Nykyurheilu Suomessa!

köhköh! yskii vähän tuo liikunta sillä totuuden nimissä, jos haluat ettei lapsellesi tuoteta pahaa mieltä on syytä pysyä poissa liikunnan parista. nimimerkillä kokemusta on, vaikkakin lapseni edellelleen harrastaa seurassa liikuntaa, mutta kyllä muutaman kerran on joutunut miettimään... onko tämä täysipäisten hommaa alkuunkaan, kun nuo ns.valmentajavanhemmat osaavat kyllä pitää omien vesojensa puolia ja tarpeen tullen sitten, ku tehdään valintoja niin ne lapset, joiden vanhemmat eivät ole mukana seuratouhuissa jäävät ensimmäisinä sivuun ja perusteluita on sitten vaikka minkälaisia, vaikka eettiset säännöt ovat ykiselitteiset, ei niitä pysty mitenkään perustelemaan, mutta valmentajat alkavat sitten kierrellä asioita ja valehdellaan jne..

Asia voi mennä myös toisinpäin! Omat vanhempani ovat erittäin liikunnallisia ja liikunnasta puhuttiin kotona paljon! Asiastahan tuli yhtä pakkopullaa kuin koulussa tai töissä käymisestä että siihen myös suhtautui kuin velvollisuuteen. Eli halu ja motivaatio aika minimissä ja siihen hän se jäi. Näin aikuisena ymmärrän edelleen liikunnan tärkeyden jne. mutta en sitä kyllä enää harrasta. Menen mielummin hammaslääkäriin kuin urheilemaan! Eli älkää hyvät vanhemmat tuputtako ja korostako liikaa, tapatte siinä vaa lapsen oman motivaation ja minimoitte kaiken nautinnon.

Kyllä se liikuntainto kuolee tai liikuntainho kasvaa viimeistään koulussa, ja juuri noista valmentajavanhemmista on ollut puhetta.

Liikunta on hyväosaisten leikkikenttä, ei sen kummempaa

Yhdyn edellisiin, mutta sitä osaa kyllä myös vanhempana kasvaa ja ottaa liikunnan osakseen vaikka sillä olisikin ollut yhdessä huonoa historiaa.

Vanhempien ei missään nimessä tule tuputtaa liikuntaa, ja opettajan rooli koululiikunnassa on äärimmäisen tärkeää, mutta myös se millaiseksi arvoksi liikunta on opetettu kotona.

joillekin nuorille kaikki muu , paitsi tietokonepelit , telkun
hömppäsarjat ja roskaruuat, on pakkopullaa, sen kyllä huomaa jo katukuvassakin nykyään, onneksi jotkut ymmärtävät liikunnan tärkeyden, varsinkin sellaisessa työssä joka sitoo sinut istualleen kokopäiväisesti. Sitten kun olet niin ylipainoinen että liikuminen ei kiinnosta sitäkään vertaa, siinä sulla sitten onkin hyvä syy löhötä ja kuntoilla sohvan ja jääkaapin mittaisella maratonilla.

Koululiikunta sen liikunnan ilon tappaa. Pakkopullaa, jossa hyvät erotellaan huonoista nokkimisjärjestyksessä joukkueita valittaessa. Tämän olemme monen ihmisen kanssa todenneet. Itse kävin ennen kouluikää kyllä harrastamassa liikuntaa, oli jumpparyhmää ja luistelua, hiihtoa, ties mitä. Koulussa opin inhoamaan liikuntatunteja ja yleensäkin kaikkea liikuntaa. Aikuisena on edelleen välillä hirveän vaikea motivoida itseään liikkumaan, vaikka olenkin nyt löytänyt lajeja, joista tykkään. Koulussa vain iskostettiin niin lujasti päähän se, että liikunta ei ole kivaa, että siitä on ollut hirveän vaikea päästä irti.

Ei ainakaan omalla kohdalla pidä paikkaansa.
Omat vanhempani eivät juuri liikuntaa harrastaneet, muuta kuin kävelylenkkejä tekivät ja laskettelivat. Minua ei edes koskaan kehotettu liikunnan ja urheilun pariin! Ala-aste ikäisenä omasta tahdosta halusin rueta ratsastamaan. Ylä-asteella tulikin juoksuharrastus ja n. 20-vuotiaana rupesin käymään kuntosalilla ja kiinnittämään terveelliseen ruokavalioon huomiota. Meillä kotona vanhempien luona syötiin aina todella epäterveellisesti ja liikunta heidän osaltaan oli/on minimaalista.