-mme: "Ole Herra minulle syntiselle armollinen ja tee uudeksi pyhäksi ja vanhurskaaksi ja hyvää hedelmää tuottavaksi, suo myös Henkesi kautta armolahjojen kautta sitä hyvää hengellistä, minkä tahdon meidän ymmärtävän ja välittävän toisillemme ja myös itse sen mukaan myös uudistuvan armossaan ja totuudessaan".
Herra Jeesus on hyvä, totisesti. Pannaan kaikki toivomme armoonsa ja runsaasti asukoon sydämissämme kiitos ja yistys ja kunnioitus Herraa kohtaan, samoin uskossa ja toivossa ja rakkaudessa ymmärtäkäämme Herramme tahto ja Hengen voimassa saamme myös vaeltaa sen mukaan mitä taivaasta annetaan.
Jeesuksessa saamme opetuslapsenaan anoa
48
89
Vastaukset
- OttoPetteri
"...uudeksi pyhäksi ja..."
Toivottavasti minusta ei koskaan tule tuollaista uskonnollista jargonia höpöttävää. Höpöttäjää, joka ei ilmeisesti itsekään tiedä mitä sanoma sisältää, mutta ei kai sitten tarvitsekaan. Pääasia on, että höpöttää lahkon asioita ja tuntee itsensä muita paremmaksi ja kunnon uskovaksi.
hallelujaa eli hihhulihei!- olemme ihan omia
itseämme. Ole huoleti OttoPetteri.
- lmlmlmlmlm
Mitä sinä "kaikesta sydämestä" oikein olet tehnyt kun pitää noin kovasti armoa anella.
Kuten olen sanonut, onko Jumala niin kiitoksen ja palvonnan kipeä että ette voi hetkeksikään unohtaa kiitosta ja ylistystä?
Jumala, tai jokin meitä korkeampi olento ei vaatisi tuollaista, aika huonoa jälkeä hänen luomistyönsä on mikäli uskovaisiin on luottamista. Suurin osa luoduista joutuu helvettiin!
En kiittele elämästä jota en ole itse halunnut ja valinnut, satuin vain syntymään tänne.- paljon on kiitoksen
aihetta minulla, eikä kannata kertoa mitä kaikkea on tehnyt, mutta hyvä on syntejä anteeksi anoa ja armoa samoin, ainakin minun ja myös kiittää. Jokainen voi tehdä niinkuin tahtoo ja sen mukaan sanansa asettaa, sillä vapaus on siihen suotu.
Tietenkään ei kaikkien tarvitse anteeksi pyydellä, mutta minä voin sen tehdä ihan näinkin. Seurakunnassakin kyllä pastori ihmetteli kun Isä Meidän rukouksen mukaan pyysin aikoinani syntejäni anteeksi Me-muodssa, sillä ilmeisesti ei siellä ainakaan pastori kokenut sellaista syntisen rukousta tarvittavan, enemmän kiitos ja toki siitä minäkin tahdon kiittää armoliitossaan Jeesuksessa.
No ne ajat on takana. - olen minä
Sitten kun ymmärrät että olet itse halunnut ja valinnut niin elämäsi muuttuu kupperskeikkaa :)
- OttoPetteri
paljon on kiitoksen kirjoitti:
aihetta minulla, eikä kannata kertoa mitä kaikkea on tehnyt, mutta hyvä on syntejä anteeksi anoa ja armoa samoin, ainakin minun ja myös kiittää. Jokainen voi tehdä niinkuin tahtoo ja sen mukaan sanansa asettaa, sillä vapaus on siihen suotu.
Tietenkään ei kaikkien tarvitse anteeksi pyydellä, mutta minä voin sen tehdä ihan näinkin. Seurakunnassakin kyllä pastori ihmetteli kun Isä Meidän rukouksen mukaan pyysin aikoinani syntejäni anteeksi Me-muodssa, sillä ilmeisesti ei siellä ainakaan pastori kokenut sellaista syntisen rukousta tarvittavan, enemmän kiitos ja toki siitä minäkin tahdon kiittää armoliitossaan Jeesuksessa.
No ne ajat on takana.>>...pyysin aikoinani syntejäni anteeks...
- huomaan että
OttoPetteri kirjoitti:
>>...pyysin aikoinani syntejäni anteeks...
olet asioita käsitellyt omassa elämässäsi, Jumalan siunausta kaikessa Jeesuksen nimessä.
Rukoillaan Isä Meidän, sillä on Mestarin ja Tuomarin opettama, kuten tietänet ja uskonet. - OttoPetteri
huomaan että kirjoitti:
olet asioita käsitellyt omassa elämässäsi, Jumalan siunausta kaikessa Jeesuksen nimessä.
Rukoillaan Isä Meidän, sillä on Mestarin ja Tuomarin opettama, kuten tietänet ja uskonet.Olen käsitellyt asoita. Ja huomannut, että uskonto ja siihen liittyvät asiat ovat pelottelua, valhetta, alistamista ja vallankäyttöä.
Uskovaiset ja erilaiset lahkot ja kirkkokunnat ovat laatineet määräyksiään mm. siitä mitä saa syödä. Ja määräyksiä rikkovat tuomitaan johonkin helevetin tuleen. Mutta he, jotka alistuvat määräyksiin, "palkitaan" ikuisella elämällä jossain paikassa, jota kukaan ei ole nähnyt. Paikassa, jonka olemassaolo on pelkästään uskovaisten omien luulojen ja kirjoitusten varassa.
Ihminen tuomitaan huorintekijäksi, juopoksi, aviorikkojaksi, miehimykseksi jne. pelkästään siksi, että ei usko lahkojen höpötyksiin, eikä kuulu yhteenkään lahkoon. Minäkin olen kuulemma tuollainen.
Lopulta, jos ihminen ei alistu lahkon sääntöihin, erotetaan lahkosta. Hänen ystävät ja sukulaiset määrätään pysymään erossa ko. henkilöstä. Henkilöstä käytetään nimeä "luopio".
Mitä muuta tämä on kuin vallankäyttöä, alistamista ja valhetta?
Hihhulihei! - Voit turvata
OttoPetteri kirjoitti:
Olen käsitellyt asoita. Ja huomannut, että uskonto ja siihen liittyvät asiat ovat pelottelua, valhetta, alistamista ja vallankäyttöä.
Uskovaiset ja erilaiset lahkot ja kirkkokunnat ovat laatineet määräyksiään mm. siitä mitä saa syödä. Ja määräyksiä rikkovat tuomitaan johonkin helevetin tuleen. Mutta he, jotka alistuvat määräyksiin, "palkitaan" ikuisella elämällä jossain paikassa, jota kukaan ei ole nähnyt. Paikassa, jonka olemassaolo on pelkästään uskovaisten omien luulojen ja kirjoitusten varassa.
Ihminen tuomitaan huorintekijäksi, juopoksi, aviorikkojaksi, miehimykseksi jne. pelkästään siksi, että ei usko lahkojen höpötyksiin, eikä kuulu yhteenkään lahkoon. Minäkin olen kuulemma tuollainen.
Lopulta, jos ihminen ei alistu lahkon sääntöihin, erotetaan lahkosta. Hänen ystävät ja sukulaiset määrätään pysymään erossa ko. henkilöstä. Henkilöstä käytetään nimeä "luopio".
Mitä muuta tämä on kuin vallankäyttöä, alistamista ja valhetta?
Hihhulihei!Jumalaan myös ihan omalähtöisesti eikä ole pakko liittyä ulkoiseen seurakuntaan jos tahdot siten oppia tuntemaan Jeesusta ja sanaansa ja valtakuntaansa. Toki kaikki on vapaaehtoista, kuten monessa onneksemme. Herra Jeesus on hyvä Paimen, totisesti.
Isän Jumalan siunausta sinulle OttoPetteri. Jumalan valtakunta on jokaiselle ihmiselle maailmallista elämää suurempi haaste ja mahdolisuus, jos tahtoo elämäänsä löytää enemmän kuin maailma antaa. Hienoa, eikö totta! - OttoPetteri
Voit turvata kirjoitti:
Jumalaan myös ihan omalähtöisesti eikä ole pakko liittyä ulkoiseen seurakuntaan jos tahdot siten oppia tuntemaan Jeesusta ja sanaansa ja valtakuntaansa. Toki kaikki on vapaaehtoista, kuten monessa onneksemme. Herra Jeesus on hyvä Paimen, totisesti.
Isän Jumalan siunausta sinulle OttoPetteri. Jumalan valtakunta on jokaiselle ihmiselle maailmallista elämää suurempi haaste ja mahdolisuus, jos tahtoo elämäänsä löytää enemmän kuin maailma antaa. Hienoa, eikö totta!No mikäs kumma ihme tämä "jumalan valtakunta" sitten oikein on? Mikä siinä on maallista elämää suurempi haaste? Sekö, että uskovaiset ovat päättäneet vaihtoehdon olevan helvetin ikuinen kiirastuli?
Vai onko siinä haaste, että alistuu elämään kirkkokunnan määräysten mukaisesti? Määräyksiä noudattamaton onkin sitten tuomittava syntinen -kuten minä?
Ja onko tuo valtakunnan tunteminen sitä, että istuu kokouksissa ja höpöttää samaa uskovaisten mantraa muiden mukana? Ja siten "ansaitsee" paikan jossain kuvitteellisessa nirvanassa?
Eri uskonlahkot ovat ottaneet itselleen oikeuden määrittää kuka on kelvollinen minkäkin lahkon paratiisiin. Ja väittävät sitä Jumalan sanaksi. Toiset räjäyttävät itsensä sinne päästäkseen, toiset ovat polvillaan pytämässä anteeksi elettyä elämää. Kaikille on kuitenkin yhteistä se, että jättämällä lahkon ja uskontokunnan määräykset oman arvoonsa, tuomitaan helvettiin tms. Osa jopa kivitetään hengiltä.
Tämähän ei sitten koske Lestadiolaisten lapsenraiskaamista ja muita seksirikoksia ja -rikkomuksia. Ei tietenkään, koska ne ovat lahkon johtajien tekemiä. Kuten katolisten pappien alaikäisten poikien raiskaukset.
Semmosta se taivasosuuden hankkiminen on... - Jumalan valtakunta
OttoPetteri kirjoitti:
No mikäs kumma ihme tämä "jumalan valtakunta" sitten oikein on? Mikä siinä on maallista elämää suurempi haaste? Sekö, että uskovaiset ovat päättäneet vaihtoehdon olevan helvetin ikuinen kiirastuli?
Vai onko siinä haaste, että alistuu elämään kirkkokunnan määräysten mukaisesti? Määräyksiä noudattamaton onkin sitten tuomittava syntinen -kuten minä?
Ja onko tuo valtakunnan tunteminen sitä, että istuu kokouksissa ja höpöttää samaa uskovaisten mantraa muiden mukana? Ja siten "ansaitsee" paikan jossain kuvitteellisessa nirvanassa?
Eri uskonlahkot ovat ottaneet itselleen oikeuden määrittää kuka on kelvollinen minkäkin lahkon paratiisiin. Ja väittävät sitä Jumalan sanaksi. Toiset räjäyttävät itsensä sinne päästäkseen, toiset ovat polvillaan pytämässä anteeksi elettyä elämää. Kaikille on kuitenkin yhteistä se, että jättämällä lahkon ja uskontokunnan määräykset oman arvoonsa, tuomitaan helvettiin tms. Osa jopa kivitetään hengiltä.
Tämähän ei sitten koske Lestadiolaisten lapsenraiskaamista ja muita seksirikoksia ja -rikkomuksia. Ei tietenkään, koska ne ovat lahkon johtajien tekemiä. Kuten katolisten pappien alaikäisten poikien raiskaukset.
Semmosta se taivasosuuden hankkiminen on...on rakkaussuhde ihmisen ja Jeesuksen välillä ja Jeesus on omalta puoleltaan rakkautensa osoittanut kantamalla ristinsä ja antamalla itsensä sekä ruumiina että verenä ja vetenä ja haavojensa kautta saamme parantua. Samoin nousi kuolleista ja lähetti Pyhän Hengen.
Me ihmisinä saamme armoonsa turvaten anoa elävää vettä ja Pyhän Hengen vaikutuksen ja voiman ja siunauksen. Myös kaikesta elämästämme pitää Herra hyvänä Paimenena huolta, kun häneen turvaamme kiittäen ja kunnioittaen ilman mitään ihmisten omaa kiivailua tai omavanhurskautta, sillä armoliitossaan annetaan anoville ja jos ei ole niin ei ole anottu. Hyvin suora ja selvä tie.
Toki myös vanhurskautuminen ja vapautuminen syntikahleista ja pyhittyminen ja Herran totuuden ja tahdon tunteminen ja tekeminen liittyvät Herran Hengen hyvään hedelmään ja nekin annetaan armosta anoville nöyrille ja hyvä on kiittää ja kunnioittaa vaikka myös kiittämättömille Herra on hyvä, kuten näemme koko ihmiskunnasta huolta pidettävän, myös ahneista ja itsekkäistä ja omaneduntavoittelijoista ja nautintojen rakastajista ja valheellisista ja kiittämättömistä ja murhaajistakin, toki kaikki on Jumalan kädessä eikä kenenkään tule leikkiä Jumalan armollakaan, sillä Herra on myös kiivas Jumala, riippuen siitä, tunteeko ihminen hänen tahtoaan ja miten suhtautuu armoonsa ja Henkensä siunauksiin ja tarjouksiin.
Jos ihminen hylkää armonsa, niin ihminen itse myös kantaa seurauksensa huonoista valinnoistaa ja saa niitää mitä kylvää, toki pitkämielinen ja armosta rikas Herra on myös näissä tapauksissa, mutta ei loputon ole kenenkään ihmisen elämä täällä varjojen maassa.
Jeesus on hyvä, anotaan hyvyyttään armoliitossaan, kuten on opetettu hengellistä hyvää tavoittelemaan ja myös aarteemme saamme taivaan valtakuntaan pyrkiä kokoamaan.
Jumalan siunausta siunulle kaikessa Herran tahdon tuntemisessa ja tekemisessä ja ennenkaikkea nöyryydessä ja kiitollisessa lapsenkaltaisuuden uudistuksessa, sillä se on otollista meille aikuisille ja omaamme niin helposti turvaaville, sillä olemmehan koulutetut ja kasvatetut ja tietäväisiksi omasta mielestämme monessakin jo tulleet, mutta anotaan hengellistä hyvää silmävoidetta ja uskoa ja toivoa ja rakkautta, sillä se on hyvää armosiunausta ja -lahjaa Luojalta sitä tarvitsevalle luodulleen, ihan kuvakseen konkreettisesti, mieheksi ja naiseksi. - OttoPetteri
Jumalan valtakunta kirjoitti:
on rakkaussuhde ihmisen ja Jeesuksen välillä ja Jeesus on omalta puoleltaan rakkautensa osoittanut kantamalla ristinsä ja antamalla itsensä sekä ruumiina että verenä ja vetenä ja haavojensa kautta saamme parantua. Samoin nousi kuolleista ja lähetti Pyhän Hengen.
Me ihmisinä saamme armoonsa turvaten anoa elävää vettä ja Pyhän Hengen vaikutuksen ja voiman ja siunauksen. Myös kaikesta elämästämme pitää Herra hyvänä Paimenena huolta, kun häneen turvaamme kiittäen ja kunnioittaen ilman mitään ihmisten omaa kiivailua tai omavanhurskautta, sillä armoliitossaan annetaan anoville ja jos ei ole niin ei ole anottu. Hyvin suora ja selvä tie.
Toki myös vanhurskautuminen ja vapautuminen syntikahleista ja pyhittyminen ja Herran totuuden ja tahdon tunteminen ja tekeminen liittyvät Herran Hengen hyvään hedelmään ja nekin annetaan armosta anoville nöyrille ja hyvä on kiittää ja kunnioittaa vaikka myös kiittämättömille Herra on hyvä, kuten näemme koko ihmiskunnasta huolta pidettävän, myös ahneista ja itsekkäistä ja omaneduntavoittelijoista ja nautintojen rakastajista ja valheellisista ja kiittämättömistä ja murhaajistakin, toki kaikki on Jumalan kädessä eikä kenenkään tule leikkiä Jumalan armollakaan, sillä Herra on myös kiivas Jumala, riippuen siitä, tunteeko ihminen hänen tahtoaan ja miten suhtautuu armoonsa ja Henkensä siunauksiin ja tarjouksiin.
Jos ihminen hylkää armonsa, niin ihminen itse myös kantaa seurauksensa huonoista valinnoistaa ja saa niitää mitä kylvää, toki pitkämielinen ja armosta rikas Herra on myös näissä tapauksissa, mutta ei loputon ole kenenkään ihmisen elämä täällä varjojen maassa.
Jeesus on hyvä, anotaan hyvyyttään armoliitossaan, kuten on opetettu hengellistä hyvää tavoittelemaan ja myös aarteemme saamme taivaan valtakuntaan pyrkiä kokoamaan.
Jumalan siunausta siunulle kaikessa Herran tahdon tuntemisessa ja tekemisessä ja ennenkaikkea nöyryydessä ja kiitollisessa lapsenkaltaisuuden uudistuksessa, sillä se on otollista meille aikuisille ja omaamme niin helposti turvaaville, sillä olemmehan koulutetut ja kasvatetut ja tietäväisiksi omasta mielestämme monessakin jo tulleet, mutta anotaan hengellistä hyvää silmävoidetta ja uskoa ja toivoa ja rakkautta, sillä se on hyvää armosiunausta ja -lahjaa Luojalta sitä tarvitsevalle luodulleen, ihan kuvakseen konkreettisesti, mieheksi ja naiseksi.Jaahas... taas kerran elävää vettä ja armoa ja vanhurskauttamista ja mitä nyt sattuu...
>> Jos ihminen hylkää armonsa, niin ihminen itse myös kantaa seurauksensa huonoista valinnoistaa - Usko Jeesuksen
OttoPetteri kirjoitti:
Jaahas... taas kerran elävää vettä ja armoa ja vanhurskauttamista ja mitä nyt sattuu...
>> Jos ihminen hylkää armonsa, niin ihminen itse myös kantaa seurauksensa huonoista valinnoistaaopetukseen tekemällä sen mukaan niin sinun käy hyvin.
- olen minä
Usko Jeesuksen kirjoitti:
opetukseen tekemällä sen mukaan niin sinun käy hyvin.
Ei ole mitään yksittäistä tietä, jossa osalle kävisi hyvin ja osalle ei.
Jos tälläistä ainutta tietä kuitenkin esitellään ainoana totuutena, muista että älä mene ansaan jossa joutuisit ottamaan toisen totuuden omaksi totuudeksi varsinkin jos huomaat kutsun tähän totuuteen sisältävän pelkoa ja erittelyä (erittely kumpuaa erillisyyden harhasta ja tähän erittelyyn kuuluu myös mielikuva siitä että osa ihmisistä ovat pelastettuja ja osa ei).
Seiso vahvana sillä ymmärryksellä että yhtäkään uskomusta sinun ei tarvitse ottaa mukaasi joka ei resonoi sisimpäsi kanssa. Sisimpäsi tietää parhaiten, paremmin kuin kukaan muu. Uskontojen tarkoitus on hiljentää sisimpäsi ja estää suora yhteys omaan sisäiseen viisauteesi, josta lopulta löytyvät kaikki vastaukset ja jossa ehdoton rakkaus elää.
Usko, toivo ja rakkaus - mutta rakkaus on siitä suurin.
Näin on jokaisen meidän kohdalla. Rakkaus lopulta voittaa jokaisessa ja se vapauttaa meidät uskon kahleista, jotka eivät perustuneet rakkaudelle. - usko on Jumalan
olen minä kirjoitti:
Ei ole mitään yksittäistä tietä, jossa osalle kävisi hyvin ja osalle ei.
Jos tälläistä ainutta tietä kuitenkin esitellään ainoana totuutena, muista että älä mene ansaan jossa joutuisit ottamaan toisen totuuden omaksi totuudeksi varsinkin jos huomaat kutsun tähän totuuteen sisältävän pelkoa ja erittelyä (erittely kumpuaa erillisyyden harhasta ja tähän erittelyyn kuuluu myös mielikuva siitä että osa ihmisistä ovat pelastettuja ja osa ei).
Seiso vahvana sillä ymmärryksellä että yhtäkään uskomusta sinun ei tarvitse ottaa mukaasi joka ei resonoi sisimpäsi kanssa. Sisimpäsi tietää parhaiten, paremmin kuin kukaan muu. Uskontojen tarkoitus on hiljentää sisimpäsi ja estää suora yhteys omaan sisäiseen viisauteesi, josta lopulta löytyvät kaikki vastaukset ja jossa ehdoton rakkaus elää.
Usko, toivo ja rakkaus - mutta rakkaus on siitä suurin.
Näin on jokaisen meidän kohdalla. Rakkaus lopulta voittaa jokaisessa ja se vapauttaa meidät uskon kahleista, jotka eivät perustuneet rakkaudelle.lahja eikä kahle. Tietysti rakkaus on tärkeää ja tulee uskon kanssa kestämään. Tottakai on vain Yksi Herra ja Yksi Tie ja Yksi Elämä ja Yksi Totuus: Jeesus Nasaretilainen.
Se, miten itsekukin elämänsä rakentaa suhteessa Jeesukseen on todella tärkeää jokaiselle. Lupaukset on annettu ja hyvä sanoma ja niiden mukaan lähestymällä Isää Jumalaa myös voimme saada Pojan siunauksen ja armoliiton.
Jumalan Totuuteen liittyy tietysti myös Jumalan Tuomiot ja armot ja ihmisten parannustarve mielenmuutokseksi Jeesuksen opetuksen mukaan. Uusi Testamentti on Isän Jumalan rakkauden kädenojennus ihmisiä kohtaan, mutta autuaat ne, jotka pysyvät totuudessa eivätkä mielisty valheisiin ja vääriin tulkintoihin. - olen minä
usko on Jumalan kirjoitti:
lahja eikä kahle. Tietysti rakkaus on tärkeää ja tulee uskon kanssa kestämään. Tottakai on vain Yksi Herra ja Yksi Tie ja Yksi Elämä ja Yksi Totuus: Jeesus Nasaretilainen.
Se, miten itsekukin elämänsä rakentaa suhteessa Jeesukseen on todella tärkeää jokaiselle. Lupaukset on annettu ja hyvä sanoma ja niiden mukaan lähestymällä Isää Jumalaa myös voimme saada Pojan siunauksen ja armoliiton.
Jumalan Totuuteen liittyy tietysti myös Jumalan Tuomiot ja armot ja ihmisten parannustarve mielenmuutokseksi Jeesuksen opetuksen mukaan. Uusi Testamentti on Isän Jumalan rakkauden kädenojennus ihmisiä kohtaan, mutta autuaat ne, jotka pysyvät totuudessa eivätkä mielisty valheisiin ja vääriin tulkintoihin.Tärkeintä on rakkaus. Jos et kykene rakkautta kokemaan ilman Jeesusta haet sitä silloin itsesi ulkopuolelta. Tätä kestää aikansa kunnes sitä ei enää hae. Toisen hyväksymisen hakeminen (oli se sitten toisen ihmisen tai Jumalan) johtuu siitä että koet itsesi erilliseksi Jumalan rakkaudesta. Kun alkaa muistamme sitä kuka todella on erillisyyden harha alkaa hellittämään ja lopulta ymmärtää että kaikki ovat yhtä eikä erillisiä toisistaan. Jokainen kulkee matkansa jossain vaiheessa tästä erillisyyden harhasta ulos. Silloin vapaudumme ja ymmärrämme mitä todellinen vapaus on.
- Rakkaus ihmeellistä!
olen minä kirjoitti:
Tärkeintä on rakkaus. Jos et kykene rakkautta kokemaan ilman Jeesusta haet sitä silloin itsesi ulkopuolelta. Tätä kestää aikansa kunnes sitä ei enää hae. Toisen hyväksymisen hakeminen (oli se sitten toisen ihmisen tai Jumalan) johtuu siitä että koet itsesi erilliseksi Jumalan rakkaudesta. Kun alkaa muistamme sitä kuka todella on erillisyyden harha alkaa hellittämään ja lopulta ymmärtää että kaikki ovat yhtä eikä erillisiä toisistaan. Jokainen kulkee matkansa jossain vaiheessa tästä erillisyyden harhasta ulos. Silloin vapaudumme ja ymmärrämme mitä todellinen vapaus on.
Toki sen ilmenemismuodot ovat hyvin erikoisia. Jopa Jumalan rakkaus meitä syntisiä ihmisiä kohtaan toteutui käytännössä siten, että Isä antoi ainosyntyisen rakkaan Poikansa Jeesuksen Ristille, niin että saamme nostaa katseemme sitä kohti ja anoa syntejämme anteeksi Jeesuksen veren lunastuksessa ja hintana.
Erikoiseksi tämän tekee myös se, että Jeesus rakkaana Poikana pyysi ristin kärsimyksen ohi menemistä, mutta Isä tahtoi Pojan juovan kärsimysmaljan. Toisaalta Jeesuksen rukous kuultiin ja sisälsi myös sen ettei kuitenkaan tapahtuisi hänen tahtonsa vaan Isän tahto. Isä antoi Pojalle rukoukseenkin ne sanat, jotka Poika sai Isältä itseltään, sillä Isä oli Pojassa ja Poika Isässä.
Meidän ihmisten "rakkaus" on yleensä sielullista, mutta voi kuvastaa varjon lailla avioliitossa sitä Jumalallista, jota myös voimme saada Pyhässä Hengessä. Jos tuota Rakkautta on ihmisillä he ovat Yhtä Jeesuksessa, ihan Rakkaudessa ja voivat pitää omaansa ihan yhteisenä.
Oletko sinä kokenut elämässäsi suurta rakkautta tai Suurta Rakkautta?
Tietysti näin inhimillisesti näemme asiat omalta kannaltamme ilman totuudellista vertailupohjaa tai mitta-asteikkoa. Jeesuksen rakkaus antaa henkensä toisten puolesta on sitä suurinta ja ihan hikoili verta juodessaan kärsimysmaljaa meidän rikkomustemme tähden. Meidänkin kannattaa rakastaa Jeesusta, sillä on hyvä Paimen ja tahtoo meidän parastamme, mitä se sitten milloinkin tarkottaakin.
Elämme hapuillen maailmassa vaikka tahdommekin rakastaa Herraa ja tehdä tahtonsa mukaan. Mistähän mahtaa johtua että Isän Jumalan kuuleminen Jeesuksessa ja tahtonsa varma tietäminen on niin vaikeaa vaikeassa asiassa. Miksiköhän se ihmisenä ihan anovana on niin vaikea tuntea suurta Jumalaa ja tämän kaiken Cosmoksen Luojana?
Oletko sinä saanut oppia tuntemaan Jumalaa omakohtaisesti missä elämäsi vaiheessa ja millaisten tapahtumien vaikutuksesta?
Kyselen sinulta henkilökohtaisia näin yleisellä palstalla, joten anna vastauksen sen mukaan, että olet valmis ne monille paljastamaan.
Jeesuksen Isä ja Jumala sinua siunatkoon rakkautta kokiessasi ja jakaessasi ja elämääsi eläessäsi! - Sinun "olen minä"
olen minä kirjoitti:
Tärkeintä on rakkaus. Jos et kykene rakkautta kokemaan ilman Jeesusta haet sitä silloin itsesi ulkopuolelta. Tätä kestää aikansa kunnes sitä ei enää hae. Toisen hyväksymisen hakeminen (oli se sitten toisen ihmisen tai Jumalan) johtuu siitä että koet itsesi erilliseksi Jumalan rakkaudesta. Kun alkaa muistamme sitä kuka todella on erillisyyden harha alkaa hellittämään ja lopulta ymmärtää että kaikki ovat yhtä eikä erillisiä toisistaan. Jokainen kulkee matkansa jossain vaiheessa tästä erillisyyden harhasta ulos. Silloin vapaudumme ja ymmärrämme mitä todellinen vapaus on.
kannattaa ymmärtää että Jeesus on Jumalan Rakkauden Lähde. Ilman Herraa emme voi rakastaa niinkuin Jumala tahtoo valtakuntansa lupausten lasten rakastavat itseään ja myös lähimmäisiämme.
Jumala antaa meille Rakkauttaan kun anomme nöyrästi ja Hengensä voimassa saamme myös paljon muuta hengellistä hyvää Rakkauden lisäksi.
Jeesus siunatkoon sinua "olen minä" Rakkaudellaan ja Henkensä siunauksella vanhurskauden veden vaikutuksella Jeesuksen elävissä sanoissa.
Mä en ikinä pistäisi kaikkea toivoani henkilöön joka uhkaa minua ikuisella kidutuksella jos en ajattele samalla tavalla tai usko yliluonnolliseen Jumalaan joka ei ole ikinä vaivautunut todistaa itseään meille, mutta silti odottaa kyseenalaistamatonta uskoa ja tottelevaisuutta häntä kohtaan. Kristinuskon ongelma on se, ettei se kannusta ajattelemaan, päin vastoin ja siksi mielestäni kristinusko on vaarallista tälle höynäytettävälle yhteiskunnalle.
- olen minä
Olet mielestäni oivaltanut oikein, että ei tule pistää todellista toivoaan eikä rakkauttaan kehenkään jonka sanotaan sinut tuomitsevan loppupeleissä.
Onneksi meillä on jo tietoisuus Jumalasta, joka on ehdoton rakkaus. Onkin parempi siirtyä rakastamaan ja kunnioittamaan sellaista joka ei tuomitse. Ehdoton rakkaus ei myöskään vaadi eikä pelottele millään tavalla eikä kaipaa palvontaa missään muodossa.
Kristinusko tai mikä tahansa muukin uskonto rajoittaa ihmisen todellista henkistä kasvua.
- Herran Pelko on
Viisauden Alku ja Jeesus on Herra ja ihmisenä saamme anoa armoaan ja syntiemme anteeksiantamusta ja vanhurskautta ja pyhitystä. Kannattaa anoa Taivaallista Viisautta ja välttää valheen isän pahuutta.
- Mielikuvituspeikko
Sinä se jaksat pelätä päivästä toiseen :)
- C
Ai että oikein SAAMME anoa armoa! Vähän niinkuin Pohjois-Koreassa SAA rakastaa diktatuuria? Vertaus on jopa osuva, koska molemmissa rakkaus on odotettua ja rakastamattomuudesta joutuu kärsimään.
- ei Herran Pelko ole
Mielikuvituspeikko kirjoitti:
Sinä se jaksat pelätä päivästä toiseen :)
pelkäämistä kuten sinä ajattelet vaan viisautta ja sitä olen saanut anoa ja kiitän siitä suuresti Isää Jumalaa Jeesuksen nimessä :)
- tee ero ihmisten ja
C kirjoitti:
Ai että oikein SAAMME anoa armoa! Vähän niinkuin Pohjois-Koreassa SAA rakastaa diktatuuria? Vertaus on jopa osuva, koska molemmissa rakkaus on odotettua ja rakastamattomuudesta joutuu kärsimään.
Herran Jeesuksen välillä sillä vaikka Jeesus on myös ihminen niin on vain Ainosyntyinen Poika ja Herra ja Immanuel, totisesti.
Herra on myös hyvä Paimen, joka rakkaudesta Isää Jumalaa kohtaan joi kärsimysmaljan ja armoonsa ja totuutensa saamme asettaa kaiken toivomme. Onko sinulla se toivo elämässäsi.
Herran rakastaminen ja pelkääminen kulkevat käsikädessä, sillä Herran Henkin ne vaikuttaa, samoin paljon muuta valkeutta ja hengellistä hyvää sen armon mukaan mikä meille anoville kullekin annetaan. - olen minä
C kirjoitti:
Ai että oikein SAAMME anoa armoa! Vähän niinkuin Pohjois-Koreassa SAA rakastaa diktatuuria? Vertaus on jopa osuva, koska molemmissa rakkaus on odotettua ja rakastamattomuudesta joutuu kärsimään.
Juuri näin. Ihminen voi anoa armoa vain tuomitsijaltaan. Näin ihminen toimii kun hän pelkää. Monet pelkäävät omaa Jumalaansa ja siksi anovat. Monet ovat joutuneet anomaan armoa myös toiselta ihmiseltä, tuomitsijalta, diktaattorilta, murhaajalta, tappajalta, kiduttajalta jne. Tuomitsevan Jumalan ja diktaattorin välillä ei ole muuta eroa kuin se että toinen on fyysisessä muodossa silmin nähtävissä ja kosketeltavissa. Pelkää ihminen sitten Jumalaansa tai diktaattoria, ei näillä ole eroa, sillä molemmilla on vaatimukset siitä miten voit miellyttää tuomitsijaasi ja siten pelastaa itsesi kuolemalta. Mitä enemmän ihminen pelkää (oli se sitten oma kuoleman jälkeinen kadotus tai fyysisen kehon kuoleman pelko) sitä enemmän hän joutuu elämään pelkojensa kanssa jokaisena hetkenä ja näitä lievittääkseen hän anoo armoa ja tahtoo miellyttää tuomitsijaansa niillä säännöillä, tavoilla, ajattelulla, teoilla, mitä hänen tuomitsijansa vaatii ja jotta voi varmistaa oman nahkansa tai henkensä pelastuksen.
Huomioikaa tämä yhtäläisyys näissä kahdessa ja saatatte oivaltaa miten uskonnoilla pidetään ihmistä orjana kuten diktaattorikin maansa asukkaita. Tuomioiden Jumala on syntynyt ihmisen pelosta vuosisatojen saatossa. Tuomioiden Jumala on syntynyt ihmisen egosta, kuoleman pelosta ja erillisyyden harhasta.
Tuomioiden jumalalla ei ole mitään tekemistä todellisen Jumalan kanssa, joka on rakkaus ja se rakkaus on suurempi kuin esim. kristinusko opettaa. Voit siis minä hetkenä hyvänsä vapautua peloistasi kun siihen itse olet valmis omalla henkisellä matkallasi ja astua kokemaan suurempaa rakkautta. - olen minä
ei Herran Pelko ole kirjoitti:
pelkäämistä kuten sinä ajattelet vaan viisautta ja sitä olen saanut anoa ja kiitän siitä suuresti Isää Jumalaa Jeesuksen nimessä :)
Pelolla ja viisaudella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.
Ei ole viisasta pelätä. Eikä viisauteen kuulu Herran pelko. Viisaus on jotain aivan muuta. - Rakastetaan Herraa
olen minä kirjoitti:
Pelolla ja viisaudella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.
Ei ole viisasta pelätä. Eikä viisauteen kuulu Herran pelko. Viisaus on jotain aivan muuta.Jeesusta, totisesti, kaikesta sydämmestä ja kaikesta sielusta ja kaikesta mielestä. Tietenkään ei Herraa tarvitse pelätä kun häntä rakastaa häntä rakastaen eli tahtoaan tehden.
Laittomuudessa tai ilman uskon ja rakkauden ja suun tunnustusten kautta saatua elävää suhdetta kannattaa jokaiset etsiä armolittoaan ja siihen tulla syntyen vedestä ja Hengestä, sillä se on elämämme tarkoitus.
Jumalan valtakunta on ihmisenä meille lupauksien täyttymistä armossaan ja totuudessaan eli pyhien kirjoituksien vaikuttamassa Jumalan Sanassa eli Jeesuksessa eikä muuta tietä eikä totuutta eikä elämää ole lainkaan.
Ylistys ja kiitos Jeesuksen Isälle ja Jumalalle, totisesti. - jumalat ja kuvat
olen minä kirjoitti:
Juuri näin. Ihminen voi anoa armoa vain tuomitsijaltaan. Näin ihminen toimii kun hän pelkää. Monet pelkäävät omaa Jumalaansa ja siksi anovat. Monet ovat joutuneet anomaan armoa myös toiselta ihmiseltä, tuomitsijalta, diktaattorilta, murhaajalta, tappajalta, kiduttajalta jne. Tuomitsevan Jumalan ja diktaattorin välillä ei ole muuta eroa kuin se että toinen on fyysisessä muodossa silmin nähtävissä ja kosketeltavissa. Pelkää ihminen sitten Jumalaansa tai diktaattoria, ei näillä ole eroa, sillä molemmilla on vaatimukset siitä miten voit miellyttää tuomitsijaasi ja siten pelastaa itsesi kuolemalta. Mitä enemmän ihminen pelkää (oli se sitten oma kuoleman jälkeinen kadotus tai fyysisen kehon kuoleman pelko) sitä enemmän hän joutuu elämään pelkojensa kanssa jokaisena hetkenä ja näitä lievittääkseen hän anoo armoa ja tahtoo miellyttää tuomitsijaansa niillä säännöillä, tavoilla, ajattelulla, teoilla, mitä hänen tuomitsijansa vaatii ja jotta voi varmistaa oman nahkansa tai henkensä pelastuksen.
Huomioikaa tämä yhtäläisyys näissä kahdessa ja saatatte oivaltaa miten uskonnoilla pidetään ihmistä orjana kuten diktaattorikin maansa asukkaita. Tuomioiden Jumala on syntynyt ihmisen pelosta vuosisatojen saatossa. Tuomioiden Jumala on syntynyt ihmisen egosta, kuoleman pelosta ja erillisyyden harhasta.
Tuomioiden jumalalla ei ole mitään tekemistä todellisen Jumalan kanssa, joka on rakkaus ja se rakkaus on suurempi kuin esim. kristinusko opettaa. Voit siis minä hetkenä hyvänsä vapautua peloistasi kun siihen itse olet valmis omalla henkisellä matkallasi ja astua kokemaan suurempaa rakkautta.ilman tuomiota eivät ole elävä Jumala ja Herra Jeesus, sillä Jumalan rakkaus vetää meitä parannukseen ja vastaanottamaan armonsa totuudessa eli parannuksessa siten saamaan laupeuden tuomion ja Iankaikkesen Elämän osan omassa sydämessämme ja sielussa ja mielessämme, sillä se on hyvä sanoma Isässä Jumalassa ja Herrassa Jeesuksessa ja Totuuden Hengessä.
Myös uskovat, puhumattakaan toisista, tullaan tuomitsemaan mutta Herraa rakastavien ei sitä tarvitse pelätä, sillä Herra on hyvä Paimen ja omansa johtaa viheriäisille niityille, mutta tottelemattomat saavat rangaistuksen ja synti erottaa ihmisen Jumalan armoliitosta, mutta joka syntinsä tunnustaa ja hylkää ja tahtoo vanhurskaudessaan vaeltaa ja pyhittyä, myös saa sen hyvä palkan eli kruunun ja iankaikkisen elämän Jeesuksessa, totisesti.
Katsotaan ettemme väärällä jumalan kuvalla ja tämän maailman hengen eksyttämänä kiellä totuutta tuomioista ja kaikesta siitä hyvästä totuudellisesta, joka on annettu Raamatun pyhissä kirjoituksissa, sillä Herra on hyvä myös tuomioissaan ja tahtoo että me kaikki pelastumme valheista eli pimeydestä valkeuteensa eli totuuteen.
Toki tärkeää on tuomiot jättää Jumalalle eikä myöskään itseään tule meidän tuomita vaan pitää huolta, että vaellamme valkeudessaan ja armossaan ja erossa maailman ja synnin pimeydestä. Herra Jeesus on hyvä, joka on maailman voittanut ja myös ristimme kantaen on meille voitto maailmasta ja synnistä luvattu ja täyttyvät elävässä vedessä ja Pyhässä Hengessä, hallelujah! - C
tee ero ihmisten ja kirjoitti:
Herran Jeesuksen välillä sillä vaikka Jeesus on myös ihminen niin on vain Ainosyntyinen Poika ja Herra ja Immanuel, totisesti.
Herra on myös hyvä Paimen, joka rakkaudesta Isää Jumalaa kohtaan joi kärsimysmaljan ja armoonsa ja totuutensa saamme asettaa kaiken toivomme. Onko sinulla se toivo elämässäsi.
