Kepu kansanliikkeenä

Minua on aina ihmetyttänyt se, että kepulaiset ovat korostaneet olevansa kansanliike. Onko tähän väitteeseen olemassa mitään perusteluja?

Päätöksentekoprosessit voivat toki ainakin muodollisesti olla jossain kohdin sellaisia, että ne täyttäisivät jonkinlaisen kansanliikedemokratian. Minusta Kepussa sen paremmin kuin muissakaan puolueissa näin ei kuitenkaan tärkeissä asioissa ole. Puolueen tärkeimmät päätökset muovaa puoluejohto ja muu puolue-eliitti yhtä lailla Kepussa kuin muissakin puolueissa.

Jokainen puolue on voinut saada alkunsa samanmieleisten kansaliikkeistä. On ollut työväenliikettä, suojeluskuntaliikettä, talonpoikaisliikettä, ympäristöliikettä, naisliikettä, maahanmuuttuvastaisten liikettä ja erilaista muuta kansalaisia yhdistänyttä protestiliikettä, joista sitten on voinut kehkeytyä poliittisia puolueita.

Puolue edellyttää kuitenkin ohjelmaa, toimivaa päätöksetekokoneistoa ja sellaista organisaatiota, joka tähtää yhteneväisyyteen ja sitä kautta politiikan ennustettavuuteen. Tämän jälkeen puolue alkaa markkinoida ja myydä aatettaan kansalaisille, jotka valitsevat sen, minkä tarjonnasta katsovat parhaiten vastaavan omia näkemyksiään. Modernissa yhteiskunnassa tuskin mikään muu tapa voisikaan olla mahdollinen. Puoluejärjestelmä on osa edustuksellista kansanvaltaa. Mitkään kansaliikkeet eivät tähän edes sovellu. Ne voivat olla vain ongelmien esiintuojia ja protestiliikkeitä toimiessaan väljästi organisoituneina. Kansanliikkeenomaisuus ei siten ole edes mikkä erityisen tavoiteltava asia. Jokainen voi toki liittyä haluamaansa puolueeseen ja vaikuttaa sitä kautta, mutta tämä tapahtuu kaikissa puolueissa periaatteessa samalla tavalla.

Kansanliike -ominaisuus oli itse asiassa kaikkein kauimpana Kepusta sen valtakaudella. Presidentti Kekkonen johti monessa kohdin puoluetta ja pyrki edes sitä kummemmin salaamatta vaikuttamaan Kepun puoluevalintoihin. Pisimmälle hän meni käskiessään Johannes Virolaista eromaan puoluejohtajuudesta. Myös inhoamansa Sukselaisen ulosheittoon Kekkonen osallistui aktiivisesti.

Myös Väyrynen on korostanut tahtopolitiikkaa ja panee kaiken toivon yhden miehen varaan eli häneen itseensä. Tällainen yhden miehen diktatuuriajatus sopii kovin huonosti kansanliikeajatuykseen, ellei sitten esim. stalinismia pidä myös kansanliikkeenä.

16

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Erinomainen analyysi

      kepusta. Täydellinen, suorastaan. Ei sitä voisi parermmin noin lyhyesti kuvata.

    • !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Itehän sinä olet niillä "Tupailloilla" pilaillut. Olet jopa moittinut että ne jotakin mummokerhoja.

      Kuitenkin ne tupaillat on juuri sitä kansanliikkeen ominaispiirteitä.

    • Iso komea kepulainen

      Sossu-punikit olivat "kansanliike" kun lähtivät kapinaan rysssän tuella laillista yhteiskuntaa ja hallitusta vastaan päämääränään Suomen alistaminen rysssän vallan alle. Makustelehan sitä katkera rysssäpunikki ja kepuvihollinen n:ro 1. Olet säälittävä punikkiraasku.

