Olisi hienoa, jos tänne saataisiin tarinoita ikimuistoisista katsekokntakteista. Tai sellaisista jotka ovat sillä hetkellä ja myöhemminkin tuntuneet oudosti erityisiltä. Eli tarinoita tänne! Hyvällä tuurilla jotkut voi tunnistaa toisensa.
Omani...
Ensin näkiessäni sinut sivusilmältä kaupassa en juurikaan kiinnittänyt sinuun huomiota. Törmättiin kumminkin jopa häiritsevän usean kerran (tahattomasti) ja taisit vähän hymyillä minulle ja katseemme kohtasivat.
Maagiset katsekontaktit -KERRO OMA TARINASI
138
13944
Vastaukset
- jpko43
.. unohdit mainita paikkakunnan :) ?
- minimaniVsa
Mulle kävi vähän samalla tavalla tänään kauppareissulla. :)
Kävellessäni parkkipaikalla autolleni, oli kyseinen tumma kaunis nainen oman autonsa luona. Siinä ohi kävellessäni katseemme kohtasivat. Ohitettuani hänet oli minun silti vielä hymyillen katsottava kerran taakseni. Ja kuinka sattuikaan, hän myös kääntyi siinä samassa katsomaan minuun. Sen pienen hetken katseiden kohtaaminen tuntui ihan uskomattomalta ja olen ajatellut sitä koko päivän. :)
Tuskin hän tätä koskaan lukee, mutta kiitos silti siitä upeasta tunteesta. Olit ihan uskomaton. :)- mjjj43
Itselleni kävi kauppareissulla, melkein samalla tavalla. Kävellessäni autolle törmäsin pitkään hoikkaan naiseen, siinä keräillessä ostoksia ei päästy toistemme silmistä irti, tunnetta ei voi unohtaa. Tästä alkoi yhteinen matkamme, joka on kestänyt 15 vuotta ja jatkuu... Hassua, että harrastuksemmekin oli sama :-)
- TuoTummaNainen
Kyllä luin. Ihmettelin kiimaista mulkoiluasi.
- minimaniVsa
TuoTummaNainen kirjoitti:
Kyllä luin. Ihmettelin kiimaista mulkoiluasi.
Katseeni ei ollut kiimaista mulkoilua, joten erehdyt henkilöstä. Vilkaisin ja hymyilin, en mulkoillut. :)
- Pelokas Peura
Katseltiin ja hän hävisi taivaan tuuliin ja sitten taas katsottiin ja sitten hän taas hävisi puf.... ja taas katsottiin ja katseltiin ja sitten lähti pois ja sitten taas eräänä päivänä katseltiin ja sitten hän vain hävisi...
Ja silloin taas kerran katsoi ja lähti pois tai no oikeastaan rehellisesti minä olin se joka taisi lähteä karkuun..
Mut ei siitä sen enempää.- Kysymysmerkki...?
Missäspäin maailmaa oikeen noin paljon katsellut? :o
- Surettaa nyt
Eräänä aamuna, kun lähdin melko luonnollisessa tilassa ihmisten ilmoille, kun en uskonut kenenkään lähestyvän, kun harvoin katson ketään lähestyttävästi. Oliko sitte kohtalo pelissä, mutta niinhän siinä juuri kävi. Hukuin katseeseen, en tiedä mihin pisteeseen edes katsoin enkä sitä, kuinka kauan ja millaisella ilmeellä katsoin...mutta pitkältä se tuntui, eikä kumpikaan sanonut hetkeen mitään.
- sepunahuulinen
Seisoskelin Tampereella bussipysäkillä ja ohi ajoi bussi, jossa istui mies, joka katsoi minua kiinteästi. Vatsa liukeni hetkeksi ja se jäi kyllä mieleen, vaikka ei siinä välttämättä mitään ollut. Tuli vaan niin yhtäkkiä. Ja nyt vain ajattelen sitä sitten. Tyhmää. Elän haaveissa.
- Valitse toinen nimim
X---------D katsoi kiinteästi ♥
- huuliako katsoin
Millä pysäkillä?
Oliko mulla silloin silmälasit? Jos ei ollut, niin siksi en ehkä tajunnut tuijottavani ... liikaa?
Hyvin sulla pokka piti:) vai kääntyikö suu hiukan hymyyn ;-)
- puun takaa
Hän katsoi minua äkkiä napakasti syvälle silmiini ja en voinut muuta kuin tuijottaa takaisin. Hypnoosi.
- irtooko pesää
Se oli vahinko, mutta jotenkin erityinen.
- aaaaaaaaaaaaaaasi
monet kerrat on katseet kohdanneet, mut harmittaa kun kumpikaan onnistunu toista lähestyä kunnolla. kerran kyl tää toinen tais yrittää mut ite jäin vaan aasina tuijottamaan niiihin ihaniiiin silmiiin:):(:(
- mies_henkilö_sieltä
onko "aasi" n vai m? Tumma vai vaalea? Ihana vai vielä ihanampi?
- aaaaaaaasi
mies_henkilö_sieltä kirjoitti:
onko "aasi" n vai m? Tumma vai vaalea? Ihana vai vielä ihanampi?
ooon n ja tumma :D ja ihanuudest en tiiä :D
- aaaaaaaaaaf
mies_henkilö_sieltä kirjoitti:
onko "aasi" n vai m? Tumma vai vaalea? Ihana vai vielä ihanampi?
ootko ite tumma vai vaalee???
- mies_henkilö_sieltä
aaaaaaaaaaf kirjoitti:
ootko ite tumma vai vaalee???
en kumpaakaan :)
- aaaaaaasi
mies_henkilö_sieltä kirjoitti:
en kumpaakaan :)
njaaa no se hyyppä oli tumma nyyyh
- :D
aaaaaaasi kirjoitti:
njaaa no se hyyppä oli tumma nyyyh
Hyyppä? :D
- duijuiiiiiiii
:D kirjoitti:
Hyyppä? :D
no tyyppi sit vaikka :D
- tumma mies aasi
duijuiiiiiiii kirjoitti:
no tyyppi sit vaikka :D
Missäpäin suomea aasi asustaa?
- aaasi:p
tumma mies aasi kirjoitti:
Missäpäin suomea aasi asustaa?
:D eteläsuomes
- hmmmmmn
aaasi:p kirjoitti:
:D eteläsuomes
et ollu ite vissii ?
- salainentyyppi
No siis, ala asteella yks meiän luokan suosituin poika tykkäs musta vissiin aika paljon. Ite en ollu mikään suosittu, eu ja olin aika ujo, mut mulla meni hyvi Ja mäkin olin tykänny siit jo kakkosest asti. Oikeastaan se oli mun eka ihastus. Se alko kolmos luokalla, kun se seuras mua melkeen kotiin jotta se vois kysyy et pääsenkö niille:D. Me puhuttiin vaan kerran tai pari silleen kunnolla, sillon kerran kun juteltiin ja katottiin mun kännykkää ni se tuli silleen tosi lähelle kattoon sitä mun kaa, silleen et se oli silleen viistosti mun takana ja sen pää oli siin tosi lähel mun päätä. Sitten meiä välillä on käyny aika paljon noloja juttuja ja meiän luokkalaiset aiheutti meille pari kertaa noloja tilanteita. Sitten se kerran myöns sen ihastuksen muhun koko luokan kuullen ja se oli sit tosi nolo ja jännittävä päivä. Ei kyl kumpikaan uskallettu kuitenkaan tehä mitään. Nyt ku ollaan ylä asteella, ni ei enää olla tekemisissä toistemme kanssa, mut ku nään sitä aina välillä ni vaikuttaa siltä, että se yrittää ihan tahallaan näyttää et se ei tykkää musta tai jotain, se kohtelee mua silleen vähän ilkeesti, niinku se on ihan aina tehny, mut nyt vähän ilkeemmin. Varsinkin sillon ylä asteen alussa. Sitten kiinnostus oli vähän menny ku ei ollu tapahtunu mitään pitkään aikaa, mut nyt näinä viime aikoina, kun käveltiin toistemme ohi niin meiän katseet kohtas tosi pitkäks aikaa, joka tuntu tosi oudolta, mut olin siti tosi iloinen :)
- jajjajja
On tullut kyllä katseltua erästä mystistä miestä... Se onkin sit jänskää kun se toinen katsoo mua myöskin, mutten voi tietää tarkoittaako se katse jotain vai onko hän vain ihmettynyt tapituksestani! Eikä se kyllä tätä menoa koskaan selviäkkään:D
- Mystinen mies
Olen kyllä huomannut. Syöty olo tulee aina.
- jajjajja
Mystinen mies kirjoitti:
Olen kyllä huomannut. Syöty olo tulee aina.
Haha! Se ei taida olla mikään kovin hyvä olo se:D
- Jää vaan tuijottamaa
toista, eikä hoksaa sanoa mitään. SItten jostain muualta kuuluu ääniä, ja sitä aina vähän kuin "herää".
- usein herännyt
Tuollai käy mullekin usein, hyvin sanottu. Ja joskus, kun joku ei uskalla kattoa silmiin, se jä tapittaa jotain muuta...
- katseesi sun...
Kyllä me molemmat tuijottelemme toisiamme, ehkä joskus vähän salaa.
Kyllä sinun katseessasi on jotain mukavaa, ihan kuin pitäisit musta.
Kuitenkin jotain salaperäistä, mystistäkin.
Katsellaan vaan, ei se mua haittaa. - f f f
Tämän viikon torstaina oli Hänen kanssa keskustellessa sellainen tilanne, etten uskaltanut nostaa katsettani hänen silmiinsä aina kun "olisi pitänyt", pelkäsin että Hän huomaisi mun katseesta jotain mikä saisi mut punastumaan...
- Kulkija_009
Kuulostaa söpöltä :) Eihän nimesi ala L-kirjaimella?
- f f f
Kulkija_009 kirjoitti:
Kuulostaa söpöltä :) Eihän nimesi ala L-kirjaimella?
ei
- OstatkoVokaalin?
Alkaako nimesi jollain aakkosella?
- Ei, vaan
OstatkoVokaalin? kirjoitti:
Alkaako nimesi jollain aakkosella?
välilyönnillä.
Onko toiveita iskupaikasta? - f f f
Ei, vaan kirjoitti:
välilyönnillä.
Onko toiveita iskupaikasta?herrajumala olen jo helmikuussa ollut hulluna siihen mieheen, apua....
- g g g
f f f kirjoitti:
herrajumala olen jo helmikuussa ollut hulluna siihen mieheen, apua....
Missä päin tää tapahtui???
- Ei, vaan / f f f
g g g kirjoitti:
Missä päin tää tapahtui???
Turussa.
- Kulkija_009
:)
- ********************
:)
- n->m
Kun katsoin häntä silmiin, hän jäi kiinni omiini ja vapisi näkyvästi.
- Äääh juu tärisen....
Voi jumakekka miltä tuntuukaan ne tuijotukset ja pitkät katseet joita on molemminpuolin ja saavat aikaan ihankuin olisi jossain ihan muussa maailmassa siinä juuri sillä hetkellä, minä ja hän, vain me kaksi, ympäröivä maailmakin unohtuu täysin, se hetki kun kaikki muu ympärillä pysähtyy ja hidastuu, sanatonta,intohimon,syvää ja ennenkokematonta tunnetta,tunne on kuin olisi tuntenut hänet aikaisemmassa elämässä.Tärisen ja vapisen siitä pelkästä tunteesta mitä hän saa aikaiseksi minussa,myös katseellaan... sydän hakkaa miljoonia kertoja, pyörryttää, jalat meinaavat mennä alta, siinä hetkessä ei pysty ajattelemaan mitään,aivot menevät ihan lukkoon, ei meinaa saada henkeä.
Mikään ei ole pysäyttänyt minua niinkuin se, jää kokonaan täysin sanattomaksi, en ymmärrä sitä vieläkään täysin miten sellainen voikaan iskeä kokonaan syvälle ihmisen mieleen ja sydämeen.
Ennenkokematonta halua päästä hänen lähelleen ja mitään emme ole puhuneet tai sanoneet toisillemme. En tiedä mitä hän kokee ja ajattelee...- ajattelee..
..järki älä petä..
..järkiäläpetä..
Samoja kokemuksia taitaa olla. - AikuineN_x
Aivan kuin olisin minä kirjoittanut tuon ylläolevan. Itse koen ihan samanlaisia tunteita, kun törmään erääseen ihanaan mieheen.. Minä, joka hädin tuskin muutoin olen koskaan ennen ollut edes ihastunut. Tätä olen ihmetellyt ja miettinyt jo jonkin aikaa, että mitä täm on. Viime kuukausien aikana tunne on vain vahvistunut.
- awwww
sama tunne XD
- Cantbreathatall
Kirjoitatko kauniille n/m-lle?? Ihan kun olisin itse sen kirjoittanut! Niin sama tääll!!
- pieni päänsärky
Ööö. Mä olin hirmusessa hiprakassa ja yritin tarkentaa niihin silmiin. Ja kun sitten onnistuin - näin maailman kauneimmat silmät. Vaikkakin ne oli miehen silmät, kauneimmat päällä maan. I'm in love :)
- Jeeah..
Joskus tuli sellasen tyypin kaa sellanen tosi pysäyttävä "TUMPS" hetkellinen katseidenvaihto. Oikeesti se hetki oli samanaikasesti lyhyt ja siltikin niin pitkä!
Ihan sydän pamppaili tilanteen jälkeen. Huih, pysäyttävä ja upea yhteyden kokemus... en tiiä mitä se oikein oli!
(ps. tää tyyppi katselee mua aika paljo muutenki ja ite oon jopa vähän ihastunut häneen, ihan varma en oo sit onko molemminpuolista....) - mie oon
Jeeah.. ootko Itä-Suomesta?
- Jeeah..
Kyllä olen Itä-Suomesta, huomaako sen niin helposti kirjotuksesta?
Jännää tämä :D- Itä-Su
En ole edellinen arvaaja, mutta huomaa 2000 kilometrin päähän :-)
Missä tuo TUMPS oikein tapahtui? Koulussa, töissä, kadulla, putkassa? - mieoon
Jännää tosiaan, koska muutamia kertoja ovat katseet kohdanneet Itä-Suomessa :). Tuskinpa kyllä olet hän...
- mie oon
No ei huomaa mutta satun itekin sieltä päin olemaan ja vähän samanlaista juttua ollut erään kanssa niin heitin vaan lämpimikseni.
- N->M (hki)
Olin palaverissa, kävelit huoneen ohi, näin sut ikkunasta. Sä katsoit suoraan muhun, pitkään, intohimosesti, sun kaunilla sinisillä silmillä. Sait mussa aikaan ihania väristyksiä, halua suudella sua. Loppuosa palaverista menikin sit ihan muissa ajatuksissa. Tiesin, että olet viereisessä huoneessa, siinä lähellä, mutta kuitenkin niin tuskallisen kaukana.
- Jeeah..
Ahaa, selvä. :)
Mut vastaan.. elikkä se kyseinen"TUMPS" tapahtui koulussa.
Nimimerkki Itä-Su: Aika villi veikkaukses toi "putkassa" :D - Diipidaipadee
Kerran bussista lähtiessä yksi tyttö siinä bussin ulkopuolella sanoo "moi" ja minä sillä hetkellä katson häntä silmiin, että tunnenko hänet. En tuntenut, mutta ihastuin niihin silmiin.
- rakastunut (n)
Sä istuit mua vastapäätä pöydän toisella puolella, juteltiin työasioita. Sit tuli hiljanen hetki. Katsottiin toisiamme silmiin. Se hetki tuntu ikuisuudelta, hukuin sun katseeseen. Sä sait mun sydämen lyömään kovaa, taisin vähän punastuakin, värisin sun katseen alla. Mutta en saanut silmiäni irti sun silmistä. Sit sä kuiskasit, ihan hiljaa: "mä haluisin suudella sua".
- prisma tre
Ja mä olin eilen parturissa ja siellä oli nuorempi parturitäti, ulkomaalainen ehkä, mutta se ei leikannut mun hiuksia vaan vanhempi täti leikkas, ja kun maksoin parturoinnin niin nuorempi käveli ohi ja katsottiin toisiamme silmiin useemman sekunnin. Aika jännä olo tuli. Parikymppiset tuntee vetoa tämmöseen nelikymppiseen ukkoon, nuorekkaaseen tosin. Hassua. Vielä ovella huiskasin moikat ja katseemme kohtas pienen tovin mutta tilanteesta oli pakko poistua.
- olen huomannut
kyllä ne parturi-kampaajat ymmärtää bisneksen päälle, flirttailulla saa asiakkaan helposti koukkuun ja olet myyty mies siitä lahtien. Kyllä sitä flirttailua käytetään muissakin tilanteissa asiakkaiden kanssa, ei siinä mitään kummallista ole.
- huomannut myös
olen huomannut kirjoitti:
kyllä ne parturi-kampaajat ymmärtää bisneksen päälle, flirttailulla saa asiakkaan helposti koukkuun ja olet myyty mies siitä lahtien. Kyllä sitä flirttailua käytetään muissakin tilanteissa asiakkaiden kanssa, ei siinä mitään kummallista ole.
Baarit on toinen vastaavanlainen paikka.
- mie oon
Nimimerkille Jeeah.. no mullakin sattui koulussa tämä "episodi"... veikkaan kyllä vähän että yksipuoliseksi kiinnostukseksi jää/jäi mutta ei voi mitään.
- Jeeah..
^Nimimerkille "mie oon"
Ohhoh, sattuipas! Tosin koulu on tosi yleinen tapahtumapaikka ja todennäköisyys sille, että olisit juuri se henkilö on jotakin 0,0001 %:n luokkaa...
Edustatko komeaa vai kaunista osapuolta? :) - mie oon
Noo komeasta en tiedä mutta olen miespuolinen.
- Jeeah..
^niin vähän arvelin. ;)
- rakastan
Mun unelmien mies käveli juuri ohi. Se hetki, kun meidän katseet kohtas, oli aivan järisyttävä. Vieläkin sydän hakkaa tuhatta ja sataa. Hih.
- Ruskeatsilmät..
Niillä se katseli syvälle silmiini ja olin täysin myyty ja niin tulin valinneeksi koirani ja nyt koirani on ollut perheenjäsen jo 6 vuotta.
- Avelin
Miehen katse jonka tavoitin jo melkein puolivuotta sitten on säilynyt tähän päivään saakka arvoituksellisena, kiinnostavan kiihkeältä ja ihanalta (: ... huomenna pyydän miestä kahville, jännää :D
- mie oon
Jeeah.. saanko vielä tiedustella sun sukupuolta? :) jos oot nainen niin toivossa (seitinohuessakin) on hyvä elää. Jos olet mies niin onnea sulle.
Flirttailen aina,se on kivaa.
- neutraali katse
Se on turhaa, muita ärsyttävää ja harhauttavaa, sinusta ei loppupeleissä tykätä.
- 56j76r7k
On se kumma että pitää ruveta chattailemaan tällaisessa ketjussa.
"oonkohan se mä" "missä tämä tapahtui" "ootko mies" "ootko nainen"..
Sääliksi käy.- Itä-Su
Hei 56j76r7k,
Minun taas käy sääliksi sinua.
- K&H
Kyllä vain on luotu KATSEITA ja vaikka ei ole ihastumisesta puhuttu sanaakaan, katseet kertovat kaiken. Ne on täynnä suunnatonta intohimoa, kaipausta toisen syliin, kaikkea kaunista ja ihanaa.. Vain sielunkumppanit voivat luoda sellaisia katseita toisilleen. Harmi vaan, että aiemmat sitoumukset painaa.. Silti olen kiitollinen, että olen saanut kokea jotain näin uskomatonta. Sitä ei voi sanoin kuvata. ei kaikkea kaunista tarvitse omistaa..
- kirjoitannimen
mitä olet kokenut ja missäpäin?;)
- Katseiden yhteys
Tämä kuvaus natsaisi niin kohdallemme, jos toisen silmät ruskeahkot (m) ja toisen vihreähköt (n)??
- Vihr.silmäineN
Niin mutta olis se vaan kiva "omistaakin" ihastuksensa, mutta eihän sitä voi, kun ei edes tiedä, että onko se ihastuksen kohde itse edes samaa mieltä vaiko kuvittelenko vain omissa aatoksissani yksipuolisesti niiden pelkkien katseiden vuoksi jotain suurtakin ihastusta olevan ilmassa;) ja molemmin puolin.
"Pelin avaaminen" on vaan todellakin hankalaa kaikin puolin:( - Katseiden yhteys
Katseiden yhteys kirjoitti:
Tämä kuvaus natsaisi niin kohdallemme, jos toisen silmät ruskeahkot (m) ja toisen vihreähköt (n)??
http://www.youtube.com/watch?v=RF7KNJ2H4PQ
(vihr.silm. n) - H&K
Kerroit juuri minun tarinani...
- TheKatse..
Tässä jokin aika sitten, kun eräs mies pysäytti minut kadulla ja jututti. Halattiin. Katsoi kyllä syvälle silmiin, se katse jäi mieleen. :) Oli liikkeellä kaverinsa kanssa. Toivottavasti vielä törmätään. :D
- Jeeah..
Saat tiedustella :) Nainen olen.
Ja sinulle nimim. "56j76r7k" pahoittelut tästä "chattailusta", varmasti elämäsi häiriintyi pahasti.. - mies___30
Kaupan kassaneiti, jonka kanssa katsellaan toisiamme aina pitkään(tai ainakin minä katson häntä), mutta ei puhuta kassalla mitään enempää, käveli kadulla vastaan ja katseemme kohtasivat ja hän sanoi minulle hei ja vastasin siihen moikkaamalla, mutta matkamme jatkuivat eri suuntiin. Sitä olen miettinyt, että tarkoittiko se jotain, vaiko moikkaako henkilökohtaisesti tuntemattomat kasvotutut toisilleen kadulla vastaan kävellessään. Ajatustenluku olisi hyvä taito. Onkohan hän minusta kiinnostunut, vaiko olenko hänelle vain yksi kaupan asiakas muiden joukossa.
- ihan päinvastaista
olen kuullut varsinkin nuorilta naisilta, joilla arvatenkin voi olla useita kymmeniäkin puolisalaisia ihailijoita. Jotkut ovat sanoneet, että eivät vastaa edes tervehdykseen, jos ovat vapaalla ja oma asiakas tervehtii.
Itsekin tunnistan aika ajoin omia asiakkaitani, joita mieleisiä saatan tervehtiä tai nyökätä tai katsoa kohti, osaa en noteeraa mitenkään, muuten saisi koko ajan vahtia, että käyköhän tuokin meillä jne. Hulluksi tulisi ja ihan turhaa.
Kokemuksesta sanon, älä luota moikkaukseen tai katseisiin, niin ihanalta kuin tuntuvatkin, revit samalla tavalla sydämesi kuin minäkin joka kerta ja petyt. Naisella tai miehellä voi olla jo puoliso ja sinä kuukausi odotat tilaisuutta ja haaveilet mahdottomasta jne. Olen sitä aikani tehnyt ja ei saa kuin itsensä kipeäksi ja toinen on antanut ihan väärää viestiä jne.. Tee mitä teet, mutta itsesi vaan revit moisella.
- silmien vangiksi
Olin matkalla Nepaliin. Koneta vaihsoin Intiassa Delhissä. Koneessa, joak laskutui Delhiin, syntyi pois lähtiessä jonoa käytävälle. Istuin kaikessa rauhassa paikallani ja katselin ohi lipuvaa ihmispaljoutta, kunnes eräs mies vangitsi minut katseellaan. En ikinä ole kokenut mitään vastaavaa. Vieläkin värisyttää vaikka tapauksesta on 20 vuotta. Seurasimme katseellamme toisiamme kaiken aikaa. Nousin paikaltani, otin tavarani ja mies odotteli siinä ovella - minua. Mutta hänen oli pakko jatkaa kun ihmiset tönivät eteenpäin.
Vielä kun jatkoimme matkaamme kentällä omiin jatkolentopaikkoihimme. Minä oman matkaseurueeni kanssa ja hän omansa, katsoimme toisiamme. Teki mieleni juosta hänen peräänsä. Kauempana lehtokenttärakennuksen ovella mies laittoin kätensä sydämelleen ja kumarsi, laittoi vielä toisen kerran kätensä sydämelleen. Tein samoin. Jotenkin tuli tunne, että hän vei myös minusta palasen mukanaan. Tunne oli/on ihana vieläkin. Uskon että hän oli sielunkumppanini. - katsoin vaan
Kerran istuin bussissa jossain Itä-Vantaalla, kun bussi pysähtyi pysäkille ja näin kivannäköisen tytön ja sen hetken katsoin ja jäin jotenkin ajatuksiin, tyttä huomasi katseeni ja raivostui ja näytti keskisormea. Sanotaan, että tämä tapaus ei ainakaan herättänyt mielenkiintoa lähteä hakemaan tuolta puolelta Vantaata seuraa. Mielenkiinto meni kerrasta.
Toisella kerralla olin Nokian Edenin discossa ja tiskillä oli söpö tyttö ja olin menossa hakemaan tanssimaan, niin pysähdyin noin metrin päähän ja odotin katseidemme kohtaavan ja minkälainen on vastaanotto ja olihan se: "Mitä vit%ua siinä kyyläät, painu ..."!!!!! Oli kyllä ilta aika pilalla ja naisseura ei voinut vähempää kiinnostaa yhden kusipään takia.
Muuten olen aika flirtti ja ikähaarukka menee todella laajalle, sillä kyse on vain flirtistä tai ystävällisestä harmittomasta katseesta. En koskaan katso naista kuolaten elävältä syöden tms. Minulla on samanlaiset hiukan otsalta ohuet hiukset ja todella vihreänruskeat suuret pyöreät mutta samalla pistävät silmät kuin Anthony Hopkinsilla alias Hannibal Lecterilla Uhrilampaissa. Voin luvata, että sitä katsetta ei takuulla ikinä unohda, eri asia tykkäsikö, mutta ei unohda. Muutama on kehunut, että ihanat silmät ja herättävät luottamusta, mutta ei auta, kahteenkymmeneen vuoteen en ole seurustellut naisen kanssa ja lakanoistakaan en osaa varmuudella sanoa, millä vuosituhannella, joten tosipaikan tullen varmaan osaan paremmin omin käsin kuin sisäkkäin. Joten se siitä katseen voimasta :,( - enskarenska
jooo,,muistuupa mieleen eräs aamu töissä.
olin jo työpaikalla ja pomoherraisojojtaja tuli työtiloihin otin katsekontaktin ja hokasin hänelle toivottaan huomenta.mulukas minua halventavasti ja virkkas että sinäkin se vaan jokapäivä tappiota teen firmalle.
siinä meni kulkaas "työmotivaatio" nollaan.
että semmosta. - p.k.
Ollessani töissä kävit katsomassa vanhempiasi. En ikinä unohda katsettasi ja leveää hymyäsi - olin aivan myyty :)! Pikkuhiljaa alettiin vaihtaa muutama sanakin. Ikävä kyllä en sitten enää nähnyt sinua ja nyt olen vaihtanut työpaikkaakin. Ajattelen kylläkin sinua usein vieläkin...
- just mun yks kaveri
ihastu sen nykyiseen poikaystävään kun poika meni kauppiaana auttamaan häntä pullonnpalautus pisteellä kun hän latoi kuulemma liian hiljaa niitä pulloja ;)
- drgr5gr5g5gh5
Katsoin silmiisi ja mietin, että sinusta saisi ihanan kebabin tai palapaistin.
Olet sopivasti lihava. Kypsyttämällä hauduttaen saisin sinusta kuukausien keittolihat.Tuu paksu tyttö kaffelle. Terkuin Jeffrey Dahmer.- ai se oot sä :D :D
Joo, uskotaan jo oikeesti ett inhoat lihavia naisia. Mutta mitä sitten, mä inhoan kusipäisiä, omahyväsiä, itseään täynnä olevia miehiä. Sä et tykkää läskeistä ja jotkut muijat ei tykkää susta, sellasta se elämä on, mutt haittaaks se. Get over it. Mä en ainakaan tuppaa itseäni kenenkään miehen viereen, joten pelko pois ja elä terveeks. Jos näet läskin muijan, niin haistata vaikka suoraan sille paskat, älä pidä mölyjäs mahassa ;D ;D ;D
- hämärä möksöttäjä
Ammatikoulun ruokalassa. Katsoin silmiin, ihastuin, punastuin, katsoi järkyttynenä, meni kuin ammus pois ja sen jälkeen ei nähty. But well... life must go on!
- hämärä möksöttäjä
ikävä kyllä hänen kaltaisiaan tapaa harvassa.....
- fgdghdfs
jaa missähän päin Suomee tää ammattikoulu mahtaa olla? ja jos sukupuoles kehtaat kertoa :) hiukan offtopic, jatkakaa!
- hm
keski-suomi, mies
- soooooooooooooo
olin lukusalissa, kuulutus kuului ja säikähdin kauheealla katsoit minuun suloisella kasvoilla mä siis suutuin kovalle äänellä kuulutusta ja samalla en halunut että meidän silmät kohtaisivat mutta kävi niin.......
- fgdghdfs
ok no mäki oon mies mut onnee sulle kumminki!
- ..........
ihan arkinen tilanne, sinulla (n) kumpparit ja lippis päässä, minulla (m) tavalliset vähän törkyiset työvaatteet päällä aitoa maalaisromantiikkaa nääs.. :D
- ..
aikaa on kulunut , mutta maagisuus säilynyt. Katsekontakti jota en unohda!! Sain sillä sinut itselleni hetkeksi, mutta vain hetkeksi. Pelkäsin liikaa kaikkea....sinussa ei ollut mitään vikaa.
- ...
Tää oli just niinku minun kommentti! Ei mitään lisäämistä tuohon.
- maanantaitaoottaessa
Oli juuri joutunut kärsimää paljon erään nimeltä mainitsemattoman miehen takia, kun eräänä päivänä istuin odotellen tunnin alkamista. Siinä sitten kattelin ajan kuluksi ympärilleni ja PARAM näin sut. Siinä katseet kohtas muutaman lyhyen sekunnin ajan. Ajattelin vain kuinka helppoa tuohon nyt olis ihastua mutta päätin vain mielessäni "että nyt et kyll ihastu, ei kummiskaan ois kiinnostunu musta ja sattuis taas liikaa" siinä sitten sain työnnettyä sut mielestäni jotenkin. No nyt vähän aikaa sitten sain kuulla erään tahon kautta että olet ihastunut minuun ja tässä sitä nyt kerätään rohkeutta että voisin lähestyy sua.
- alsjkshd
Meidän koulussamme on ns. ''päivystäjävuorot'' yseille. Kiinnostuksen kohteellani oli matikan tunti juuri siinä luokassa, joka oli aivan lähellä päivystäjän paikkaa. En odottanut mitään kun hän vain kääntyi, katsoi minua silmiin ja hymyili :) Siinä sitten hetken katsoimme toisiamme silmiin ja hymyilimme.
Toinen oli myös se kun hän oli kävelemässä käytävää pitkin kun huomasin hänen katsovan minua, nostin katseeni ja katsoimme toisiamme silmiin.
Onhan näitä muitakin mutta noi on vaan nii ♥ lempparit.
Nyt vaan odotellaan että uskaltaisin mennä juttelemaan hänelle :-) - syväpora
Kerron oman aika soman.. tästä jo vuosia...
Oltiin kiinnostuneita toisistamme, sellaista ihastumista ilmassa.
Sitten päädyttiin eräänsee paikkaa, jossa kävi paljon nuoria. Hän istui koneella
ja minä katselin sitä kaunista naista kauempaa, kuikuiltiin toisiamme taukoamatta.
sitten päätin mennä hieman lähemmäksi ja päädyin istumaan aivan pöydän päähän aivan hänen eteensä ja katseemme kohtasi... sitä tunnetta ei ole vastaavaa kokenut toisten, tuntui, kuin aika olisi pysähtynyt sekunneiksi, kun katsoimme toisiamme syvälle silmiin. Hän uhonti tekemisen muutamaksi sekunniksi täysin, kun katse vain kesti ja kesti. Muistan kuinka reivin katseen irti niistä silmistä ja muistan kuinka karsistin kurkkua ja kysyin itseltäni mitä tuo oikein oli, muistan hänen meneen täysin hämilleen tilanteesta ja hieman punastuneen. Tuntui, kuin oltais kosketettu toistemme sieluja hetken, niin syvää katsetta en ole ikinä toisten kokenut.
Tarina ei oikein ikinä ottanut tuulta alle ja loppu oli mitä oli, mutta tälläinen unohtumaton kokemus on jäänyt muistoihin ja hyvin kaunis sellainen, niin kuin katseen kohdekkin. :) - LOVE WITH GIRL...
Mä oon saanu katseita aikaan moneksi kerraksi..
Naiset katsoo ensin mun hiuksia ja sit kameraa ja sit vasta suoraan silmiin...
Kauppiksessa mä jäin yhden likan silmiin kiinni, mä olin 19v ja se likka oli 17v..
Mä lähetin sille kirjeitäkin koulun sisäisessä postissa koska olen ujo ja en uskalla ottaa puheeksi jotain kun varmemmin osaan kirjoittaa aivan sydämmiä pysähtäviä runoja..
Nyt viimeksi siis ihan 1v sisällä oon ihastunut tuttavan tyttäreen joka on 17v ja mä oon 25v..
Me ollaan tavattu sillai tietämättä itsemme kahvilassa ja kadulla..
Ja ollaan juteltu kaikenlaista Fbookissa ja hänelle on jäänyt selkeä kuva että mä oon todella kiva, luotettava, lojaali ja rehellinen kuin olenkin..
Nyt eilen kohdattiin taas mutta kahvilassa, mä hain Cappuchinon ja sit istuin ikkunapöytään tää likka istui kavereittensa kanssa isommassa pöydässä ja loi ainakin 4 kertaa katsetta minuun ja tiedoistamatta katsottiin kumpainenkin samalla sekunnilla toisiamme..
Nyt täytyis vain ottaa niskasta kiinni ja ajatella mitä seuraavaksi..
Edetä pikkuhiljaa, nimittäin hankalin osa täs on kun meidän mutsit on samas paikas töis..
Siinä onkin sen laita, sit kun mutsi on puhunu täst likast niin mä meen ihan punaseksi tai piiloudun katsomaan ikkunasta ja olen hiljaa ja sisälläni kiehuu soppa joka meinaa sanoa et mä tykkään siitä...
Sit kun lähdin kahvilasta tää likka katso taas ihan tiedostamattaan vain mua tosi pitkään, ihana olo ja tämä olo ei jätä edes yöksi rauhaan näen unia tästä likasta...
T. Lojaali mies Pirkanmaalta... - Tosi tapaus
Eräänä aamuna pyöräilin töistä kotiin hiljalleen. Oli hiljaista. Monen sadan metrin päässä näin naisen kävelevän jalkakäytävällä minua kohti. Katsoin naista koko ajan kunnes olin lähes hänen kohdallaan. Nainen astui suojatielle ja käveli puoliväliin tuijottaen minua. Yhtäkkiä hän pysähtyi kuin hypnoosissa ja alkoi kallistua toiselle kyljelleen keskellä suojakäytävää. Naisella oli kädessään 2 muovikassia pullollaan ostoksia, ne levisivät siihen tielle. Nainen teki hidastetun kuperkeikan ja kaatui selälleen tielle. Olin tällöin lähes hänen kohdallaan, menin niin sekaisin, että en tajunnut edes pysähtyä vaan jatkoin matkaa. Katsoin taakseni hetken päästä, nainen kömpi ylös ja keräsi tavaroitaan takaisin pusseihin. Olen miettinyt tapausta vuosia mikä sen aiheutti ja tullut siihen tulokseen, että katseeni hypnotisoi naisen, joka unohti jatkaa kävelyään normaalisti kaatuen keskelle suojatietä. Tämä sattui Oulussa kesällä 1976.
- amazing story
Uskomaton tarina. Olisipa mukava tietää naisen tarina tästä.
- Katse yhdisti
amazing story kirjoitti:
Uskomaton tarina. Olisipa mukava tietää naisen tarina tästä.
Näin erään tuttavapiiriini kuuluvan kauniin naisen kerran firman juhlissa, olin silloin naimisissa oleva vaikka suhteeni ei ollut onnellinen. Katseemme kohtasivat naisen kanssa ja koin jotain syvää ja intohimoista hänen silmissään, sen jälkeen rohkenin pyytää häntä kahville, onnekseni, hän on nyt vaimoni jo kahdeksatta vuotta ja olen onnellisempi mitä uskoin olevani kuunapäivänä. Hän oli puolikkaani ja onneksi hän oli tuntenut samoin katseidemme kohtaamisessa. Nyt vasta tunnen eläväni, olin näivettyä vanhassa avioliitossani, ex.vaimonikin on nyt onnellinen uuden miehen kanssa, ja olemme jopa hyvissä väleissä kaikki keskenään.
- buahhahhaaa
:D :D :D
uskokoon ken tahtoo - sdgtfhgyjukijuhygtfr
Todennäköisesti huonosti nukuttu yö, alhainen verensokeri tai alhainen verenpaine. Ja väsyneenä töllö jäi päälle, sen takia hän jäi tuijottamaan.
Hypnoosi mun tietääkseni tapahtuu vaan verbaalisella aivojen manipulaatiolla, jolloin ihminen on nimenomaan orientoitunut hypnoosin saavuttamiseen (siitä on siis ilmoitettu ihmiselle, että hänet hypnotisoidaan), ja tosiaan tämäkään ei toimi kaikille. Se korun/kellon heiluttaminen hypnoosia varten on vaan piiretty/elokuva huuhaata, samoin "katseella hypnotisointi". Ei ole fyysisesti mahdollista. Doesn't work like that dude:( sorry.
- Tampereella
Kerran ihmisvilinässä tampereen kauppahallin edustalla käveli ohitseni pitkä mies. Jostakin syystä hän vain erottui liikkuvasta ihmismassasta ja käännyin katsomaan taakseni kun hän oli kävellyt ohitseni. Hän kääntyi katsomaan samaan aikaan taakseen myös minua. Katseemme kohtasivat ja aloimme nauraa tahoillamme ja jatkoimme omiin suuntiimme. Olin koko päivän hyvällä tuulella sen pienen sadasosasekunnin takia. Hauska juttu joka naurattaa vieläkin =)
- Kuin kala..
Nousin autosta. Sinä olit jo noussut omasta autostasi, joka oli ihan vieressä. Katsemme kohtasi ensimmäisen kerran. Olin pökertyä siihen paikaan, kuten monta kertaa sen jälkeen. Kävelimme rappuset ylös ravintolaan, tuskin pystyin kävelemään. Ne oli ensi treffimme ja niitä seurasi monet, pidit kuitenkin minut etäällä. En koskaan saanut tietää miksi. Haukoin vain samaa ilmaa lähelläsi.
- ikuisestiosasua
Hmmmmm.... Ei sitä voi selittää, miten katseet vain kohtaa. En kenenkään kanssa ole kokenut vastaavaa yhteyttä, huimaa tajuttomasti kun pitkään katsettasi vältellessä katseeni osuu vahingossa silmiisi. En osaa selittää sitä. Miten onnellinen voi silloin ollakkaan. Niin kauan kun saan jakaa osan sielustani kanssasi, voin sanoa, että minulla on jotakin erityistä.. Mä olen niin onnekas, kun olen saanut kokea jotakin tälläistä. En olisi ikinä uskonut löytäväni mitään, niinkuin tämä... Hiljaa istun ja hymyilen jollekkin ystäväni kanssa, nostan katsettani ja siinä sä itse täydellisyys katsot suoraan silmiini. Tai miten sen lasiseinän takaa katsoimme toisiamme. Molemmat tietää jotakin olevan, mutta mitä - en osaa selittää. Ehkä vain päästän irti, en oikein muuta lopulta voi.. Meidän maailmat on liian erilaiset. En tuu silti koskaan unohtamaan sua, lupaan.
- näinseo
Tää oli kutkuttava viesti :) Joskin toi mieleen toisen teistä olevan kiven sisässä. Mutta fiilikset tällä mimmillä just eikä melkein samat.
- löövjuu
Tänään pihalla istuessani huomasin kuinka tämä poika katselee juuri minuunpäin ja juttelee kavereilleen. Tunnen oloni erityiseksi.
olen vain yhden lauseen hänelle puhunut facebookissa ja sekin tuntui hullulta. Mutta miten saisin sanottua että välitän jos en uskalla edes silmiin kauaa katsoa. Oisi vain niin ihanaa jos tuisit juttelemaan. Katson sua aina kun mahdollista :). - Girl91
Muistan vielä parin vuoden taa, kun tapasimme pitän ajan jälkeen. Autokoulussa silmämme kohtasivat, olisin halunut kertoa sulle jotain mutta jokin esti. Kaipuu kesti loppupäivän. Koitti kesä ja tietenkin Oamk:n tekniikan pääsykokeet toivoin hartaasti, että sinut näkisin. Menin istumaa luokkaan ja valitsin takimman rivin. Katsoin kun ympärille keräytyi muita miehiä (huom. alana tietotekniikka) ja sitten tulit luokkaan ja sanoit nimesi. Tuntui kuin sydämmeni olisi pysähtynyt hetkeksi ja katseemme kohtasivat. Istuit eturiville ja sinua katsoin takaa unelmoiden. Käännyit ylättäen ja katsoimme toisiamme n. 10 minuuttia tuntui kuin aika olisi pysähtynyt ja olit edelleen yhtä hyvännäköinen kui aina. Koe alkoi ja katseemme erkanivat, mutta saman päivän aikana kohtasimme vielä 2, mutta tavanneet emme. Odotan että vielä näkisin sut katsomassa suoraan mun silmiin ja aika pysähtyisi. :)
- Mies---
Mulle tulee mun viimeinen katseidenvaihto nyt mieleen... Töissä nainen käveli mua vastaan ja olin sattumoisin aika surullinen ja omissa maailmoissani siinä kohtaa.
Tuli kuitenkin häntä katsottua useampikin sekunti silmiin, mutta mitä hän mahtoi mun silmistäni nähdä... vasta jälkeenpäin tämän tajusin :/ - Sinulle mies
katse silmiisi ja olimme yhtä,
rakastan sinua! - kylmää
Mä muistan vieläkin yhden katseen, joka oli täynnä vihaa ja inhoa mua kohtaan. Toisen kerran sama henkilö katsoi pitkään, mutta se katse oli jäätä kylmempi, vihaa täynnä. Ikinä en ole niin kylmiä silmiä nähnyt kellään kuin hänellä. Yhtä toista hän katsoi lämpimästi vaikka se katseen kohde ei pystynyt häntä silmiin katsomaan, mutta tiedän että sillä toisella oli tunteita kyseistä henkilöä kohtaan. Rakkautta ei voi piiloittaa. Toivottavasti heistä tulis pari vaikka tapahtumasta on jo vuosia.
- gfjhg3
Naiset saattavat katsoa kylmästi miestä myös peittääkseen sen mitä oikeasti ajattelee. Itse ainakaan en uskalla vilkuilla ihastuksiani lämpimillä katseilla vaan välttelen heitä ja olen joskus jopa kylmä jka töykeä heitä kohtaan, koska en halua heidän tai kenekään muunkaan huomaavan mitä oikeasti heistä ajattelen.
Naiset on kai vähän outoja.
- Hurletku
Voi, se yksi katse.
Hän kiinnitti huomioni taputtamalla minua olkapäähän ja kun käännyin katsomaan, hän sanoi asiansa ja katsoi minua niin.. sitä ei voi kuvata. Se pilke silmäkulmassa! Se hymy. Halusin NIIIIIIIIIIIIIIIIIN suudella häntä, mutta olimme kymmenien ihmisten ympäröimänä ja pelkäsin että käsitin väärin. En ollut edes huomannut häntä sitä ennen. Nyt kyllä huomaan..- meidän stoori
mä katoin sitä ja se katto mua,sit me alettiin tärisemään molemmat,sit se kääntyi selin ja mä käännyin selin ja lähin pois.siinä se koko juttu.
- -minä-
Silloin kun hän lauloi sieluuni ja sydämeeni....se katse oli unohtumaton :)
- J-J¨
Kuulostaa hykeirylyttävän tutulta nuo kauppasurffailut. Toinen tulee vastaan monella hyllynvälillä, vaikkei mitenkään seurailtu. Katseet kohtailee.
Sempä vuoksi lähes juoksen nykyään kaupan lävitse, ettei tarvitse kiusata itseään moisilla katseilla, ja niihin liittyvillä ajatuksilla. - jöööh
On tullut koulussa muutamien varsin viehättävien tyttöjen kanssa vaihdettua katseita ja sitä hymyäkin, mutta ikinä ei ole tullut tehtyä kunnon aloitteita :/
Olen myös huomannut peilistä parin luokkalaiseni tytön katselevan minua, kun olen kulkenut heidän ohitseen... siitä sitten en tiiä tarkoittaako se mitään :D - Lidlin m-myyjä <3
Voi, minä en pysty juoksemaan. Vaan odotan että näkisin sinusta mies vilauksenkin. Eräänkin kerran melkein lennähdin eteesi käytävälle kun kompuroin hyllynreunaan huomattuani sinut. Punastuit ja hymyilit niin ihanasti niin ihanasti.
Kyllä sinä huomaat :) Ja sen kerran kun katsoit minuun, hengitys pysähtyi ja maailma heitti kuperkeikkaa, sydän jyskytti korvissani ja ilman kärryjä olisin kaatunut.
Kauppareissuista on tullut luksusta ja siellä menee yllättävän kauan. Kurvailen niin kauan että näen sinusta edes vilauksen. Ja voi sitä pettymystä jos et siellä olekaan. - fbdfd
luin tänää lehden ja kävin paskalla
- Muistellessain..
Lämmin jäähyväiskatse viikonloppuna. Vanha ihastukseni tuli vastaan ja katseemme kohtasivat. Se katse välillämme oli lämmin ja päättyi hymyyn. Kaikkea hyvää elämääsi, Toivottavasti saat sellaisen elämän, jota toivoit ja jonka takia varmaan myös menetit paljon. Me emme enää tule vastakkain, näin luulen.
- 420.
Taisi olla maagisuus vaan mun korvienvälissä. Harmillista, jotenkin söpö ja kiehtova mies. Silleen sopivasti haastetta. Släp!!! Herättäkää mut jo tästä harhasta?
- Always on the run
Näin entisen naapurini rappusissa ja hän katsoi minua mennessään alaspäin ja tervehti.
En ikinä unohda niitä avoimia silmiä ja suoraa lempeää naisellista katsetta.
Se oli eka kerta kun näin hänet koska olin juuri muuttanut ja ajattelin "kukas tämä on?!"
Siitä on neljä vuotta aikaa.
Tietysti alussa kaikki oli "järkevää", mutta hetki hetkeltä kiinnostuin hänestä enemmän siten että oli vaikea asua hänen naapurissa kun olin ihastunut. Yritin vältellä häntä jne.
Pyysin häntä joskus kahvillekin useampaan otteeseen, mutta oli jo varattu noina kertoina tai sitten ei vain ollut kiinnostunut, mikä oli tietysti ok.
Muistan edelleen useampia meidän katsekontakteja kun törmäsimme toisiime.
Jäi harmittamaan että ei koskaan päästy sinne kahville asti ennen kuin muutin pois. Olisi ollut kiva tietää olisiko meillä ollut mahiksia tai ylipäätään tuntea hänet.
Minkäs teet? Uskoisin että tein kaikkeni joten se riittäköön. Elämä menee eteenpäin eikä perään kysele.
Kovasti toivon että hän tuli onnelliseksi. - Emämokaaja
Kaupan käytävällä tuli vastaan tuntematon mies, jonka katseessa oli jotain selittämätöntä.
Ehkä hänenkin mielestä, koska hän kääntyi perääni ja seurasi minua lehtihyllylle. Hetki siinä vaan seisottiin rinnakkain, enkä uskaltanut katsoa enää uudestaan niihin silmiin!
Hämmennyin tilanteesta niin etten edes tajunnut pysähtyä lähtiessäni kun hän sanoi mulle "moi"...
Kunpa saisin aikaa siirrettyä taaksepäin, niin viettäisin ehkä tätäkin lauantai-iltaa hänen kanssaan ;)
Voihan kökkö sentään mikä emämoka multa!! - On(ko) toivoa
Aloin nähdä erästä miestä satunnaisesti ollessani lenkillä yms. suurin piirtein pari vuotta sitten. Katsekontaktimme tuntui erityiseltä - kesti todellisuudessa vain muutaman sekunnin, mutta minulle ne tuntuivat minuuteilta. En osaa selittää sitä, mutta koskaan en ole tuntenut/kokenut tuntemattomaan ihmiseen sellaista vetovoimaa kuin häneen. Välissä oli aikaa, kun emme törmänneet toisiimme. Pari päivää sitten kuitenkin näimme viimeksi ja silloin juttelimme ensimmäistä kertaa. Tilanne sai pääni pyörryksiin. En voinut uskoa toiveeni toteutuneen, jonka olin jo kauan sitten haudannut syrjään mielestäni. Pelkuruuttani mokasin sen hetken pakenemalla yllättävää tilannetta, vaikka nyt kaduttaa ja ankarasti. Toivon vain, että jotenkin kohtalo johdattaisi meidät uudestaan kasvotusten ja vaihtaisimme tarkemmat yhteystiedot kuin pelkät etunimet. Haluaisin kovasti tutustua mieheen ja ottaa selvää, mikä sai minut tuntemaan häntä kohtaan näin.
- Emämokaaja
Mikä ihme siinä on et joku jää niin mieleen?
Mä en voi ymmärtää sitä ollenkaan!
Olenhan mä nyt ennenkin nähnyt kivan näköisiä miehiä, mut sit vaan joku kolahtaa eri tavalla...
- Mieleen syöpynyt
Tästä aikaa jo pari vuotta ainakin, olin saattamassa vanhaa isääni lentokentällä kun katsoin liukuportaisiin jossa seisoi niiiiin komea vaalea mies, silmät vaalean siniset ja suu mukavassa virneessä, punastuin vaikka en enää nuorityttö olekaan, ja näen sen katseen edelleen mielessäni, huh.
- --------------------
Maaginen tarina vuosien takaa.
Parikymmentä vuotta sitten,olin töissä pikaruokaketjun kassalla. Katseeni oli vielä alasluotuna kassakoneeseen edellisen asiakkaan jäljiltä. Nostin katseeni seuraavaan asiakkaaseen.
Whoom! Aika ja paikka katosi. Tietoisuus ei reagoinut muuhun kuin niihin silmiin. Täysin tuntematon inttikundi. Oli vain hän. Asiakas. Jotakin outoa tapahtui.
Nyt jostakin kumman kohtalon oikusta olemme samassa työpaikassa. Eri ala, eri kaupunki ja ehdottomasti eri elämä. Olemme molemmat varattuja tahoillamme.
Aloittaessani nykyisessä työpaikassa ensimmäinen katse hänen kanssaan oli maaginen. Tunnistin hänet heti. Kuin olisimme aina tunteneet toisemme. Aika ja paikka katosi - ilma väreili.
Sen jälkeen pitkään välttelimme toisiamme ja katseita. Vaikka kuinka yritimme, tiesimme molemmat toistemme katseista. Kuin taikaa. Kesken työn saatoin havahtua hänen katseeseensa. Hänen pitkiin katseisiinsa.
Oma katseeni häneen on saanut hänet hoipertelemaan ja kerran hän suli ihan silmissäni. Tunnistan hänen katselevan minua vaikka en sitä näkisikään. Siinä on magiaa. Emme aina tarvitse edes sanoja työasioiden hoitamiseksi - katse riittää.
Sen pidemmälle juttu ei ole mennyt.Tuskin meneekään. Jotakin niin vaikeaa ja käsittämätöntä siinä on. Kuin sielut tuntisivat toisensa. Ehkä edellisessä elämässä meillä oli jotakin tai jotain... - nnainennn
Erään miehen kanssa katseet kohtasivat niin, että paikka ja aika katosi. Katsekontakti oli pitkä ja miellyttävä. Hetken tuntui siltä, että saan sydänkohtauksen. Kun toivuin tilanteesta, katselin ympärilleni, että missä olenkaan (ja näkikö joku). Silloin minua hymyillytti. Kumpikaan ei saanut sanaa suustaan, vaikka tilaisuus siihen olisi ollut. Nyt en ole enää nähnyt häntä, mutta toivoa on. En käsitä, miten en törmää häneen missään. Luulen, että asumme samassa kaupunginosassa.
Istuin bussissa matkalla kotiin. Hiukan edempänä edessäni istui kolme kaverusta, jotka juttelivat keskenään. Kiinnitin huomioni yhteen heissä.
Kun he sitten nousivat seisomaan ovien eteen odottamaan bussin pysähtymistä, sattui vilkaisemaan minuun päin tämä henkilö. Katseemme kohtasivat, mutta ennen kuin kumpikaan ehti sanoa mitään, bussin ovet aukenivat ja hänen oli hypättävä ulos bussista.
Hänen kaverinsa kävelivät edellä ja hän käveli takaperin heidän perässään. Katsoen koko ajan minua ja minä häntä. Niin kauan kunnes katosimme toistemme näköpiiristä.- Anonyymi
Tänään tahkolla ravintolassa sä yks moi😂😏
- Anonyymi
Kaauan kauan sitten galaksissa eli särkänniemellä, nappuloita siinä paimentelin johonkin härveliin omissa touhuissani, siinä sitten sain yhtäkkiä päähäni kääntyä vilkaisemaan selkäni taakse tiettyyn pisteeseen ja kas kummaa siellä jossain sadan metrin päässä toiseen härveliin jonottava naisihminen katsoi just meikäläiseen ja siinä kävi siinä mielessä hassusti että tämä katsomaan kääntymiseni osui ikäänkuin tismalleen napakymppiin naisen katsomisen kanssa. Muistaakseni semmoinen tumma lyhyehköhiuksinen, hän reagoi tähän katseitten kohtaamiseen varsin voimakkaasti, suorastaan ponnahti paikallaan ylöspäin refleksinomaisesti. Tämä on jäänyt mieleen erityisesti tämän voimakkaan reaktion ansiosta. Etäisyyttäkin aika paljon ja ihmisiä ympärillä mutta tämä jotenkin napsahti kuin automaattisesti kohdalleen.
- Anonyymi
Eka tosi tarina....
Kävelin kylää ja kauppaa kohti opiskelijana noin 20 vuotta sitten .... Tulin yhtee kohtaa misää on risteys oikealle minun ohi ajoi sillä hetkellä moottoripyörä joka hidasti ja käänty oikealle... Minun ja tämän miehen katseet kohtasivat... Vuosi oli 2003. Kohtalonomaisesti löysin itseni hänen viereltään uudestaan 2020 ❤️
Toinen tosi tarina
Menin eräs huhtikuinen aamu uuteen duuniin parikymppisenä
Ja satuin yhden komistuksen kanssa samaan aikaan työpaikan takahuoneeseen ja katseemme kohtasivat...
Kolmas komistus...
Olin kotimatkalla paikalisbussissa... Ja sitä ajoi yksi suomen komeimista vaaleista miehistä...
Katseemme kohtasivat...
Eikä se jääny vain yhteen kertaan...
Sit yhden paikan pitkä tummatukkainen ja sinisilmäinen miesmyyjä....
Häntä katson..
On muitakin sattunut vuosien varella mutta nämä 4 tuli ekana mieleen...
Kivoi ja ihanii juttuja jos näitä sattuu,,,,,
Naiselta >Miehille ❤️.... Muistan teidät kyllä aina.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä722419Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721782Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741474Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461457Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2561429- 841259
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3871232Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421225- 1281185
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3481176