VTS

Miksi nuoria ei enää kiinnosta VTS:n opit?
Tiedän monia alle 3-kymppisiä, jotka ovat eronneet todistajista.
Tilanne on johtanut siihen, että enää ei järjestöstä eroteta kovin pienin perustein.
Esim. aviorikos, joka aiemmin johti välittömään erottamiseen seurakunnasta, ei nykiysin ole riittävä peruste erottamiseen.
Erottamiset ovat käytännössä lopetettu kokonaan, koska vapaaehtoisesti eronneiden määrä kasvaa koko ajan.
Jt:t ovat huolissaan jäsenmääränsä laskusta.
Nykyään tyydytään siihen, jos saadaan vanhat jäsenet pidettyä toiminnassa mukana.
Tulevaisuus Jehovan todistajilla on synkkä, koska uskonto harrastuksena tulee vähenemään tulevien sukupolvien myötä.
12785
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Jehovan todistajat ei ole mikään paikallinen ilmiö Suomessa tai Pohjolassa. Noin neljätuhatta ihmistä, niin miehiä kuin naisiakin viikoittain riisutaan aseista Jeesuksen toimesta. Esittelepä yksikin rauhanjärjestö joka kykenee edes prosenttiin siitä! Kasvu on siis noin 4000 viikossa. Niin nuoria kuin vanhojakin, enimmäkseen 20 - 40 vuotiaita.
Jokaisella on kuitenkin vapaa tahto. Ketään ei pakoteta mihinkään. Järjestön puhtaana pitäminen tapahtuu aivan samalla tavalla kuin aikaisemminkin, siis erottamalla katumattomat väärintekijät. Siihen ei ole tullut mitään muutosta.

Äänestä
  • >>Kasvu on siis noin 4000 viikossa.

    Tuo ei ole kasvua, se on kastettujen määrä. Jos kastettujen määrää pidetään mittarina, niin kasvua ei ole tapahtunut lainkaan, vaan on menty vauhdilla tappiolle.

    Jos katsotaan Vartiotorniseuran ilmoittama palvelusvuosien 2001-2003 kastemäärien ( 787735) ja 2001-2003 julistajahuippujen ero ( 311685), niin kastettujen läpimarssi oli 2001-2003 yhteensä -476050. Jos jätetään luonnollinen poistuma ja muu pienempi tekijä huomiotta, niin keskimäärin 2001-2003 kastettiin vuosittain noin 160000 henkilöä enemmän kuin jäsenmäärä kasvoi 2001-2003.

    Äänestä

Jumala on kolmiyhteinen, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Eli myös Jeesus ON Jumala.
Alussa Sana oli Jumalan tykönä ja Sana oli Jumala. Sana = Jeesus Kristus Jumalan Poika.
Pelastettujen määrä EI ole yhtä kuin 44000, niin kuin Jehovan todistajat virheellisesti väittävät. Samoin kuin he kieltävät Jeesuksen jumaluuden. Silloin on pohja pois koko opista.
Aamen.

Äänestä
  • vaikka on paljon niin sanottuja jumalia ja niin sanottuja herroja, niin on kuitenkin olemassa vain yksi Jumala, josta kaikki on, ja yksi Herra, jonka kautta kaikki on.

    Kumpi siis on Jumala, josta kaikki on?
    Kumpi on Herra, jonka kautta kaikki on?

    Äänestä

  • jaa kirjoitti:

    vaikka on paljon niin sanottuja jumalia ja niin sanottuja herroja, niin on kuitenkin olemassa vain yksi Jumala, josta kaikki on, ja yksi Herra, jonka kautta kaikki on.

    Kumpi siis on Jumala, josta kaikki on?
    Kumpi on Herra, jonka kautta kaikki on?

    Jeesus sanoo: Minä ja Isä olemme YHTÄ eli yksi,
    siis: yksi kolmiyhteinen Jumala. schönes wochenende!

    Äänestä

  • Vitsihän onkin siinä, että Jehovat eivät tunnusta Jeesusta Jumalan pojaksi, eivätkä usko pyhään henkeen. He pitävät Jesseä ainoastaan mahtavana profeettana.

