Suomalainen vihaa ihmisten palvontaa.

Varavaraanі

Luterilaisuus on katoava luonnonvara Suomessa, mutta on siitä jotain iskostunut kansaan. Suomalainen ei nimittäin voi sietää yksittäisen ihmisen nostamista jalustalle, siis ihmisten palvontaa. Vaikka pieni osa suomalaisista harrastaa sitä, suurin osa ei voi sietää sitä. Luterilaisuuteen on aina kuulunut ajatus, että ketään ihmistä ei pidä palvoa kuin Jumalaa, ja se asia on selkeästi myös opetettu kansalle. Herroja ei kumarrella.

Juuri tämä on syynä siihen, että Pohjois-Korean Kim-suvun hallitsijoille naureskellaan. Tämän takia vanhoja stalinisteja vihataan. Tämän takia normisuomalainen pitää naurettavana uusnatsien valtakunnanjohtajahoureita. Tämän takia myöskin George Bush jr.:n ihailijat saivat aikoinaan koko lailla vihaa osakseen.

Paitsi politiikan, myös uskonnon, musiikin ja urheilun puolella ihmisenpalvonta herättää vastustusta. Normisuomalainen tajuaa, että ihmisiä tulee ja ihmisiä menee, ja että heitä ei pidä nostaa jalustalle. Fanit eli fanaatikot eivät tajua.

Illan musiikkituokio. Ratsia-yhtye laulaa: "Älä tee uusia jumalii. Miks sä teet uusia jumalii, kun vanhat veit jo roskiksiin?"
http://www.youtube.com/watch?v=Z1SGy25t9HY

Ja ei, Ratsia ei ole minun jumalani.:)

19

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • Varavaraanі

        Siinä oli yksi esimerkki. Surkuhupaisaa oli sekin, että Helsingissä tietty porukka ampui tykillä kunnialaukauksia Ruotsin prinsessan kunniaksi. Emme ole enää Ruotsin itäinen osa.

    • VOI,MITÄ TEKIVÄT !!!

      TOTTA PUHUT !!!

      Joka ikinen "ihmisjumala" on aiheuttanu kansalleen ja muillekkin hirvittävää kärsimystä, ja aivan samoin ON saaneet aikaan myös nuorisoidolit, villitessään ja hölmöyttämällä mistään mitään ymmärtämättömät penskat kiljumaan kuorossa PELKÄN JÄRJETTÖMÄN KUPLAN HUUMASSA:

      Mikä helevatin riivaaja semmosen älyttömän rauhattomuuden saa aikaan muu, kuin ns. vapaa kasvatus, jossa NUORET KAIPAAVAT RAJOJA, mutta TÄYSIN ÄLYTTÖMÄT OVAT NE RAJAT KIELTÄNEET NUORILTA !!!

      • Varavaraanі

        Rajoja tosiaan tarvitaan, mutta vaikuttaa siltä, että viimeisten vuosikymmenten aikana rajoja on purettu aivan liikaa. Ihan valtiollisia rajojakin, mutta myös moraalisia rajoja.

      • HedelmiäEiSyöKukaan
        Varavaraanі kirjoitti:

        Rajoja tosiaan tarvitaan, mutta vaikuttaa siltä, että viimeisten vuosikymmenten aikana rajoja on purettu aivan liikaa. Ihan valtiollisia rajojakin, mutta myös moraalisia rajoja.

        Olen varma siitä, että perinteisten HYVIEN rajojen ja terveen kotikurin kieltäjät ovat järjestään ateisteja, ja joilla ei ole minkäänlaista muuta annettavaa jälkeläisilleen, kuin naurettava ja täysin järjetön suvaitsevaisuus, joka ON ITSEASIASSA ja TAATUSTI PERIKSIANTAMISTA KAIKELLE SOPIMATTOMUUDELLE !!!

      • Varavaraanі
        HedelmiäEiSyöKukaan kirjoitti:

        Ateistikin voi kasvattaa lapsensa kunnollisiksi, ja tekee sen joskus jopa paremmin kuin uskovainen.

      • Achtung!

        Provokazion!

      • Sitä minä tarkoitin
        Varavaraanі kirjoitti:

        Ateistikin voi kasvattaa lapsensa kunnollisiksi, ja tekee sen joskus jopa paremmin kuin uskovainen.

        Niin voi,- mutta ei ateisti kerro lapselleen, että kun teet pyyteettömästi hyvää, niin sitten vasta voit oottaa apua itsellesi, kun oot itse pulassa, niin enkelit tulee.-Vaan ateisti opettaa, että älä anna mitään ilman velkakirjaa.Ja vedä naapurisi mieluummin käräjille, kuin sovit kahden kesken, ja puhu katkeria juttuja lähimmäisistä, ja muista korottaa aina itseäsi, ja hauku AINA muita kun muuten et pärjää !

      • Sitä minä tarkoitin kirjoitti:

        Älä jauha paskaa.

      • Leena Hefner
        seppo_myllis_2.0 kirjoitti:

        Älä jauha paskaa.

        Ja! Ja! Ja! Ja! HIRRRRVEEN HIENOSTI SANOTTU!

      • ET vielä tiedä
        Leena Hefner kirjoitti:

        Ja! Ja! Ja! Ja! HIRRRRVEEN HIENOSTI SANOTTU!

        Olisitpa harkinnu tarkemmin.

      • HedelmiäEiSyöKukaan kirjoitti:

        Olen varma siitä, että perinteisten HYVIEN rajojen ja terveen kotikurin kieltäjät ovat järjestään ateisteja, ja joilla ei ole minkäänlaista muuta annettavaa jälkeläisilleen, kuin naurettava ja täysin järjetön suvaitsevaisuus, joka ON ITSEASIASSA ja TAATUSTI PERIKSIANTAMISTA KAIKELLE SOPIMATTOMUUDELLE !!!

        Huomioi, että Neuvostoliiton virallinen ideologia oli ateistinen. Tuon yhteiskunnan suvaitsevaisuudesta tai moraalisesta leväperäisyydestä ei kuitenkaan voi puhua. Mielipiteenilmaisulla, vapaa-ajan harrastuksilla ja moraalilla oli selkeät rajansa.

        Ateismi tarkoittaa vain sitä, että ei uskota olevan jumalaa/jumalia.

    • Tosimies.

      Eikös Jeesus ollut ihminen?

    • Varavaraanі

      Muun muassa sitä.

    • vienotuuli

      En viitsi lukea noin pitkää aloitusta, mut miksi pitäisi ihmisen toistaan palvoa? En ikinä nöyristele kenellekään. Työni teen asiallisesti, makeile en.

      • Varavaraanі

        Sinulta siis puuttuu pitkäjänteisyyttä. Älä anna periksi. Opettele lukemaan pitkiäkin aloituksia. Lukeminen ei loppujen lopuksi ole niin vaikea asia. Jos vastaat, että et viitsi lukea, kuka sinulle enää sitten viitsii vastatakaan?

      • Unohtuiko JOTTAE ?

        Mikä on mielestäsi asiallista, sekö, jossa palvot vain omia tarpeitasi ja oikeuksiasi, ja kaikki muu on asiatonta ?

        Jonkun eessähän ON ihmisen nöyrryttävä, SINUNKIN,-joten tulet meille valehtelemaan kenenkään kysymättä,-joten mistähän se sinussa kertookaan ?

    • Jussuf (se sama)

      Mistähän Suomesta varavaurio taas kirjoittaa. Täällä todellisessa Suomessa on jopa pääkaupungin keskellä ratsastajapatsas Mannerheimille. Jalustakin on aika korkea, ja minkäänlainen arvostelu on ollut aina kielletty.

      • Arvostelu ei varmaankaan ole kielletty, kenelläkään ei kuitenkaan liene ollut mitään huomautettavaa tuosta komeasta hevosesta. Myöskin jalusta on ollut hyvin kestävä ja tekijöilleen kunniaksi, toisin kuin jotkut urheiluhallien katot.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      183
      1279
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      824
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      49
      690
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      248
      594
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      580
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      52
      552
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      550
    Aihe