Kristityt vähemmistöt kärsivät islamilaisesta fundamentalismista

Mr Smithy

Newsweek-lehti uutisoi helmikuussa (13.2.2012), että muslimimaissa tapetaan kristittyjä heidän uskonsa tähden. Artikkelissa ilmiötä nimitetään kristofobiaksi. Artikkelin kirjoittaja on muslimista ateistiksi kääntynyt Ayaan Hirsi Ali. Hirsi Alin mukaan muslimien vihaajaksi eli islamofobikoksi leimautumisen pelko estää länsimaisia toimittajia ja vaikuttajia kritisoimasta islamia silloinkin kun siihen olisi aihetta.

Hirsi Ali kirjoitaa: ”Viime vuosina kristittyjen vähemmistöjen väkivaltaista alistamisesta on tullut muslimienemmistöisissä maissa normi.” Vuosina 2003 – 2010 kristittyihin kohdistuneiden terrorin määrä Afrikassa, Lähi-idässä ja Aasiassa nousi yli 300 %. Newsweekin artikkelissa kerrotaan esimerkkitapauksia eri puolilta maailmaa Nigeriasta Indonesiaan. Hirsi Alin mukaan kysymyksessä ei ole suunniteltu sota, vaan kristinuskon vastainen ilmapiiri synnyttää spontaaneja väkivallan tekoja. Hän vaatii länsimaiden vallanpitäjiä suojelemaan kristittyjä samalla tavalla kuin se suojelee muslimivähemmistöjä maissaan. Länsimaat voivat painostaa muslimimaita suitsemaan ääriliikkeitä esimerkiksi kauppasopimusten avulla.

Ayaan Hirsi Ali on muslimitaustainen ateisti ja feministi, joka tunnetaan ehkä parhaiten musliminaisten asemaa käsittelevästä kirjastaan Neitsythäkki. Hollantilainen ohjaaja Theo van Gogh ohjasi Hirsi Alin kirjan pohjalta elokuvan naisten alistamisesta islamissa. Marokkolaissyntyinen hollantilainen muslimi murhasi van Goghin elokuvan tähden. Islamistit ovat usein uhanneet Hirsi Alin henkeä hänen kirjoitustensa takia.

Lähde Newsweek artikkeli 6.2.2012, Ayaan Hirsi Ali: The Global War on Christians in the Muslim World

www.thedailybeast.com/newsweek/2012/02/05/ayaan-hirsi-ali-the-global-war-on-christians-in-the-muslim-world.html

5

196

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Giideon

      Noinhan se menee, Hirsi Ali tietää ja on itse käynyt läpi kiirastulen eriydyttyään muslimien valtavirrasta ja mielettömyyksistä. Koraani antaa selkeät ohjeet - aloita tappaminen juutalaisita ja sen jälkeen kristityt ja kommunisteille sama tulkinnallinen tuomio. Miksi näin, tietenkin siihen vaikutti arabien kiero koston kulttuuri ja mentaliteetti. Juutalaiset ja kristityt kauppiaat olivat osoittaneet lukutaidottoman kauppiaan vääräksi profeetaksi, niin johan siinä meni kauppiaalla herne nenään. Omaan valheeseen perustunut kunnia vaati kostoa, kollektiivista kostoa ja niin hän puki omat näivettyneet ajatuksensa ilmotuksen mutoon ja vaati, että hänen sanojaan ei saa epäillä ja alkoi tappamisen. Hänestä tuli verisen sotapäällikkö, jolle kaikki vastustajiksi koetut olivat kuoleman omia. Muslimeille on iskostettu se harha, että islamia uhkaa joku koko ajan, ja siksi on taisteltava. Islam ei itsessään ole mitään, fiktio, jossa jumalakin on ihmisen tuottama itsensä näköinen fiktio.

    • ttkk

      Vaan ei pahanteosta ole mitään hyötyä, vaan joutuu vain tuomituksia!
      Uuden Testamentin mukaan Matteuksen Evankeliumin 25.luku on tuo ilmoitettu etukäteen!
      25:31 Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
      25:32 Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
      25:33 Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
      25:34 Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
      25:35 Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
      25:36 minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
      25:37 Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
      25:38 Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
      25:39 Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?'
      25:40 Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'
      25:41 Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
      25:42 Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
      25:43 minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'
      25:44 Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
      25:45 Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.'
      25:46 Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

    • Pakstori

      Kristittyjen maiden sekularisaatio ja maallistuminen tappaa uskon myös muslimilta, kun hän tulee länsimaihin. Se ei ole niin paha tappo, mitä itse tekevät kristityille, että tappavat koko äijän tai ämmän kehoineen, mutta melkein....
      Itse asiassa Koraani ei anna lupaa hävittää "kirjan uskontoja", joihin kuuluu myös kristinusko, mutta tekee sitä silti, eikä heillä ole siihen välttämättä lupaa Muhammediltakaan. Ainoastaan kuvatunlainen "uskottomuus Jumalaa(Allahia) kohtaan ja maalistuminen", on ne syyt missä muhamettilainen saa surmata ketä heistä haluaa - luulisin.

    • Suomessa syntynyt

      Kyllähän siellä varsinkin Nigerian pohjois- ja koillisosissa kristittyihin kohdistuvat murhahyökkäykset ovat aika lailla suunniteltuja operaatioita.

    • Atteisti

      Ja niinkin "sivistyneessä" länsimaassa kuin Yhdysvalloissa fundamentalistikristityt sortavat etenkin ateisteja surutta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua

      Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä
      Äänekoski
      75
      1430
    2. Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa

      Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.
      Maailman menoa
      248
      1322
    3. Martina lähdössä Ibizalle

      Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      1106
    4. Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava
      Maailman menoa
      255
      1088
    5. Avustikset peruttu.

      Aettokosken ampuraan rahat otettu poekkeen valtiolle.
      Suomussalmi
      51
      795
    6. 65
      774
    7. Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa

      Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em
      Ikävä
      62
      757
    8. Miksi mies tuntee näin?

      Eli olen mies ja ihastuin naiseen. Tykkään hänestä ja koskaan hän ei ole ollut minulle ilkeä. Silti ajoittain tunnen kui
      Ikävä
      39
      728
    9. Se nainen näyttää hyvältä vaikka painaisi 150kg

      parempi vaan jos on vähän muhkeammassa kunnossa 🤤
      Ikävä
      44
      701
    10. Määpä tiijän että rakastat

      Minua nimittäin. Samoin hei! Olet mun vastakappaleeni.
      Ikävä
      30
      647
    Aihe