aidanmaksu

Aidanmaksusta on tullut yksi suuri kynnyskysymys siilinjärvellä.Siivoojaterroristit maksattivat meillä puuaidan ja tarvikkeet ,kivimuurin ja työn jonka teimme niin sanotusti talkoolaskutuksen mukaan.Asian käsittely tällä lailla on meillekin uutta,mutta asia on saatava käsiteltyä jotenkin.Asian vieminen oikeuteen on vain ajan kysymys ja uskomme ,että koulutettuina ihmisinä voimme voittaa naapurikiistan.Aidasta tuli punainen ,jonka värin siivoojat muuttivat alkuperäisestä,joka alunperin piti olla valkoinen.Tee se itse miehenä insinöörinä en voinut sulattaa asiaa ja olemme nyt niin sanotusti allergisoituneet näihin kemikaalisiivoojiin.Rahallisestihan nämä eivät ole suuria ,mutta oikeudenmukaisuus se pitää olla ,joka sanoo isoillakin työmailla.Olemme kyllästyneet myös kemikaalien ja erilaisten hajuhaittojen saapumisesta raja-aidan välimaastoon.Emme voi kesäisinkään olla tontillamme ,ettei aidan yli lennä jokin räkämälli tai epäsiveellinen herjaus .Seuraamme myös kesäisin kymmenien kodittomien juoksua kujan varteen ja milloin mitäkin hamppareiden ryömimisiä tonttimme välimaastossa. Lapsemme ovat varttuneet uskonnollisten ja hyvien harrastusten parissa työskentelevien ihmisten parissa ,joten voin vain rukoilla ,että jokin korkeampi puuttuisi peliin ja antaisi edes pienen opetuksen tilanteen ollessa todella vittumainen.Naapureina muuten tällä kujalla asuu ihan tavallisen hiljaisia ihmisiä ja on edesvastuutonta olla kirjoittamatta jo heidänkin piharauhan takia .Poliisiasihan tämä olisi ,muttei heillä ole resursseja tällä hetkellä selvittää näin pieniä herja siivous ja huijausvipoja.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

eiköhän tämä purkaus kuulu tuonne koti ja rakentaminen palstalle

Äänestä

Kuopioon Niuvanniemeen ei ole pitkä matka tonttinne rajalta. Hmmm...suosittelen varaamaan viikon - kahden lepoloman täysihoidolla. Ei pilleripakkoa.

Äänestä

Tämä juttuhan on täsmälleen samanlaisena ollut ennenkin.....miksi pitää toistaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


perintään kirjoitti:

Aidanmaksusta on tullut yksi suuri kynnyskysymys siilinjärvellä.Siivoojaterroristit maksattivat meillä puuaidan ja tarvikkeet ,kivimuurin ja työn jonka teimme niin sanotusti talkoolaskutuksen mukaan.Asian käsittely tällä lailla on meillekin uutta,mutta asia on saatava käsiteltyä jotenkin.Asian vieminen oikeuteen on vain ajan kysymys ja uskomme ,että koulutettuina ihmisinä voimme voittaa naapurikiistan.Aidasta tuli punainen ,jonka värin siivoojat muuttivat alkuperäisestä,joka alunperin piti olla valkoinen.Tee se itse miehenä insinöörinä en voinut sulattaa asiaa ja olemme nyt niin sanotusti allergisoituneet näihin kemikaalisiivoojiin.Rahallisestihan nämä eivät ole suuria ,mutta oikeudenmukaisuus se pitää olla ,joka sanoo isoillakin työmailla.Olemme kyllästyneet myös kemikaalien ja erilaisten hajuhaittojen saapumisesta raja-aidan välimaastoon.Emme voi kesäisinkään olla tontillamme ,ettei aidan yli lennä jokin räkämälli tai epäsiveellinen herjaus .Seuraamme myös kesäisin kymmenien kodittomien juoksua kujan varteen ja milloin mitäkin hamppareiden ryömimisiä tonttimme välimaastossa. Lapsemme ovat varttuneet uskonnollisten ja hyvien harrastusten parissa työskentelevien ihmisten parissa ,joten voin vain rukoilla ,että jokin korkeampi puuttuisi peliin ja antaisi edes pienen opetuksen tilanteen ollessa todella vittumainen.Naapureina muuten tällä kujalla asuu ihan tavallisen hiljaisia ihmisiä ja on edesvastuutonta olla kirjoittamatta jo heidänkin piharauhan takia .Poliisiasihan tämä olisi ,muttei heillä ole resursseja tällä hetkellä selvittää näin pieniä herja siivous ja huijausvipoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu