Päättyneessä välikysymyskeskustelussa Keskusta pärjäsi hyvin asialinjallaan. Kiviniemi esiintyi lyhyesti ja terävästi, Tiilikainen kiinnitti huomion erityisen olelliseen asiaan ja Kääriäinen toi esiin oman ministeriaikansa eriläisuuden valmistelussa, tämän päivä juosten kusemiseen verrattuna.
Keskustelun eittämätön asiaosaaja ja myös sen esilletuoja oli Ps:n Niinistö, jonka puheesta myös jopa Tuomioja veti herneen nenäänsä kun äärimmäisessä itserakkaudessaan huomasi, ettei hänellä ollut harmaata aavistusta koko käsitellyn asian yksityiskohdista.
Rajamäki esitti hyvin harkitun kysymyksen liittyen demokratiaan ja parlamentaariseen valmisteluun. Mies osaa selvästi erottaa oleellisen.
Kokoomuksen kaikissa puheenvuoroissa huokui hallituksen sokea tukeminen, periaatteella kun olen Kokoomuksesta täytyy asian olla näin.
Typerin kidan aukaisu tuli Satoselta, joka väitti ettei hänen alueeltaan lakkautetulla varikolla ollut mitään vaikutusta maanpuolustushenkeen. Kyllä on aikamoisen pönttö jätkä jos ei ymmärrä vaikutusten tulevan hyvin pitkällä viiveellä, kuihtumisen muodossa.
P.S. Kataisen "helmi": Ei varuskuntiin kannata sodan alkaessa jäädä.
Ho Hoo, voi yksinkertaista poikaparkaa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Katsoin myös kun vapaata ja hiihtoloma lapsillakin. Lapset olivat pulkkamäessä äitinsä kanssa ja sai kunnolla keskittyä.
Samaa mieltä olen ja ihmettelen sen pyöreänaamaisen vasurin aseista riisumisen halua sekä piippalakkipuheita.
Täällä näyttää olevan paljon noita "vasekätisiä". Heillä ei liene tajuakaan koko asiasta.
Tervetuloa vaan tänne aitojen sotilaiden pariin. On täällä kyllä täällä täyttä sekundasoldaattiakin.
Moni sotii vielä edellistä sotaa sen aikaisilla käsityksillä. Puolankin armeija asetti ratsuväkensä Saksaa vastaan toisen maailmansodan alkaessa.
Katainen on kertonut, että valinnat perustuvat puolustusvoimien omaan näkemykseen. Asetat siis kyseenalaiseksi puolustusvoimien ammatilaisten näkemykset. Puolustusvoimat näyttää luottavan enemmän armeijan teknistymiseen ja erityisesti ilmavoimien kehittämiseen kuin varuskuntiin ja maavoimiin. Puolustuksen uskottavuuden kannalta ei ehkä olekaan kovin merkityksellistä, että meillä on rynnäkkökiväärein varustettuja miehiä vastaanottamatta teknisesti hyvin aseistettua vihollista. Siinä on paljon samaa kuin puolalaisten uskossa ratsuväkeensä.
Niinhän se
Mutta Katainen sanoi että sen verran on rahaa. Laittakaa siihen kuntoon että tuo raha riittää.
On todellakin puolustusvoimien asiantuntijoiden laatima. Siis todella!!!
SaMALLA TAVALLA kUNTAKARTTAHARJOITUKSESSAKIN.
Liittykää tuon kartan mukaan, mutta jos ette tuon mukaan tehkää sitten oma liittymiskarttanne, mutta liittymiselle Ei ole vaIHTOEHTOA.
Katainen leikkii DIKTAATTORIA!!!
Lisäksi vielä "Ylipäällikkö" joka ei ole armeijaa käynyt. Täysi noviisi puolustusasioissa. Täysin Kataisen vietävissä.
Tottakai toimintasuunnitelmat pitää aina laatia budettien raameissa. Nyt puolusvoimien valinta oli se, että vahvistetaan ilmapuolustusta ja heikennetään maapuolustusta. Tähän suuntaan on vähitellen menty koko ajan.
Varuskunta-ajattelu on maanpuolustuksen kannalta vanhakantaista. Tositilanteessa suoritettaisiin liikekannallepano ja joukot siirrettäisiin kuljetuksin nopeasti paikoillee. Nopeammin kuin ne nyt ehtisivät hiihtäen asemiin.
Varuskuntia puolustavilla ei ole muuta tarkoitusta kuin työpaikkojen turvaaminen alueellaan. Tällä ei ole mitään tekemistä maanpuolustuksen kanssa, minkä vuoksi onkin härskiä vedota siihen.
On aika vaikea keskustella asioista jos koet kokonaisuuden noin yksiulotteisena.