Onko Brysselissä Peto-tietokone?

Basker

Uskomatonta! Aivan käsittämätöntä! Nyt joku on taas alkanut levittää sitä samaa vanhaa urbaanilegendaa, jota jo Leo Meller 1970-luvulla levitti Kipinä-lehdessään - tarinaa belgialaisesta supertietokoneesta nimeltä the Beast, Peto. Välillä oli jo 30 vuotta, kun tarina oli unohduksissa, mutta taas se on kaivettu esiin ja pantu nettiin.

Tarinan mukaanhan siis Brysselissä on kolmikerroksinen supertietokone the Beast, joka osaa ohjelmoida itseään ja joka kykenee tallentamaan muistiinsa maailman jokaisen osto- ja myyntitapahtuman. Lisäksi siinä on valmius toimia yhdessä sellaisen järjestelmän kanssa, jossa otsaan tai oikeaan käteen laitettava merkki toimii kaupankäynnin välineenä, ja joka ihan kohta otetaan käyttöön.

Kyseessä on törkeä urbaanilegenda, jota alkoi levittää amerikkalainen Christian Life-lehti elokuussa 1976. Kolme kuukautta tarinan julkaisemisen jälkeen lehti sai kirjeen kristityltä kirjailijalta Joe Musserilta. Musser selitti, että kyseinen tietokone on hänen mielikuvituksensa tuotetta.

Hän oli luonut sellaisen skenaarion romaaniinsa Beyond the pale horse (Hallavan hevosen tuolla puolen), joka on myös toiminut David Wilkersonin julkaiseman elokuvan The rapture (Tempaus) pohjana.

Osana Wilkeronin elokuvan mainontaa oli painettu ja jaettu aidon sanomalehden näköistä tekaistua lehteä, jossa tämä tietokone esiteltiin muka uutisena. Ne, jotka eivät lukeneet lehdessä ollutta, pienellä painettua ilmoitusta, että kyseessä oli keksitty tarina, luulivat, että kyseessä on oikea tietokone. Näin luuli myös Christian Life-lehti, joka alkoi levittää legendaa.

Lisätietoa esim. täältä:
http://www.truthorfiction.com/rumors/b/beastofbelgium.htm

Musserin kotisivulla tapauksesta:
http://joemusserco.livejournal.com/

Tällaisista asioista ne urbaanilegendat lähtevät liikkeelle, mutta mitään hämmästyttävän kuuloista lopun ajan juttua ei pidä lähteä levittämään oikeana uutisena, ennen kuin on todella tarkastanut asian todenperäisyyden.

Luukas evankeliuminsa alussa sanoo, hän on tarkoin tutkinut Jeesuksen elämään liittyvät asiat, ennen kuin on niistä alkanut kirjoittaa. Tämä sama asenne pitää meilläkin olla, asiat pitää tarkasti tutkia, ennen kuin alkaa niitä tosiasioina kirjoittaa.

Evankeliumin asiaa ei saa edistää urbaanilegendoilla eikä valheilla.

8

585

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kannattaa varoa

      tämän maailman valheen isää eikä ole muuta lähdettä pyhittyä kuin Isä ja Poika Jeesus ja Totuuden Henki.

      Kannataa varoa valheellisia juoruja levittämästä. Myös totuudellista tietoa voidaan saada näistä asioista, mutta paha osaa toimia myös kavalasti ja petollisesti, mutta Jumala voi paljastaa ja profetian Hengen kautta suoda totuudellista tietoa ja ennenkaikkea Ilmestyskirja on sellaista kokonaan. Autuaat ne, jotka lukevat ja vaarin ottavat sillä tekniikka on jo pitkällä eikä lainkaan enää mitään tieteishömppää.

      Autuaat ne, jotka rakastaa Jeesusta kuten on kirjoitettu ja opetettu.

    • 12ovea

      Totuus ei kiinnosta ketään.

    • ThinkDeeper

      Voi pyhä yksinkertaisuus. Eihän se tietenkään ole yksi tietokone, mutta ette ole sattumoisin kuulleet internetistä, joka sisältää satoja tuhansia palvelintietokoneita, jotka on liitetty toisiinsa tietoverkoilla. Ja - kyllä vain, jokainen ostotapahtuma alkaa löytyä joltain palvelimelta, koska kaikkea ostoa ja myyntiä jo valvotaan tietokoneohjelmilla, jotka toimivat koneissa, jotka ovat kiinni internetissä. Peto on täyttä totta tänä päivänä. Se on internet.
      Hauska yksityiskohta on, että unix ja linux käyttöjärjestelmät, joita suuri osa palvelimista pyörittää sisältävät pieniä yleiskäyttöisiä ohjelmia, joita toiset ohjelmat hyödyntävät. Noita palvelevia pikkuohjelmia kutsutaan alalla sattuvasti demoneiksi.

      • Anonyymi

        Pedon luvuksi sanotaan 666:tta, josta raamattu sanoo sen olevan ihmisen luku.
        Jos otetaan kaksi ympyrää, asetetaan vaikka päällekäin, jaetaan ne neljään osaan, laitetaan ylemmäs parittomat 1,3,5,7, jotka mahtuu, alemmas parilliset samalla periaatteella. Lasketaan yhteen = 36, jossa taas se, että jos siihen lisää kaikki sitä alemmat luvut, saadaan 666. Toisekseen nuo parittomat ja parilliset sisältävät yhteenlaskiessa 3x11, ja tuota jälkimmäistä lukua on jostain oudosta syystä alettu viljelemään uutislehdissä.


    • ThinkHarder

      Hauska "sattuma" on myös se, että world wide web eli internettiä ym. pyörittävä maailmanlaajuinen verkko lyhennetään kirjaimii www. Hebrean kielessä w on aakkosten kuudes kirjain, eli www voidaan kääntää luvuiksi 666.

      • nettituhoaayhteiskunnan

        sanoin "netin" kusevan käsiin jo ennen sen yleistymistä!!!
        ja yhteikunnan sairastuttajaksi!!


    • violaluna17

      Oikein! Tämä on saatanan valheellinen lumomaailma,joka etäännyttää ihmiset toisistaan. Ei huolehdita sairaidta,ei sairaalassa tai terv, k vuodeosastoilla potilaista,netti on se pääasiallinen kiinnostuksen kohde. Ei vanhemmat ja lapset ole enää yhdessä,kun nuorilla on nettinsä. Kiusaamista,petosta ja riitaa ja ilkeyttä on netti täynnä. Ja rikoksia. Ihmisistä on tullut rakkaudettomia ja sisäänpäin kääntyneitä. Kaikkeen tähän pahaan on netti syynä. Brysselin Peto tietokoneiden kasautuma voi ollakin nyt totta,ei vielä 70.luvulla ollut tällaista. Mutta Mellerin jutuista pysykää erossa,ei ole hyväksi niitäkään liikaa kuulla.

    • Anonyymi

      Epäilisin kyseessä olevan sillä nimikkeellä olevan ennemminkin poliittinen järjestelmä. Raamatussa puhutaan punaisesta lohikäärmeestä. Kiina?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      153
      1323
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      120
      1069
    3. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      33
      842
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      819
    5. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      792
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      752
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      141
      734
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      47
      686
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      632
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      62
      590
    Aihe