Hei, osaako kukaan auttaa ongelmassa? Yleensä menen synnin tunnustukselle hyvin valmistautuneena ja olen miettinyt ne asiat, jotka tahdon puhua. Mutta sitten aina käy niin, että o i k e a s t i unohdan jotkut synnit! Kyse on siis ihan rehellisesti unohduksesta, koska tilanne on kumminkin aika jännittävä ja hermostuneena ei aina kaikkea muista. Mietin mitä tälle tilanteelle voisi tehdä?
On toinenkin ongelma. Olen ent. luterilainen, joka siis aikuisiässä liittyi ortodoksiksi. Tunnustin silloin 1. synnintunnustuksessa niin paljon kuin muistin elämäni syntejä. Mutta nyt en olekaan varma muistinko sittenkään niitä kaikkia siinä. Onko typerää, jos alan kaivella niitä NYT ja ehkä siis (ehkä vain) päädyn puhumaan niistä 2. kerran??
Synnin tunnustus on tässä suhteessa tosi ongelmallinen juttu.
Kuitenkin aion taas mennä s-tunnustukselle tässä paaston aikana, vaikka koen aina tehneeni sen puutteellisesti.
Uskallatteko te muut muuten tunnustaa "noloja" syntejä, kuten esim. itsetyydytys? Minusta se ei ole synti, mutta olen lukenut, että se on. En ole tähän asti maininnut sitä ja siitäkin tuntee määrättyä syyllisyyttä (ei niin, että harrastaisin i-tyydytystä usein, tai pakonomaisesti, mutta joskus olen niin tehnyt, vaikka siis eläniki avioliitossa).
Jos joku voi auttaa, niin kiitos.
Synnintunnustus ja unohtamiset?
21
1167
Vastaukset
- riähkinen
Muistelepa, mitä pappi sanoo synninpäästössä; olet saanut anteeksi kaikki synnit, jotka olet tietoisesti tunnustanut ja nekin, joita et ole voinut ääneen sanoa!
- ongelman ratkaisu
Jatkossa voisi olla hyvä että kirjaat muistivihkoosi syntejä sitä mukaa mitä olet tehnyt. Sitten ei muuta kuin viikottain lähetät s-postilla ne papille.
- Ktplrs
Tunnustat, mitä muistat. Jos muistuu mieleen vanha tunnustamaton synti, niin tunnustat sen. Tietysti on noloa tunnustaa joitakin intiimejä syntejä, mutta niistäkin pitää päästä eroon. Itse olen päässyt eroon mainitsemastasi nolosta synnistä, kun tunnustin sen. Juttele myös puolisosi kanssa asiasta.
- oiklanänheV
Olen tunnustanut kaiken noloimmatkin synnit.Meni aivan hyvin, jopa itsetyydytyksen.Jos se ei ole pakkomielle ei kuulemma tarvitse tunnustaa.Raskauden keskeytykset yms on tunnustettu.Sellaiset asiat kuin uhkapelit..kiroilu... suuttuminen jollekkin...laiskuus omahyväisyys ms.Kannattaa tutkiskella omia toimintatapojansa eikä vaan ajatella tekojaan mitä on tehnyt.Miettiä mitä ei ole tehnyt myös lähiomaisten muistaminen rakkaudettomuus yms.
Tottakai se jännittää aina.Jotenkin tuntuu että on noloa pitää pappia omien sielujen saasteiden likaämpärinä.Minusta ei ole ollenkaan kivaa että ns. vieras ja miespuolinen tietää minun sisimpäni.Minulle se on suuri häpeä pappikin on ihminen vaikka kuin olisi välittäjän osassa.Joskus ei ole helppoa kun on itse nainen ja pappi on aina mies.Tähänastiset ovat menneet hyvin.En ole minäkään kaikkea muistanut utta luulisin että asia on ok.Tahallani en jätä sanomatta silloin ei olisi mitään mieltä mennä koko tunnustukseen.
E kaikkia kissanpieruja tarvitse s-postilla papeille kertoa.Taitavat olla työllistettyjä tarpeeksi.Itse en välttämättä saa takaisin vastausta ja tulee olo että okei.. missähän tein väärin.Pappi varmaankin luulee kohta stalkkaajaksi. :(
No jaah jokainen tekee miten haluaa ja voi rippi-isältään kysyä neuvoa.Itse en enää viitsi vaivata pikkuasioilla.En edes vaikka lähiomainen kuolisi on tullut olo että vain häiritsee tai stalkkaa tai on "hankala" rippilapsi.Sinällänsä pidän rippi-isästäni kovasti minusta häneltä on aina saanut hengellisen avun ja lohdun sekä neuvoja enkä haluaisi vaihtaa häntä pois. - yx syntinen vaan
Niin, on tärkeää, että tunnustaa ne synnit , jotka painaa mieltä. Jos siis olet unohtanut jonkin synnin, niin tuskin kai se nyt niin dramaattinen on ollutkaan. On tärkeää ainakin muistaa sellaiset synnit, joiden ohessa on tullut haavoittaneeksi kanssaihmisiä.
Tuota synnintunnustusta kannattaa käyttää aina kun ahdistaa. Siis muulloinkin kuin paaston aikana. Se on hyvin terapeuttista ja vapauttavaa. Siltä papilta saa useimmiten hyvin neuvoja jaksaa elämässä eteenpäin.
Satun asumaan talossa, jossa on psykologin vastaanotto. Olen monesti miettinyt, että kuinka paljon säästettäisiin terveydenhoitokuluja, jos ainakin osa tuosta rappukäytävässä laukkaavasta potilaskunnasta hakisi apua kirkosta, ja löytäisi tien synnintunnustukselle.- ongelmaniput
Pappi ei voi kuitenkaan toimia mielenterveyden hoitajana tai terapeuttina hmisen ongelmissa.Se ei ole papin tehtävä vaan papin tehtävä on hengellinen ohjaaminen.
- uutta tekniikkaa
Voisi olla hyväkin idea aiemmin mainittu että kirjoittaa syntinsä heti muistivihkoon ja lähettää vaikkapa viikottain rippi-isälle. Jos pappi on kovin työllistetty niin hänhän voisi saman tien antaa ne anteeksi ja vastata s-postilla, "Poikani, syntisi ovat anteeksi annetut."
Meikäläisellä eläkeukolla tulee enää vähän syntiä, ehkä riittäisi kerran kuussa ripittäytyminen.- Ktplrs
Ei ortodoksi voi noin tehdä. Ortodoksinen katumuksen mysteerio on yksi Kirkon seitsemästä sakramentista, joka toimitetaan yleensä kirkossa. Emme tunnusta syntejämme papille, vaan itselleen Kristukselle. Pappi toimii sakramentissa vain todistajana. Ortodoksit ripittäytyvät tavallisesti noin neljä kertaa vuodessa, pitempien paastojen aikana, paitsi niissä paikalliskirkoissa, jotka vaativat maallikoita käymään synnintunnustuksella ennen jokaista ehtoollista.
- rauha heille
Ktplrs kirjoitti:
Ei ortodoksi voi noin tehdä. Ortodoksinen katumuksen mysteerio on yksi Kirkon seitsemästä sakramentista, joka toimitetaan yleensä kirkossa. Emme tunnusta syntejämme papille, vaan itselleen Kristukselle. Pappi toimii sakramentissa vain todistajana. Ortodoksit ripittäytyvät tavallisesti noin neljä kertaa vuodessa, pitempien paastojen aikana, paitsi niissä paikalliskirkoissa, jotka vaativat maallikoita käymään synnintunnustuksella ennen jokaista ehtoollista.
Elikkä et ole tervetullut kuormittamaan kiireistä papistoa kuin ns. virka-aikana 4 x per vuosi.
Olen saanut jotenkin kuvan että on olemassa kiireistä virkamiespapistoa.Missä lienee ne uskovaiset ja vakaumukselliset papit? - Syntisäkkinen
rauha heille kirjoitti:
Elikkä et ole tervetullut kuormittamaan kiireistä papistoa kuin ns. virka-aikana 4 x per vuosi.
Olen saanut jotenkin kuvan että on olemassa kiireistä virkamiespapistoa.Missä lienee ne uskovaiset ja vakaumukselliset papit?Toimituskielloissa ja eläkkeellä!
- -------.........----
Syntisäkkinen kirjoitti:
Toimituskielloissa ja eläkkeellä!
Miksi he ovat toimituskiellossa.Mitron tapauksen nyt tiedänkin mutta entäs muut?
Voiko piispan asettaa toimituskieltoon? - taivasmatkalainenko?
-------.........---- kirjoitti:
Miksi he ovat toimituskiellossa.Mitron tapauksen nyt tiedänkin mutta entäs muut?
Voiko piispan asettaa toimituskieltoon?Ei voi! Henkilökohtaista vainoa ja laskelmointia. Julmia ovat piispat noin yleensä.
- Ktprls
rauha heille kirjoitti:
Elikkä et ole tervetullut kuormittamaan kiireistä papistoa kuin ns. virka-aikana 4 x per vuosi.
Olen saanut jotenkin kuvan että on olemassa kiireistä virkamiespapistoa.Missä lienee ne uskovaiset ja vakaumukselliset papit?Ei kun tarkoitin, ettei meillä voi ripittäytyä kirjeitse tai sähköpostitse, vaan pitääpi mennä kirkkoon.
Ripittäymiskerroista voi jokainen sopia itse rippi-isänsä kanssa, mutta tuo 2-4 kertaa vuodessa on ohjeellinen. moni ripittäytyy harvemmin ja osa meillä kirjoilla olevista ei koskaan.
- syntisin teistä
Yritän vastata jotain, jos siitä apua on.
"Yleensä menen synnin tunnustukselle hyvin valmistautuneena ja olen miettinyt ne asiat, jotka tahdon puhua."
Minä tein samoin 30 vuotta sitten. Nykyisin menen valmistautumatta, toki sisäistäneenä harhaisuuteni (Kristuksesta etääntyminen).
"Mutta sitten aina käy niin, että o i k e a s t i unohdan jotkut synnit!"
Minä en unohtanut syntilistaluettolani 30 vuotta sitten. Kerroin avoimesti pettämiseni, itsetyydytykseni ja juomiseni. Katumuksen sakramentti ei poistanut halukkuuttani mihinkään synnintekoon. Elämä on ja elämä jatkuu. Katumuksensakramentti mielestäni ei poista meistä halukkuutta tehdä uudestaan synti, jota jo kaduimme, nyt siihen pystymme ennakolta varautumaan.
"Uskallatteko te muut muuten tunnustaa "noloja" syntejä, kuten esim. itsetyydytys?"
Tuohon sanon , jos et uskalla olla aidosti heikko puutteelisuudessasi Herramme edessä, jos et uskalla paljastaa raadollista sisintäsi synninkatumuksessa, niin voit jättää koko sakramentin väliin osaltasi. - ikoninurkkaus1
Rukouksessa pyydän synnit anteeksi.Kuten isä Ville kirjoittaa, synti on kuin varjo joka seuraa.
Hiljaisuudessa voi näitä asioita miettiä.Siirtymällä kotiasketismiin,keskittymällä töihin ja harrastuksiin.Lukeminen ja kirjoittaminen.Voi ilmaista mitä tuntemuksia sisällään kantaa. - Tutkinut
Video selvitti asian:
https://www.youtube.com/watch?v=4dEExo60pW8- sussiunatkoon
Kuka pökkelö täällä oikein postailee muitten uskontojen hapatuksia mitä pakkokäännytystä täällä oikein harjoitetaan muihin uskonsuuntauksiin ja lahkoihin?
Vai onko joku niin onneton ettei osaa oikeille palstoille sijoittaa aiheita?
- ikoninurkkaus1
En oikein ymmärrä noita youtube videoita.
Itse vaan kiinnostuin ortodoksisuudesta, en käytännön tasolla. Valamossa tosin vierailen.
Lähinnä ortodoksinen elämäntapa on lähinnä minua. - ruustinnaa-kaipaava
Eipä kai ne sitten kovin kummoisia syntejä taida olla, jos niitä ei edes itse muista. Kysymyshän on sielunhoidosta, niin siellä pitää erit. kertoa niistä asioista, jos esim. yöllä ei saa nukuttua jne.
- KaikkeaSitäkuu
Sielunhoito ei tarkoita psyykeenhoitoa tai muuta arkiasioissa tukemista pappi ei ole mikään tukihenkilö.
Samoin ruustinnoja ovat pappien vaimot joita voivat kaipailla heidän aviomiehensä. Tosin on ruustinnoja ja ruustinnoja.... - nunnannänniset
Olisitko mielelläsi ollut ruustinna. mistä moinen katkeruus?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6517033Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?414774HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa3002718- 1411989
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1321589Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3961522- 161479
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101303Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki211263mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k111153