Meillä Kymenlaaksossa on tapana että laskiaistiistaisin pannaan paljaaltaan ja lasketaan spermat naisen emättimeen. Se on hedelmällisyysriitti. Synnytystilasto esimerkiksi Elimäellä todistaa tavan olevan edelleen vahvan: marraskuun lopulla on synnytyspiikki korkealla. Tavalla on taustansa, sillä on yritetty hedelmällisyyttä parantaa myös viljantulon suhteen. Paneminen ja synnytys asettuvat ikävimpiin aikoihin vuodesta. Helmikuussa on lunta ja kylmää, marraskuussa pimeää ja koleaa, mutta myös joulun odotusta. Painelin itsekin emäntää aamulla, ja hyvin tuntui uppoavan, vaikka oli vaimoni puoliunessa. Nusikaa muutkin heti tänään ja laskekaa rasvat sisälle.
Laskiaistiistai: mäihät sisälle!
Elimäen poika
0116
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.