Kaikki Oululaiset ovat rasistisikoja!

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/mielenosoitus-sulkisi-pitseriat-oulussa/929871
"Mielenosoitus sulkisi pitseriat Oulussa
Joukko marokkolaisia ja muita Oulussa asuvia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä suunnittelee mielenosoituksen järjestämistä ensi perjantaina. Ryhmä on suivaantunut siitä, että nuori marokkolaismies sai surmansa ja yksi haavoittui pitseriassa sattuneessa ampumavälikohtauksessa lauantaina. "


Tätä tapausta ei tahdota nähdä yksittäistapauksena vaan tästä tahdotaan tehdä yleinen sodanjulistus kaikkia Oululaisia ihmisiä kohtaan, olettaen että tuon yhden ihmisen järjetön teko edustaa kaikkien Oululaisten asenteita ulkomaalaisia kohtaan.

Jos tahdotaan saada aikaan ennakkoluuloja ja vihaa ulkomaalaisia kohtaan, niin tuollaisella koko Suomen kansan syyttämisellä ja tuomitsemisella, se kyllä onnistuu.

Hölmöltä touhulta tuntuu, että tuostakin tahdotaan tehdä ns. rasistinen teko. Suomalaisia surmataan suomalaisten sekä ulkomaalaisten toimesta huomattavasti enemmän kuin ulkomaalaisia, eikä siitäkään huolimatta, niitä julisteta rasistisiksi teoiksi, eikä niiden tähden järjestetä mielenosoituksia.

Näyttää siltä, että Oulussa kytee suuri viha, mutta vihan kohteena eivät ole ulkomaalaiset, vaan aivan tavalliset Oululaiset, joita ulkomaalaiset ihmiset pitävät rasistisikoina.
486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

старый пердеть не пахнет

Äänestä

Ne ulkomaalaiset eivät taida muistaa kotimaissaan julkisesti esiintyviä rasistisia murhia, ja syyttömien kivittämisiä keskellä toria kansan töllistellessä ympärillä.

Ja mitä se marokkolainen oli tehny, kun sai kuulan nahkaansa.

Äänestä

No, marokko sen hauran pohojalla mullaksi nakertaa vai mikkä pakteerit? , sanoos pohojalaanen

Äänestä

Pohojaalaaset ja varsinkin pohjoispohjalaiset ovat sitkeää ja peräänantamatonta porukkaa ja tämä on voinut tulla pienenä yllärinä mamuille. Pohjoisessa on kautta vuosisatojen pärjänneet vain ns. kovimmat tyypit, olosuhteet eli luonto on nimittäin tehokkaasti muokanneet luonnetta ja tapoja. Jos pohjoisen ihminen ei mukisematta nöyrry mamujen jokaiseen vaatimukseen ja oikkuun, niin se ei ole rasismia van tervettä itsesuojeluvaistoa, joka vielä pohjoisessa toimii yhtä hyvin kuin mamuilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mieltä osoittamaan kirjoitti:

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/mielenosoitus-sulkisi-pitseriat-oulussa/929871
"Mielenosoitus sulkisi pitseriat Oulussa
Joukko marokkolaisia ja muita Oulussa asuvia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä suunnittelee mielenosoituksen järjestämistä ensi perjantaina. Ryhmä on suivaantunut siitä, että nuori marokkolaismies sai surmansa ja yksi haavoittui pitseriassa sattuneessa ampumavälikohtauksessa lauantaina. "


Tätä tapausta ei tahdota nähdä yksittäistapauksena vaan tästä tahdotaan tehdä yleinen sodanjulistus kaikkia Oululaisia ihmisiä kohtaan, olettaen että tuon yhden ihmisen järjetön teko edustaa kaikkien Oululaisten asenteita ulkomaalaisia kohtaan.

Jos tahdotaan saada aikaan ennakkoluuloja ja vihaa ulkomaalaisia kohtaan, niin tuollaisella koko Suomen kansan syyttämisellä ja tuomitsemisella, se kyllä onnistuu.

Hölmöltä touhulta tuntuu, että tuostakin tahdotaan tehdä ns. rasistinen teko. Suomalaisia surmataan suomalaisten sekä ulkomaalaisten toimesta huomattavasti enemmän kuin ulkomaalaisia, eikä siitäkään huolimatta, niitä julisteta rasistisiksi teoiksi, eikä niiden tähden järjestetä mielenosoituksia.

Näyttää siltä, että Oulussa kytee suuri viha, mutta vihan kohteena eivät ole ulkomaalaiset, vaan aivan tavalliset Oululaiset, joita ulkomaalaiset ihmiset pitävät rasistisikoina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu