Onkos muita yksinodottajia?
Itse täytän 24v. ennen laskettuaaikaa ens syksynä. Keskenmeno tietty pelottaa, mut kai se on luonnollista?
Tilanteeni on se, että ihastuin tosissani lapsen isään. Hetken luulinkin, että tunne oli molemminpuolinen, mutta vain hetken.. Lyhyen tuttavuuden jälkeen kiinnyin häneen ihmeenkin voimakkaasti ja pidin läheisyyttä jotenkin puhtaana ja aitona.
Enää en tunne itseäni viattomaksi rakastuneeksi reppanaksi, kun huomasin olevani raskaana, mikä johtui osittain hajamielisestäkin e-pillereideni syönnistä, kun samalla oli kovat sydänsurut ja koulustressit päällä unohtelin muitakin asioita ja itkin lähes joka ilta ennen nukkumaan menoa.
Nyt isä haluaisi abortin. Onko itsekästä tehdä lapsi, kun tietää jo valmiiksi, ettei sillä välttämättä olisi biologista isää sen elämässä?
Itse täytän 24v. ennen laskettuaaikaa ens syksynä. Keskenmeno tietty pelottaa, mut kai se on luonnollista?
Tilanteeni on se, että ihastuin tosissani lapsen isään. Hetken luulinkin, että tunne oli molemminpuolinen, mutta vain hetken.. Lyhyen tuttavuuden jälkeen kiinnyin häneen ihmeenkin voimakkaasti ja pidin läheisyyttä jotenkin puhtaana ja aitona.
Enää en tunne itseäni viattomaksi rakastuneeksi reppanaksi, kun huomasin olevani raskaana, mikä johtui osittain hajamielisestäkin e-pillereideni syönnistä, kun samalla oli kovat sydänsurut ja koulustressit päällä unohtelin muitakin asioita ja itkin lähes joka ilta ennen nukkumaan menoa.
Nyt isä haluaisi abortin. Onko itsekästä tehdä lapsi, kun tietää jo valmiiksi, ettei sillä välttämättä olisi biologista isää sen elämässä?
Vastaukset 18
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10485839
tässä siis lapsen isän näkökanta suhteesta
Hei!
Olen täysin samanlaisessa tilanteessa- eli tulin vahingossa raskaaksi ja isä haluaisi abortin. Olemme olleet vähän aikaa yhdessä, joten tämä raskaus todellakin yllätti molemmat.
Ymmärrän, että miksi isä haluaa abortin. Mutta jotenkin en vain pysty tekemään sitä. Tuntuu kuitenkin väärältä miestä kohtaan, että pidän lapsen joka on myös hänen..vaikka hän ei sitä haluiaisi.
Mutta mietin asiaa myös näin, että vaikka lapsella ei olisi biologista isää niin pystyn itse huolehtimaan hänestä ja vihaisin itseäni loppu elämäni jos tekisin abortin mieheni takia.
Mieti mitä haluat elämältä, jos haluat pitää lapsen niin tee ihmeessä niin.
Ite olen sitä mieltä, että jos lapsi pysyy nyt matkassa ja on terve niin en todellakaan tee mitään aborttia.
Hei!
Mieheni on kasvanut ilman biologista isäänsä ja hyvin on mennyt, ei hänellä ole edes kiinnostusta selvittää isäänsä.
Kaveri oli vastaavanlaisessa tilanteessa ja hänet painostettiin aborttiin, josta ei ole vielä tänä päivänäkään päässyt yli, vaikka tapahtuneesta on jo vuosia. Älä tee aborttia jos sinusta tuntuu siltä, mutta jos se tuntuu sinusta oikealle sitten teet.
Vaikka mielestäni lapsia ei tehdä hetken mielijohteesta, ei myöskään aborttia tule tehdä hetken mielijohteesta, joillekin se jättää ikuiset haavat ja toiset pääsevät siitä hetkessä yli. Olen nähnyt paljon onnellisia yksinhuoltajia jotka pärjäävät hyvin, jos olet valmis kantamaan vastuun lapsesta, niin anna mennä vaan. Isosti onnea :)
Hei!
Kirjoittelenpa miekin.. oon ihan loppusuoralla odotuksen kanssa pari viikkoa laskettuun aikaan.. koko ajan olen yksin ollut ja näillä näkymin lapsen isukki ei ole kuvioissa jatkossakaan mukana.. olen kyllä luvannut ilmoittaa kun lapsi syntyy mutta tuskin häntä asia hetkauttaa. Odotus on ollut välillä tosi rankkaa yksin koska mielialat vaihtelee ja yleinen oletus neuvoloissa ja sairaaloissa on että lapsella on myös isä, tietenkin. Minulla on erittäin hyvä tukiverkosto oma äiti ja isä sekä muutama läheinen ystävä jotka ovat tukeneet kovasti ja "odottaneet" kanssani.
Mietin muutaman viikon asioita ja voin vannoa että kevein perustein en päätöstäni tehnyt ja jotenkin kun päätös oli syntynyt tiesin sen olevan oikea. Kun näitä kuukausia ajattelen taaksepäin en muuttaisi päätöstäni pitää lapsi, vaikka välillä onkin ollut vaikeaa. Alussa mietin kovasti taloudellista tilannetta mutta minulla on vakituinen työpaikka ja sitä myöten vakituiset tulot, joten sossupummeiksi emme päädy. Iloa odotukseen on tuonu vaavin liikkeet ja jännitys tulevaisuudesta. Olen myös yrittänyt nauttia odotusajasta sillä todennäköisimmin tämä jää ainoaksi lapsekseni, joten tuntuu sellaiselle ainutlaatuiselle tapahtumalle..
Mieti itse mitä haluat tehdä koska aborttia saatat katua loppuelämäsi. Isähahmon ei aina tarvitse olla biologinen isä vaan se voi olla ukki, setä, sinun veljesi tai vaikka naapurin mies.
Onnea tulevaisuuteen oli päätöksesi mikä hyvänsä :)
Minäkin olen yksin odottava, mutta nelikymppinen nainen. Eri tilanne muutenkin, koska lapseni isä asuu toisessa maassa, eikä yhteiselomme ainakaan ennen vauvan syntymää ole mahdollinen. Isää minulla ei ole koskaan ollut ja äidin kanssa välit ovat hyvin etäiset. Itsekseni siis joudun loppukesästä syntyvää vauvaani odottamaan. Vaikka ikää onkin, tuttavapiiriini kuuluu ainoastaan yksi pariskunta (joilla yläasteikäiset lapset) ja loput ovat lapsettomia sinkkunaisia. Eli minkäänlaista ns. turvaverkkoa ei ole. Mutta olen päättänyt pärjätä yksin.
Täälläkin yksi odottava. Minulla on jo 3vuotias lapsi jonka sain yksin. Lapsen isän kanssa meni sukset ristiin jo ihan odotuksen alussa, eikä sitä ennenkään oltu tunnettu kuin pari kuukautta. Lapsen pidin, tosin tämä mieskin toivoi että lapsi pidetään. raskausaikana emme pitäneet yhteyttä, kun lapsi oli noin 3kk ikäinen tuli lapsen isä taas kuvioihin, hoiti lasta meillä jne. 1vuotiaasta asti on isällään sitten käynyt joka toinen vkl ja nykyään olemme todella hyviä ystäviä lapsen isän kanssa :) Mitään suhdetta meille ei kyllä enää koskaan kehity.
Nyt olen taas raskaana eri miehelle. olin tuntenut miehen vasta pari kk, ei edes nähty montaa kertaa siinä. oli sutinaa ja hain jälkiehkäisyn noin 24h sisään, silti tulin raskaaksi. Mietittiin pitkään yhdessä mitä tehdään. en pystynyt aborttiin, ja tämän lapsen isä myös kannusti pitämään lapsen. pitkään asiaa mietittyäni päätin pitää lapsen ja pärjätä tulevaisuudessa yhden uhmaikäisen ja yhden pienen vauvan kanssa:) nyt olen rv 20 ja todella onnellinen päätöksestäni! kun tuntee lapsen potkut jne , se tunne on aivan ihana :)
Tämänkin lapsen isä on kuviossa lapsen suhteen mukana. Ja aika näyttää josko tästä vielä suhdekin saataisiin, mutta siihen en itse usko.
Tämän kaiken lisäksi ostin juuri oman asunnon ennen raskautta. olen tosin vakityössä mutta kahden lapsen yh elämä ja asuntolaina takaavat sen että töihin on palattava heti kun äitiysloma loppuu.
Päätöksestä olen silti onnellinen.
Naisella on oikeus päättää asiasta. Tsemppiä sinulle!!!
Moi! Olen kanssa 23 vuotias ja yksin odottaja.. laskettu aika 2.8 :) olen itse kasvanut ilman biologista isääni enkä ole hetkeäkään häntä kaivannut kun olen kuullut hänestä ja pari kertaa myös törmännyt häneen.. Lapseni biologinen isä halusi abortin ja toivotti vielä jälkikäteen että "toivottavasti kuollaan molemmat synnytykseen". eli täysin yksin mennää asian kanssa täälläkin :)
Ei ole kyllä törkeydellä rajoja näköjään! Voimia sinulle ja onnea!
Minä olen nyt viikolla 5 noin suunnilleen, ei ole ollut neuvolaa. :) Olen 23-vuotias ja lapsen isän kanssa olemme olleet vasta puoli vuotta yhdessä. Pelottaa kovasti, etenkin kun miehen kaverit ovat kovasti raskautta vastaan :'( Vahinko siis tapahtui. Tänään puhuin miehen kanssa ja sanoi, että muutamme varmasti syksyllä yhteen ja että haluaa olla kanssani.. Toivon, että niin tapahtuu.. Kovin yksinäistä on, kun pelottaa että mies jättää :(
Tsemppiä kaikille, onnea odotukseen ja voimia eteenpäin!! Yhtään äitiyden onnea en tahtoisi keltään pois.
Hei, olen 22v. ja viikoilla 18 6. Mieheni kanssa käytiin kanssa ikävä tilanne uuden vuuoden aikaan, kun hänen päätös oli lopettaa raskaus välittömästi. Itse emmin pitkään päätöstä, mutta päätin loppujen lopuksi pitää, oli mies mitä mieltä tahansa. :// Ero saman tien ja yhteydet poikki hänen puolelta, kiitti vaan yhteisistä hetkistä ja toivotti onnea odotukseen... Mitäpä siihen sanomaan. :( Alkuraskaus oli yhtä helvettiä, nukuin melkeen kokoajan vaan ja sen että töissä jaksoin käydä. Mutta nyt tunne jo parantunut, voisin vaikka talon rakentaa ja osa syy voi olla uuden ihastuksen löytyminen. ;) Mutta sydämmellisesti onnea kaikille odottaville äideille. :)
Itsekkyyttä on niin monenlaista. Itsekkyydeksi voisi sanoa sitä että tekee maailmaan lapsen ilman isää mutta itsekkääksi kai voi kutsua sitäkin että lopettaa sisällään kasvavan lapsen elämän. Se nyt kuitenkin on täysin selvää että jos joku tässä nyt on itsekäs on niin se on se tuleva isä joka ajattelee omaa etuaan sinun ja lapsenne edun edelle. Nyt ei auta sitten kuin miettiä että miten itse näet itsesi yksin odottajana ja yksin lapsen äitinä. Tuntuuko se enempi katastrofilta vai iloiselta asialta? Pidät lapsen jos niin haluat ja teet abortin jos se tuntuu SINUSTA paremmalta vaihtoehdolta. Älä tee päätöstä sen perusteella että mies varmaankin pysyy sitten kanssasi jos sen abortin teet, kun siitä ei ole ikinä takeita. Voit pikemmin miettiä että millainen vastuunkantaja hän tulee olemaan jatkossa. Ikinä ei tiedä mitä on edessä.
Täällä hieman toisesta näkökannasta mielipide. Eli siis mieheni sai nuorena muksun vahingossa ja kun oli ollut lapsen äidin kanssa vaan pari kk niin toki ehdotti aborttia. No sitä ei nainen suostunut tekemään vaan piti lapsen. No he sitten muksun takia olivat yhdessä, vaan eipä siitä mitään tullut ja ero oli väistämätön. No sitten me rupesimme seurustelemaan ja nykyään olemme naimisissakin jo mutta tämä lapsi on joka toinen viikko meillä. Lapsen äiti ei paljon kanna huolta jälkikasvustaan, minkä siis välttämättä halusi silloin, vaan lähinnä bilettää ja menee omia menojaan. Muut asiat ovat paljon tärkeämpiä kuin esimerkiksi lapsen vaatetus tai kasvatus ylipäätään. Lapsi, jonka äiti halusi pitää, on siis jäänyt minun ja mieheni harteille. Lastakin ahdistaa olla heittopussina isän ja äidin välillä ja tuntee varmasti itsesnä ulkopuoliseksi vaikkei sitä vielä osaa ilmaista. Eli älkää pitäkö muksujanne jos olette valmiita sitoutumaan äidin rooliin vaan pieneksi hetkeksi ja sen jälkeen heivaatte kasvatustyön muille.
Niin. Tarina olisi oikein tuikitavallinen jos tämä bilettävä lapsen toinen vanhempi olisi isä. Sillä erotuksella ettei lapsi asuisi isänsä luona edes joka toista viikkoa. Ja äiti sitten kantaisi vastuun ja kasvatustyön kokonaan yksin.
Lapsen isän tai äidin ei kuitenkaan ole kummankaan pakko pitää huolta lapsestaan. Se menee sitten sosiaalihuollon harteille. Jos isä on valinnut sen että huolehtii lapsestaan niin se on valinta, ei se ole mikään pakko. Omasta lapsesta huolehtiminen pitäisi olla kunnia-asia jos lastaan rakastaa ja sillä, että kuka lapsen halusi aikanaan ja kuka ei, ei pitäisi enää olla merkitystä. Jos elämä lapsen kanssa on sitä että sitä miettii että voi harmi kun se äiti ei tehnyt aborttia kun tuosta joudun nyt huolehtimaan niin ehkä on parempi sitten antaa lapsi rakastavampaan perheeseen. Mikään pakkohan siitä ei ole huolehtia.
Tietysti lasta ahdistaa jos hän on heittopussina. Isän puolelta asiassa voisi toimia niinkin ettei hän koskaan kokisi olevansa isänsä heittopussina. Mutta on se tietysti vaikeaa jos joutuu olemaan isä eikä lasta tilannut. Ihan kaikki muutkaan eivät lapsia tilaile. Jotkut saavat tahtomattaan ja jotkut eivät saa vaikka tahtoisivat. Elämässä tulee eteen odottamattomia tilanteita eikä elämä koskaan ole vain omissa käsissä. Ei oma elämä eikä omien lasten elämä.
Ehdimme olla suhteessa vain kuukauden, kunnes mies totesi ettei olekaan valmis sitoutumaan eikä halua perustaa perhettä vielä 5-6 vuoteen, kun taas tiesi että minä haluaisin periaatteessa jo tätä aiemminkin. Erosimme siis yhteisymmärryksessä. Viikko eron jälkeen huomasin kummallisia oireita ja paljastuikin, että olin tullut vahingossa raskaaksi. Ajattelin, että tämä ei voi olla totta. Aikaisemmassa suhteessani olimme miehen kanssa oikein yrittäneet saada lasta vuoden verran, eikä lasta ikinä kuulunut. Ja nyt, tällaisessa tilanteessa, se tapahtui. Oli todella ristiriitaiset tunnelmat. Kun kerroin raskaudesta tälle tulevalle isälle, hän totesi ykskantaan, ettei halua vielä lapsia ja että haluaa minun menevän lääkiin hankkimaan abortin.
Olin täysin shokissa. Mietin asiaa todella hartaasti ja totesin, etten vain voi enkä kykene abortiin. Pienestä paniikista ja ahdistuksesta huolimatta olin kuitenkin onnellinen siitä, että olen saamassa oman lapsen, ja tiesin että tulen kyllä pärjäämään yksinhuoltajana. Omat vanhempani ovat olleet todella suuri tuki, he ovat onnellisia puolestani ja saivat minut uskomaan, että on parempi olla yksin lapsen kanssa kuin kelvottoman miehen kanssa. Äitini myös varoitti, että lasten tekoa ei voi niin vain suunnitella, ja koskaan ei voi tietää vaikka tämä olisi se ainoa tilaisuus saada lapsi. Hänen ystävälleen kävi niin, ettei myöhemmin enää saanutkaan lasta.
Odotus on ollut rankkaa yksin, vaikka en olekaan juuri kärsinyt pahoinvoinnista tai mistään muustakaan. On vain ikävä läheisiä ystäviä ja perheen tukea. Olen opiskelemassa toista tutkintoa ulkomailla, ja luojan kiitos saan opintoni valmiiksi juuri ennen vauvan syntymää. Siinä mielessä ajoitus on itse asiassa hyvä :) Mutta lapsen isä on ulkomaalainen, ja olen surullinen lapsen puolesta, joka ei varmaan koskaan tule olemaan kontaktissa oikean isänsä kanssa, eikä opi toista äidinkieltä. Lapsen isälle sanoin alun perin, etten aborttia tee, emmekä sen jälkeen ole olleet missään yhteydessä. Mietin, että onko mies todella niin välinpitämätön, ettei häntä edes kiinnosta onko lapsi lopulta tulossa vai ei. Luulen hänen kuvittelevan, etten ryhtynyt lapsen tekoon yksin. Mutta päätin jo ilmoittaa hänelle Suomeen palatessani, että lapsi todella on tulossa, ja että edesautan isän ja lapsen välistä yhteydenpitoa jos ja kun hän sitä toivoo.
Välillä kun näen iloisia perheenisiä lastensa kanssa, tulee surullinen olo. Mutta kyllä tästä hyvin selvitään! :) Tsemppiä ja onnea kaikille yksin odottajille!!!
Sama tilanne täällä sen suhteen että viikko eron jlk aloin epäilä raskautta. Ja sitähän se oli. Kesti vaan tosi pitkään että uskalsin kertoa asiasta exälleni. Hän ei aihetta juuri kommentoinut eikä ollut sen jlk yhteyksissä, ei ole tarvetta, koska tiedän hyvin jo hänen kantansa. Ei halua lasta ja haluaa että menen aborttiin. Mutta en nyt kuitenkaan mene, en pysty siihen. Tietää senkin, sanomattakin. En sitten vaan tiedä miten pystyn elämään kolmestaan 4-vuotiaan ja vauvan kanssa. Pystyn siis tietysti, ei ole fyysisiä eikä kovin pahoja taloudellisiakaan esteitä mutta henkisesti olen välillä jo nyt ihan loppu. Olen vasta alkuraskaudessa. Päällekkäin käyn eroprosessia ja käsittelen sitä että olen kohta 2 lapsen yh. Eikä näin pitänyt käydä. Tietenkään.
Tuttua tuokin että tulee surullinen olo kun näkee kokonaisia perheitä. Siitä on vaikea päästä eteenpäin mutta hetkittäin tulee hetkiä jolloin koen olevani todella onnellinen lapsistani. Ts ole tietysti mutta suru erosta ja siitä ettei tuleva lapsi todennäköisesti tutustu ikinä isäänsä tukahduttaa sitä onnea.
Olen itse ollut samassa tilanteessa n. 3 vuotta sitten. Olin korviani myöten rakastunut silloiseen mieheen. puhuimme monta kuukautta lapsista ja kun päätimme yrittää meillä tärppäsi heti ensimmäisellä kerralla. Olimme molemmat todella onnellisia. Olin tuolloin 17 vuotias. Ensimmäisen ultran jälkeen mieheni päätti kertoa parhaalle kaverilleen joka lyttäsi koko vauva-ajatuksen kertoi ja suurenteli kaikki huonot vauvakokemukset ja sanoi myös lapsen pilaavan koko elämän. Mieheni vei minut puolipakolla tekemään keskeytyksen. Itkin ja itkin, en tahtonut jäädä lapsen kanssa vieraalle paikkakunnalle yksin joten vastentahtoisesti suostuin. Toimenpiteen jälkeen kului viikko ja jätin hänet. Kaduin keskeytystä 3 vuotta.. Kaikki vauvaan liittyvät asiat, tv-ohjelmat vaatteet sekä iloiset äidit kaupungilla sai mut pois tolalta. Vihdoin 3 vuoden jälkeen olen uudestaan raskaana.. asia on arka ja satuttaa edelleen mutta lapsi oli hyvin toivottu..
Sen mitä omista kokemuksistani opin.. Jos vaan mitenkään voit lapsen pitää niin pidä se. Tiedän myös muutaman jonka mies lähti kävelemään kesken raskauden ja palasi takaisin syntymän jälkeen.. En tahdo luoda turhaa toivoa.. mut kaikki on mahdollista.. ja mieti se päätökses tarkkaan.. itse kadun omaani.
vai niin.. jos tietäisitte miten pahalta kuulostaa "tein abortin ja sitten tehtiin uusi lapsi".
minun aborttini jälkeen en koskaan saanut enää kokea tulevani raskaaksi. en koskaan. sen onnen vei minulta silloisen paskan päätös että mun on tehtävä abortti.hänest ei isää viel tehä.
älkää hyvät ihmiset uskoko niitä kullinsa mukana kulkevia elukoita.
suurin osa haluaa vaan yhtä' asiaaa ja se ei ole perhe.