Helsingin Bussiliikenne Oy:llä ongelmia?

Helsingin Bussiliikenne Oy (lyhenne HelB, jota käytän myöhemmin tässä kirjoituksessa) on Helsingin kaupungin omistama yhtiö, joka syntyi vuonna 2005 Helsingin kaupungin yhdistettyä omistamansa HKL-Bussiliikenteen ja Suomen Turistiauto Oy:n. HelB:llä on käytössä yhteensä noin 500 bussia. Helsingin Bussiliikenne Oy on yksi HSL-liikenteen kolmesta suuresta liikennöitsijästä.

Vuoteen 2008 asti HelB voitti tarjouskilpailuissa paljon liikennettä tekemällä alihintaisia tarjouksia. Tällä pyrittiin varmistamaan mm. hintatason pysyminen alhaalla. Helsingin kaupungillekin tuli halvemmaksi maksaa HelB:n tappiot, koska osa HelB:n tappiomaksuista palautui kuitenkin takaisin Helsingin kaupungille bussilipputuloina, joita YTV joka kunnalle maksoi. Nykyisin YTV ei siis enää hoida joukkoliikennettä, vaan vuodesta 2010 HSL on hoitanut tuota tehtävää. Vuodesta 2009 alkaen HelB:n tekemät tarjoukset on kuitenkin pyritty hinnoittelemaan voitollisiksi.

Tuolloin, vuonna 2009, vaihtui myös HelB:n toimitusjohtaja, joka on nähtävästi siis ottanut velvollisuudekseen kääntää HelB:n tulos paremmaksi. Kaikki eivät kuitenkaan tunnu pitävän HelB:n nykyisestä toimitusjohtajasta tai hänen toimintatavoistaan. Tämän vuoden helmikuussa eräs HelB:n kuljettaja nimittäin julkaisi raportin kuljettajien työhyvinvoinnista ja yhtiön tilasta, mihin on haastateltu 48:aa HelB:n kuljettajaa. Kokonaisuudessaan raportti on luettavissa täältä. Raportti on kuitenkin suhteellisen pitkä, joten asiasta ei-niin-kiinnostuneita varten ajattelin koota tähän pähkinänkuoressa raportin pääkohdat.
211022
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

siis mistä se raportti on luettavissa kokonaisuudessaan?

Äänestä

ollut mikään iso otos, kun vain 48 kuskia on ns. haastatellut. Tosin haasteltavien valintseminen raportin tarkoitusta varten on ollut helppoa ja nuo tarvittavat purnaajat löydetty. Kun HELB.n henkilöstö lienee 1000 kieppeillä, niin tuollainen 48 haastateltua on naurettavan vähän, eikä kerro juuri mistään mitään.

Äänestä
  • Ensinnäkin keskustelun aloittaja on varsin perillä KRIISIYHTIÖN tilanteesta. Pelkkää asiaa. Mitä tähän kesketelun vastaajaan tulee mitä ilmeisemmin varsin tunnepitoinen kommentti ja näin ollen täysin arvoton. Kävin lukee tutkimuksen ja ei voi sanoa kuin että varsin huolestuttavaa luettavaa.

    Äänestä

kyllä nykyinen tj on saanut paljon enemmän myönteistä aikaiseksi verrattuna edelliseen kynänpyörittäjään. sen sijaan pikkupomoja ekassa kerroksessa on edelleen liikaa .
heille pitäisi löytyä tuottavampaa työtä. samoin neljännen kerroksen ( käytännössä tyhjäntoimittajien) määrää voisi myös harventaa.

Äänestä
  • Piakkoin katsotaan suurennuslasilla ja todetaan mitä tuhoa se on saanutkaan aikaiseksi verrattuna entiseen. Ei pöllytykseltä säästy alemmat satraapitkaan.
    Olisi kuunneltu silloin...nyt se on jo myöhäistä kun prosessi käynnissä jo.

    Äänestä

SOL.n mopin varressa on uskottavassa asemassa asettamassa asioita uuteen puhtauteen. Toivottavasti alaa vaihtanut muistaa välillä kastaa moppiaan, ettei kuivalla vetele villakoiria nurkasta toiseen, sillä silloin ei juuri uusi alaa vaihdettu ura urkene alkua pidemmälle.

Äänestä
  • Älä nyt sotke asioita . Aloja on muitakin kuin SOL.
    Ei se sitä tarkoita vaikka on pitkälti toistakymmentä vuotta kiertänyt autonrattia , etteikö jokin muukin työnantaja kuin SOL , tai siihen verrattavat kävisi alaa vaihtaessa.
    Ihan tarpeeksi uskottavassa asemassa olen teknisellä alalla , päivätyössä ja huomioitava sekin että työajan ulkopuolella voin aivan hyvin kuulua ja vaikuttaa ties vaikka missä.
    Ei koiraa katsomista karvoihin , sano syyrakki. Vai oliko se joku muu rakki , kenen kuvakin joskus komeilee palstoillamme.

    Äänestä

  • Ala Vaihdettu kirjoitti:

    Älä nyt sotke asioita . Aloja on muitakin kuin SOL.
    Ei se sitä tarkoita vaikka on pitkälti toistakymmentä vuotta kiertänyt autonrattia , etteikö jokin muukin työnantaja kuin SOL , tai siihen verrattavat kävisi alaa vaihtaessa.
    Ihan tarpeeksi uskottavassa asemassa olen teknisellä alalla , päivätyössä ja huomioitava sekin että työajan ulkopuolella voin aivan hyvin kuulua ja vaikuttaa ties vaikka missä.
    Ei koiraa katsomista karvoihin , sano syyrakki. Vai oliko se joku muu rakki , kenen kuvakin joskus komeilee palstoillamme.

    On kuultu että siellä ihan oikeita työtaistelutoimenpiteitä viritellään. Mahtaneeko niistä tulla mitään kun ei aikaisemmat ole olleet kuin pieniä ulosmarsseja , jos sellaisiakaan.

    Äänestä

  • Ter-Hakka kirjoitti:

    On kuultu että siellä ihan oikeita työtaistelutoimenpiteitä viritellään. Mahtaneeko niistä tulla mitään kun ei aikaisemmat ole olleet kuin pieniä ulosmarsseja , jos sellaisiakaan.

    Ei tietenkään tuu mitään koko liittojon uhittelusta..Helbiläiset aivan umpi urpoo porukkaa!! Työnantaja tarjosi AKT:n sopimusta ..ei kelvannu! Nyt nää urpot painaa
    samaa duunii huomattavasti pienemmällä liksalla! On ne tavan TAMPIOITA!!
    Ja pitäähän HELBILÄISTEN ymmärtää et veronmaksajat ne loiset elättää!
    Eli päiviä pidemäksi ja huomattava palkan alennus koko TAMPIO LAUMALLE!!

    Äänestä

  • AKT TOSIMIESTEN LIIT kirjoitti:

    Minä "urpo" en ainakaan halua luopua 8 viikon 3 päivän vuosilomasta(Akt 5 vk), 5-10 arkipyhän palkallisesta vapaasta, n.100 t/vuosi lyhyemmästä työajasta ja 300-400 euron kuukausittaisista yölisistäni...

    Äänestä

  • old_profile_53886 kirjoitti:

    Minä "urpo" en ainakaan halua luopua 8 viikon 3 päivän vuosilomasta(Akt 5 vk), 5-10 arkipyhän palkallisesta vapaasta, n.100 t/vuosi lyhyemmästä työajasta ja 300-400 euron kuukausittaisista yölisistäni...

    7 viikkoa 3 päivää, anteeksi näppisvirhe...

    Äänestä

  • AKT TOSIMIESTEN LIIT kirjoitti:

    Ei tietenkään tuu mitään koko liittojon uhittelusta..Helbiläiset aivan umpi urpoo porukkaa!! Työnantaja tarjosi AKT:n sopimusta ..ei kelvannu! Nyt nää urpot painaa
    samaa duunii huomattavasti pienemmällä liksalla! On ne tavan TAMPIOITA!!
    Ja pitäähän HELBILÄISTEN ymmärtää et veronmaksajat ne loiset elättää!
    Eli päiviä pidemäksi ja huomattava palkan alennus koko TAMPIO LAUMALLE!!

    Jokaisella on oikeus mielipiteeseen, mutta ota huomioon,jotta helbin akt osastolla
    ei ole mitään roolia meneillään olevissa työsopimus neuvotteluissa. JYTY ja JHL edustavat työntekijä puolta.

    AKT liittona sekaisin kuin seinä kello, "timpe" syötti ja juotti sekä lahjoitti 600e älypuhelimia hallituksen jäsenille, jotta olisivat lojaaleja, toisin kävi. "Timpe" levittää
    persettä Lahdessa täydellä palkalla ties kuinka kauan, jäsenien ay maksuilla kerätyillä euroilla. Hilkka Ahde palaa entiseen työhönsä, kunhan saa niskansa kuntoon, hakenut lisää saikkua. Johan tälle nauraa kaikki!

    Hyvvee kessee, koittakaa kestää akt:n rahtarit, satamaduunarit ynnä muut.

    Äänestä

Saihan luottamusmiehet 9 prosentin palkankorotuksen.

Äänestä
  • Paljosta jouduttiin tai oikeammin sanottuna jouduitte luopumaan kun tuli annettua luovutusvoitto. Mihinkään AKT systeemiin ei olisi todellakaan ollut pakko lähteä vaikka isot pojat pelotteli lakkosakoilla ja vaikka millä sanktioilla silloin vuonna 2010. Mahdollisuus olisi ollut säilyttää hk.kuljetuksista lähtien kaikki , mutta sitä mahdollisuutta ei käytetty kun pelättiin että tulee lakko. hui hui.
    Senjälkeen päätin että sanon hei hei.

    Äänestä

  • Ala Vaihdettu kirjoitti:

    Paljosta jouduttiin tai oikeammin sanottuna jouduitte luopumaan kun tuli annettua luovutusvoitto. Mihinkään AKT systeemiin ei olisi todellakaan ollut pakko lähteä vaikka isot pojat pelotteli lakkosakoilla ja vaikka millä sanktioilla silloin vuonna 2010. Mahdollisuus olisi ollut säilyttää hk.kuljetuksista lähtien kaikki , mutta sitä mahdollisuutta ei käytetty kun pelättiin että tulee lakko. hui hui.
    Senjälkeen päätin että sanon hei hei.

    Nythän puuhataan kovaa lakkoa siellä ja uhkana on rikkuroivat AKT porukat ja muutama peloteltu villi , mutta eiköhän ne saada aisoissa pidettyä. Pelkuruutta varmasti löytyy lakkoporukassakin ,mutta jos nyt pitävät vain päivän , parin lakon, on sama kuin pistetään ruutat sammuksiin. Kokemuksesta sanoisin että on niin paljon pelissä että kannattaa taistella. Taistelivathan poliisitkin vuonna 1976 keväällä kolme kuukautta , samoin puhelinasentajat. Eikä ruuttaa tarvittu kummassakaan . No jälkimmäisessä oli kuulemamme mukaan yksi rikkuri , jonka oma sähköliittoon järjestäytynyt porukka hoiti ihan omakätisesti uittaen.
    Ai mutta nythän kerron asioita porukalle joka ei ollut ehkä leivän päälläkään silloin vuonna 1976 tai korkeintaan taputteli ruutan sisältöä lattialla hokien äiti tää on kivaa.
    Mutta aivan tosi , jos nyt annatte periksi , saatte sitä tehdä lopun ikäänne ja palata orja-aikaan.

    Äänestä

Orja-aikaan ovat valitettavasti palanneet ja niinhän siinä kävi kuten ennustelin minäkin vielä siellä ollessani ennen onnellista eläkkeellepääsyäni.
Ihan hirvitti katsella miten hölmöä ja hyväuskoista porukka oli kun antoivat kaiken mennä tosta noin vaan.
Voi olla että lakkoja puuhattukin siellä, mutta toteuttamatta jäänyt reppanoilta sekin.
Itkevät pitkiä raskaita päiviä ja nykyisen liikennepäällikön heille suomaa ilkeää kohtelua ja simputusta, mutta olisivat taistelleet aikanaan. Nyt olis hyvät oltavat kuten ennen HKL.n aikaan.

Äänestä

Aloitus 6 vuotta vanha.

Äänestä

Siitä huolimatta asia ajankohtainen. Ei ole muuttunut miksikään, ainakaan parempaan suuntyaan ja Heinolan Karjun ennustus piti täysin paikkansa. Siellä kävi juuri niin kuin aloitusaikoina 6 vuotta sitten tiedettiin, vaan tyhmät eivät uskoneet.

Äänestä

Nykyään vieläkin Helb-Heikkikin todistanut että päin persettä on mennyt.
Jos lonkan mukanakin sinne kuka tahansa joutuu, on sen Syvämulkun naama nähtävä ja huuto kuultava.
Helbin Äijä sitä puolustelee, mutta sen tissiposken juttuja ei kannata ottaa vakavasti, koska ei kykene tulemaan face to face meitä tapaamaan ja puolustamaan sekä perustelemaan kantaansa.
Ottakoon sen Syväkkään mukaansa sinne Kontulan Helmeen. Annetaan kaljat sillekin.

Parta-Jugi

Äänestä

Kuka se Helbinäijä siellä oikein on ?
Jotain kirjoitteli kumin puhkeamisesta joku aika sitten.
Eihän sinne kukaan hetero uskalla töihin hakeutua.
Onko "surkea töihinottaja " ? Vaiko törkeä sui...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Sivusta seuraaja kirjoitti:

Helsingin Bussiliikenne Oy (lyhenne HelB, jota käytän myöhemmin tässä kirjoituksessa) on Helsingin kaupungin omistama yhtiö, joka syntyi vuonna 2005 Helsingin kaupungin yhdistettyä omistamansa HKL-Bussiliikenteen ja Suomen Turistiauto Oy:n. HelB:llä on käytössä yhteensä noin 500 bussia. Helsingin Bussiliikenne Oy on yksi HSL-liikenteen kolmesta suuresta liikennöitsijästä.

Vuoteen 2008 asti HelB voitti tarjouskilpailuissa paljon liikennettä tekemällä alihintaisia tarjouksia. Tällä pyrittiin varmistamaan mm. hintatason pysyminen alhaalla. Helsingin kaupungillekin tuli halvemmaksi maksaa HelB:n tappiot, koska osa HelB:n tappiomaksuista palautui kuitenkin takaisin Helsingin kaupungille bussilipputuloina, joita YTV joka kunnalle maksoi. Nykyisin YTV ei siis enää hoida joukkoliikennettä, vaan vuodesta 2010 HSL on hoitanut tuota tehtävää. Vuodesta 2009 alkaen HelB:n tekemät tarjoukset on kuitenkin pyritty hinnoittelemaan voitollisiksi.

Tuolloin, vuonna 2009, vaihtui myös HelB:n toimitusjohtaja, joka on nähtävästi siis ottanut velvollisuudekseen kääntää HelB:n tulos paremmaksi. Kaikki eivät kuitenkaan tunnu pitävän HelB:n nykyisestä toimitusjohtajasta tai hänen toimintatavoistaan. Tämän vuoden helmikuussa eräs HelB:n kuljettaja nimittäin julkaisi raportin kuljettajien työhyvinvoinnista ja yhtiön tilasta, mihin on haastateltu 48:aa HelB:n kuljettajaa. Kokonaisuudessaan raportti on luettavissa täältä. Raportti on kuitenkin suhteellisen pitkä, joten asiasta ei-niin-kiinnostuneita varten ajattelin koota tähän pähkinänkuoressa raportin pääkohdat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu