Soini sai viimein suunsa auki rasismijupakassa

1160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Soinin kannatus tulee laskemaan!

Äänestä

Lapsellista, turha yrittää sotkea soppaanne muita puolueita. Kantakaa vit---un soinilaiset vastuunne edes jostain.

Äänestä

Hmm... oletteko muut huomanneet, että Soini ottaa kantaa aina sen mukaan mitä lehdet kirjoittaa? Nyt lehdistö otti tuon asian esille ja lehtienlukijat tyrmistyivät, miten tuollaisia mielipiteitä kukaan voi päästää. Vasta sitten Soini toimi. Aikaisemmin ei tehnyt mitään.

Eikös noita voisi suitsia vähän niinkuin oma-aloitteisesti?

Äänestä

Äärioikeisto=Persut=Kokoomus

Katainen=Soini=Niinistö

Äänestä
  • "Suomalaista arvopolitiikkaa
    Perussuomalaiset on poliittiseen keskustaan sijoittuva johtava oppositiopuolue Suomessa. Olemme
    kansallismielinen ja kristillis-sosiaalinen puolue, jonka toiminnan perustana ovat rehellisyys,
    oikeudenmukaisuus, inhimillisyys, tasa-arvo, työn ja yrittämisen kunnioittaminen sekä henkinen
    kasvu. Emme usko oikeistolaiseen rahavaltaan emmekä vasemmistolaiseen järjestelmävaltaan.
    Suhtaudumme terveen kriittisesti Euroopan unioniin ja siksi vastustamme EU:n velkaunionia sekä
    EU:n kampeamista Bryssel-johtoisen yhteisen raamibudjetoinnin liittovaltioksi.
    Talouspoliittinen ohjelmamme edistää ihmisen oikeuksia keskitettyä valtaa ja suuria talousyksiköitä
    vastaan. Haluamme auttaa heikompiosaisia pärjäämään ja osallistumaan yhteiskunnan elämään.
    Korostamme PK-yrittäjyyden merkitystä tulevaisuuden talouskasvun lähteenä. Tahdomme rakentaa
    yhtenäistä Suomea koko valtakunnan laajuisesti. Lisäksi talouspolitiikan keinoin on turvattava
    Suomen sisäinen turvallisuus sekä uskottava ja itsenäinen maanpuolustus."

    http://www.perussuomalaiset.fi/getfile.php?file=1984

    Äänestä

Luvassa on 90-luvun lamaa isommat leikkaukset peruspalveluista ja vasemmistoliittokin keskittyy vain tähän luotuun kohuun, jossa joku perähikiäläinen persu sanoo typeryyksiä. Aivan kuin mitään muuta tärkeämpää ei valtakunnassa tapahtuisi.

Äänestä
  • Olet oikeassa. Pienet on pojilla murheet. Murehtikaa vaikka niitä rahoja jotka lyötiin taas Kreikkaan ja aivan turhaan lopulta maa on konkassa. Suomi ei saa koskaan latiakaan takaisin. Urpilaisen takaukset ovat vitsi jolla viedään äänestäjiä.

    Äänestä

  • Olen samaa mieltä. Kyllähän palveluiden siirtäminen kauemmas ihmisistä vain lisää syrjäytymistä ja keskittämispolitiikka lisää alueellista eriarvoistamista.

    Äänestä

  • nix se zeno kirjoitti:

    Olet oikeassa. Pienet on pojilla murheet. Murehtikaa vaikka niitä rahoja jotka lyötiin taas Kreikkaan ja aivan turhaan lopulta maa on konkassa. Suomi ei saa koskaan latiakaan takaisin. Urpilaisen takaukset ovat vitsi jolla viedään äänestäjiä.

    Suomen osuutta EVMstä ollaan myös kasvattamassa siitä 12,6 miljardista ja tämä on todellinen turmion tie, koska nämä 12,6 miljardiakin on maksettava joka tapauksessa, vaikka Suomi ei koskaan myöntäisi niiden käytölle lupaa.

    Äänestä

Nää rasistiset osat PerusSuomalaisia on kyllä paha asia. Vaikka kannattaisikin Suomea suomalaisille, niin tälläisien ansiosta menee maine muiltakin Persulaisilta. Hyvä että Soini tukee niitä muita Persulaisia sanoutumalla irti rasismista jyrkästi. Kenties saatan siis pysyä Persulaisena, mikäli pidetään rasistit vain pienenä osana PerusSuomalaisia.

Kyllä suurin osa on sittenkin Persuista vain poliittisen muutoksen takana, eikä niinkään rasismin kannattajia. Soini sai sen äänivyöryn ja Halla-aho sai paljon vähemmän ääniä kuin Soini.

Mutta tunnustettava on, että harmittaa kyllä että Persut on pienellä osalla tehnyt niin suurta hallaa koko puolueelle.

Äänestä

Suomen ainoat rasistit tulee ärrkoopeestä. Pieni kitisevä ryhmä pompottaa Suomen kansaa aivan niin kuin se haluaa.
Se olisi ilonpäivä kun näkisi että kultalampaat ajettaisiin ahvenanmaalle, ja muuri ympärille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kansan uuti---set kirjoitti:

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2741049/soini-sai-viimein-suunsa-auki-rasismijupakassa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu