Salkkarit 24/7

Milloin Salkkareista tulee samanlainen 24/7 palvelu kuin BB:stä? Puolen tunnin koosteet ei tyydytä Salkkarinälkää enää 10 vuoden jälkeen. Kamerat vaan kaikkiin asuntoihin ja streami nettiin
1117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ei onnistu koska salkkareita tehdään neljänä päivänä viikossa 8 tuntia päivässä.

tietenkin "juonessa" pysymyinen olisi hieman hankalaa kun katsoisi noin, koska esim DamDamia voidaan kuvata muutamakin viikko, sitten siirytä pariksi päiväksi saunaan, ja sen jälkeen amandaan muutamaksi viikoksi, päivä poliisiasemalla, viikko lääkärissä, ja ehkä välillä myös viikko, ettei olla ollenkaan studioilla, vaan kuvataan pelkkiä ulkokohtauksia.

Eli siis kohtausten välillä voi olla monenkin kuukauden ero, mutta TODELLA hyvin on salkkareissa tämä asia pysynyt hallussa, ei ole kuin kerran hahmot "ennustaneet" tulevia tapahtumia, mutta ei ole koskaan vaihtunut vaatteet kohtausten välillä, tai kampaus tai hiustyyli muuttunut, saati että ulkona kävellessä olisikin muutaman minutin toisen kohtauksen jälkeen ollut talvi.


Eli tuollainen 24/7 voisi olla aikas tylsä, kun joku amandakin voi olla parhaimmillaan kolmekin kuukautta tyhjillään ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


salkkarit 4-ever kirjoitti:

Milloin Salkkareista tulee samanlainen 24/7 palvelu kuin BB:stä? Puolen tunnin koosteet ei tyydytä Salkkarinälkää enää 10 vuoden jälkeen. Kamerat vaan kaikkiin asuntoihin ja streami nettiin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu