Tässäkö PS:n ongelmien ydin?

.

Väitän:

KIIREELLISENÄ TEHTÄVÄNÄ ASIA No 1
___________________________________


Jos Soini ja läheisensä eivät osaisi rakentaa
uutta keskus -ja kentän piiriorganisaatiota siten,
että kenttä ja pääkonttori ymmärtävät toisiaan,
ja että tieto ja keskustelut kulkevat kahteen suuntaan,

katoaa jytkyn vaikutus ties minne;

- riitelyyn ja repimiseen, loikkareitten
ja kaunaavien nukkujien kyydissä muualle.



Seppo Hietanen

.
1158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tottahan tuo on, mutta sitä on jankutettu Soinille jo ainakin viisi vuotta. Viimeksi yritti Saarakkala. Kaikki parannusehdotukset ovat kuitenkin kaikuneet kuuroille korville. Yksinvaltias Soini ei ole oikeasti kiinnostunut muitten kuin omista ja korkeintaan hovinsa jäseneten mielipiteistä.

Äänestä
  • Aloittaja

    .

    Veli - toveri, kun sulla ei ole varsinaista asiaa, niin sympaattisesti annan sinulle hyvän neuvon:


    Ota ohjeeksi tämä:
    Ensin panet luumun käkättiimeen, ja sitten vain tappi reikään...


    SH

    Äänestä

  • Aloittaja

    .


    Mitä todellista näyttöä sinulla on esittää roskalehden revittelyn tueksi?
    Ei mitään muuta kuin roskaista vedätystä, stadilaisittain "paskasen fantasian tuottamaa fuullaa".

    Mene kyykkyyn ja muualle

    SH

    Äänestä

VIIMEISIN SEKOILU OLI TAAS HAKKARAISEN JUOPPORETKET BANDIDOKSEN TILOIHIN


NYT ALKAA JO OLLA SIETOKYKY TIUKOILLA

SOININ ON NYT PARASTA PISTÄÄ LUUTA HEILUMAAN !!!

Äänestä
  • Aloittaja

    .

    No mutta; - sinähän se vasta hölmöläinen olet!


    Kuka on kiinnostunut toisten iltapuuhista, minne itse kukin lähtee ravintolaillan päätteeksi, bylsiikö jota kuta vai ei?
    Mitä muuta Hakkarainen on ollut puuhaamassa kuin aikuisten ihmisten asioita, itsestään ja varoistaan vastaavana kanaslaisena?

    Hauskinta mitä olla saattaa on tässä PS - Soini - Hakkarainen - lokaa silmille täysillä astioilla - kaatamisessa se, että:

    Suuri osa kansalaisista muistaa näistä keltaisen lehdistön myynti - PS:n kaatoyrityksistä vain sen että PS:n edustajat ovat olemassa ja jatkuvasti esillä.

    Se jengi, kuten esim. sinä ruikuttaja, joka näistä ottaa pultteja, ei kuitenkaan, ei missään tapauksessa edes ole aikeissakaan äänestää PS:n ehdokasta..

    Joten koeta ymmärtää:

    Kun sinä-dille keuhkoot siinä silmät kiiluen, teet juuri päin vastaista työtä kuin siinä nytkin uskot puuhaavasi;

    Et kykene vahingoittamaan PS;n mitenkään, mutta revittelylläsi kerrot että osa kansalaisista elää jossain tynnyrissä, jossa aikuisten ihmisten tavallinen elämä ei toimi missään muodossaan.

    Jatka vain samaa latua, .- se palkitsee.

    t SH

    Äänestä

Tässäkö PS:n ongelmien ydin?

CITY.-Keskusta
28.2.2012 14:38

En kyllä ihan kaikkea yksin Hietasen piikkiin laittaisi, puolue on vaan täynnä näitä hietasia ja jälki on sen näköistä.

Äänestä
  • Aloittaja

    .

    Sirppiliiterin soundeja soittavat katkerat saittikommarit!


    Oletpa komu-parka primitiivinen; - koetapa irtoaako muuta kuin sylkyä?
    Mistä voit varmuudella päätellä että edes olisin PS:n jäsen?



    Tässä on sopiva rako kirjata havainto:

    Huhtikuussa 2011 jokainen ns wanha puolue sai joko kunnolla tai sitten karmaisevan raskaasti turpaansa,

    ....ja potin keräsivät Perussuomalaiset!

    Siitä alkaen ovat nämä "viisaat kommarit ja katkeroituneet kepukat" kertoneet laajalla rintamalla rajun veetutuksensa määrästä ja laadusta, monin tavoin tietty,. - josta repertuaarista irtoaa tuossakin yllä oleva näyte!


    PS:n nousu jättimaiseksi vaikuttajaksi on ja tulee olemaan merkittävä tekijä kotimaisesssa politiikassa. Timo Soini reksiteröidään myös EU:n alueella ja laajemmalla kansainvälisen politiikan foorumeilla merkittävänä tekijänä, näytteen antajana kv-business-rosvojen ryöväyksen esteen synnyttämisestä!

    Työ on vasta aluillaan. Kuitenkin on jo Soinin vedolla oppositiossa vaikutettu raskaammmin kuin lähes milloinkaan poliitisen historiamme aikana hallituksen ohjailussa.
    Lisää on tulossa, joten huudapa sinäkin komu-hämy heikoilla eväilläsi aivan niin kovaa kuin ääntä lähtee; Ei se enää mitään auta, iso uusi suuunta on jo kääntynyt!

    t SH

    Äänestä

Puolue näyttää olevan liivijengien ala-osasto. Ei päivää ilman uutista persujen ja moottoroipyöräjengien yhteyttä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Idioottimaista fuulaa sylkevät vain vajakit; Ryve kurassas kommari!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7173133 kirjoitti:

.

Väitän:

KIIREELLISENÄ TEHTÄVÄNÄ ASIA No 1
___________________________________


Jos Soini ja läheisensä eivät osaisi rakentaa
uutta keskus -ja kentän piiriorganisaatiota siten,
että kenttä ja pääkonttori ymmärtävät toisiaan,
ja että tieto ja keskustelut kulkevat kahteen suuntaan,

katoaa jytkyn vaikutus ties minne;

- riitelyyn ja repimiseen, loikkareitten
ja kaunaavien nukkujien kyydissä muualle.



Seppo Hietanen

.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu