Uutisvuoto on suomenruotsalaisilla juontajilla työllistetty sarja, mitä Yle esittää
lauantaina parhaaseen katseluaikaan.
Yle on vajonnut todella alas, kun se rahoittaa tällaisia ohjelma sarjoja
lupamaksurahoilla ja nostaa lupamaksujen hintaa, vetoamalla laadukkaisiin ohjelmiin, mutta onko siellä mitään laadukkaita sarjoja enää?
Uutisvuodon pääjuontajakin on tosi ärsyttävä suomenruotsalainen omahyväisyyttään uhkuva kaakattava kana jonka naurukin on inhottavaa käkätystä ja naamansa venyttelyä. Uutisvuoto on ohjelma missä mikään ei ole pyhää, vaan kaikesta he tekevät pilkkaa ja erityisesti itäsuomalaiset ja savolaiset ovat heille pilkkaamisen ja ivaamisen kohteena.
Myös perussuomalaisiin kohdistuva iva on heidän ohjelmissaan aina mukana.
Ei ole niin vakavaa asiaa maailmassa, josta uutisvuoto ei tekisi pilkkaa, kuten vaikka kuolema, uskonto, vakava sairaus, murha, mitään ei uutisvuoto ohjemassa kunnioiteta vaan nauraa käkätetään kuin hulluja olisivat koko sakki.
Minun mielestäni saisivat lopettaa koko suomenruotsalaisten valtaaman uutisvuodon sillä olen sen verran isänmaatani kunnioittava kansalainen
etten siedä niin rankkaa ivaamista suomalaisuudestani.
lauantaina parhaaseen katseluaikaan.
Yle on vajonnut todella alas, kun se rahoittaa tällaisia ohjelma sarjoja
lupamaksurahoilla ja nostaa lupamaksujen hintaa, vetoamalla laadukkaisiin ohjelmiin, mutta onko siellä mitään laadukkaita sarjoja enää?
Uutisvuodon pääjuontajakin on tosi ärsyttävä suomenruotsalainen omahyväisyyttään uhkuva kaakattava kana jonka naurukin on inhottavaa käkätystä ja naamansa venyttelyä. Uutisvuoto on ohjelma missä mikään ei ole pyhää, vaan kaikesta he tekevät pilkkaa ja erityisesti itäsuomalaiset ja savolaiset ovat heille pilkkaamisen ja ivaamisen kohteena.
Myös perussuomalaisiin kohdistuva iva on heidän ohjelmissaan aina mukana.
Ei ole niin vakavaa asiaa maailmassa, josta uutisvuoto ei tekisi pilkkaa, kuten vaikka kuolema, uskonto, vakava sairaus, murha, mitään ei uutisvuoto ohjemassa kunnioiteta vaan nauraa käkätetään kuin hulluja olisivat koko sakki.
Minun mielestäni saisivat lopettaa koko suomenruotsalaisten valtaaman uutisvuodon sillä olen sen verran isänmaatani kunnioittava kansalainen
etten siedä niin rankkaa ivaamista suomalaisuudestani.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hurrri on hurrri, vaikka voissa paistaisi. Paitsi että voita ei hurrreihin kannata tuhlata. uutisvuotoa en katso juuri ollenkaan koska ohjelma on erikoistunut
pilkkaamaan kaikkea suomalaisuutta. Esimerkkinä oli viime jakso jota hetken
seurasin ja jossa ivankohteena oli savolaisten kalakukko jota siinä naamat
irvallaan pidettiin jonain ivankohteena. Miksi ohjelmassa ei koskaan ole
mitään kielteistä ruotsalaisista tai suomenruotsalaisista ja heidän hapansilakoistaan tai murmurrin sisälmyssyltyistään?
Kuka mokomaa edes katsoo??? Suojatyöpaikka-pakkoruotsittaja-ylisuureksi turvonnut yle, jonka ohi aika on jo ajanut, pitää pilkkoa. Sikamaista olisi laittaa pienituloiset maksamaan kallista pakkoveroa, eivätkä edes omista tv:tä!. Budjettiin maksu, niin on oikeudenmukainen vero, maksakoot jokainen maksukykynsä mukaan. Kokoomushallitus taas kerran yrittää kstaa köyhiä. Ostuuko siellä tänä päivänä vielä "tasapse" kuuluttajat joytilaan oloisina?
Nimimerkille "pakkosyöttö seis" on tosiaan röyhkeää, että nekin köyhät joilla
ei edes ole Tv:tä on myös uskonnollisia syitä ja pakkoverotus koskee myös heitä.
monesti sanotaan, että toosan voi sulkea jos ohjelmat ei huvita, mutta sinä joudut
silti maksamaan mikä ei ole tasapuolista menettelyä. Maksukortit on järkevin
tapa toteuttaa kaikille tasapuolisesti YLE:n ohjelma tarjonta.
No voi voi!
Että oikein uskovaisiakin verotetaan, törkeää!
Mutta kun sitä "oikeudenmukaisuutta" haet, niin kerronpa sinulle, että me lapsettomat maksamme veroissamme neuvola, koulu, äitiys, isyys, vanhempainrahat, kotihoidon tuet, asumistuet, toimeentulotuet ym ym muut lukemattomat maksut. Ei sekään ole oikeudenmukaista mutta auttaako purnaus. Pieni pisara meressä tuo tv-vero.
Ja tuo korttisysteemi- ymmärrän jos joku ostaa eurosportin, elokuvakanavan, lastenkanavan kortin, mutta kuka ostaisi nuo iänikuiset kokkiohjelmat, viinimatkat, metropolimatkat, miljonääriäidit, Tiina Jylhät, Sikke Sumarit, Jutat ja varsinkaan sitä kamalaa superkälättäjää. Herrajestas- nehän joutuisivat tekemään laadukkaampia ohjelmia kun kukaan ei haluaisi - ohjelmissa esiintyvien lisäksi- ostaa kyseisiä höpöhöpö-ohjelmia.
Missä muussa maassa kansallinen medialaitos on erikoistunut ivaamaan
pääväestöä heidän omalla kielellään, mitä meillä Ylessä on nyt meneillään?
Suomenroutsalaisille ei näytä riittävän omat kanavat vaan sitä on tultu
röyhkeästi suomenkielisten ohjelmiin ja sitten vielä ivamielisillä asenteilla?
Suurimmat syylliset tuohon Ylen suojatyöpaikkoihin on ruotsalaissäätiörahoituksilla lahjotuilla pelleillä Martti Ahtisaarella ja Paavo lipposella. Nuo kyseiset pellet
on lähteneet rahanhimossaan mukaan tuohon pakkotoimintaan Suomen kansaa
vastaan, kuin oikeat maansapetturit konsanaan.
Kaikille suomenkielisille on tullut selväksi tuosta pilkkaamisesta se, että suomenruotsalaisia aletaan inhota jo sen takia.
Myös järjettömien ja Suomen kansaa rasittavat pakkoruotsivaatimukset ovat
vihastuttaneet suurimman osan kansasta.
Kunhan edes se ällö-Saanila vaihdettaisiin.
En tiedä onko käsikirjoittajat vaihtuneet samalla kun Peter lähti, vai mistä johtuu että ohjelmasta tuli silloin jotenkin ala-arvoisempi. Aiemmin satiiri oli jotenkin hienovaraisempaa, nyt se on suoraa rienausta.
Luulen myös että tämä on jokin suomenruotsalaisten suojatyö, joka on kyllä menettänyt suosiotaan Peterin lähdettyä.
Siinä mielessä toki puolustaa paikkaansa, että koska suomenruotsalaiset itse kiuvittelevat olevansa jotenkin bättre, niin puolituntinen Saanilaa auttaa kyllä näkemään ettei niissä mitään bättreä ole!!
No millainen Uutisvuodon pitäisi olla? Luulen, että ohjelma on just sellainen ja on myös alkuperältään ollut, mistä on formaatti ostettu. Monissa maissa taitavat tehdä samanlaista satiiria kaikesta ja kaikista vuorollaan...Jos uutisvuoto alkais olla kiltti hys hys ohjelma niin se ei olisi enää uutisvuoto, eikä sitä katsottaisi, eikä siihen olisi tunkua mm politikoilla. Kuulema kansanedustajat tms oikein haluavat ohjelmaan. Taitaa olla kunnia-asia.
En ole koskaan katsonut uutisvuotoa, mitä nyt jossain kylillä on pakkopätkiä pitänyt katsoa.
En ole sietänyt tervoa missään muodossa ikuna!
Sehän on käsikirjoitettu näytelmä.
Stan Staanila oli eilisessä lähetyksessä harvinaisen törkeä, mutta suomenruotsalaisilta nyt sallitaan mitä vain. Heti ohjelman aluksi otettiin puheeksi Merisalon ja kumppaneiden saamat rikostuomiot. Staanila käänsi sen väen vängällä siihen, että kaikkki maan naiset ovat maksullisia (toiset lähtee kympillä ja toisille pitää maksaa tonni).
Mikähän hyväveli-taho maksoi Stan Saanilalle siitä, että hän torpedoi tuon keskustelun heti alusta alkaen? Kaikki konstithan on käytettävä siihen, että kansa unohtaa rikokset mahdollisimman pian.
Mitäs tykkäätte, kun pukumiesten suurtöppäykset kätkeäkseen yritetään alentaa vaimosi, äitisi, tyttäresi tai mummosi joksikin, joka on rahalla ostettavissa?! Minusta tämä aika iso juttu. Oikeudenkäynnin arvoinen, ei huumoria lähelläkään.
Stan vankilaan ystäviensä kanssa!
Saanilalla on poikkeuksellisen hyvä taito saada joka asiasta alapääjuttu. Sehän kertoo ihmisestä todella paljon.
Peterin jälkeen ohjelma on lipsunut pikkuhiljaa ei-perheohjelmaksi. Lybeck yritti alkuvaiheessa hillitä Saanilaa, mutta on nyt itsekin täysillä mukana. Ainoa, joka osaa, tietää ja käyttäytyy formaatin mukaisesti, on Tervo. Hänen vetonsa ovat hirtehishuumoria parhaimmillaan.
Pitkiin aikoihin ei olla saatu kuin pari-kolme kysymystä näkyville pitkien jaarittelujen ja varsinkin Saanilan linssiluteilun vuoksi. Ohjelmanteko kestänee tuntikausia, mutta me näemme vain vilauksen. Kas kun ei viuhahdusta...