    • Kansanliikkeiden edellytykset ovat joskus määritelty näin, määritelmä on ruotsalaisen yhteiskuntatieteilijän tekemä ja yleisesti Euroopassa hyväksytty.
      Kansanliikkeen ohjelma perustuu ideologiaan, arvoihin jotka liittyvät ihmisten elämään ja yhteiskunnan muotoutumiseen. Vapaaehtoinen jäsenyys. Liike on itsenäinen suhteessa viranomaisiin ja liike-elämään. Liike on pysyvä ilmiö, jatkuvasti valvomassa kansan etuja. Tilapäiset liikkeet ja toimintaryhmät eivät ole kansanliikkeitä. Liikkeellä on demokraattinen rakenne. Siksi totalitääriset ja vailla sisäistä demokratiaa olevat uskonnolliset ryhmät eivät ole kansanliikkeitä. Kansanliikkeellä on oltava suuri osa väestöstä jäseninään tai tukijoina. Liikkeen on oltava edustettuna kaikissa osissa maata. Mikäli toiminta keskittyy tietylle alueelle, ei voida puhua kansanliikkeestä.Liikkeellä on oltava kohtaamispaikkoja, joissa jäsenet voivat keskustella yhteisesti kiinnostavista asioista. Kansanliikkeellä on omaa koulutusta. Ihmisten tulisi olla ideologisesti samaa mieltä liikkeen sisällä. Kansanliikikeiden tarkoituksena on muuttaa yhteiskunnallisia asioita kansan enemmistön edun mukaisesti.

      Keskustapuolue ei hallitusvastuussa ollessaan täyttänyt kansanliikkeen määritelmää, voisi sanoa puolueen olleen jopa poikkeuksellisen epädemokraattinen lakiesityksiä laatiessaan. Oppositiopuolueen on toisaalta kannatuksensa kannalta hyvä, jos se saa kansanliikkeen statuksen.

      Olen samaa mieltä, ettei Keskustapuolue täytä juuri yhtään kansanliikkeelle vaadittavaa edellytystä. Puolue on liian hajanainen, puolue on liiaksi integroitunut yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Puolueelta puuttuu demokraattinen päätöksenteko. Keskustapuolue ei edusta kansan enemmistön etuja. Keskustapuolueen sisäinen hajaannus, joka on varsinkin nyt näkyvissä, on suurin este sille, että puolueesta voisi muodostuakaan aito kansanliike. Toisaalta voisi kysyä, onko Suomella tarvetta kansanliikkeille, liikkeiden muodostuminen kertoo yhteiskunnallisesta demokratiavajeesta. Keskustapuolue sanoessaan olevansa kansanliike, kertoo myös sen, ettei meillä ole toimivaa demokratiaa, ei ollut edes silloin kun puolue on ollut hallitusvastuussa. Näkökulma on mielenkiintoinen jo sinänsä.

      • Kansaliikeajatus sopii huonosti kokonaisvaltaiseen politiikkaan, missä joudutaan päättämään hyvin erilaisista asioista. Sen vuoksi on vaikea kuvitella, että esim. raittiusliikkeestä voisi tulla kovin toimiva puolue. Kansanliikkeet ovat vahvimpia yhden asian liikkeinä, jollaisina ne voivat ulottaa näkemyksiään myös puolueisiin.

        Ympäristöliike saattoi yksituumaisesti vastustaa vastustaa ydinvoimaa, mutta hallituspuolue Vihreät joutuivat taipumaan ydinvoiman lisäämispäätöksen taakse.


      • Näin oN

        TUTUSTU asioihin tule sitten soittelemaan!

        Keskusta on ainoa puolue Suomen historian aikana että on täyttänyt kaikki vaalilupauksensa vaalikauden aikana. Se tapahtui juuri Vanhasen kakkosen aikana.

        Se tehtiin kahdessa vuodessa, eli puolessa ajassa vaalikaudesta.

        Sinun ihan turha tulla valehtelemaan kun noin selvässä asiassa.

        Ainoa virhe Keskustalla oli se että vaalilupaukset täytettiin liian aikaisin. Olisi pitänyt tehdä niin että olisi käytetty se loppukauden kaksi vuotta niin vaaleissakin olisi vielä muistettu tuo asia eikä kaikenmaailman valehtelijat ja satusedät olisi päässeet niin ääneen..


      • Hiohihihiihihih
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Kansaliikeajatus sopii huonosti kokonaisvaltaiseen politiikkaan, missä joudutaan päättämään hyvin erilaisista asioista. Sen vuoksi on vaikea kuvitella, että esim. raittiusliikkeestä voisi tulla kovin toimiva puolue. Kansanliikkeet ovat vahvimpia yhden asian liikkeinä, jollaisina ne voivat ulottaa näkemyksiään myös puolueisiin.

        Ympäristöliike saattoi yksituumaisesti vastustaa vastustaa ydinvoimaa, mutta hallituspuolue Vihreät joutuivat taipumaan ydinvoiman lisäämispäätöksen taakse.

        Nyt sinä kiellät sen kansanliikkeen piirteen kun olet kuitenkin ainakin 20 vuotta haukkunut Keskustan tupailtoja.

        Sinä olet tuuliviiri joka käännät kaikki jutut päälaelleen, niin että saat Kepukaunaasi julki joka asiassa:D


      • Sinustahan tuuliviiri on tullut!!! Vasta viisi päivää sitten kirjoitit näin:

        >>>Keskustapuolueen asema on vahva, se on kuitenkin enemmän kansanliike kuin järjestäytynyt puolue. Väyrysen kampanja perustuu kansanliikkeeseen ja nykyisen puheenjohtajiston pyrkimys on järjestää puolue kurinalaiseksi, näin ristiriita on valmis.>Mikäli Keskustapuolueen kannattajakunnasta voisi jotain päätellä täällä kirjoitetun perusteella, silloin loppupäätelmäksi väistämättä tulee kansanliikkeen omainen ryhmä. Puolue ei toimi vahvan valtakeskittymän perustalla, koska kannattajat ovat pikemminkin tunteenomaisesti puolueensa äänestäjiä.


      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Sinustahan tuuliviiri on tullut!!! Vasta viisi päivää sitten kirjoitit näin:

        >>>Keskustapuolueen asema on vahva, se on kuitenkin enemmän kansanliike kuin järjestäytynyt puolue. Väyrysen kampanja perustuu kansanliikkeeseen ja nykyisen puheenjohtajiston pyrkimys on järjestää puolue kurinalaiseksi, näin ristiriita on valmis.>Mikäli Keskustapuolueen kannattajakunnasta voisi jotain päätellä täällä kirjoitetun perusteella, silloin loppupäätelmäksi väistämättä tulee kansanliikkeen omainen ryhmä. Puolue ei toimi vahvan valtakeskittymän perustalla, koska kannattajat ovat pikemminkin tunteenomaisesti puolueensa äänestäjiä.

        Kyse on suomennoksesta, käsitin folkrörelsen tarkoittavan samaa kuin kansanomainen. Kansanliike on kuitenkin yhteiskunnallisessa keskustelussa määritelty toisin. Kansanliikkeen peruspuitteet ovat siis edellisessä viestissä kerrotun laiset.

        Tämä kirjoittaminen on hieman hankalaa, kun aina ei määritelmiä ehdi tarkistaa ja sanavarastoni on turhan suppea. Sekoitin siis fölkrörelsen (kansanliikkeen) ja populär (kansanomaisen) merkitykset, luulin niiden tarkoittavan samaa suomeksi. Populaariksesi puolueeksi Keskustapuolue varsin hyvin sopii, Varsinkin jos rivit saadaan jotenkin ojennukseen ja puolueenjohto ei sanelemaan ala.

        Kiitos suomentajalle yhteydenotosta, edellinen tekstini oli aika vaikeasti ymmärrettävissä


      • hihihhiiiiii
        niinpa.niin kirjoitti:

        Kyse on suomennoksesta, käsitin folkrörelsen tarkoittavan samaa kuin kansanomainen. Kansanliike on kuitenkin yhteiskunnallisessa keskustelussa määritelty toisin. Kansanliikkeen peruspuitteet ovat siis edellisessä viestissä kerrotun laiset.

        Tämä kirjoittaminen on hieman hankalaa, kun aina ei määritelmiä ehdi tarkistaa ja sanavarastoni on turhan suppea. Sekoitin siis fölkrörelsen (kansanliikkeen) ja populär (kansanomaisen) merkitykset, luulin niiden tarkoittavan samaa suomeksi. Populaariksesi puolueeksi Keskustapuolue varsin hyvin sopii, Varsinkin jos rivit saadaan jotenkin ojennukseen ja puolueenjohto ei sanelemaan ala.

        Kiitos suomentajalle yhteydenotosta, edellinen tekstini oli aika vaikeasti ymmärrettävissä

        Vai niin aha, nyt ollaan jo kilelipuolipotilaskin:)))
        Otahan tuo nikiksesikin, niin yritäämme ymmärtää sinua paremmin.
        Voit sinä tosin nuö hölöhöplän "kopiointisi" julkaista suoraankin, sillä kyllä niitä ymmärretään muuallakin kuin metropolissasi.
        Kapi kopioi hesaria ja pankki höblää..)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

        Vaudeville!!!! toisten tekstejäkö kopsailetkin rahan takia hmmmm.ahaa

        On sullakin varsinainen hommeli.
        Puolueprobakandisitina olo näkyy olevan päätehtäväsi.


    • voi voi

      Degeneroituneet marisijat (=demarit) jatkavat itkemistään. voi voi

    • Keskusta on nimenomaan kansanliike. Sen sijaan vasemmisto- ja oikeistopuolueet eivät tätä ole jo syntyhistorialtaan. Mainitut puolueet syntyivät tehdasteollisuuden synnyn aiheuttaman periaatteellisen ristiriidan seurauksena suuriin kaupunkeihin.

      Sen sijaan Keskustan voima on kautta aikain piillyt kaupunkien ulkopuolella, siis varsinaisen kansan parissa. Ei minkään tehdasrahvaan tai heidän komentajiensa etujen ajajien keskuudessa. Tietenkin edistyneimmät ja ajattelukykyisimmät yksilöt ovat kaupungeissakin äänestäneet Keskustaa, mutta näihin saakka kansallinen sivistystasomme ei ole yltänyt sellaiselle asteelle, että Keskustan kannatus suurimmissa kaupungeissamme olisi samaa luokkaa kuin maakunnissa.

      Tulevaisuus sen sijaan muuttanee asetelmia, sillä perinteinen kapitalistinen talous muuttaa muotoaan, eivätkä vastakkainasettelut enää koske yksinomaan tehdäsväkeä ja heidän omistajiaan, vaan kysymys alkaa olla puoluerajat ylittävästä eriarvoisuudesta niin alueellisen kuin sosiaalisen eriarvoistumisenkin suhteen. Keskusta on kautta historian pyrkinyt siihen, että valtakuntaa kehitetään tasapuolisesti, eikä suinkaan eriarvoisuutta kasvattamalla, mikä on ollut porvarillinen missio kautta porvarien pienen historian.

    • Kapt evp H K

      Minä ainakin kuulun Keskustaa ihailevaan kansanliikkeeseen ja vahvasti. Niin kuuluu myös naapurini. Juttelimme asiasta lumitöiden lomassa, juuri äsken.

      Olen todella ylpeä kuulumisestani kun katselen noita demarien touhuja. Oikeastaan huvittavia nuo Tarja mummo ja Pena-vaari sekä tietysti Tosikko-Nyökky-Jolle osv.

      Huvittaa myös suuresti kun täällä joku kehaisi Kokoomuksen asiantuntemusta äskettäin. Professorit arvostvat Kokoomuksen hallitustouhut alimpaan helvettiin.
      Ho hoo, kun paljon tyhmiä tsuhnia, suorastaan jälkijättöisiä. Olen ylpeä kun en siihen joukkoon kuulu.

      P.S. Sinä olet aivan houru jos väität Väyrysen hautovan diktatuurisia ajatuksia.

    • Olet väärässä

      Kyllä kepu on kansanliike. Mutta millaisen kansan se saa liikkeelle? Se nähdään täällä. Eipä mikään muu puolue haluaisi tuollaista kansaa liikuttaa. Mutta tarvitseehan roskaväkikin oman puolueensa.

      • Hiohihiihihih

        Niinpä...::)

        Pitäähän meitäkin olla että Hesalaiset saavat luulla olevansa parempia kuin muut:)

        Hesalaisilla kun ei ole mitään muuta elämää:) Pitää olla edes jotakin että saa omaa egoaan kohottaa:)

        Miten muuten tyhjästä voisi mitään löytää:)


    • Elvis Costello

      En tiedä onko Kepu kansanliike. Enemmän Kepu on rikollisjärjestö Italian mafian tapaan. Kepun toimintamallitkin on suoraan lainattu sieltä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      168
      1428
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      41
      1019
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      725
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      650
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      637
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      632
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      20
      622
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      573
    Aihe