Vanhuudenhöperöt?

http://www.voice.fi/uutiset/terveys-ja-hyvinvointi/asiantuntija-tyrmaa-karppauksen/23/35866

- Alunperin karppaus nosti päätään kymmenisen vuotta sitten, kun huomattiin että amerikkalaiset alkoivat lihoa. Lihomisen takana olivat hiilihydraatit eli pulla, karkki, sokeri, ja niitä päätettiin alkaa välttämään, joka oli ihan viisas asia. Sielläkään ei kuitenkaan koskaan sanottu, että pitäisi jättää hyvät hiilarit pois ja ruveta elämään eläinrasvalla, se ajatus vääristyi jossain siinä matkalla, Puska kertoo.

Suomalaiset eivät kuitenkaan terveysasiantuntijan mukaan juurikaan harrasta äärikarppausta, vaan ovat omineet muotidieetin hyvät puolet.

- Kun puhutaan suomalaisesta karppaamisesta, niin suuri osa ihmisistä, jotka sanovat karppaavansa vähentävät pullaa ja valkoista leipää ja siten laihtuvat. Se on ihan hyvä homma ja äärimuodossaan aika pieni osa ihmisistä karppaa, Puska kertoo.

Karppauksesta, sen äärimmäisessä muodossa, Puska sen sijaan ei keksi juurikaan hyvää sanottavaa.

- Siinä jätetään kaikki hyvätkin hiilihydraatit pois ja eletään lihalla ja eläinrasvalla. Se taas on vastoin kaikkea mitä lääketiede tietää sydäntautien, syövän ja suoliston suhteen. Se on myös erittäin epäeettistä ja epäekologista,

?????
Niin, miten sitten dementia ja Alzheimerin tauti? molemmat ovat aivojen proteiinin/valkuaisen haurastumista. AIVOJEN ravinne on hiilihydraatit molemmat taudit ilmenee yli 50v. onko tulossa oikea karppauksen jälkiaalto?
1119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

vai niin

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kysyn vaan kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu