Kasvissyönti on vaarallista harhaoppia, sanoo kirjailija Joonas Konstig. Siksi hän luopui siitä.
"Kahdeksaan vuoteen, seitsemäntoista ikäisestä 25-vuotiaaksi, en koskenut kuolleisiin eläimiin edes haarukalla ja veitsellä.
Vegetaristina ja innokkaana nuorena intellektuellina logiikkani oli, että koska en pysty itse tappamaan eläintä, on väärin syödä se toisen tappamana.
Nykyään vastustan vegetarismia eettisistä syistä. Tämä liberaalin maailmankatsomuksen pyhä lehmä on vaarallinen ennen kaikkea siksi, että se on niin hyväksyttyä.
Mitä hyväksytympää se on, sitä useampi vaikutteille altis nuori tyttö (käsite sisältää kaltaiseni humanistipojat) harhautuu kasvissyöntiin ja aiheuttaa sillä fyysisiä ja psyykkisiä vaurioita itselleen ja ympäristölleen.
Minä elän samassa yhteiskunnassa kuin nämä ihmiset, heidän soijarouheellaan jatketaan lihajalosteitani, heidän estrogeenipissansa kulkeutuu minun vesijohtoveteeni.
Jotkut heistä ovat läheisiäni ja joudun seuraamaan heidän hidasta sammumistaan miettien miten paljon paremmin heilläkin meni ennen aatettaan."
Lue koko pitkä, armoton tunnustus:
http://www.image.fi/artikkelit/lihan-ilot

Vastaukset 5
Vanhimmat
>>Tämä liberaalin maailmankatsomuksen pyhä lehmä...
Kasvissyöntiin ei välttämättä liity mitään "liberalismia". Ei pidä niputtaa yhteen asioita, jotka eivät kuulu yhteen.
uskonto.
.
Ei ole ihan kaikki muumit laaksossa tuollaisen kirjoittelijalla...
Joku on nyt tehnyt samat kasvissyönnille kuin ateismille ja vetänyt mutkat suoriksi yhdistellessään toisiinsa kuulumattomia asioita...
Meillä ainakin oltu periaatteen ja terveyden vuoksi kasvissyöjiä jo 18 vuotta, eikä se ole yhtään haitannut ateistista maaimankatsomusta ;-)
Eikö tämä kuuluisi tuonne terveys/hyvinvointi palstalle?