    Äänestä

  • Johtaja kirjoitti:

    Vitsihän onkin siinä, että Jehovat eivät tunnusta Jeesusta Jumalan pojaksi, eivätkä usko pyhään henkeen. He pitävät Jesseä ainoastaan mahtavana profeettana.

    Todistajat uskovat että Jeesus on Jumalan Poika. Todistajat uskovat että ihmisillä on mahdollisuus ikuiseen elämään Jeesuksen lunastusuhrin välityksellä.

    Äänestä

  • Japu kirjoitti:

    Jeesus sanoo: Minä ja Isä olemme YHTÄ eli yksi,
    siis: yksi kolmiyhteinen Jumala. schönes wochenende!

    Jeesus sanoo " Isä ja minä olemme yhtä" ja jatkaa samassa "ettå tekin olisitte yhtä" Jeesus puhuu tässä opetuslapsilleen ja seuraajilleen Elikkä toisin sanoen Sinun logiikkasi mukaan myös kaikki Jeesuksen seuraajat ovat jumalia.Elikkä mitenkä

    Äänestä

  • Pekka kirjoitti:

    Jeesus sanoo " Isä ja minä olemme yhtä" ja jatkaa samassa "ettå tekin olisitte yhtä" Jeesus puhuu tässä opetuslapsilleen ja seuraajilleen Elikkä toisin sanoen Sinun logiikkasi mukaan myös kaikki Jeesuksen seuraajat ovat jumalia.Elikkä mitenkä

    ...että me olisimme yhtä Pyhässä Hengessä. Raamattu sanoo, että uskovaiset ovat Jumalasta syntyneet. ei tietenkään ole kuin yksi kolmiyhteinen Jumala: Isä, Poika ja Pyhä Henki.
    Siunauksin

    Äänestä

Jos olisit katsonut ketkä menivät esimerkiksi kasteelle Hlesingissa niin suurin osa heistä oli nimenomaan nuoria niinkuin osallistujistakin oli valtaosa nuoria ...

Äänestä

Suomessa kasvu ollut 0 prossan luokkaa viime vuosina - vuosikirja sen sanoo. Ei todistajat sitä peittele. Joissakin maissa miinuksen puolella joissakin kymmeniä prosentteja. Ei todistaja leveile kasvullaan, raportit
vain palvelevat saarnaamistyön organisoimista.

Äänestä

Nykymaailman tahti on senverran nopeatahtista ja mukaansa tempaavaa ja varsinki nuoriin vetoavaa ettei nuoriin nii vetoa paikalla istuskelu ja raamatun samojen asioiden opiskelu ja kuunteleminen, sekä harman viipyminen saa jotku epäilemään koko uskontoa. Eihän harmasta selviä kuin kourallinen joten ei voi odottaa, että kaikki JT:kään pelastuisivat. Raamatussahan sanotaanki, että tuhon mukana menee jopa omia. Panettelijan työ on tehokkaasti saanut jopa meikäläisiä (varsinki länsimaissa) näin lopun aikana, se on odotettavissakin ehkä vielä lisääntyvässä määrin, tämähän on myös ennustettu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Mengele kirjoitti:

Miksi nuoria ei enää kiinnosta VTS:n opit?
Tiedän monia alle 3-kymppisiä, jotka ovat eronneet todistajista.
Tilanne on johtanut siihen, että enää ei järjestöstä eroteta kovin pienin perustein.
Esim. aviorikos, joka aiemmin johti välittömään erottamiseen seurakunnasta, ei nykiysin ole riittävä peruste erottamiseen.
Erottamiset ovat käytännössä lopetettu kokonaan, koska vapaaehtoisesti eronneiden määrä kasvaa koko ajan.
Jt:t ovat huolissaan jäsenmääränsä laskusta.
Nykyään tyydytään siihen, jos saadaan vanhat jäsenet pidettyä toiminnassa mukana.
Tulevaisuus Jehovan todistajilla on synkkä, koska uskonto harrastuksena tulee vähenemään tulevien sukupolvien myötä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu