, noin prikaatin kokoisena, sen sijaan on kieleipolitiikka. Mutta sen sijaintipaikka, tai aselajit eivät ole.

    Onko siis olemassa syitä miksi ruotsinkielinen koultus pitäisi siirtää pois Dragsvikista, ja muuttaa Dragsvikin kolutuskieli suomeksi?

    "Hyfvudstadsbladet ei pelitellyt kielipoliitista riemuaan ja paikalle riensivät monet RKP:n poliitikot Carl Haglundia myöten ottamaan osansa kielipoliittisesta voitosta"

    Päinvastoin! HBL:n pääkirjotuksessa alkuviikossa nämä kyseiset ärrkoopeeläiset saivat kuulla kunniansa, siitä että olivat kalastelleet suosiota väittämällä että he olivat jotenkin pelastaneet Dragsvikin vaikka sen lakkauttaminen ei ollut koskaan ajankohtainen, sen nykyisen tehokkuuden takia.

    Vasta kun muut alkoivat irvata Rkp:n poliitikkoja, Hbl havahtui huomaamaan mitä oli tapahtunut.

    Olen Dragsvikin säilyttämisen kannalla, mutta Rkp:n peli ja selittelyt olivat epämiellyttäviä. Miksei asioita voida puhua suoraan. Ruotsinkielisiä on 265000 25000; toki heidänkin toivomuksensa ja maanpuolustushenkensä on otettava huomioon. (Ne 25000 ovat ahvenanmaalaisia, joita ei tässä tarvitse ottaa lukuun.)

    Äänestä

  • rautaako? kirjoitti:

    "mutta hämääminen ja sekavat selittelyt eivät kuulu rehtiin politiikkaan. "

    Tässä asiassa ei ole muuta hämäämistä ollut kuin että PS on hankinut irtopisteitä ruotsinvastaisilta ja Karjalalaisilta.

    Dragsvik säilyisi ihan riippumatta kolutuskielestä. Upiniemi on liian ahdas, ja liian kallis paikka. Siksihän rannikkojääkärit siirrettiin sieltä n. 15 vuotta siten, toiseen ranikolla sijaistevaan varuskuntaan.

    Sitä minä tässä lähinnä ihmettelen ettei nettifennot ole vastustaneet ajatusta että valioyksikkö "vihreit baretit" kouluteaan maassamme ruotsinkielellä. Sehän on laskuvarjojääkäreihin rinnastettava oleva sissiyksikkö.

    "Sitä minä tässä lähinnä ihmettelen ettei nettifennot ole vastustaneet ajatusta että valioyksikkö "vihreit baretit" kouluteaan maassamme ruotsinkielellä. Sehän on laskuvarjojääkäreihin rinnastettava oleva sissiyksikkö. "

    Voitko pitää rullaturpasi kiinni asioista,joista et todellakaan tiedä yhtään mitään ?

    Aikoinaan tuo rannikkojääkärikoulu oli koulu, johon piti pyrkiä.
    NYT sinne pääsee joko rantaruotsalainen.

    Uttiin, missä on Utin jääkärirykmentti ja LJK, tilanne on onneksi sama, sinne pyritään

    Ja Ljk on kuitenkin eliittijoukko-osasto mitä nykyinen "dragan sorsapoliisikoulu" ei todellakaan ole.

    Utissa komento ja koulutuskieli on SUOMI.

    joten pidä turpasi kiinni siis asiasta, josta et todellakaan tiedä mitään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

rautaako? kirjoitti:

Dragsvik oli vielä 1990 luvulla lakautettavien listalla. Se oli keksikokoinen maavoimiin kuuluva jääkäriprikaati. Mutta tämä on muuttunut. Nyt se on vihollisen maihinnousuja etsävä merivoimiin kuuluva taisteluyksikkö.

Dragsvikin tärkeys nykyajan strategiassa liitty siihen että Upiniemissä ei ole tilaa. Upiniemi kuului Neuvostoliitton Porkalaalueeseen, ja oli vielä 1970 luvun puolessaväilissä aika autio. Nyt siellä on sekä pysyvää että mökkiasutusta todella paljon, ja tonttihinnat korkeat. Merivoimille Upiniemen tärkein ominaisuus on se että siellä on syvänmerensatama sotalaivastolle. Muut toiminnot ovat erilaisia tuki ja valvontatoimintoja, jotka eivät vaadi suuria maa- tai saaristoalueita.

Rannikkojääkärit, vihreät baretit (tuo kuuluisa siistaisteluyksikkö) siirrettiin Dragsvikiin, koska harjoitteluolosuhteet olivat hajaasutusalueella paremmat kuin stadin kupeessa. Dragsvikin pattersiton tehtäväkuvaa muutettiin tukemaan nimenomaan rannikkotaisteluita. Myös Dragsvikin maavoimien koulutuksessa pääpaino on maihinnousujen estäminen.

Nykyään sotaa ei käydä niin että valtava jalkiväkiarmeeja kulkee korvessa kymmeniä tai satoja kilometrejä. Edes tankit eivät tule sitä reittiä. Nykyään lennätetään iskurymiä tai siirretään suurempia ryhmiä kalustoineen meritse lähelle kohdetta. Suomessa moni tärkeä kohde sijaitsee rannikon tuntumassa jolloin merivoimien valvonta, merivoimien taistelulaivat sekä merivoimien rannikkopuolustus on avainasemassa.

Dragsvik olisi säilynyt riippumatta sen kielestä, koska se on tehokas koulutusvaruskunta nykyaikaisen pulustuksen eräälle kekseiselle tominalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu