Synti

Miten voi kuvitella olevansa synnitön ? Minulla on kavereita vapaista suunnista, ovat he ihan kivoja tyyppejä, mutta eivät synnittömiä. Kun tutustuin paremmin heihin.

Itsekin myönnän, että maan päällä ei voi täydelliseksi päästä, vaikka jokin voima minulle sitä jatkuvasti uskottelee. Ilmeisesti ego/liha/pahuus ?

Ajattelee helposti, että on toisia parempi tai paremmalla tiellä maailmankuvansa kanssa.Tämäkin on niin tuttua minulle.

Kysyisinkin. Mitä pahaa siinä on myöntää, että on viallinen ? Eikö se, sen sijaan olisi henkistä kasvua.
1473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Synnittömiä ei meistä tule tässä ajassa. Täydellisiä meistä tulee vasta kerran kirkkaudessa. Jeesus sanoo kyllä, että olkaa täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.
Se ei tarkoita, että meistä tulee yhtä täydellisiä, kuin Jumala, Jumalan kopioita. Ei. Se tarkoittaa lähinnä uskollisuutta, sitoutumista. Niin kuin Jumala on meille uskollinen ja sitoutunut meihin ja kiinnostunut meistä ja rakastaa meitä, niin meidänkin tulee pyrkiä joka hetki aina lähemmäs Jumalaa ja pyrkiä aina paremmin ja paremmin huomaamaan Jumalan tahto elämässämme ja Jumalan tahto suhteessa toisia ihmisiä kohtaan.
Yksinkertaisesti se on pyrkimys elää Hengen täyttämää elämää. Sitä Jeesus tarkoittaa, kun Hän sanoo, olkaa täydelliset. Ei lihassa pinnistelyä ja ponnistelua, vaan pyrkimys Hengen alle ja sitä kautta Jeesuksen vapauteen.

Minäkin olen viallinen, täysin kelvoton. Se on hyvä lähtökohta uskovalle.

Äänestä
  • Anteeksi tämä henkilöön menevä arviointi, mutta vaikutat aika "synnittöämältä". Ihan positiivisessa mielessä. Ja arvasin tuon loppukaneetin itsearviostasi. Taidat olla ihan vilpitön uskova!
    Itsellä on monenlaista helmaa mukana kannettavana.Mitenkähän niistä pääsisi pois?

    Äänestä

  • Ved.2 kirjoitti:

    Anteeksi tämä henkilöön menevä arviointi, mutta vaikutat aika "synnittöämältä". Ihan positiivisessa mielessä. Ja arvasin tuon loppukaneetin itsearviostasi. Taidat olla ihan vilpitön uskova!
    Itsellä on monenlaista helmaa mukana kannettavana.Mitenkähän niistä pääsisi pois?

    http://www.tunturisusi.com/punahilkka2.htm

    Äänestä

  • Ved.2 kirjoitti:

    Anteeksi tämä henkilöön menevä arviointi, mutta vaikutat aika "synnittöämältä". Ihan positiivisessa mielessä. Ja arvasin tuon loppukaneetin itsearviostasi. Taidat olla ihan vilpitön uskova!
    Itsellä on monenlaista helmaa mukana kannettavana.Mitenkähän niistä pääsisi pois?

    Sori nyt mutta sun arvio itsestäni ei ihan osunut nappiin. Kun minä tunnen itseni, tiedän millainen olen.
    En mä ole kovin pahasti hölmöillyt elämäni aikana. En ole tappanut ketään, enkä raiskannut ym. En ole tehnyt mitään "suuria" syntejä. No nyt on lainausmerkit ihan tarkoituksella. Jumalan silmissä synti on aina synti, vaikka ihmisen silmissä se olisi pieni tai suuri. Synti on musta väriltään, oli se mikä tahansa.
    Minä olen rikkonut Jumalaa vastaan tasan tarkkaan yhtä paljon, kuin murhaaja tai raiskaaja. Olen ihan samalla viivalla. Olen rikkonut ydessä kohdin ja niin ollen olen rikkonut kaikissa kohdin. Niinhän Sana sanoo.

    Synti roikkui Paavalissakin kiinni, mutta Jumala on tehnyt p.erkeleen teot tyhjiksi. Jeesuksen luo tullutta Jumala ei heitä ulos. Jeesuksen oma on turvassa ja saa kasvaa pelotta ja rauhassa. Jumala vapauttaa myös kaikesta, mikä häiritsee sinua, niin kuin siitä, mikä sinua häiritsee. Kiitä vain joka päivä vapaudesta, ja vaikka lankeaisitkin, niin älä hetkeäkään kuuntele sielunvihollisen syytöstä, vaan mene heti Jeesuksen syliin. Sielunvihollinen alkaa heti sen pommittamisen lankeemuksen jälkeen, mutta siihen ei saa jäädä hetkeksikään. Sun suhteesi Jumalaan ei muutu, vaikka lankeaisitkin.
    Eiväthän kunnon vanhemmatkaan lakkaa rakastamasta lastaan, vaikka lapsi joskus tekeekin jotain luvatonta. Vaikka niin kävisi, niin yhä saat olla Isän lapsi. Jumalan rakkaus ei voi hylätä.

    Äänestä

  • Ved.2 kirjoitti:

    Anteeksi tämä henkilöön menevä arviointi, mutta vaikutat aika "synnittöämältä". Ihan positiivisessa mielessä. Ja arvasin tuon loppukaneetin itsearviostasi. Taidat olla ihan vilpitön uskova!
    Itsellä on monenlaista helmaa mukana kannettavana.Mitenkähän niistä pääsisi pois?

    >>Itsellä on monenlaista helmaa mukana kannettavana.Mitenkähän niistä pääsisi pois?

    Äänestä

  • UPDATE_8974595 kirjoitti:

    >>Itsellä on monenlaista helmaa mukana kannettavana.Mitenkähän niistä pääsisi pois?

    Tätä ajattelin.
    1. Piet. 4:11

    Jos joku puhuu, puhukoon niinkuin Jumalan sanoja; jos joku palvelee, palvelkoon sen voiman mukaan, minkä Jumala antaa, että Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta. Hänen on kunnia ja valta aina ja iankaikkisesti. Amen.

    Äänestä

  • UPDATE_8974595 kirjoitti:

    >>Itsellä on monenlaista helmaa mukana kannettavana.Mitenkähän niistä pääsisi pois?

    En ole ajatellutkaan, että J-P:ään olisi synnitön. Mutta syntiäkin on monenlaista laatuaan. Jotkut ovat jopa kuolemaksi. Mutta tästähän ei olekaan kysymys.
    Uskovan syntiongelma saattaa olla jokin" lieka", minkä kanssa taistellaan uuvuksiin saakka.
    Palstan keskustelut kertovat, että toisen syntiongelmaan on ihmisen hyvin vaikea tarttua. Täytyy olla tosissaan Pyhän Hengen puhdistettu sydän, että kykenee palstalla pyytämään anteeksi. "Rakastakaa lä'himmäistä", niin kuin itseä. Ja Jumalaa yli kaiken. Kaksoiskäskyssä vaaditaan siis molempia osioita. Tässä on jo yksi Pyhän Hengen hedelmä, mikä todistaa sydämen kristitystä. Tätä tarkoitan.

    Äänestä

  • Ved.2 kirjoitti:

    Anteeksi tämä henkilöön menevä arviointi, mutta vaikutat aika "synnittöämältä". Ihan positiivisessa mielessä. Ja arvasin tuon loppukaneetin itsearviostasi. Taidat olla ihan vilpitön uskova!
    Itsellä on monenlaista helmaa mukana kannettavana.Mitenkähän niistä pääsisi pois?

    Suosittelen hakeutumaan seurakunnan sielunhoidollisiin palveluihin. Ja rukoilemaan jotain sielunhoidollisesti armoitettua uskovaa johon voisit olla yhteydessä ja keskustella synneistä/rikkinäisyydestäsi. Itse vapauduin uhkapeleistä/alkoholista/särkyneestä minäkuvasta kun Jeesus eheytti sisäisen maailmani. Tämä ei tapahtunut hetkessä vaan oli vuosien prosessi. Huomionarvoista on myöskin se ettei aina rukouspalvelijat ole samalla aaltopituudella jos eivät itse ole joutuneet kokemaan laiminlyöntiä toisilta ihmisiltä/lankeilemista/pahoja vastoinkäymisiä. Mutta vaikka pettyisitkin joihinkin uskoviin niin sitten voi taasen hakeutua uusien seuraan käsittelemään sisäistä rikkinäistä maailmaansa. Uskovien tiivis yhteys on todella tärkeää ja siunattua. Herra johdattakoon sinua heikkouksiesi kanssa. Hän ei sinua syytä moiti tai hylkää. Jeesuksen nimessä amen! = )

    Äänestä

Taikausko on pelottava ominaisuus ihmisessä.
En haluaisi olla henkilökohtaisesti tekemisissä ihmisen kanssa joka elää täydellisessä mielikuvitusmailmassa.

Äänestä

uskovana on realistinen - synnitöntä uskovaa ei olekaan,
vaan jokainen meistä hairahtuu ja jokaisella on omat
heikkoutensa, jonka kanssa painiskelemme.

Taistelu syntiä vastaan jatkuu koko elämämme ajan ja
sen voima murtuu ja heikkenee pikkuhiljaa, mutta
taivaassa vasta saamme synnistä täydellisen voiton.

Äänestä

Silloin kun homoileminen ei ole mahdollista, pitää runkata.
Homoseksi on suurinta nautintoa. Kaikki jotka ovat homoilua vastaan, ovat sellaisia jotka eivät ole koskaan homoilleet. Jokainen joka on homoillut, tietää että parempaa ei ole.

Äänestä

Kyllä....On vaikea kuvitella jos tekee ja elää synnissä. Tä täytyy olla todellista tä synnitöntä muuten se on menestystoloogia joka on vain illussiota ilman mitään todellista Uskovaisten ja Hengellistä Jeesuxen seuramista ja vaeltamista sen myöskin ateistit tajuaa...

Äänestä

Joka tuntee Jeesuksen Kristuksen ja apostolien opetukset hylkäämättä ja lisäämättä niihin mitään, niin hän tietää myös niiden mukaan meidän pitää erottaa itsessämme lihasta ja verestä syntynyt "vanha minä", synnin ihminen ja Jumalasta syntynyt "sisällinen ihminen"; [Joh.3:6]

Vanha ihmisemme ei voi ottaa vastaan Jumalalta mitään, [1.Kor.2:14] hengellistä eikä vanhurskautua Jumalan edessä, sillä "lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan."

Vanhurskautuminen uskosta on mielen kautta vanhurskautumista:

Filippiläiskirje 2
5 "Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,"

Tämä Jumalasta syntynyt neitsytmieli meissä ei voi olla syntinen eikä tehdä syntiä, [1.Joh.3:9] vaan se "ilolla yhtyy Jumalan lakiin." sillä se on Jumalasta syntynt [Room.7:22 ]

Jos joku syntiä tekee, sitä ei tee Jumalasta syntynyt minä, vaan lihasta syntynyt luonto, vanha ihminen, jonka osana on kuolema.

Äänestä

Kertokaa toki mielipiteenne, oletteko edellä olevasta selostuksestani samaa mieltä vai eri mieltä? Perustelkaa Raamatulla mahdollinen erimielisyytenne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


palstaa seuraileva kirjoitti:

Miten voi kuvitella olevansa synnitön ? Minulla on kavereita vapaista suunnista, ovat he ihan kivoja tyyppejä, mutta eivät synnittömiä. Kun tutustuin paremmin heihin.

Itsekin myönnän, että maan päällä ei voi täydelliseksi päästä, vaikka jokin voima minulle sitä jatkuvasti uskottelee. Ilmeisesti ego/liha/pahuus ?

Ajattelee helposti, että on toisia parempi tai paremmalla tiellä maailmankuvansa kanssa.Tämäkin on niin tuttua minulle.

Kysyisinkin. Mitä pahaa siinä on myöntää, että on viallinen ? Eikö se, sen sijaan olisi henkistä kasvua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu