Nyt olisi jokaisen hyvä varata itselleen ja perheelleen mahdollisimman paljon kuivaruokaa, jauhoja, kuivahiivaa, rypsiöljyä yms. Sillä kaaos voi hyvinkin puhjeta jo ensi kuussa, kun euroopan konkurssi julkistetaan. Oman selviytymisen vuoksi, älä jätä rahojasi pankkiin, sillä voi olla ettet saa niitä sieltä enää koskaan ulos. Myöskään raha ei silloin auta, vaan sinun tulisi panostaa kaikessa omavaraisuuteen. Jokaisen tulisi satsata omavaraisuuteen niin paljon kuin mahdollista. Jos itselläni olisi mahdollisuus, ostaisin heti maatilan kalaisan järven rannalta jonne lehmän, hevosen, kanoja ja sikoja. Metsää olisi hyvä olla lämityksn ja ruuanlaiton mahdolistamiseksi, eli leivinuuni puuhella välttämättömiä. Myös saippuaa ja pesuaineita kannattaa varata. Siemenperunoita ja siemeniä kevääksi varalle myös. Jos olet metsästystaitoinen ja omistat aseen, varaa myös patruunoita riistaa varten.
Meillä ei sitäpaitsi ole uhkana pelkästään euroopan konkurssi, vaan lisäksi mahdollinen Lähi-Idässä puhkeavan sodan laajeneminen maailmansodaksi.
Omavaraisesti on Suomessa ennenkin pärjätty, eikä se ole edes vaikeaa jos on varautunut alkuun ajoissa!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.