Meillä ei ole hallitusta?28.2.2012 09:19 Arto Luukkanen Kotimaa, Tarja Halonen, kuntauudistus, puolustuvoimien säästöt, Jyrki Katainen 53 kommenttia ilmoita asiaton viesti.Suomen puuttuva hallitus ja ”koe-eläinpuisto”
Maamme hallitus kokoontuu juuri nyt tiistaina 28.2. 2012 Säätytalossa pohtimaan leikkausten suuruutta ja sitä minne ne kohdistetaan. Tehtävä ei ole helppo. Syy tähän piilee vuoden 2011 eduskuntavaalien tuloksessa ja sitä seuranneissa pitkissä hallitusneuvotteluissa.
Vuotta 2011 edeltävät Vanhasen hallitukset (Kiviniemeä ei lasketa tähän) syntyivät Keskustapuolueen johdolla ja sen sanelemassa marssijärjestyksessä. Pääministeriksi aikova Matti Vanhanen ilmoitti hallituskumppanit ja tulevan hallitusohjelman suuntaviivat; hallitsemaan aikovat muut hallituskumppanit seurasivat kiltisti ja lojaalisti näitä ohjeita.
Kun äänestäjiä ei kuunneltu
Keväällä ja kesällä 2011 kaikki oli toisin.
Vaalien suurin voittaja ei halunnut tulla hallitukseen myöntämään rajatonta luottoa eurooppalaisille pankeille suomalaisten veronmaksajien selkänahasta. Kokoomuksen oli siksi suurimpana puolueena ommeltava hallitus kasaan hävinneistä puolueista mutta nytpä ei ollut enää halukkaita ”toiseksi hallituspuolueeksi” eikä Kataisen poliittinen johtajuus vaikuttanut enää niin selvältä.
Kun Perussuomalaiset eivät halunneet kantaa heille tarjottua roolia ja vastuuta, niin kokoomus oli pulassa. Valtaa janoava SDP:n johto ei suostunut kulkemaan tottelevasti perässä ”toisen puolueen” polkua vaan pyrki päämäärätietoisesti ohittamaan pääministerin.
Sovinto kuitenkin syntyi kun Katainen alistui; pääministeri joutui tinkimään asemastaan. Valta jaettiin tiukkoihin reviireihin ja sovittiin, että jokainen saa tehdä omallaan mitä haluaa. Menetelmä oli sama kuin saalinjaossa – toisella osapuolella ei ollut oikeutta huomautella toisen asioista.
Uusi ”sikspäkki” ei ollut siten rakkausavioliitto – ei edes järkiavioliitto vaan kysymys oli rosvokopla-lojaliteetista ja siitä, että hallituspuolueiden ratki-onnelliset ideologit ja ulkomaisten konsulttien riivaamat virkamiehet saivat nyt vapaat kädet harrastella ja toteuttaa villeimpiäkin ideoita Kataisen nimissä.
Maamme hallitus kokoontuu juuri nyt tiistaina 28.2. 2012 Säätytalossa pohtimaan leikkausten suuruutta ja sitä minne ne kohdistetaan. Tehtävä ei ole helppo. Syy tähän piilee vuoden 2011 eduskuntavaalien tuloksessa ja sitä seuranneissa pitkissä hallitusneuvotteluissa.
Vuotta 2011 edeltävät Vanhasen hallitukset (Kiviniemeä ei lasketa tähän) syntyivät Keskustapuolueen johdolla ja sen sanelemassa marssijärjestyksessä. Pääministeriksi aikova Matti Vanhanen ilmoitti hallituskumppanit ja tulevan hallitusohjelman suuntaviivat; hallitsemaan aikovat muut hallituskumppanit seurasivat kiltisti ja lojaalisti näitä ohjeita.
Kun äänestäjiä ei kuunneltu
Keväällä ja kesällä 2011 kaikki oli toisin.
Vaalien suurin voittaja ei halunnut tulla hallitukseen myöntämään rajatonta luottoa eurooppalaisille pankeille suomalaisten veronmaksajien selkänahasta. Kokoomuksen oli siksi suurimpana puolueena ommeltava hallitus kasaan hävinneistä puolueista mutta nytpä ei ollut enää halukkaita ”toiseksi hallituspuolueeksi” eikä Kataisen poliittinen johtajuus vaikuttanut enää niin selvältä.
Kun Perussuomalaiset eivät halunneet kantaa heille tarjottua roolia ja vastuuta, niin kokoomus oli pulassa. Valtaa janoava SDP:n johto ei suostunut kulkemaan tottelevasti perässä ”toisen puolueen” polkua vaan pyrki päämäärätietoisesti ohittamaan pääministerin.
Sovinto kuitenkin syntyi kun Katainen alistui; pääministeri joutui tinkimään asemastaan. Valta jaettiin tiukkoihin reviireihin ja sovittiin, että jokainen saa tehdä omallaan mitä haluaa. Menetelmä oli sama kuin saalinjaossa – toisella osapuolella ei ollut oikeutta huomautella toisen asioista.
Uusi ”sikspäkki” ei ollut siten rakkausavioliitto – ei edes järkiavioliitto vaan kysymys oli rosvokopla-lojaliteetista ja siitä, että hallituspuolueiden ratki-onnelliset ideologit ja ulkomaisten konsulttien riivaamat virkamiehet saivat nyt vapaat kädet harrastella ja toteuttaa villeimpiäkin ideoita Kataisen nimissä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
JATKUU
”Ei auteta porvaria!”
Käytännössä tämä on merkinnyt sitä, että Kataisen hallituksen sisäinen lojaliteetti on minimaalisen pieni ja halu toteuttaa omia ”projekteja” on maksimaalisen suuri.
Etenkään vasemmisto ei missään vaiheessa ole aktiivisesti tukenut hallituksen yhteistä linjaa. On seurattu henkisen nakertamisen ja luokkataistelun linjaa: ”miksipä sitä porvari-Kataista auttamaan, hoidetaan vaan omia aatoksia jaloja”.
SDP:lle tämä on kelvannut paremmin kuin hyvin. Vaikka demarit ovatkin kahlanneet vaalitappiosta toiseen, he saivat he salkkujaossa mehevimmät palat. Vihreät, vasurit ja ruotsalaiset ovat taas saaneet kerrankin vapaat kädet toteuttaa omia hankkeitaan aivan rauhassa.
Entinen tiukka pääministerin hihna on nyt tosi löyhässä ja vähän kerrassaan nämä mikropuolueet ovat saaneet maistaa rajoittamattoman vallan ihanuutta. Vihreät ovat jopa uskaltautuneet uhkailemaan jos heidät haluamaansa vaalipiiri-uudistusta ei tehdä.
Hallituksen sijasta Puolan valtiopäivät ja koe-eläinpuisto
Kataisen hiipuva auktoriteetti on ollut puolueille mieluisaa mutta kansakunnalle tuhoisaa. Suomessa ei ole ollut hallitusta kesästä 2011 lähtien sen todellisessa merkityksessä. Yhden kokonaisen kabinetin sijasta meitä onkin kesästä 2011 hallinnut 12 ministeriötä ja 6 puoluetta.
Hävinnyt johtajuus on myös merkinnyt yhteisen vastuun pakoilua ja alituista sivuille vilkuilua: eihän toinen vaan saa liikaa?
Suomea on siten kesästä 2011 alkaen johtanut Puolan valtiopäiviä (1652–1791) muistuttava löyhä liittokunta, jossa jokaisella hallituspuolueella on ollut ”liberum veto” Jokainen puolue on saattanut estää minkä tahansa päätöksen hyväksymisen. Tällainen oikeus on tehnyt asioista päättämisen miltei mahdottomaksi ja ainoastaan hallitusneuvotteluissa säädettyjä hankkeita on voitu edistää.
Kun koko maan etua valvova etu on ollut hukassa, niin on päädytty hallinnolliseen ”koe-eläinpuistoon”.
Tämä on tarkoittanut sitä, että puolueet ovat vapaasti mellastaneet omilla hallinnon-aloillaan kuin yli-innokkaat tiedemiehet ja toteuttaneet omia ideologisia päähänpistojaan tai nuoruuden näkyjä. Kärsijöinä ja kärsivällisinä koe-eläminä ovat toimineet tavalliset kansalaiset tai puolustuskyvyttömät instituutiot.
JATKUU
Koe-eläinpuisto hallintomalli on merkinnyt myös sitä, että puolueet ovat voineet lähteä toteuttamaan avoimesti kansakunnalle tuhoisia hankkeita. Tuhoisimmat näistä ovat kunta-uudistus ja aseistariisunta.
Rääkätyt koe-eläimet: kuntademokratia ja puolustusvoimat
Kunnallinen demokratia on ollut liian itsenäinen palanen suomalaisessa päätöksenteossa. Tavallinen ihminen on voinut tätä kautta vaikuttaa tehokkaasti ja suoraan – päättäjät on voinut tuntea ja heidän päätöksiään on voinut kyseenalaistaa.
Nyt tätä ei enää suvaita. Uudistus tarjoaa myös mainion mahdollisuuden lyödä lopullisesti Keskustalle luu kurkkuun. Pienten kuntien keskustavalta loppuu kun luodaan suuria mammuttikuntia.
Toinen institutionaalinen koe-eläin on ollut maamme puolustusvoimat. Ennen nykyistä kokeellista aseistariisuntaa on maassamme ollut tapana pitää yllä uskottavia puolustusvoimia erittäin vähäisellä budjetilla.
Miten tässä tehtävässä on onnistuttu suomalaisen veronmaksajan kannalta?
Parhaana asiantuntijana tässä kysymyksessä voisi käyttää J. Stalinia, joka yritti parhaansa mukaan tuhota kansamme ja puolustusvoimamme kaksi kertaa vuosina 1939-1940 ja 1941-1944.
Mikä oli hänen käsityksensä asiasta?
”Kansojen isä” ja ”ihmiskunnan nero” piti kenraaliensa kanssa huhtikuussa 1940 yhteenvedon, jossa hän totesi Suomen olevan ”rikkaan” mutta että se ei halunnut rahoittanut armeijaansa tarpeeksi. Stalinin suuntaviivojen mukaan voisi todeta että kansalaisemme ovat saaneet pikkurahalla suuren hyödyn; mini-armeijamme on vähäisillä penneillä saanut aikaan sen mitä on toivottu: uskottavan puolustuksen.
Puolustusvoimat pystyi aikoinaan vähillä resursseilla puolustautumaan vihollisia vastaan.
Nykyistä hyökkäystä vastaan se on aseeton. Vanhoja ideologisia keitoksia lämmittävät maailmanparantajat, kykenivät vuonna 2012 saavuttamaan sen mitä Stalin ei vuosina 1939-1944 taistelukentillä onnistunut. Kun Kataisen hallitus on ollut niin voimaton, niin myös presidentti otti ohjat käteensä.
Hämmästyttävintä tässä oli se, että ylipäällikkö Halonen uskalsi paljastaa ohjaavan roolinsa puolustusvoimien alasajossa helmikuun lopussa näytetyssä Lauantain Ykkösaamussa (TV1).
Kärjistäen voisi todeta, että Puna-Tarja repi naamion kasvoiltaan aivan virkakautensa lopussa ja kantoi julkisesti vastuunsa puolustusvoimien tuhossa. Kataisen hallituksen heikkous ja puuttuva johtajuus mahdollisti presidentin huseeraamisen ja näin isänmaamme otti päättäväisen askeleen kohti ”parempaa maailmaa”.
Suomella pitää olla hallitus
Hallituksemme ”koe-eläinpuiston” säästöleikkaukset, rahan lapioiminen eurooppalaisten pankkien molokin-kitaan ja muut edellä mainitut instituutionaaliset älynväläykset ovat herättäneet tavalliset ihmiset.
Kansalaiset ovat eri puolilla maata jo ryhtyneet keskustelemaan laillisen vastarinnan mahdollisuudesta.
Mitä tehdä jos hallitusta ei ole edes olemassa? Onko nykyinen hallitus laiton vai ainoastaan äärimmäisen kyvytön? Entä jos hallitus ei jostain syystä kykene hallitsemaan tai siellä ei ole oikeaa johtajuutta? Entä miten laiton hallinto on kumottava? Entä jos hallitus toimii ”laittomasti”? Merkitseekö se sitä, että kansalaisetkin voivat toimia laittomasti?
Kysymykset ovat perustavanlaatuisia ja niihin pitää löytää laillisuutta ja yhteiskuntarauhaa tukevat vastaukset.
Kaikesta huolimatta nämä kysymykset ovat perusteltuja: kansalaisilla on oikeus omaan hallitukseen.
Poliittinen järjestelmämme on kriisissä, jos eduskunta ei kykene selvittämään kenellä käsissä se poliittinen johtajuus ja kenen sylissä se poliittinen vastuunkanto oikein todella lepää. Tarvitaanko nyt puhdistavaa kriisiä tai uutta hallitusta, joka toimisi päättävästi ja kantaisi vastuun? Keskustapuolueen ja Perussuomalaisten päättäväisen yhteistoiminnan eduskunnassa luulisi selkiyttävän tilannetta.
Dosentti Arto Luukkanen,
Helsingin yliopisto
.