Syntiä eivät

tee Jumalan lapset. Syntiin ja saastutukseen jäävät pyhittymättömät. Pyhät pyhittyvät kaiken aikaa, eikä heille maistu synnin tekeminen.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ihmisellä itselläänkin on VASTUU. Eivät sellaiset pyhity ikinä, jotka eivät suostu siihen. Ei pyhity esim. ihminen, joka ei pidä perheestään huolta, vaan etsii omalle lihalle mielihyvää. Ei pyhity kukaan, joka ei usko mitä Jumala neuvoo tekemään.

Joidenkin oppi on kummallista. He väittävät, että ihmisen ei tarvitse itse tehdä mitään ja kuitenkin raamattu on täynnä ohjeita, jossa jumala KÄSKEE TEHDÄ.

Äänestä

Ei ehkä maistu synnin tekeminen mutta tekevät sitä silti.

Äänestä
  • Tarkoitin Jumalan lapsia eli meitä kaikkia. Ei ehkä synnin tekeminen maistu mutta teemme sitä silti.

    Äänestä

  • edell. kirjoitti:

    Tarkoitin Jumalan lapsia eli meitä kaikkia. Ei ehkä synnin tekeminen maistu mutta teemme sitä silti.

    Eivät kaikki tee. Ne tekevät, joilla ei ole parempaa tiedossa. Jos ei usko siihen, että uskovainen on oikeutettu pääsemään synnistä, niin ei siitä sellainen voi päästäkkään. Usko on keskeisellä sijalla. Usko muuttaa ihmisen synnin tekijästä syntiä vastaan olevaksi ja onnelliseksi. Mitä enemmän tutkii raamattua sitä varmemmin tuo asia kirkastuu.

    Äänestä

  • edell. kirjoitti:

    Tarkoitin Jumalan lapsia eli meitä kaikkia. Ei ehkä synnin tekeminen maistu mutta teemme sitä silti.

    edell., mitä syntiä uskovaiset haluavat tehdä? Minusta on aina ollut outoa se, että itseään uskovaiseksi sanovat ovat silti syntisiä. Eikö usko pitäisi jotenkin erottaa ihmiset. Mielestäni uskon pitäisi niin erottaa, että uskovaiset eivät tee syntiä, vaan tekevät hyviä hedelmiä. Uskosta ulkona olevat sen sijaan tekevät syntiä ja huonoja hedelmiä.
    Miksi täällä väitetään uskovaisen olevan samankaltainen uskosta osattoman kanssa. Aivan kuin usko ei muuttaisi mitään.

    Miettippä edell., mitä syntiä sinä teet ja miksi.

    Äänestä

Jotka ovat löytäneet aarteen, ovat sen takia hyljännee kaiken muun. Synti ei kuulu uskovaisille. Parempi olisikin kysyä onko täällä enää uskoa, kun niin harvat tietävät Jeesuksen kyvystä VAPAUTTAA omansa synnin ja kuoleman alta.

Kovin vähän on iloisia ja vapaita kulkijoita. Suurin osa on jämähtänyt synnin palvelijoiksi ja nuo ihmiset yrittävät omalla voimalla päästä siitä irti. Se ei tule kosaan onnistumaan. Vain nöyrät saavat tulla parannetuiksi.

Jumalan Poika tuli tekemän TYHÄKSI perkeleen teot. Synti on perkeleeltä, ei Jumalalta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Synnistä kirjoitti:

tee Jumalan lapset. Syntiin ja saastutukseen jäävät pyhittymättömät. Pyhät pyhittyvät kaiken aikaa, eikä heille maistu synnin tekeminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu