Näyttää siltä, että ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja ei halua keskustelun EUsta jatkuvan, vaikka juuri on päästy asiaa mm. EUn perustuslain osalta http://www.minuneurooppani.fi/
Minun Eurooppani -keskustelufoorumin toiminta on päättynyt
Minun Eurooppani -keskustelupalsta suljettiin ja sivut muutettiin arkistomuotoon 30. kesäkuuta 2004. Siihen mennessä käyty keskustelu ja kaikki sivuille kesäkuun loppuun mennessä viety tausta-aineisto ovat kuitenkin edelleen luettavissa. Sivut pysyvät auki myös tästä eteenpäin, mutta niitä ei enää päivitetä.
Keskustelumahdollisuus on siirtynyt Eurooppa-tiedotuksen sivuille osoitteeseen www.eurooppa-tiedotus.fi. Eurooppa-tiedotuksen keskustelufoorumi on avoin palsta Euroopan unionia käsitteleville aiheille. Keskusteluun osallistuvat voivat kirjoittaa keskustelupalstalle omia näkemyksiään, kommentoida muita puheenvuoroja tai esittää kysymyksiä.
Minun Eurooppani -toimitus kiittää keskusteluun osallistuneita ja kaikkia niitä tahoja, jotka ovat myötävaikuttaneet tausta-aineiston ja tapahtumakalenterin sisältöön. Keskustelu sivuilla on ollut erittäin monipuolista ja keskustelun anti on ollut arvokasta sitä seuranneille tahoille. Foorumissa käydystä keskustelusta ilmestyy syksyllä 2004 loppuraportti, joka on luettavissa näiltä sivuilta.
Minun Eurooppani -toimitus
Valtioneuvoston kanslia
Ulkoasiainministeriö
Lisätietoja:
Tiedote: EU-keskustelu siirtyy Eurooppa-tiedotuksen verkkosivuille
Eurooppa-tiedotus
--------------------------------------------------
Juuri tästä huomaa, ettei tämäkään hallitus halua edes keskustalla kansalaisten kanssa edes keskusteltavaksi ilmoitetusta asiasta, vaan ainoastaan viekastelee jollain "kansalaiskeskustelulla".

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.