On niin helppo olla onnellinen, kun tyytyy siihen mitä on.

Näin Olavi Uusivirran laulun sanoja lainatakseni "On niin helppo olla onnellinen, kun tyytyy siihen mitä on." Onnellisuus on asenne.

Olen kaksi kuukautta sitten parisuhteesta eronnut, nuori nainen. Seurustelin miehen kanssa yli 10 vuotta, joista viimeiset 4 vuotta asuimme yhdessä. Joulun jälkeen hän jätti minut yllättäen. Minä olin ollut onnellinen, edelleen rakastin häntä aivan kuin suhteemme alussakin. Hän oli minulle elämäni tärkein asia. Yhtäkkiä hän käänsi minulle selkänsä, sanoi vain, ettei ole kanssani onnellinen eikä halua enää pitkittää asiaa. Keskustelua ei käyty. Loppu. Finito. Minä jäin yksin itkemään ja suremaan. Eikä mies edes ymmärtänyt, miksi minuun sattui...

Hän muutti pois, minä jäin opettelemaan sinkkuna elämistä. Olimme kovin nuoria aloittaessamme seurustelun, joten en ollut koskaan asunut yksin. Havahduin useaan otteeseen arkirutiineistani vain huomatakseni lohduttoman aukon arjessa, kyyneleet silmissä... Ruoka ei maistunut, laihduin 12kg kuukauden aikana ja taistelin kaikin voimin sen puolesta, että saisin taas itseni eheäksi, kokonaiseksi. Löytäisin itseni.

Onneksi minulla on maailman mahtavin perhe tukenani ja sitäkin ihanempia ystäviä, joiden seurassa saatoin hetkeksi unohtaa elämäni pahimman painajaisen, jota kävin läpi. Ei pelkästää se, että sydämeni oli sirpaleina, sitten tulivat rahavaikeudet ja kummallisia terveysongelmia... asiaa ei auttanut se, että olin juuri joutunut työttömäksi.

Ja näinä uppoamisen hetkilläni olen kuitenkin pyrkinyt taistelemaan itseni pinnalle. Haluan nähdä vielä vaikka mitä, elämällä on minulle vaikka mitä annettavaa ja haluan kokea ne kaikki. Tutustun uusiin ihmisiin, harrastan, tulen ja menen. Vietän aikaani ystävieni seurassa... Pienet hetket, pienet asiat ja silti jaksan nähdä ja kokea onnellisuutta joka päivä jossakin. Voin rehellisesti kertoa, että onnellisuus on asenne. Olen onnellinen, että jaksan. Olen onnellinen, että tulee kevät. Olen joka päivä vähän onnellinen, vaikka elämä kuinka heittäisi kuraa päälleni. Minähän sille näytän! Ja kyllä, tiedän miltä tuntuu kun sattuu, kun sattuu niin paljon, että haluaisi vaan heittäytyä junan alle... mutta tiedän myös miltä tuntuu kun kokee onnen.

Ja jaksan hymyillä jatkossakin... :)

Tämä siis kaikille niille, jotka ovat joskus olleet onnettomia..-
1654
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onneksi olkoon.

Hienoa että pääsit noin pian jaloillesi. Oli tarkoitus sanoa jotain tosi viisasta, mutta sainkin sun tekstistä työkaluja omaan onneeni. Kiitos. :) Joskus elämä potkii ja aina ei ole hyviä päiviä, mutta aina on huominen ja seuraava hetki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ikää25vjataassinkku kirjoitti:

Näin Olavi Uusivirran laulun sanoja lainatakseni "On niin helppo olla onnellinen, kun tyytyy siihen mitä on." Onnellisuus on asenne.

Olen kaksi kuukautta sitten parisuhteesta eronnut, nuori nainen. Seurustelin miehen kanssa yli 10 vuotta, joista viimeiset 4 vuotta asuimme yhdessä. Joulun jälkeen hän jätti minut yllättäen. Minä olin ollut onnellinen, edelleen rakastin häntä aivan kuin suhteemme alussakin. Hän oli minulle elämäni tärkein asia. Yhtäkkiä hän käänsi minulle selkänsä, sanoi vain, ettei ole kanssani onnellinen eikä halua enää pitkittää asiaa. Keskustelua ei käyty. Loppu. Finito. Minä jäin yksin itkemään ja suremaan. Eikä mies edes ymmärtänyt, miksi minuun sattui...

Hän muutti pois, minä jäin opettelemaan sinkkuna elämistä. Olimme kovin nuoria aloittaessamme seurustelun, joten en ollut koskaan asunut yksin. Havahduin useaan otteeseen arkirutiineistani vain huomatakseni lohduttoman aukon arjessa, kyyneleet silmissä... Ruoka ei maistunut, laihduin 12kg kuukauden aikana ja taistelin kaikin voimin sen puolesta, että saisin taas itseni eheäksi, kokonaiseksi. Löytäisin itseni.

Onneksi minulla on maailman mahtavin perhe tukenani ja sitäkin ihanempia ystäviä, joiden seurassa saatoin hetkeksi unohtaa elämäni pahimman painajaisen, jota kävin läpi. Ei pelkästää se, että sydämeni oli sirpaleina, sitten tulivat rahavaikeudet ja kummallisia terveysongelmia... asiaa ei auttanut se, että olin juuri joutunut työttömäksi.

Ja näinä uppoamisen hetkilläni olen kuitenkin pyrkinyt taistelemaan itseni pinnalle. Haluan nähdä vielä vaikka mitä, elämällä on minulle vaikka mitä annettavaa ja haluan kokea ne kaikki. Tutustun uusiin ihmisiin, harrastan, tulen ja menen. Vietän aikaani ystävieni seurassa... Pienet hetket, pienet asiat ja silti jaksan nähdä ja kokea onnellisuutta joka päivä jossakin. Voin rehellisesti kertoa, että onnellisuus on asenne. Olen onnellinen, että jaksan. Olen onnellinen, että tulee kevät. Olen joka päivä vähän onnellinen, vaikka elämä kuinka heittäisi kuraa päälleni. Minähän sille näytän! Ja kyllä, tiedän miltä tuntuu kun sattuu, kun sattuu niin paljon, että haluaisi vaan heittäytyä junan alle... mutta tiedän myös miltä tuntuu kun kokee onnen.

Ja jaksan hymyillä jatkossakin... :)

Tämä siis kaikille niille, jotka ovat joskus olleet onnettomia..-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu