Toisinaan olen ahdistunut, masentunut, aivan maassa ja tuntuu siltä etten pääse siitä yli ikinä. Olen täynnä tunnetta, itken ja murrun helposti. Toisinaan taas olen iloinen ja energinen, mutta nykyään aika harvoin enää sitä. Ennen minut tunnettiin nauruherähdyksistä ja hymyilevästä naamasta sekä huumorintajusta, sympatiasta ja lämpimästä asenteesta muita ihmisiä kohtaan.. en usko että enää. Kun ennen olin iloinen ja energinen, niin nyt olen alkanut olla enemmänkin energinen ja aggressiivinen, vihainen, väkivaltainen, raju. Silloin olen kuin ekstaasissa - voin tehdä väsymättä mitä vain monta tuntia putkeen! Tällöin myös suutun erittäin helposti, pienistäkin asioista. En ole käyttäytynyt väkivaltaisesti kun muutaman kerran, vaikka mieli on tehnyt. Joudun joka toinen päivä mennä salille hakkaamaan nyrkkeilysäkkiä. Joskus tuntuu kun nämä negatiiviset tunteet patoutuisivat sisälleni ja ne tulisivat ulos tällä ensimmäiseksi mainitulla - ahdistuksena, masentuneisuutena sekä paniikkitiloina ja harhoina. Mainitsemaani paniikkitilaa pelkään hullun lailla, silloin menen shokkiin ja itken ja tärisen, en voi tehdä mitään muuta kuin itkeä. Harhoja nään harva se päivä. Kaverini myös on maininnut, että kuvittelen kummia, esimerkiksi olin soittanut hänelle pari viikkoa sitten aivan paniikissa että meillä on joku ja siitä pari päivää aiemmin, että en uskalla mennä sisälle koska pelkään, että takapihalla on joitain. Ihmettelen tätä suuresti, koska itselläni ei ole kauheasti muistikuvia tästä.. Pyrin aina unohtamaan kaiken sellaisen. Olen myös toisinaan erittäin vainoharhainen kaikkia ja kaikkea kohtaan - kun taas seuraavana päivänä saatan olla äärettömän uhkarohkea ja pusken läpi sellaisella ei-kiinnosta-asenteella. Olen alkanut sisäistämään asiaa, kun olen lukenut mielenterveydestä ja huomannut minussa samoja piirteitä kun joissain mielisairauksissa(olen siis aina ollut kiinnostunut ihmisen mielestä). En ole mitenkään erityisen stressaantunut, vaikkakin eräs minulle tärkeä henkilö kuoli joulukuussa. Tämä on silti jatkunut jo kauan ja alan pelätä paniikkitiloja ja näitä harhoja. Koulussa olen rauhaton. En ole juoppo, enkä käytä huumeita/ole koskaan käyttänyt. En edes tupakoi. Perheeni on aika normaali. En ole täysi-ikäinen. Minulla on sairaalakammo ja terveydenhoitaja yms. fobia.
Mikä minulla on, voinko saada lääkkeitä tähän? Auttakaa! :(
Mikä minulla on, voinko saada lääkkeitä tähän? Auttakaa! :(
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vaikea sanoa, onko kuvaamasi bipoa. Bipossakin mieliala kyllä vaihtelee kovasti, mutta usein masennus- ja maniajaksot kestävät pidemmän aikaa kerrallaan. Toisaalta on myös sekamuotoinen bipo, jossa on molempia jaksoja ikään kuin päällekkäin, ja siinä käsittääkseni mielialat vaihtelevat nopeammin (? korjatkaa jotku, jos olen väärässä).
Mielestäni sinun kannattaisi kyllä ottaa asia puheeksi lääkärin kanssa. Jos on bipoa, niin on olemassa monenlaisia mieltä tasaavia lääkkeitä, jotka monella auttavat.
Tsemppiä!
En halua lääkäriin - pelkään lääkäreitä. Kiitos vastauksestasi :)
Hei nimim. Sekaisin!
Korostan nyt alkuun, että en ole lääkäri. Aloin oireilla itsekin alaikäisenä, 15-vuotiaana. Kammottavin ajatus ikinä oli, että menisin kertomaan jollekin lääkärille oireistani. Vielä kammottavampi ajatus oli, että joutuisin mielisairaalaan.
Joten ymmärrän sinua. Mutta jos vain jotenkin voisit mennä lääkäriin, KOSKA alaikäiset hoidetaan paremmin kuin täysi-ikäiset. JA mitä nopemmin sinut hoidetaan, sitä paremmin oireesi saadaan hallintaan.
Minun tietämykseni mukaan oireesi voivat olla kaksisuuntaisen mielialahäiriön oireita, mutta ne voivat olla myös jotain muuta. Jokaisen aivot ovat erilaiset ja siksi saman sairauden sisällä ihmisillä on erilaisia oireita perusoireiden lisäksi.
Oli hirveää, kun ensimmäisen kerran jouduin mielisairaalaan, se sinne meneminen. Olin sekavissa oireissani ottanut yliannostuksen lääkkeitä. Mutta vuorokauden jälkeen olin jo tutustunut toisiin potilaisiin, joilla oli samanlaisia oireita. Ja ainakin sillä osastolla (kaksisuuntaisten aikuisten avo-osasto, jossa suurin osa potilaista kaksikymppisiä), jossa olin, potilaat olivat hyvin ystävällisiä toisilleen. Joskus on ollut häiriköitäkin, mutta he ovat olleet poikkeustapauksia. Olen ollut noin kymmenen kertaa sairaalassa ja edelleen terveet kaverit ihmettelevät, että miten sulla voi olla mielisairaus, kun ei sinusta huomaa mitään. Mutta he eivät näe minua pimeinä yksinäisinä ja sekavina hetkinäni. Ja sairaalassa olen toipunut oireistani nopeasti. Minulla on myös hyvä psykiatri.
Tunnetko koulusi kouluterveydenhoitajan? Voisitko kertoa hänelle oireistasi? Hän varmasti auttaisi sinua, jos et omalle lääkärille halua mennä.
Toivon niin paljon, että et jäisi oireittesi kanssa yksin, koska sinun ei tarvitse jäädä yksin. Kaikkea hyvää.
oireesi vaikuttavat psykoosin oireilta, voivat liittyä maniatilaan tai skitsofreniaan. Rohkaistu ja mene lääkäriin, jotta saat apua. Elämäsi helpottaa, kun saat oikean lääkityksen ja tukea.