Ihmisapinoiden kulissien takana kaukana massojen katseelta toimii salainen valta jota kutsutaan mm. illuminateiksi.
Illuminatin valta perustuu siihen että se tiedetään vaikka siitä ei tarkaan tiedetä, eikä sitä virallisesti ole edes olemassa, itse illuminati on yksi salaliittoteoria.
Illuminatin näkymätöntä valtaa tuodaan esiin esiin eri salaliittoteorioilla, salaliittottoteorioilla joiden kausaliteetti yleensä johtaa illuminatin päämäärään eli uuteen maailmanjärjestykseen.
Näkymätön ja koskematon valta joka tiedetään, mutta josta ei tiedetä missä miten koska ja kuka, on osottautunut jo raamatun kirjassa erittäin tehokkaaksi ihmiapinan kaitsijaksi ja hallitsijaksi jo monen tuhannen vuoden ajan, siksipä sen muoto on edelleen tehokas ja todellinen hallinan väline.
Kaikki pelko ja peloittelut ovat tietenkin näkymättömän voiman illuminatin keskeisin teema KOSKA ihmisapina yleensä pelkää kipua ja kuolemaa ja mitä materialistisempaa ihmisapinan elämä on sitä enemmän pelot vaikuttavat.
Syy että ihmisapinalaumaa voi hallita erilaislla peloilla ei tietenkään ole illluminatin vika vaan itse ihmisapinan ja se on sitä niin kauan kuin ihmisapinat uskovat erilaisiin uskontoihin ja ismeihin ja niin myös pelolla hallinta toimii.
Nykyään uuden ja tehokkaan informaation levityksen aikana internet tarjoaa valtavan määrän pelkokertoimia, maailmanlopuista ihmiskunnan tappamiseen, ufoista replitaaneihin , tappavista kemilaalivanoista mielenhallinta siruihin, talouslamaa jne jne jne,, ja kaikki tämä on vain sitä jolla ihmisapina saadaan lopulta pelottomaksi ja mitään uskomattomaksi ja heräämään ja avaamaan silmät uuteen maailmanjärjestykseen jossa yksilön ja oman minän käsite joutaa lopulta romukoppaan. Yksin tyhjässä avaruudessa ei ole mitään tietoisuutta, minä tietoisuus on koko kosmoksen ominaisuus, kollektiivista ajattelua hyvät minät.)

Vastaukset 14
Vanhimmat
Kylläää se on kuule niin. että mie tiiän paaaljon enemmän ku isäni tästä maailmasta.
Kiitos Internetin.
Luulet tietäväsi, olet siinä iässä. Se että uskoo tietävänsä paljon on nuorelle ihmiselle hyvin ominainen piirre.
Veäppä kättees isukki.
Tällä videolla on Illuminaattien salainen voima, jota he eivät halua meidän tietävän.
The Secret
http://www.youtube.com/watch?v=_b1GKGWJbE8&feature=player_embedded
"
uuteen maailmanjärjestykseen jossa yksilön ja oman minän käsite joutaa lopulta romukoppaan.
"
Tuommoista henkilöä pidetään psyykesairaana - varmaan maanisdepressiivinen psykoosi on aika lähellä
Kannattaa syödä enemmän niitä neuroleptejä, ettei kokonaan katoa todellisuudentaju?
ilman omaa yksilöllisyyttä ihmisestä tulee vain haiseva pieru
narkkarit ja alkoholistit ovat hyvässä matkassa tässä taivas-ajatteussa - huumeet ovat tuhonneet heidän oman psyykkeen - siinä onkin varsin esimerkillinen parivaljakko
Mielisairaalat ovat täynnä näitä raukkoja, jotka ovat kollektiivisessa tilassa jatkuvasti ja kuvittelee olevansa vaikka Jeesuksia...
Yksin tyhjässä avaruudessa syhtyneellä ja eläneellä ei voi olla mitään tietoisuutta, eikä edes kokemusta omasta olemassa olostaan. "Minä" on harhaa koska " minä " on koko koettu universumi sinä luot minut ja minä sinut:)
Illuminati = valaistunut
ihminen on yhtä Jumalansa kanssa - siis täysin KOLLEKTIIVISESSA tilassa
Raamattu kertoo, että ihmiset alkoivat rukoilemaan alunperin Herraa, jotta menestyisivät sodissa - Luotiin 'kollektiivinen henki' - näkymätön voima ajamaan ryhmän etua.
Illuminati tartkoittaa valaistumista ja yhtyä tähän luotuun henkeen, siten, että kollektiivisesta hengestä tulee hallitseva. Nirvanaan pääsy tai yhtyä Jumalaan.
Vapaamuuririt esim. rakentavat 'näkymätöntä temppeliä'. Mestarimuurari on ilmeisesti yhtä tämän hengen kanssa...
Intiaanien poppamiehet yhtyivät Jumalaan ja pääsivät Nirvanaan - Jumalan yhteyteen.
Kollektiivinen henki luodaan ITSEKKYYTTÄ varten, jotta oma liitto, ryhmittymä saisi siitä etua...
Jos on joku ILLUMINATI, joka hallitsee koko maailmaa, niin silloin koko maailma on syllinen sen hengen luontiin - se on IHMISKUNNAN OMA EGO (onko se esim 'rahan hengen' palvonnasta syntynyt)
Se Illuminati on vaan vielä korkeammalla Hengessä kuin jakinboas11 - se on siis yhtä Ihmiskunnan egon kanssa... jakinboas11 on yhtynyt johonkin GAY-henkeen, veikkaan??? Kaikista pitää tulla HOMOJA....
Eiks tämä ole joku vitsi?
Luodaan henki, ilmapiiri, että Jumalaa ei ole
Siis vaikka tieteen keinoin...
Sitten täydellinen ateisti on se, joka on yhtynyt tähän 'henkeen'... Ateisti on itse asiassa täydellisen uskova... NIRVANASSA
Jotta henki syntyy, niin pitää luoda joku kiintopiste, eli YKSI TOTUUS - raamatussa tämä ainoa totuus on JEESUS - tiedemaailmassa vaikkapa valon nopeus (joka ei muutu). Ihminen valitsee mikä on lähimpänä hänen henkisiä arvoja...
Ateismi on liitto niille, jotka eivät kuulu liittoon... Voiks sellaista olla? Jumala on liiton, kollektiivisuuden symboli ja se syntyy kun liitto on samanmielinen.... Vapaamuurarius on sitä, että uskotaan yhteen totuuteen. Vapaamuurarien oli alunperin uskottava yhteen Jumalaan - yhteen totuuteen - näin syntyy HENGEN TEMPPELI. Oli ihan sama mikä tämä Jumala on. Ateismi on hyväksytty kaiketi yhdeksi loosiksi - se on USKONTO! Se uskoo YHTEEN totuuteen. Kun on yksi totuus, niin syntyy henki (Jumala)... Ateismi on yhtä tämän Jumalansa kanssa...
Usko ei ole täydellistä jos sille on jokin vastakohta ateismi, on olemassa vain yksi ja se on se mikä se on, eikä sille tarvitse olla mitään nimeä, koska jokainen tietoisuuden aste edustaa sitä itseään kaikkeutta, eikä sen kokemiseen vaadita muuta kuin nöyryyttä joka kadottaa minän harhat.
Väliäkö sillä mitä kautta sinne huipulle kiipeää, jokaisella on oma polkunsa. Hieman vaan suvaitsevaisuutta peliin :)
Tärkeintä on puutarhanhoito eikä sekään ole niin kovin tärkeätä. Zen
Tärkeintä on purjehtiminen.Kaikki muu on täysin turhaa.Minä.
Ruoka ja nainti ja nukkuminen.Kaikki muu on turhaa. Minä