Tiedettä Raamatussa ja TV7:lla

ProfetiaProffa

Ateistitiedemiehet ovat kiistelleet alkukertomuksesta uskovaisten kanssa ja tuntuu siltä, ettei kreationistit eikä evoluution kannattajat ole ymärtäneet, mitä alkukertomuksella on oikeastaan tarkoitettu. Tuolle alkukertomuksen koko tarkoitukselle on myös selitys, mutta nyt en mene sen yksityiskohtiin tässä keskusteluketjussa.

Alkukertomuksessa on kuitenkin myös tuhansia vuosia sitten kirjoitettu kuvaus ihmisen dna-rakenteesta:

Alkukertomuksen nykykäännöksessä on mainittu, että nainen on tehty miehen kylkiluusta. Alkukielen mukainen oikea käännös olisi ollut kuitenkin se, että Jumala teki naisen miehen puolikkaasta. Tätä ei sen ajan kääntäjät pystyneet ymmrärtämään, joten he luulivat asian tarkoittavan kylkiluuta, koska miehellä on yksi kylkiluu vaista vähemmän ja se on keskellä ruumista.

Tämä kuitenkin tarkoitti solutasolla miehen puolikasta. Mihellä on X ja Y kromosomit. Naisella on X ja X. Nainen tehtiin siis miehen puolikkaasta eli X kromosomista. Nyt kun biologia on kehittynyt tieteenä, voimme ymmärtää tämä hienon yksityiskohdan.

Jos haluatte tutustua enemmän Raamattuun piilotettuu tieteeseen, niin katsokaa Danilo Vallan kuusiosainen dokumenttisarja "Raamattu on ihmeellinen" http://www.tv7.fi/vod/series/?series=373

Ilmestyskirjan loppuun on kirjoitettu myös aivan samanlainen tieteellinen vihje, joka vasta nyt on avautunut. Ilmestyskirjan 21. luvussa on luettelo taivaan12:sta jalokivestä, jotka kaikki valaisevat sateenkaaren väreissä, kun niitä valaistaan koherentilla yksiaaltoisella laser-valolla. Kaksi tuhatta vuotta sitten, ei tiedetty asiasta jalokivien fysiikasta juuri mitään, eikä laser-valoa ollut käytettävissä.

Luettelossa ei ole mm. timanttia, koska se ei käyttäydy näin, vaan menee laser-valossa mustaksi. Ei ole mahdollista, että tuo luettelo olisi valikoitunut taivaan värimaailman mukaan sattumanvaraisesti, koska todennäköisyys tähän on häviävän pieni.

http://www.youtube.com/watch?v=Es2BMRLYE2k&feature=results_main&playnext=1&list=PL0839AB15CC86B98C

Raamatussa on myös mainittu atomipommi ja ydinsota:

Toinen Pietarin kirje ja 3. luku:

"..Herran päivä tulee kuin varas. Sinä päivänä taivaat katoavat jylisten, taivaankappaleet palavat ja hajoavat. Silloin paljastuu maa ja kaikki, mitä ihminen on maan päällä saanut aikaan.."

ja Luukkaan evankeliumi 21. luku 26-27

"..Kaikki lamaantuvat pelosta odottaessaan sitä, mikä on kohtaava ihmiskuntaa, sillä taivaiden voimat järkkyvät. Silloin nähdään Ihmisen Pojan tulevan pilven päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan..” Vanhempi käännös ensimmäisestä virkkeestä on ollut: "Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivaitten voimat järkkyvät..."

sekä Toinen Pietarin kirje 3. luku 10-12:

"Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat. Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa, teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat!"

Uuden testamentin alkuperäinen kieli on ollut kreikka. Kreikankielen alkutekstin sana uranos tarkoittaa taivasta. Tämä οúρανóς, ouranion eli uranos ei ole sana, jolla olisi tarkoittettu taivasta vaan sen perimmäinen tarkoitus on ollut kertoa uraanista.

Pari tuhatta vuotta sitten ei kukaan luonnollisesti tiennyt mitään uraanista ja sen takia tekstin tarkoitus on ollut salattuna lopun aijoilla asti. On luonnolista, että aikanaan uranos käännettiin taivaaksi, koska kukaan ei satoja vuosia sitten tiennyt uraanista, vaikka mitä ilmeisimmin teksti on tarkoittanut ydinpommin räjähdysainetta, joka valmistetaa uraanista.

Voimme tulkita tekstejä niin, että kun uraani palaa ja hajoaa jylisten niin, ihmiset kuolevat pelkoonsa siitä, mikä maanpiiriä kohtaa, kun ovat kuulleet ydinsodasta. Tuossa on kuvattu uranoksen hehkuen hajoavan, alkuaineen kuumudessa sulavan, uranoksen pauhinalla katoavan jne. Eli tuossa on kuvattu pääpiirteittäin ydinpommin räjähdysprosessi, kun atomi halkeaa ydinräjähdyksessä.

Herran päivään liittyy hurskaitten uskovaisten pelastaminen turvaan, eli tempaus. Tästä kertoo 2. Tessalonikalaiskirje. Morsiusseurakunta pelastetaan tulevan antikristuksen hallinnon alta ja ehkä myös ydinsodan alta.

Ahdistusten aikojen alkuun on teologisissa tutkielmissa monesti asetettu Googin sota Lähi-Itään, joka nopeasti laajenisi kolmanneksi maailman-ydinsodaksi. Maapallo ei siinä kokonaan tuhoudu, mutta kova piina alkaisi siitä (Hesekiel 38-39, psalmi 83 ja Sakarjan kirja 12). Lähi-idässä on muhimassa parhaillaan ydinsota, joka voi syttyä koska tahansa.

2

211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Markku Tampio

      Meille Jeesus nasaretilaisen tunteville riittää kyllä Raamattuun kirjoitettu Totuus asiassa kuin asiassa. Eikä sitä Raamattuun kirjoitettua Totuutta pysty mikään tiedekunta millään olettamuksiin perustuvilla tieteellisillä selitysteorioilla horjuttamaan..

      Uskovaisille usko Isä Jumalan ja Jeesuksen ja Pyhän Hengen olemassaoloon on yksinkertainen asia..

    • jupukka

      Meilläpäin tampio tarkoittaa täydellistä idioottia... ihan tosi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      399
      8606
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      168
      2941
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      13
      1302
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      1018
    5. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      64
      958
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      936
    7. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      61
      913
    8. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      903
    9. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      852
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      72
      842
    Aihe