Sukulaisten suhtautuminen

Mummi tekee ison asian siitä, ettei mainitse asiaa milloinkaan.. Joskus, yleensä näköjään pääsiäisenä, asia tulee jotain kautta esiin ja sitten se sivutetaan mahdollisemman nopeasti.

Ainakin minun sukuni on ymmärtänyt, ettei se asia ole niin suuri, että siitä kannattaisi riidellä tai katkaista välejä.

Suosittelen, jos siihen tilanteeseen joudut, rauhallista ja järkevää keskustelua, äläkä pakota niitä puolustuskannalle.

kirkosta eroaminen oli sinun ratkaisusi eikä siinä ole mitään peiteltävää sitä paitsi, on se laillistakin! Älä ole liian riippuvainen toisten mielipiteistä!

Kysehän on sinun omasta elämästäsi ja elämäntavastasi; sukulaisilla ei ole oikeutta siihen puuttua. Voi kysyä, miksi pitää yhteyttä sukulaisiin, joille täytyy salailla mielipiteitään ja vakaumustaan.

Toivottavasti sukulaisesi ymmärtävät tämän, jos tuot heille hienovaraisesti esiin ajatusmaailmaasi.

...koska et voi olla kristillinen kummi...et voi opettaa kummi lapsellesi jumalan sanomaa...naimisiin voit mennä maistraatissa se ei ole mitenkään uskonnollinen traditio pelkästään..voit pitää omille lapsillesi nimeämis juhlat ja voi valita niin sanotut kummit..sieltä mistä löydät...minä muslimina en haluaisi ateistia kummiksi nimeämis juhlaan..kristitty kävisi kylläkin..koska koraani hyväksyy kristin uskon..ei ateisteja..teihin suhtaudutaan neutraalisti..hymyillään vaan..ei yleensä keskustella saatikka riidellä vakaumukseen liittyvistä asioista..koska se ei muuta kummankaan ajatuksia vaan aiheuttaa vain eripuraa ja riitaa..ole mitä olet..

niin he hyväksyvät, tai ainakin suvaitsevat päätöksesi.

Mie olen jotain vapaa-ajattelijan ja ateistin välimaastosta, enkä oo kuulunu kirkkoon ku joskus pienenä. Kuitenkin miulla on kaksi kummilasta, ja olen ihan yhtä vahvasti heille kummi kuin kirkkoonkuuluvat kummitkin. Ainut ero on se, että miun kummitodistus on itsetehty. Tärkeintä on se ajatus miun mielestä. Mie tulen ainakin olemaan kummilasteni tukena heidän elämässään, ja olen isommalle kummilapselleni jo tosi iso idoli ja esikuva. Hauskaa on, että yksi hänen kummeistaan taas on uskonnonopettaja. Kasvaapahan suvaitsevainen aikuinen! :)

Sellaiset sukulaiset ovat huonoja sukulaisia. Mitä sitä muita mielistelemään, kun on omakin elämä elettävänä?

Ei kannata turhaan kertoa, ainakaan isovanhemmilleen. Kummiksi joutuessa/päästessä voi varmaankin ensin liittyä kirkkoon ja sitten taas erota. Hoituukos se naimisiinmeno samalla tavalla?

Olisi helppoa todeta, että kyse on sinun elämästäsi ja valinnoistasi eikä toisten mielipiteillä ole väliä. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että monille asia ei ole käytännössä ihan noin yksinkertainen.

Olen kasvanut tapa- ja periaatekristityssä perheessä, jossa uskonto näkyy ulospäin ainoastaan ristiäisinä, kirkollisina häinä ja hautajaisina. Kirkosta eroamista pidetään kuitenkin häpeällisenä asiana, joten en ole omasta erostani vanhemmilleni kertonut näiden seitsemän vuoden aikana - ihan vain rauhan säilyttämiseksi. Totuus paljastuu viimeistään sitten, kun menen naimisiin maistraatissa (jos ollenkaan) tai pidän mahdollisille lapsilleni nimijuhlat ristiäisten sijaan. Tiedän, etteivät he katkaise välejä minuun - olenhan heidän "lempilapsensa" - mutta paheksuvat ratkaisuani aivan varmasti. Syyn luterilaisuudesta irtautumiseen jätän silti kertomatta: heille olisi luultavasti liian suuri järkytys kuulla ateismistani.

En ole pitänyt kovin kovaa meteliä vakaumuksestani, mutta en myöskään suostu toimimaan sitä vastaan. Veljeni (joka on eronnut kirkosta säästääkseen rahaa...) pyysi äskettäin minua kummiksi lapselleen, mutta joudun kieltäytymään kohteliaasti. Vauva on vienyt sydämeni, muttei järkeäni - minulle on täysin mahdotonta liittyä hetkeksi kirkkoon päästäkseni nimenä paperiin. Kaiken lisäksi kristillisen kummin ensisijainen tehtävä on tukea lapsen uskonnollista kasvatusta (olisin aika korni vaihtoehto siihen puuhaan!), vaikka tämä onkin maallistuneessa yhteiskunnassa unohtunut. Siviilikummi voisin toki olla, ja tulen joka tapauksessa muistamaan lasta kaikkina merkkipäivinä ja muutenkin. En tiedä vielä, miten päätökseeni suhtaudutaan (ja vanhemmilleni syitä ei tietenkään kerrota), mutta tässä menee se muiden miellyttämisen ehdoton raja. Kummastusta sukulaisissani herättänee myös se, etten laita käsiäni ristiin enkä laula virsiä, vaikka kirkolliseen tilaisuuteen osallistunkin. Enhän minä moskeijassakaan vieraillessani ala kumarrella Mekkaa kohti...

Näissä asioissa jokainen on itse paras neuvonantajansa. Toivon kuitenkin, Panda, ettet anna kenenkään kävellä ylitsesi. Pidä kiinni periaatteistasi, ja jos joudut puolustelemaan kantaasi suvaitsemattomille ihmisille, ole kohtelias ja rauhallinen (jos mahdollista). Voi olla, etteivät he ymmärrä ajatuksiasi tai selityksiäsi ainakaan kertanielaisulla, mutta saavat ainakin tilaisuuden henkiseen kasvuun. Kunnioita itseäsi, vaikka he eivät sinua kunnioittaisikaan. Kaikkea hyvää elämääsi!

Sano että ryhdyit muslimiksi, tai hare-khsrisnaksi tai falung gongiin.tai jehovalaiseksi tai mormoniksi.
Vakavasti:joskus ei vain voi mitään. Näin minulle kävi. Hassua huomata kuinka 20 vuotta vanhat ystävät alkoivat vihata minua kun saivat selville etten usko jumalaan.