Herran rakastaminen ja pelkääminen kulkevat käsikädessä, sillä Herran Henkin ne vaikuttaa, samoin paljon muuta valkeutta ja hengellistä hyvää sen armon mukaan mikä meille anoville kullekin annetaan.Jahs, nyt sitten SAAMME asettaa toivomme Herraan, joka on kylläkin lähtökohtaisesti luonut tilanteen, jossa Herran epäilemisestä joutuu iänkaikkisen kadotukseen, jossa on oleva itku ja hammasten kiristys, eikä mato kuole.
Kim Jong-unin kannattaa ruveta ottamaan Raamatusta oppia. Diktatuurista tulee entistä tehokkaampaa. - olen minä
jumalat ja kuvat kirjoitti:
ilman tuomiota eivät ole elävä Jumala ja Herra Jeesus, sillä Jumalan rakkaus vetää meitä parannukseen ja vastaanottamaan armonsa totuudessa eli parannuksessa siten saamaan laupeuden tuomion ja Iankaikkesen Elämän osan omassa sydämessämme ja sielussa ja mielessämme, sillä se on hyvä sanoma Isässä Jumalassa ja Herrassa Jeesuksessa ja Totuuden Hengessä.
Myös uskovat, puhumattakaan toisista, tullaan tuomitsemaan mutta Herraa rakastavien ei sitä tarvitse pelätä, sillä Herra on hyvä Paimen ja omansa johtaa viheriäisille niityille, mutta tottelemattomat saavat rangaistuksen ja synti erottaa ihmisen Jumalan armoliitosta, mutta joka syntinsä tunnustaa ja hylkää ja tahtoo vanhurskaudessaan vaeltaa ja pyhittyä, myös saa sen hyvä palkan eli kruunun ja iankaikkisen elämän Jeesuksessa, totisesti.
Katsotaan ettemme väärällä jumalan kuvalla ja tämän maailman hengen eksyttämänä kiellä totuutta tuomioista ja kaikesta siitä hyvästä totuudellisesta, joka on annettu Raamatun pyhissä kirjoituksissa, sillä Herra on hyvä myös tuomioissaan ja tahtoo että me kaikki pelastumme valheista eli pimeydestä valkeuteensa eli totuuteen.
Toki tärkeää on tuomiot jättää Jumalalle eikä myöskään itseään tule meidän tuomita vaan pitää huolta, että vaellamme valkeudessaan ja armossaan ja erossa maailman ja synnin pimeydestä. Herra Jeesus on hyvä, joka on maailman voittanut ja myös ristimme kantaen on meille voitto maailmasta ja synnistä luvattu ja täyttyvät elävässä vedessä ja Pyhässä Hengessä, hallelujah!Jokainen joka uskoo tuomioihin, pelkää.
Ei ole yhtäkään ihmistä maan päällä, joka ei todellisuudessa pelkäisi, jos hän uskoo Jumalan tuomioihin. Oli hänen uskonsa kuinka "vahva", se vahvuuskin sisältää pelkoa, jota ei tiedosteta eikä haluta tiedostaakaan ainakaan kovin mielellään.
Kirjoituksesi ovat todiste siitä, että sinäkin pelkäät. Jokainen kirjoituksesi sisältää pelkoa. Toki on mahdollista, että sinä itse et sitä tiedosta ja siksi yhtenään kiellät pelkosi, mutta kirjoituksesi puhuvat kuitenkin toista.
On turha kirjoitella Herran peloista ja helveteistä tai kadotuksista yms. ja sitten seuraaksi kieltää pelkäävänsä. Ei mene läpi vaikka kuinka kieltäisit. - olen minä
Rakastetaan Herraa kirjoitti:
Jeesusta, totisesti, kaikesta sydämmestä ja kaikesta sielusta ja kaikesta mielestä. Tietenkään ei Herraa tarvitse pelätä kun häntä rakastaa häntä rakastaen eli tahtoaan tehden.
Laittomuudessa tai ilman uskon ja rakkauden ja suun tunnustusten kautta saatua elävää suhdetta kannattaa jokaiset etsiä armolittoaan ja siihen tulla syntyen vedestä ja Hengestä, sillä se on elämämme tarkoitus.
Jumalan valtakunta on ihmisenä meille lupauksien täyttymistä armossaan ja totuudessaan eli pyhien kirjoituksien vaikuttamassa Jumalan Sanassa eli Jeesuksessa eikä muuta tietä eikä totuutta eikä elämää ole lainkaan.
Ylistys ja kiitos Jeesuksen Isälle ja Jumalalle, totisesti.Päätä nyt kumpaa haluat tehdä pelätä vai rakastaa.
Toisinaan haluat pelätä ja seuraavaksi taas rakastaa. Ei voi kaikesta sydämestään ja kaikesta sielustaan ja mielestään rakastaa, jos kuitenkin pelkää. Täysi mahdottomuus. Toki sinne on hyvä pyrkiä, mutta siellä ei olla niin kauan kun on pelkoja (Jumalan tuomiot, helvetit, kadotukset, demonit, saatanat yms.)
Perjantaina pelätään ja sunnuntaina rakastetaan. Niinhän se ihmisen jumalasuhde on Jumalan tuomioihin uskovalla.
Onko Jumala myös määrännyt milloin pelätä ja millon rakastaa? Ettei vaan väärään aikaan tekisi väärää asiaa. Sitäkin voisi ajan kuluksi alkaa pelkäämään. Kyllä on monenlaista vaaraa kun uskovaksi ryhtyy.
Tai voi myös valita olla vapaa peloista, sillä mitään pelättävää ei ole. Jumala on ehdoton rakkaus, ollut aina ja tulee aina olemaan. - olen minä
olen minä kirjoitti:
Jokainen joka uskoo tuomioihin, pelkää.
Ei ole yhtäkään ihmistä maan päällä, joka ei todellisuudessa pelkäisi, jos hän uskoo Jumalan tuomioihin. Oli hänen uskonsa kuinka "vahva", se vahvuuskin sisältää pelkoa, jota ei tiedosteta eikä haluta tiedostaakaan ainakaan kovin mielellään.
Kirjoituksesi ovat todiste siitä, että sinäkin pelkäät. Jokainen kirjoituksesi sisältää pelkoa. Toki on mahdollista, että sinä itse et sitä tiedosta ja siksi yhtenään kiellät pelkosi, mutta kirjoituksesi puhuvat kuitenkin toista.
On turha kirjoitella Herran peloista ja helveteistä tai kadotuksista yms. ja sitten seuraaksi kieltää pelkäävänsä. Ei mene läpi vaikka kuinka kieltäisit.Mutta tokihan pelkäät, koska se on viisautta.
Viisautta on pelätä tuomitsijaansa, koska muuten voi joutua kadotukseen.
Viisaampaa on vapautua peloistaan ja uskomuksista, jotka ovat syntyneet pelosta.
Kiitos Jumalalle, joka on rakkaus. - Tahdon molempia
olen minä kirjoitti:
Päätä nyt kumpaa haluat tehdä pelätä vai rakastaa.
Toisinaan haluat pelätä ja seuraavaksi taas rakastaa. Ei voi kaikesta sydämestään ja kaikesta sielustaan ja mielestään rakastaa, jos kuitenkin pelkää. Täysi mahdottomuus. Toki sinne on hyvä pyrkiä, mutta siellä ei olla niin kauan kun on pelkoja (Jumalan tuomiot, helvetit, kadotukset, demonit, saatanat yms.)
Perjantaina pelätään ja sunnuntaina rakastetaan. Niinhän se ihmisen jumalasuhde on Jumalan tuomioihin uskovalla.
Onko Jumala myös määrännyt milloin pelätä ja millon rakastaa? Ettei vaan väärään aikaan tekisi väärää asiaa. Sitäkin voisi ajan kuluksi alkaa pelkäämään. Kyllä on monenlaista vaaraa kun uskovaksi ryhtyy.
Tai voi myös valita olla vapaa peloista, sillä mitään pelättävää ei ole. Jumala on ehdoton rakkaus, ollut aina ja tulee aina olemaan.sekä pelätä että rakastaa ja sopivat hienosto yhteen Jumalan valtakunnan lapseudessa. Toki myönnän suuret puutteeni molemmissa, mutta olen matkalla uskossa enkä näkemisessä perillä.
Herra Jeesus on hyvä ja tahdon oppia tuntemaan paljon paremminkin ja siksi myös jatkan matkaani ja myös toiselle tahdon todistaa hyvästä Paimenesta ja Jumalan valtakunnasta.
Myös sinulla on paljon näkemystä näistä asioista ja ihan loogistakin, hyvä. Toki myös erilaisia ovat näkemyksemme kuten olet huomannut. Hyvä jos pystyt vaeltamaan Jumalan rakkaudessa ilman mitään pelkoa, tietysti on vaarana olla tuntematta Raamatun koko ilmoitusta Jumalaan nähden.
Saamme kuitenkin pyrkiä Herran tuntemisessa siten kuin itse tahdomme ja saattaa olla aika myös olla esilläpitämättä kaikkea totuutta jos se sopii paremmin Jumalan palvelemiseemme.
Taivaallinen Isä siunatkoon sinua Jeesuksen nimessä kaikessa elämässäsi! Rakastetaan Jumalaa palavasti! - Ei onnistu ihmiseltä
C kirjoitti:
Jahs, nyt sitten SAAMME asettaa toivomme Herraan, joka on kylläkin lähtökohtaisesti luonut tilanteen, jossa Herran epäilemisestä joutuu iänkaikkisen kadotukseen, jossa on oleva itku ja hammasten kiristys, eikä mato kuole.
Kim Jong-unin kannattaa ruveta ottamaan Raamatusta oppia. Diktatuurista tulee entistä tehokkaampaa.eikä kannata ainakaan pyrkiä olemaan kenenkään ihmisen Herran Jeesuksen asemassa eikä muutoinkaan kuvitella itsestään liikoja, sillä syntisinä saamme anoa armoaan totuudessa ja pyhittyä siten tahtonsa tuntemiseen ja tekemiseen sen mukaan kuin tahtoo.
Herra Jeesus on hyvä Paimen, ihan turhaa on ihmisten suuruuden hulluus tai edes nämä idolina olemiset jos ei ole edes tervettä Jumalan tuntemista ja pyhitystä.
Iloitaan siitä hyvästä, minkä Jumala suo meille Jeesuksen ristin ja veren ja veden ja Hengen kautta lupauksissaan. Ei kenelläkään ihmisellä pitäisi olla mitään hyvää Jumalaa vastaan.
Ollaan kuin nöyrät lapsenmieliset ja uskoakin saamme anoa nimessään. - viisautta on tuntea
olen minä kirjoitti:
Mutta tokihan pelkäät, koska se on viisautta.
Viisautta on pelätä tuomitsijaansa, koska muuten voi joutua kadotukseen.
Viisaampaa on vapautua peloistaan ja uskomuksista, jotka ovat syntyneet pelosta.
Kiitos Jumalalle, joka on rakkaus.Herran Jeesuksen Isä ja Jumala ja myös ymmärtää tuomiot ja Jumalan valtakunta ja siihen saamme pyrkiä Raamatun ja Herran Hengen antaman hyvän hengellisen kautta anoen ja nöytyen kuten on opetettu. Tietysti on erilaisia näkökulmia näissä kaikissa asioissa, kuten kaikessa elämässä yleensäkin.
"Kiitos Jumalalle, joka on rakkaus" Tähän myös minä tahdon yhtyä kaikesta sydämestäni ja sielustani ja mielestäni, totisesti. Herra Jeesus on hyvä Paimen ja johdattaa niitä jotka häneen turvaa nimessään ja Hengessään, kuten on kirjoitettu.
Autuaat ne, jotka todella hyvin tuntee Herran Jeesuksen ja Isän Jumalan, vaellamme kuitenkin uskossa emmekä näkemisessä ja samoin ihmissilmä näkee asiat hyvinkin eritavalla kuin Herra tahtoisi miedän ihmisenä hengellisin sydämen silmin asiat nähtävän, ja sisältää sekä Herran pelon että rakkauden, totisesti.
Isän Jumalan siunausta sinulle "olen minä" sillä varmaan toimit hyvää toisille tarkoittaen. - C
Ei onnistu ihmiseltä kirjoitti:
eikä kannata ainakaan pyrkiä olemaan kenenkään ihmisen Herran Jeesuksen asemassa eikä muutoinkaan kuvitella itsestään liikoja, sillä syntisinä saamme anoa armoaan totuudessa ja pyhittyä siten tahtonsa tuntemiseen ja tekemiseen sen mukaan kuin tahtoo.
Herra Jeesus on hyvä Paimen, ihan turhaa on ihmisten suuruuden hulluus tai edes nämä idolina olemiset jos ei ole edes tervettä Jumalan tuntemista ja pyhitystä.
Iloitaan siitä hyvästä, minkä Jumala suo meille Jeesuksen ristin ja veren ja veden ja Hengen kautta lupauksissaan. Ei kenelläkään ihmisellä pitäisi olla mitään hyvää Jumalaa vastaan.
Ollaan kuin nöyrät lapsenmieliset ja uskoakin saamme anoa nimessään.Luetko ollenkaan, mitä sanotaan?
Miten voi olla hyvä ja samalla se, joka tuomitsee iänkaikkiseen kärsimykseen, jos ei "vapaasta tahdosta" rakasta ko. tuomitsijaa? Kim Jong-il oli tällä linjalla diktatuurinsa kanssa. Hän on hyvä, jos et rakasta, kärsit hänen toimestaan. Sama tilanne sinun esittämäsi kristillisen "pelastusopin" kanssa. Jeesus hyvä, jos et rakasta, kärsit hänen toimestaan.
Selitäppä se.
Äläkä sepusta "Ihminen kärsii omasta toimestaan", kun yksikään ihminen ei ole tuomarina edes itselleen. - tietysti luen mutta
C kirjoitti:
Luetko ollenkaan, mitä sanotaan?
Miten voi olla hyvä ja samalla se, joka tuomitsee iänkaikkiseen kärsimykseen, jos ei "vapaasta tahdosta" rakasta ko. tuomitsijaa? Kim Jong-il oli tällä linjalla diktatuurinsa kanssa. Hän on hyvä, jos et rakasta, kärsit hänen toimestaan. Sama tilanne sinun esittämäsi kristillisen "pelastusopin" kanssa. Jeesus hyvä, jos et rakasta, kärsit hänen toimestaan.
Selitäppä se.
Äläkä sepusta "Ihminen kärsii omasta toimestaan", kun yksikään ihminen ei ole tuomarina edes itselleen.en ala toistamaan sellaista, jota en toista. Herra Jeesus on hyvä Paimen ja Vapahtaja ja Pelastaja ja Tuomari, ja jokainen ihminen joka ei usko on jo tuomittu, koska ei usko. Jos on tällainen tilanne, niin kannattaa anoa uskoa, sillä jokainen anova sitä saa. Samoin rakkautta ja muutakin hengellistä hyvää, ihan yltäkyllin ja soimaamatta, sillä Jeesus on Herrana hyvä Paimen ja antanut itsensä, että meillä hänessä on yltäkylläinen hengellinen ja hyvä elämä, kiitoksessa ja kunnioituksessa hyvää Jumalaa kohtaan.
Tietenkään ei kenenkään ihmisten tule toista ihmistä palvoa tai kiittää tai kunnioitaa Herrana tai Jumalana, sillä vain Jeesus on Yksi Herra, ja jokaisen ihmisen kannattaa palavasti rakastaa Jeesusta ja palvoa Herraa ja kiittää ja kunniottaa, sillä Herra on hyvä ja luotujen on hyvä Luojaansa kiittää. Tietenkään ei pidä sekoittaa ihmisiä Jeesukseen, vaikka onkin Jumala tullut ihmiseksi Immanuelissa, totisesti.
Sinun tulee tehdä ero Ihmisen Pojan eli Jeesuksen Immanuelina ja meidän kaikkien muiden ihmisten välillä.
Ihmisinä meidän on mahdollista panna kaikki toivomme Herran Jeesuksen nimessä ja Hengessä saatavaan armoonsa ja samoin anoa usko ja rakkautta ja elävää vettä ja Pyhän Hengen siunausta.
Valitettavasti Jumalan Vastustaja pimeyden henkivaltana on vastustamassa Jeesuksen Hengen armoa ja totuutta, mutta Jeesus on voittanut ja häntä avuksi pyytämällä myös me saamme voittaa ja vaeltaa, toki Tuomitsijamme on Herra itse sanojensa kautta.
Voimme tehdä Herra opetuksen mukaan joko rakkaudesta tai pelosta tai molemmista tai ei kummastakaan. Jeesuksen sanat löydämme Uuden Testamentin pyhistä kirjoituksista ja saamme anoa Totuuden Hengen siunausta anoen opetustaan ja puolustustaan ja siunausta ja sisältää kaikkea hyvää hengellistä hedelmää ja sydämen silmiemme voitelua, niin että voimme valheista totuudellistua ja siten pimeydestä valkeutua Herran suuresta armosta, sillä antaa meille pahoille ja hyville ihan kaikille soimaamatta.
Toki kannataa kunnioittaa ja kiittää ja anoa myös viisautta, ettemme halpana pitäisi armoaan ja rakkauttaan, sillä maailmalliset ja moninaiset lihan mieliset turhana pyrkivät estämään sen hyvän hedelmän tuottamista, joka anoville nöyrille annetaan, myös sinulle.
Tee mielenmuutos asenteessasi niin tulet tuntemaan kuinka hyvä on Jeesus ja kuinka sinäkin saat armoliittossaan totuudellisesti uudistua ja välittää sitä hyvää hengellistä ja myös maistaa Herran hyvää elävää Sanaa veden ja Hengen kautta, niin että maailmalliset ja lihan turhat jäävät taka-alalle, jos Herran hyvät hengelliset antavat sinulle sitä aitoa iloa Totuuden Hengessä ja samoin rauhaa ja vanhurskautta. Toki myös koetukset tulevat ja kestävyyttä tarvitaan ja Syyttäjä pyrkii estämään hengellisen hyvän hedelmän jokaisen Jeesusta lähestyvän ja valtakuntaansa ja vanhurskauttaan janoavan, mutta Jeesus on jo voittanut, eikä Vastustajalleen jää kuin kadotustuomion täytäntöön panemisessa, kun Jeesus tulee.
Rakastetaan suoraa tietä Jeesuksessa, ei katsota vasemmalle eikä oikealle, vaan uudistustuaan hyvästi sanoistaan ja terveestä opistaan, niin pääsemme perille voittajina, sillä Isä meidät siihen tahtoo ja jokaisen ilman erotusta. Uskotaan totuutta ja vihataan valheita, Jeesus on Totuus, totisesti.
Jumalan siunausta elämääsi Jeesuksen nimessä, lue ja vastaanota sanojaan anoen Henkensä siunausta, niin ne sinut uudistavat ja myös parantavat ja hyvää antavat kaikkeen elämään: sydämeen ja sieluun ja mieleen ja tunteisiin ja jokaiseen soluusi ja asiaasi itsessäsi, mutta muista kiittää ja anoa yhä uudestaan, sillä Jeesuksessa syntyessämme saamme ja tulee meidän yhä runsaammin pysyä ja levätä ja kunnioittaa ja on tosi hyvää kaikille, totisesti.
Ylistys ja kiitos Isälle Jeesuksen nimessä, sillä Jeesus on Hyvä!
- Rakastetaan Jeesusta
tekemällä opetuksensa mukaan ja on hyvä Paimen, joka ei hylkää luokseen tullutta.
- Japsoo
"31. Sentähden minä sanon teille: jokainen synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen pilkkaamista ei anteeksi anneta.
32. Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa. "
Matt.12:31-32
Eli jos on pilkannut Pyhää Henkeä, ei ole pelastusta luvassa, joten ei kannata anoa armoa. - niin on kirjoitettu
Japsoo kirjoitti:
"31. Sentähden minä sanon teille: jokainen synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen pilkkaamista ei anteeksi anneta.
32. Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa. "
Matt.12:31-32
Eli jos on pilkannut Pyhää Henkeä, ei ole pelastusta luvassa, joten ei kannata anoa armoa.ja on myös totta.
- "Herra Jeesus ...
ole meille syntisille armollinen" ei ole Pyhän Hengen pilkka, vaan Jeesuksen opettamassa "Isä Meidän" -rukouksessa opetettu syntiemme anteeksi antamusta! Valitettavasti tämän ajan fariseukset eivät ymmärrä ihmisten synneistä eikä pahuudesta mitään, sillä ovat Laodikean penseydessä helposti, näin se vain menee tässä Nooan ja Sodoman ajassa.
Herra Jeesus ole minulle syntiselle armollinen, totisesti!!! - tietysti emme voi
itsekukin kuin rukoilla omasta puolesta ja näin voi monet rukoilla "kiitos, etten ole ..." jne...
- minä joudun ...
rukoilemaan "Ole minulle syntiselle armollinen taivaallinen Isä ja Herra Jeesus, totisesti!"
Toiset saa sitten rukoilla aivan niinkuin tahtovat. - Kaikki tä'ydelliset
pitäkää Jumalan hyvää sanaa esillä ja tehkää Jumalan suuria tekoja, jos se on Jumalan tahto kauttanne niinkuin Jeesus on tehnyt ja suurempia sanoo seuraajiensa tekevän. Kertokaa minullekin, niin saan tulla siunaavien käsienne alle, ja ihan koko Suomessa kun liikutte niin kertokaa reittinne, että voin tulla käsienne siunattavaksi.
Jos sen sijaan teillä on vain suuret sananne, niin jättäkää kertomatta myös matkareittinne, kiitos. - autuaat ne jotka
ovat pyhittyneet Jeesukselle, totisesti. Voi ulkokultaisia!
- Kaikki ihmisinä
saamme panna kaiken toivomme hyvä Paimenen Jeesuksen armoon ja totuuteen ja Herran Hengen vanhurskauteen ja hyvyyteen ja siunaukseen, sillä Puolustajana pelastaa meidät kaikesta laittomuudesta ja Jumalan armon hylkäämisestä lainalaisuudessa.
Jumalan pyhien kirjoituksien ymmärtäminen Jumalan tahdosta on kyllä moninaista, sillä paljon on monenlaista annettu ihan pelkästään Uudessa Testamentissa ja voidaan nähdä sekä kiivas Jumala että laupias Jumala, smaoin voidaan nähdä voimakkaat varotukset eksytyksistä ja se, ettei kukaan voi Jeesuksen omia riistää käsistään.
Jeesus myös antoi voimakkaat tuomionsanansa kaupungeille joissa oli parannusihmeensä tapahtuneet mutta ihmiset eivät tehneet parannusta, samoin kymmenestä parantuneesta vain yksi palasi kiittämään ja sai pelastuksen. Ihmiset vastaanotettuaan parantumisen eivät ymmärtäneet mikä on Jumalan valtakunnan keskeinen sanoma: "Tehkää parannus!"
Samoin Jeesus antoi esimerkin erilaisista maaperistä ja vain hyvä maaperä kantoi hyvää hedelmää, sillä vaarana oli maailmalliset murheet ja halut ja vainot ja epäusko estämässä sitä Jumalan hyvän sanoman toteutumista ihmisen elämässä kiitokseksi ja kunniaksi Isälle Jeesuksessa ja nimessään ja Hengessään.
Ollaan niinkuin ne, jotka kuulevat ja vaarin ottavat ja myös ristimme kantaen perille voittajina pääsemme sekä laittomuudesta että maailmallisuudesta. Herran Jeesuksen armo ja totuus olkoon meidän kaikkien osana. - C
"..pelastaa meidät kaikesta laittomuudesta ja Jumalan armon hylkäämisestä lainalaisuudessa."
Paitsi jos olet tullut pilkanneeksi pyhää henkeä, jolloin armoa ja armahdusta ei tule, vaikka kuinka anoisit ja katuisit ja helvetti kutsuu. Eli voit elää elämäsi miten tykkäät, koska kristinuskon mukaan pyhän hengen pilkkaamisen jälkeen toivoa ei kuitenkaan ole.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta344571Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203175Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2692311Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui492182- 1632039
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670- 171643
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601641Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1111611M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151269