OLLAAN VIELÄ TYYTYVÄISIÄ TÄÄLLÄ SUOMESSA

Virossa toimeentulotuen raja oli toissavuonna 64 euroa kuussa yhden hengen taloutta kohden. Samalla ruokakorin kuukausittainen vähimmäishinta oli 78 euroa.

Tänä vuonna toimeentulotuki nousi 77 euroon kuussa, mutta myös ruoka ja lämmitys ovat kallistuneet nopeasti.
8148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Katsoin viime viikolla jonkun ohjelman Virosta. Ihmiset joutuvat pois vuokra-asunnoista jos jäävät työttömiksi, ei ole varaa maksaa vuokraa. Oliko se kuusi vai seitsemänhenkinen perhe kun joutui muuttamaan pieneen ränsistyneeseen loukoon. Siellä elävät muovisäkkien keskellä kun ei ole tilaa purkaa tavaroita.
Koulujen loma-aikoina soppakeittiöissä on pitkät jonot kun kouluruokaa vaille jääneet lapset jonottavat näläisinä soppa-annostaan.
Tuloerot ovat aivan valtavat ja hyvin toimeentulevat eivät edes halua nähdä ongelmaa.
Ruoka on Virossa yhtä kallista kuin Suomessa. Monet joutuvat tekemään töitä 1 e/h.
Lopetetun tekstiilitehtaan entinen työntekijä oli onnellinen että sai kioskimyyjän paikan, suurin osa irtisanotuista ei ole saanut työtä olenkaan. Kioskimyyjän palkka on euron tunnissa ja työvuorot kaksitoistatuntisia.
Viro on varakas valtio. Valtion velkaa ei ole ollenkaan. Silti yhteiskunta on tuossa tilassa. Lapsia hylätään lastenkoteihin kun vanhemmilla ei ole varaa ruokkia heitä.
Vanha pariskunta majailee kesät ulkona joen rannalla ja talvet milloin missäkin. Eläke on muutaman kympin kuukaudessa. Sillä ei voi pitää edes vuokra-asuntoa. Tippa tuli silmään kun katsoin sitä itkevää mummoa kadulla ryysyissään.
Olkaamme onnellisia että olemme suomalaisia. Vielä on eläkeläiselläkin mahdollisuus omaan kotiin ja jokainen pystyy pitämään omat lapsensa luonaan jos ei ole juoppo tai muuten soveltumaton kasvattaja.

Äänestä

http://areena.yle.fi/video/1329508229950

A-studio Viron köyhien talvi
toimittaja Risto Vuorinen

Varmasti jokainen vanhempi tuntee kiitollisuutta saamastaan
yhteiskunnallisesta avusta täällä suomessa .
Suomessakin on ollut aikanaan ankaraa kurjuutta ja köyhyyttä

Kiitollisuutta työttömyydestä tuskin monelta heruu työnantaa kohtaan.
Toivottavasti emme ole ajamassa maatamme kurjuuteen politiittisin keinoin.

Katsoin ohjelman .Seitsenlapsisen perheen pieni poika huiskutti
käsiä ,touhuili omiaan .Hänellä oli vielä äidin lämpö lähettyvillä.
Äiti oli kaikesta kokemastaan väsyneenja rasittuneen näköinen


Tuntui todella pahalta katsella ihmisten kärsimystietä ja virolaisten
lasten osattomuutta.

Äiti kertoo lapsilisän olevan vaivaiset 19 euroa /kk.


Laulaja,lauluntekijä Siiri Sisask entinen kansaedustaja
Lainaus hänen puheestaan.
Tulkoon valkeus keskuksessa pyörivät maksutta erilaiset harrastuspiirit.
Siiri Sisask puheenvuorossaan ilmaiseen laseten asemaa näin.
Lasten ongelma on etteivät he käy koulujen harrastusryhmissä.
Luokkaeron voi aistia
Lapset elävät omissa lokeroissaan
He kokevat ,että raha ja mestys ovat yhteiskunnassamme olennaisia
Jos ei ole tiettyä puhelinta heti alaluokalla ,on ARVOTON.

Lapsi jää jo pienenä väliinputoajaksi tyhjään paikkaan.
Sieltä lasta on hyvin vaikea saada pois.

Miss Maa See On

Mikä maa se on ?
Myötäntunto on täällä ruostunut
Ruosteessa on häpeä ja rinta sydämmetön

http://www.youtube.com/watch?v=MIlWAbLYg-0&feature=related


Suomessa on leipäjonot ,yhteiskunnasta syrjäytetyt .

Äänestä
  • Tätä samaa Viron "onnelaa" ollaan tännekin kovasti tuomassa. Sivistys ja viisaus on kyllä kohta kadonnut kokonaan maailmasta. Toivottavasti helvetissä on vielä kiuas kuumana.

    Äänestä

Entäs kun hiljattain oli ruokakorivertailu , Hesan , Tallinnan ja Pietarin kesken.

Ja yllätys, yllätys oli se, että hesassa oli halvin ruokakori. Siis saman ryhmän liikkeet ja samat ruokatavarat oli kyseessä. S-ryhmällä on liikkeet virossa ja venäjällä.

Ja meillä mangutaan että on kallista. Kuitenkin virossa ja venäjällä on palkkataso toista luokkaa ja ruoka kallista ja muutkin kulutustavarat. Sitä on vuosia ihmetelty että miten ja millä rahalla ostavat vaatteet , urheilutavarat ym...

Äänestä

Katsoin myös sen A-studion reportaasin. Siinä tuotiin esiin sekin, että työssäkäyvä pienipalkkainenkin joutuu elättämään vanhempansa, jos tämä ei siihen itse kykene. Tällöin molemmat vajoavat köyhyyteen ja työssäkäyvä voi uupua omaisen tarvitessa hoitoa ja edelleen pudota työmarkkinoilta.

Tuohn verrattuna voidaan olla perustyytyväisiä suomalaiseen järjestelmään, vaikka ehkei sekään ihan täydellinen ole.

Äänestä

Minä auttaisin niin mielelläni jotain vanhusta sieltä Virosta mutta aika vaikeaa se on täältä käsin. Ei itselläkään ole iso työkyvyt.eläke mutta jos voisi vaikka pienelläkin summalla auttaa niin se olisi köyhälle vanhukselle iso apu. Juoppoja en auttais kun se vähäkin raha menis viinaan.

Äänestä

vai niin

Äänestä

Perustoimeentulolla eläävät Suomalaiset eläävät perhanan hyvin kunhan vaan oppivat sen rahankäytön oikein. Osa osaa mutta suuri määrä ei ja valittelevat rahan riittämättömyyttä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MIETTIKÄÄ kirjoitti:

Virossa toimeentulotuen raja oli toissavuonna 64 euroa kuussa yhden hengen taloutta kohden. Samalla ruokakorin kuukausittainen vähimmäishinta oli 78 euroa.

Tänä vuonna toimeentulotuki nousi 77 euroon kuussa, mutta myös ruoka ja lämmitys ovat kallistuneet nopeasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu