Muuttaminen Karkkilaan

MuuttajaM1977

Nyt kävi aika harvinainen juttu. Nimittäin sain työpaikan Karkkilan pienestä kaupungista. Yleensähän työpaikka löytyy isommista kaupungeista. No nyt kävi näin. Olen nyt sitten hommannut uuden kämpän Karkkilasta ja muutto olisi viikon päästä. Olen aina asunut vähän isommissa kaupungeissa: Jyväskylä ja Tampere. Nyt sitten muutto pienelle paikkakunnalle. Mitä nyt olen työhaastattelussa käynyt ja asunnon katsomassa siellä, niin täytyy sanoa että varsin sympaattisen oloinen ja kaupungintuntuinen paikkakuntahan se on. Keskusta on aika hyvin rakennettu tiiviisti ja tulee sellainen "kaupunkifiilis". Mutta sitten pari kolme kilometria suuntaansa keskustasta ja johan alkaakin olla melkoista maalaismaisemia. Asustelen asutun alueen reunamailla noin 2 km:n päässä keskustasta.

Hieman tässä nyt mietityttää, että siellä ei varmasti ole yhtä paljon palveluja kun mitä isoissa kaupungeissa. Esim käytän aika paljon video- ja kirjadivareita. Onkohan Karkkilassa sellaisia..edes yhtä? Haluaisin alkaa harrastamaan jotain itsepuolustuslajia...Karkkilassa on Han Moo Do -seura. Olen harrastanut sitä joskus 10 vuotta sitten peruskurssin verran...olenkohan jo liian vanha siihen? Se kun on aika rankkaa fyysisesti. Toisaalta haluan nostaa kuntoani...

No kunhan mietin. Onhan siinä reilun tunnin bussimatkan päässä Helsinki, jossa voin käydä aina halutessani jos alkaa tuntumaan liian pieneltä. Kyllä varmaan tulen käymäänkin Hesassa aika usein viikonloppuisin esim.

Ei mulla tässä oikeastaan ollut mitään pointtia. Kunhan toin esille joitakin ajatuksia joita tuleva muutto on minussa aiheuttanut. Olen kyllä aika innostunutkin. Täällä Tampereella onkin tullut asuttua melkein 9 vuotta! Muutos tekee hyvää! Ja kesällä Karkkila on kuullemma tosi kaunis paikka. Lisäksi olen aika iloinen uudesta vuokrakämpästäni. Ensimmäinen kämppä minulla, jossa on parveke! Muutenkin mukavan tilava ja hieno verrattuna tähän nykyiseen kämppään!

Kaikenkaikkiaan asiat ovat siis kivasti mallillaan!

Jos joku voisi kertoilla millainen paikka Karkkila on, niin olisi kiva!

16

1549

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • Mää olen Karkkilast

        Tuo ei kerro mitään meistä "namibialaisista".
        Älä sää usko noitte nilkkie juttui, nee haluis olla mialuummi Somerolt tai jostai Vorssast... Lopeltki ols ihan hyvä, muttei ollenkaa Vihrist.


    • 64vuotta karkkilassa

      Kyl mei alkuperäset karkkilalaiset ollaan ihan mukavaa porukkaa ja meidän kanssa pärjää. Mut tänne on muuttanu niin monenlaist viheltäjää muualt et ihmees ollaan niite kanssa.

    • köööö

      Älä muuta Karkkilaan se on viisainta mitä voi tehdä. Tässä kylä pahasessa ei toimi mikään. Lääkäriin et pääse ja sitten, kun pääset niin sekään ei ole hyvä juttu sillon ainakin kuolet. Kateellisia kommunisteja koko kylä täynnä kyttäävät vaan toisiaan.

      • Mää olen Karkkilast

        Onks Karkkilas viäl kommunistei? Mää luulin ettei niit ol enää muual ku Ameriikas.
        Ja kuin nii ei lääkärii pääse? Määki pääsisin koska vaa, siält saa ajan iha puhelimel soittamal, mut ku mun ei tartte mennä.
        Noit kateellisii ny o iha joka paikas muuallaki ja hulikaanei saa vähä kattellakki pitkää.


    • treeneihin

      Jos haluat harrastaa itsepuollustusta niin MMA Karkkila järjestää treenejä miltei joka päivä. Mukaan vaan.

    • peruskarkkila

      Jos kunnallis politiikkaan haluat mukaan me perussuomalaiset otamme sinut avo sylin vastaan!

    • nähty on tuo

      Reilun 10-vuoden kokemuksella voin todeta olevan todella sisäsiittoinen paikka asenteiden suhteen. Jos et ole ollut niitten pässien kanssa jo hiekkalaatikolla seitsemännessä sukupolvessa, niin vaikeapa on päästä väleihin noiden kanssa. Pahempaa asennevammaa saa hakea. Muutin sitten pois, ei ole tullut hinkua takaisin. Nyt täällä kun pystyy jo työkavereiden kanssa keskustelemaankin kahvitunneilla, eikä vaan kuunnella, kun karkkilalaiset puhuu keskenään.

    • jo muuttaneelle
    • Toni 321

      Seuraavien kuntavaalien jälkeen on Karkkila entistä parempi paikka asua. Perussuomalaiset tuovat muutoksen.

    • Anonyymi

      Aloittaja tässä lähes 11,5 vuotta myöhemmin. Näinä vuosina täällä asuessani ei ole oikeastaan tullut mitään negatiivista vastaan. Karkkila on ihan ok paikka asua. Se millaisia ihmisiä täällä sanottiin olevan..sisäsiittoisia, kommunisteja jne kaikenlaista negatiivista. Mä kun en paljoa ihmisten kanssa ole yhteyksissä, mitä nyt töissä on työkaverit, niin en osaa sanoa millaista porukkaa täällä asuu. Ne ihmiset joiden kanssa olen jutellut ja työkaverit esim, ovat kaikki tavallisia ja normaaleja mukavia ihmisiä. Mutta kuten sanottu, en ole tutustunut kaupunkiin sen ihmeemmin. Kunhan töissä käyn. Vapaa-aika menee kämpillä aina.
      Ihan kiva paikka asua, enkä ole muuttamassa pois.

      (ex-)MuuttajaM1977

    • Anonyymi

      Mekin katellaan taloja sieltäkin suunnilta,Rauhallinen hyvä kunta.Oma rauha pitää olla.Kuitenkin lähellä kaikkee mitä tarvitsee

    • Anonyymi

      Aloittaja tässä taas. Nyt kävi niin, että yli 12 vuotta täällä asuttuani työpaikkani siirtyy Kotkaan. Olen nyt katsellut sieltä päin kämppiä ja olisi pari hyvää hollilla. Sinne siis muutto käypi parin kuukauden sisällä. Ihan jännä taas vaihtaa paikkaa. Alkoi hieman puuduttamaan jo, vaikka ei minulla ole Karkkilasta mitään pahaa sanottavaa. Kiva ja rauhallinen paikka asua. Ei ole mitään ongelmia ollut näinä vuosina täällä.

      MuuttajaM1977

      • Anonyymi

        Aloittaja tässä taas! Nyt olen sitten Kotkassa. Ihan reippaasti elävämmän tuntuinen ja vilkas kaupunki. Karkkilassa oli noin 8000 asukasta, niin täällä on 53000 asukasta. Sen kyllä huomaa. Kiva kämppä, jossa kiva parveke ja hyvät näköalat (4.kerros). Öisin saattaa päästä jopa tiirailemaan tähtiä. Ei tässä muuta. Uusi elämänvaihe jälleen pärähti käyntiin!

        ex-MuuttajaM1977


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja tässä taas! Nyt olen sitten Kotkassa. Ihan reippaasti elävämmän tuntuinen ja vilkas kaupunki. Karkkilassa oli noin 8000 asukasta, niin täällä on 53000 asukasta. Sen kyllä huomaa. Kiva kämppä, jossa kiva parveke ja hyvät näköalat (4.kerros). Öisin saattaa päästä jopa tiirailemaan tähtiä. Ei tässä muuta. Uusi elämänvaihe jälleen pärähti käyntiin!

        ex-MuuttajaM1977

        Aloittaja täällä jälleen. Nyt täällä Kotkassa on asuttu reilu vuosi. Ihan kiva paikka. Tosin Kotkan saaressa ei ole tullut käytyä, koska ei ole ollut tarvetta. Asun Karhulan alueella. Kiva "toinen keskusta". Kaikki palvelut löytyy mitä tarvitsee. Kesät on tosi mukavia ja talvetkin ihan ok. Ihmisiin en ole tutustunut paitsi työkavereihin. Kivat työkaverit. Ja oikeastaan naapurissa on eläkkeellä oleva pariskunta joita kävin kerran auttamassa kun tv:n kanavat olivat hukkuneet eivätkä osanneet virittää. Olivat kovin kiitollisia. Eli puolitutut naapurit voisi sanoa.
        Muuten ihan itsekseen tullut oltua. Kuten aina. Töissä ja kotona. Se riittää.

        ex-MuuttajaM1977


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      134
      2724
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      261
      2307
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      22
      1413
    4. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      115
      1082
    5. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      97
      1040
    6. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1013
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      932
    8. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      55
      828
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      50
      771
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      277
      752
    Aihe