Kävin tänään Nordeassa

Kävin pitkästä aikaa Nordean konttorissa ja muutos oli suuri viimekäynnin jälkeen.
Kun otin vuoronumeroani, niin edestä kuului kimakka naisen ääni: Kassapalvelut ovat suljettu 13.00 jälkeen, vastasin etten nosta käteistä vaan kyse on pankkitunnuksista ja muista asioista.
Odotin tyhjässä salissa yksin ja vihdoin tuli nainen, sain kysyttyä miksi pankkitunnuksia ei lähetettä ajoissa? johon vastaus oli että: kuinkas monta sitten käytätte päivässä että ne kuluu 2 kuukaudessa? joskus menee 3 tunnusta päivässä toisinaan taas ei. Ja lopulta vastaus oli kyllä se posti aina on hidastellut tässä viimeaikoina.
Sitten kun kysyin koska ja miten saan uuden vanhenevan visakortin, niin vastaus oli 2 viikkoa ennen vanhemista. Ei ole mahdollista kuulemma myöntää edes kuukautta aikaisemmin sitä korttia.

Tiliotteeni ovat tulleet aina myöhässä viimeisen vuoden aikana, ja kun pitää pihtailla tunnustenkin kanssa, sanoin virkailijalle ette anna muuta mahdollisuutta kuin minun vaihtaa pankkia.

Siinä asioidessani monen monta vanhusta ei päässyt enään kassalle, ja heitä neuvottiin menemään pyryssä 10 kilometrin päässä olevaan Nordeaan.
Nordea on tyystin unohtanut vanhukset ja se on mielestäni todella väärin, ei kaikilta vanhemmilta ihmisiltä voida odottaa että he osaavat käyttää internettiä.
Jos ei espoonkeskus ole keskeinen paikka, on se ihme kumma siinä syy palvelujen rajoittamiseen: "keskitämme palvelut keskeisille paikoille"
2358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Espoon keskus ei todellakaan ole keskeinen paikka kuin sisäänlämpiävästi katsottuna.

Olen saanut tiliotteet ja numerotunnukset aina pyytämättä ja nopeasti.

Äänestä

Mistä lie johtuu, että NDEA sai erittäin p*skat arvosanat henkilöasiakkailtaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_9874986 kirjoitti:

Kävin pitkästä aikaa Nordean konttorissa ja muutos oli suuri viimekäynnin jälkeen.
Kun otin vuoronumeroani, niin edestä kuului kimakka naisen ääni: Kassapalvelut ovat suljettu 13.00 jälkeen, vastasin etten nosta käteistä vaan kyse on pankkitunnuksista ja muista asioista.
Odotin tyhjässä salissa yksin ja vihdoin tuli nainen, sain kysyttyä miksi pankkitunnuksia ei lähetettä ajoissa? johon vastaus oli että: kuinkas monta sitten käytätte päivässä että ne kuluu 2 kuukaudessa? joskus menee 3 tunnusta päivässä toisinaan taas ei. Ja lopulta vastaus oli kyllä se posti aina on hidastellut tässä viimeaikoina.
Sitten kun kysyin koska ja miten saan uuden vanhenevan visakortin, niin vastaus oli 2 viikkoa ennen vanhemista. Ei ole mahdollista kuulemma myöntää edes kuukautta aikaisemmin sitä korttia.

Tiliotteeni ovat tulleet aina myöhässä viimeisen vuoden aikana, ja kun pitää pihtailla tunnustenkin kanssa, sanoin virkailijalle ette anna muuta mahdollisuutta kuin minun vaihtaa pankkia.

Siinä asioidessani monen monta vanhusta ei päässyt enään kassalle, ja heitä neuvottiin menemään pyryssä 10 kilometrin päässä olevaan Nordeaan.
Nordea on tyystin unohtanut vanhukset ja se on mielestäni todella väärin, ei kaikilta vanhemmilta ihmisiltä voida odottaa että he osaavat käyttää internettiä.
Jos ei espoonkeskus ole keskeinen paikka, on se ihme kumma siinä syy palvelujen rajoittamiseen: "keskitämme palvelut keskeisille paikoille"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu