Tämän päivän hysäri mokuttaa taas että "Suomessa työskentelevien somalien rahalähetykset ovat monelle suuri apu tms". Oikea ilmaisu olisi ollut että Suomessa lorvivien elättien reilusti ylimitoitetut tuet päätyvät somaliaan.
Hesari valehtelee
uytr
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Älä ole kateellinen. Me somalit autoimme Suomea talvisodan ja jatkosodan
aikana pysyttelemällä poissa Suomesta. Kyllä nyt on Teidän vuoro
auttaa meitä.
On myös muiste4ttava, että kun valkoinen mies tuli Afrikkaan hänellä oli raamattu
ja meillä maat. Nyt meillä on raamattu ja hänellä maat.
Ei suomalaiset ole koskaan olleet valloittajina Afrikassa !
Ja sitten TÄRKEÄ POINTTI, Suomalaise ei ole valkoisia vaan Turaaneja , mongolista alistettua kansaa jolla ei ole ollutkaan omaa sivistystä eikä kulttuuria , saati aikaisemmin omaa Valtioakaan .
Ellet usko niin kysy vaikka joltain Ruotsalaiselta .
Tunnethan sinä ainakin jonkun suomenruotsalaisen ?
Ei ole mitään suomenruotsalaisia.
Pitää aina sanoa kohteliaasti: Suomessa asuvat ruotsalaiset.
Kumma juttu muuten, että puolustusministerin tehtävä Suomessa aina annettu jollekin nuijalle ruotsinkieliselle.
Johtuu varmaan siitä, että niin tehdään Ruotsissakin.
Hesari on saatu kinni toden puhumisesta.