Sellainen maailma jossa Jumala olisi olemassa, olisi hyvin erilainen kuin tämä maailma.
Senhän näkee lapsikin, että tätä maailmaa ohjaa luonnonvoimat eikä mikään Jumala.
Maailmassa jossa olisi oikea Jumala, olisi varmasti sellainen jossa kaikki uskoisivat samaan Jumalaan koska hän näyttäytyisi ja todistaisi oman olemassaolonsa.
Tällainen maailma jossa on satoja uskontoja ja kaikki ristiriidassa keskenään ei voi olla Jumalan maailma. Kaikki luonnonkatastrofit ja kärsimykset ovat itsestäänselvyyksiä kun tunnemme luonnon lait. Uskovaiset joutuvat etsimään epätoivoisia selityksiä niille Raamatusta. Evoluutioteoria todistaa että emme ole luotuja vaan pitkän kehityksen aikaansaamia. Luonnonvalinta näkyy kaikkialla luonnossa.
Ei rakastava ja oikeudenmukainen Jumala sallisi niin paljon kärsimystä luonnossa. Maailma on yksinkertaisesti täsmälleen sen näköinen kuin voisi kuvitellakin sen olevas, ilman Jumalaa ja ulkopuolista ohjausta.
Tiede etenee loogisessa järjestyksessä ja palapelin palat osuvat kohdalleen.
Uskonnot ovat yhtä paljon ristiriidassa keskenäään kuin mit oli tuhat vuotta sitten. Eikä ainoastaan eri uskonnot, vaan saman uskonnon eri edustajat. Jopa Raamattu on niin täynnä ristiriitoja että sieltä voi löytää juuri sen version minkä itse haluaa löytää.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jumala voi olla, mutta ei sellainen kuin ihmiset kuvittelevat.
Maapallo on olematon piste maailmankaikkeudessa, ihminen ei ole edes tomuhiukkanen kaiken keskellä.
Asiat menevät yli ihmisen ymmärryksen. siitä syystä heidän on keksittävä joku jota palvoa.
Jumalille annetaan samoja piirteitä kuin ihmisille. Kostonhimo, rankaisu pikkurikkeistä.. Ns. synnit ovat ihmisten keksintöä, luonto ei tunne syntiä. Kaikella on oma järjestyksensä, ihminen on luonnonjärjestyksen pahin vihollinen.
Kuvittelee olevansa jotain ainutlaatuista, maapallo voisi paljon paremmin ilman ihmistä.