Crossbow

Muistaako kukaan tätä kyseistä sarjaa? Niinkuin nimi sanoo kyseessä oli siis Wilhelm Tell, sarja kulki nimellä Crossbow mutta suomessa se taisi liikkua Wilhelm Tellin seikkailut tms ?? Sarja näkyi..voi niitä aikoja..lauantai-kesäaamuisin, samoja aikoja näytettiin muistaakseni Zorro-sarjaa myös.

Tästä Crossbow-sarjasta sellainen kysymys että millä kaudella tapahtui seuraavaa;

Oli jonkinlainen musta ritari, todella iso sellainen. Wilhelm Tell taisteli tätä vastaan jakson lopussa, ritari löi Telliä jonkinlaisella miekalla/kirveellä käteen. En muista miten siitä jatkui mutta lopulta Tell voitti tämän ritarin, ja jonka sisällä olikin KÄÄPIÖ :p

Ei en ole nähnyt unta vaan jotakin tämän tapaista tapahtui.. en sitten muista oliko kyseessä edes tämä sarja mutta todella vahva epäilys on
4207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Muistan sarjan, se tuli lauantaisin Zorron jälkeen, itseltäni löytyy pari jaksoa vanhalta VHS-kasetilta. Tuo kyseinen jakso on myös jäänyt mieleen, oli meinaan pikkujätkänä hyvä pätkä katsoa. En kumminkaan muista miltä kaudelta, tai minkä niminen jakso oli. Juutuubista näyttäisi löytyvän ensimmäinen tuotantokausi kokonaan, joten voisi yrittää vähän koluta niitä ja katsoa, jos löytyisi niistä.

Vähän samankaltainen sarja, kuin tuo hivenen aikaisemmin tuotettu ja kovasti kehuttu Robin of Sherwood, mutta jostain syystä jäänyt vähemmälle huomiolle.

Äänestä

En siis muistele omiani =) Mitä siinä jaksossa ylipäätään tapahtui jos satut muistamaan? Ja jos etsit ja sattuu löytymään niin laitahan linkkiä.. tulisi mukava nostalginen fiilis :D

Äänestä
  • Ei ole muita muistikuvia jaksosta, kuin se, että siinä alussa (muistaakseni) oli joku ukkeli metsässä ja häntä lähestyi tuo jätti, ja sitten tuli jonkinlainen yhteenotto, sekä se, että se lopulta olikin kääpiö. Tsekkasin noista juutubin pätkistä ne alut, eikä tuollaista löytynyt.

    Mutta imdb sanoo, että kakkoskaudelta näyttäisi löytyvän sellainen jakso, kuin "Fear" ja siinä Dominique Hulinin rooliksi on merkitty "The Giant". Tuossa näkyy ekan kuvasarjan viimeisessä kuvassa kyseinen näyttelijä kuvauspaikalla isojen käsien kera.

    http://home.kpn.nl/remun015/nieuw7.htm

    Tuo jakso se taitaapi olla, mutta sitä taas ei taida löytyä tuubista.

    Äänestä

Juurikin tuo se on. Tuon kohtauksen muistan itse. Suurkiitokset avusta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Möösessss kirjoitti:

Muistaako kukaan tätä kyseistä sarjaa? Niinkuin nimi sanoo kyseessä oli siis Wilhelm Tell, sarja kulki nimellä Crossbow mutta suomessa se taisi liikkua Wilhelm Tellin seikkailut tms ?? Sarja näkyi..voi niitä aikoja..lauantai-kesäaamuisin, samoja aikoja näytettiin muistaakseni Zorro-sarjaa myös.

Tästä Crossbow-sarjasta sellainen kysymys että millä kaudella tapahtui seuraavaa;

Oli jonkinlainen musta ritari, todella iso sellainen. Wilhelm Tell taisteli tätä vastaan jakson lopussa, ritari löi Telliä jonkinlaisella miekalla/kirveellä käteen. En muista miten siitä jatkui mutta lopulta Tell voitti tämän ritarin, ja jonka sisällä olikin KÄÄPIÖ :p

Ei en ole nähnyt unta vaan jotakin tämän tapaista tapahtui.. en sitten muista oliko kyseessä edes tämä sarja mutta todella vahva epäilys on

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu