Marilyn Monroe painoi muodokkaimmillaan 70kg

Marilyn84

Oli 166 cm pitkä. Hän oli naisellisuuden symboli ja naisellisimmillaan 70 kiloinen. Ne miehet jotka eivät pidä Marilyn vartaloisista naisista ovat varmaan enemmän kiinnostuneita pikkupojista.

155

11668

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jhhhhjhgjk

      Itseasiassa Marilyn oli aikas hoikka, vaikka muuta yritetään väittää. Hänellä oli rasva jakautunu just täydellisen tiimalasimaisesti. Hänen vyötärönsä esim oli niin kapea että edes nykyajan huippumallitkaan hänen vaatteisiinsa mahdu.

      Jotenkin niin väärin, että oikeasti lihavat naiset (esim. 160/80) kuvailevat itseään muodokkaiksi, kuin marilynit konsanaan! :D

      • Marilyn84

        MArilynin painoindeksi oli 26 eli ylipainoinen. Hän oli huippunaisellinen ja minulla on sama painoindeksi. Painoindeksi on pikkupojista kiinnostuneiden miesten keksintö.

      • Aah Marilyn
        Marilyn84 kirjoitti:

        Marilynin paino vaihteli, ja hän oli välillä raskaana ja lihoi ja sai keskenmenoja jne... Parhaassa kunnossa ollessaan ja kauneimmillaan, ei taatusti painanut 70 kg. Vähän vaikea uskoa, että olisi läskeimmilläänkään painanut noin paljoa, sillä oli aika lyhyt ja hyvinkin kapea harteinen ja siro nainen.

      • Fakta faktana
        Marilyn84 kirjoitti:

        MArilynin painoindeksi oli 26 eli ylipainoinen. Hän oli huippunaisellinen ja minulla on sama painoindeksi. Painoindeksi on pikkupojista kiinnostuneiden miesten keksintö.

        Täh! Painoindeksillä ja miesten kiinnostuksilla on tuskin mitään yhteistä. Samalla logiikalla voisi väittää, että painoindeksi halveksivat ovat liikalihavia ihmisiä, jotka eivät suostu lihavuuttaan näkemään.

        Marilynin vartalo oli sopusuhtainen ja kaunis ja korseteilla muokatto todelliseksi tiimalasiksi. Ihan sama mikä painoindeksi hänellä oli. Samalla painoindeksillä voi olla hyvin erilaisen näköinen. On naurettavaa ajatella, että painoindeksi 26 olisi sama kuin Marilynin vartalo

      • Kureliivi / korsetti

        Paras vaatekappale ikinä!

      • 35463456356

        Itse asiassa samaa mieltä, että rasva on jakautunut täydellisen tiimalasimaisesti, ja että vyötärö on suhteessa kapea.

        "Hänen vyötärönsä esim oli niin kapea että edes nykyajan huippumallitkaan hänen vaatteisiinsa mahdu."
        Tuota en tosin usko, koska nykyajan huippumallit ovat luokkaa 175-180/45-55
        ja Marilyn mittaa 166/kuka tietää???? mutta ei vastaa noita supermallin mittoja.
        Ja nyt puhun luokasta supermallit, en mistään Suomen tasosta.

      • fgjhfkghdgg
        35463456356 kirjoitti:

        Marilynin vyötärönympärys oli oli muistaakseni n. 57cm-58 cm eli todella kapea. Huippumallien vyötärönympärys on suurimmaksi osaksi siinä 60 cm paikkeilla, vaikka todella laihoja ovatkin, mutta myös PITKIÄ. Vaikea kuvitella että 180 cm pitkällä naisella olisi yhtä kapea vyötärö kuin parikymmentä senttiä lyhyeämmällä naisella. Vaikka tämä 180 cm pitkä olisikin todella laiha. MInunkin vyötärönympärykseni on 60 cm vaikka olen mitoiltani 168/48 joten järjellä ajatellen minulla pitäISI olla kapeampi vyötärö kuin Marilynilla.. mutta eipäs olekaan :D

      • BlondeOnBlonde
        Fakta faktana kirjoitti:

        Täh! Painoindeksillä ja miesten kiinnostuksilla on tuskin mitään yhteistä. Samalla logiikalla voisi väittää, että painoindeksi halveksivat ovat liikalihavia ihmisiä, jotka eivät suostu lihavuuttaan näkemään.

        Marilynin vartalo oli sopusuhtainen ja kaunis ja korseteilla muokatto todelliseksi tiimalasiksi. Ihan sama mikä painoindeksi hänellä oli. Samalla painoindeksillä voi olla hyvin erilaisen näköinen. On naurettavaa ajatella, että painoindeksi 26 olisi sama kuin Marilynin vartalo

        En kyllä sanoisi, että oli korseteilla muokattu....

      • samaa mieltä
        35463456356 kirjoitti:

        Itse asiassa samaa mieltä, että rasva on jakautunut täydellisen tiimalasimaisesti, ja että vyötärö on suhteessa kapea.

        "Hänen vyötärönsä esim oli niin kapea että edes nykyajan huippumallitkaan hänen vaatteisiinsa mahdu."
        Tuota en tosin usko, koska nykyajan huippumallit ovat luokkaa 175-180/45-55
        ja Marilyn mittaa 166/kuka tietää???? mutta ei vastaa noita supermallin mittoja.
        Ja nyt puhun luokasta supermallit, en mistään Suomen tasosta.

        kiitos, kun osaat vastata näin fiksusti !!!

      • Somthrg
        Marilyn84 kirjoitti:

        MArilynin painoindeksi oli 26 eli ylipainoinen. Hän oli huippunaisellinen ja minulla on sama painoindeksi. Painoindeksi on pikkupojista kiinnostuneiden miesten keksintö.

        Minun painoindeksini on 26 ja olen 166 pitkä. En ole lihava vaan hyvinkin kiinteä ja sopusuhtainen. En tiedä miksi painan sen minkä painan, minulla on hoikat pitkät sääret, suurehkot rinnat, kapea vyötärö ja pyöreä takamus, ei lainkaan leveä.

    • hmmmhmmm

      Naisellisuuden symbolin löydät kun katsot vanhoja suomalaisia (tai ulkomaisia) elokuvia. KAIKILLA naisilla on ideaalivartalo (toisin kuin nykypäivänä).

      Aika hyökkäävä asenne sinulla puolustaa tuota ylipainoasiaa...

      • hmmmhmmm

        Voit myös katsoa vanhoja suomalaisia luokkakuvia, luokissa on mukana vain yksi jos sitäkään ylipainoinen. Ja vertaa sitten nykylasten luokkakuviin, huh huh mikä ero. Me kaikki luomme tulevaisuutta!

      • Realism...

        johtuen siitä, että ennen vanhaan kaikki naiset käyttivät korsettiliivejä, jotka muokkasivat vartalon tiimalasiksi. Omalla äidilläni oli korsettiliivi aina ja hän ei pystynyt, korsetista vapautumisen myötä (n. 70-luvull) juurikaan olemaan ilman korsettia koska selkälihakset olivat niin huonot. Läskiä ei pystynyt kertymään vyötärölle vaan se kertyi lantiolla, takamukseen ja rintojen alle; kamalan näköistä.

        Onneksi naisten ei tarvitse enää pitää korsetteja vartalon muokkaamiseen vaan nykyajan naiset saavat olle sellaisia kun naiset oikeasti ovat. Jos joku ei tätä asiaa ymmä'rrä tai hyväksy, who cares!

      • ,,,,,,,,,,
        Realism... kirjoitti:

        ". Omalla äidilläni oli korsettiliivi aina ja hän ei pystynyt, korsetista vapautumisen myötä (n. 70-luvull) juurikaan olemaan ilman korsettia koska selkälihakset olivat niin huonot. "

        Herregud. Onko toi totta??? Kamalalta kuulostaa..

      • No jaa...

        Ennen kyllä käytettiin noita korsetteja, ja ne osittain muokkasivat naisten vartaloita, joskus 1800 -luvulla kai jopa naisten maksat olivat jotenkin lytyssä, kun korsetti oli sisäelimiäkin puristanut -jostain olen tällaisen jutun lukenut, en muista mistä, kun siitä aikaa on... Kuitenkin Marilyn taas oli aika "railakas" tyttö siinä mielessä, että hän ei käyttänyt alusvaatteita ollenkaan, ja näin hän toimi jo teini-iästä lähtien. Olen lukenut erään elämänkerran, jossa hänen koulukaverinsa muisteli, kuinka Marilyn oli ensin hyvin laiha tyttö, ja häntä haukuttiin hernekepiksi. No yhdessä kesässä tämä muuttui, ja hänelle kasvoi hetkessä rinnat. Marilyn nautti muotojen tuomasta huomiosta, eikä käyttänyt rintaliivejä ja mitään alusvaatteita, vaan kulki ilman niitä kai aika ohkainen paita päällä, josta rinnat paistoivat läpi.

      • Ämmät sekaisin
        No jaa... kirjoitti:

        Hahah, taidat sekoittaa Madonnaan.

      • No jaa...
        Ämmät sekaisin kirjoitti:

        Hahah, taidat sekoittaa Madonnaan.

        En sekoita. Sekö saa sinut luulemaan tuollaista, kun sanoin että hän teini-iästä lähtien kulki ilman alusvaatteita? Se on totta, niin Marilyn teki.

      • ijjpkkmlö
        ,,,,,,,,,, kirjoitti:

        ". Omalla äidilläni oli korsettiliivi aina ja hän ei pystynyt, korsetista vapautumisen myötä (n. 70-luvull) juurikaan olemaan ilman korsettia koska selkälihakset olivat niin huonot. "

        Herregud. Onko toi totta??? Kamalalta kuulostaa..

        ja tehdäänhän sitä nykyäänkin, googletapa "tight lacing" niin löydät infoa ja voit tilata netistä itelles korsetin jolla alat kuroa kroppaas epäinhimilliseksi. Dita von Teese on yksi kyseisen lajin ystävä.

      • Höpsis!
        Ämmät sekaisin kirjoitti:

        Hahah, taidat sekoittaa Madonnaan.

        Ei sekoita ämmiä! :D Olen lukenut itsekin Marilynin elämäkerran, jonka oli kirjoittanut muistaakseni Donald Spoto, ja siinä kerrottiin, että häntä on haukuttu "Norma Jeane the string bean" lorulla koulussa. Sitten yhtenä kesälomana oli kasvanut rinnat ja muuttunut kaunottareksi, joka herätti kaikkien huomion, ja oli kulkenut ilman alusvaatteita, jo teininä ja tätä tapaa jatkoi aikuisena. Käsitykseni mukaan hän oli ihan tunnettu siitä, ettei käytä alusvaatteita. Madonna taas oli esitellyt kainalokarvojaan ja pikkuhousujaan teininä, roikkumalla koulun puolapuissa. :D

      • krhhghhj
        Höpsis! kirjoitti:

        Kysykää Koroelalta. Hän on asiantuntija.

    • black is beautiful
      • 3+9

        Olen samaa mieltä. Olen kyllä itse valkoinen blondi hetero nainen, mutta ihailen afrikkalaisia ja myös joitakin aasialaisia naisia. Ovat kauniita. Mustien naisten hiuksia ja joidenki ihonväriä olen aina kadehtinut. Kasvonpiirteet heillä on myös kauniita.

    • Marilyn, Marilyn

      Ensinnäkään kukaan ei ihan tarkkaan tiedä paljonko Marilyn Monroe lihavimmillaan painoi. Toisekseen ne pätevimmät arviot puhuvat 140 paunasta, joka on 63,5 kg ja antaisi painoindeksiksi 23. Tämä kuulostaa aika hyvältä arviolta kuvien perusteella. Marilynin normaalipainoksi, siis painoksi missä hän oli tavallisesti masennuskausiensa ulkopuolella, annetaan yleensä 115 paunaa eli 52,2 kg. Tällä painolla painoindeksinsä olisi 18,9. Myös tuo kuulostaa aika hyvältä arviolta.

      Marilyn Monroen kurvikkuus ei johtunut niinkään rasvan määrästä, vaan lähes täydellisestä tiimalasivartalosta ja erittäin hoikasta vyötäröstä. Marilynin ompelijattaren muistiinpanojen perusteella tiedetään, että hänen vyötärönsä oli 22 tuumaa eli 56 cm. Tuo ei todellakaan ole mikään iso luku. Itse asiassa se on sama vyötärönympärys kuin Megan Foxilla Jennifer's Body elokuvan aikaan, jolloin Fox laihdutti 99 paunan painoiseksi (45 kg). Siis Megan Foxin vartalo Jennifer's Bodyssa plus 7 kg rasvaa rintoihin ja takapuoleen ja saadaan Marilyn Monroen vartalo. Kurvikas kyllä, mutta ei todellakaan lihava, iso, tai nykyajan "normaalipainoinen" (=painoindeksi >23).

      http://3.bp.blogspot.com/-vuYCCJYfb2U/TwgvNxw4fQI/AAAAAAAAyL4/fxu7_cRNlA8/s1600/Marilyn Monroe 1962 Something's Got to Give.jpg

      http://images.google.com/imgres?imgurl=https://lh3.googleusercontent.com/-9ctpbfKYA3s/ThFomDwtuLI/AAAAAAAACgc/rusvXZJxS-c/s0/Marilyn%20Monroe%20Pictures-564x800-Angelslover.com-208.jpg&imgrefurl=http://www.angelslover.com/2011/07/1000-marilyn-monroe-pictures-part-5.html&h=800&w=564&sz=43&tbnid=jMx101x7T57r-M:&tbnh=88&tbnw=62&prev=/search?q=&tbm=isch&tbo=u&zoom=1&q=&docid=1KF2guXI7ZircM&hl=en&sa=X&ei=qp5PT63uDqOo4gSaloy-DQ&ved=0CEwQ9QEwBw&dur=46

      • Marilyn84

        Taas yksi uusi pikkupojista pitävä mies lisää ketjuun.

      • *********

        Toisaalta esimerkiksi Michelle Williams joutui lihottamaan Marilyn-roolia varten.

        Kai se riippuu, mistä päin katsoo.

        Ja kurvit johtuvat aina rasvasta, tai oikeastaan enemmän siitä, miten ne rasvat jakautuvat. Ei ne kurvit mitään lihaksia ole :D
        Eikös Marilynilla ollut joku dieetti ja elintavat joilla piti vartaloaan kunnossa?

        Oma painoindeksi on 18,6 ja näytän vartalosta kyllä todella erilaiselta kuin Marilyn. Paljon laihemmalta ja kurveja ei ole nimeksikään.

      • öbvkjöbdfvjköb
        ********* kirjoitti:

        Michelle Williams esittää Marilynia elokuvan 'The Prince and the Showgirl' kuvausten aikaan. Tuo rooli sattui yhteen Marilynin ahmimishäiriökausista.

        http://www.youtube.com/watch?v=7_4oqcGb99w

      • *********
        öbvkjöbdfvjköb kirjoitti:

        Silti veikkaan, että painoindeksi ei ole Marilynilla ollut 18,9, kun katsoo rintoja ja pebaa. Tai kun katsoo sen kurveja yleensäkin.

        Tai jos on, niin sillä on sitten ollut tosi kevyyt luusto. Rasvakin kun painaa, vaikka lihakset painavatkin enemmän.

        Painoindeksi tuossa videossa 23? Voi jööses. Näyttää kyllä tuossa videossa todella ylipainoiselta.

      • Miss Vaaka
        ********* kirjoitti:

        Painoindeksi tuossa videossa 23? Voi jööses. Näyttää kyllä tuossa videossa todella ylipainoiselta.

        Mikä vaan todistaa sen, ettei niihin painoindekseihin kannata sokeasti luottaa. Tuossa videossa on Marilynilla kyllä mielestäni liikaa rasvaa, siis epäterveellinen määrä.

        Peili on painoindeksiä parempi mittari kertomaan ihannepainosta ja mitoista.

      • Mitkä tissit ja peba
        ********* kirjoitti:

        Silti veikkaan, että painoindeksi ei ole Marilynilla ollut 18,9, kun katsoo rintoja ja pebaa. Tai kun katsoo sen kurveja yleensäkin.

        Tai jos on, niin sillä on sitten ollut tosi kevyyt luusto. Rasvakin kun painaa, vaikka lihakset painavatkin enemmän.

        Ihmisillä on joku omituinen fiksaatio. He ovat jostain lukeneet, että Marilyn Monroe oli SELVÄSTI NYKYSTANDARDEJA ISOMPI JA SILTI SEKSISYMBOLI - TÄMÄ ON SOVINISMIA WÄYY WÄYY!!! ja sitten he uskovat tätä mielikuvaansa enemmän kuin vaikkapa omia silmiään. Sama juttu sen kanssa kun joku on lukenut netistä, että "Marilyn was a size 16" ja sitten tästä pidetään kiinni eikä uskota kokojen muuttuneen tai jonkun saattaneen vaikka kirjoittaa valheita nettiin (voiko olla!?).

        Itse en ota muuta kantaa kuin että kun katson Marilyn Monroen kuvia niin näen niissä aika monta eri Marilynia. Ja esim. tämä Marilyn saattoi aivan hyvin olla jopa alipainoinen: http://prodstatics3cdn1.purewow.com/images/articles/2011_11/ScreenTest.jpg

      • *********
        Mitkä tissit ja peba kirjoitti:

        Mitä ihmettä riehut, urpo.

        Tuossa videossa esim.
        http://www.youtube.com/watch?v=7_4oqcGb99w
        se on kyllä selvästi ylipainoinen, tai jos se on normaalipainoinen, niin painoindeksi on todellakin väärä mitta kertomaan ylipainosta. Rasvaa on ihan selkeästi liikaa. Piste.

      • 12378678

        Osaatko urpo lukea? Jos osaat niin kokeile sitä seuraavalla kerralla.

      • Tirakisu

      • *********
        Mitkä tissit ja peba kirjoitti:

        Ihmisillä on joku omituinen fiksaatio. He ovat jostain lukeneet, että Marilyn Monroe oli SELVÄSTI NYKYSTANDARDEJA ISOMPI JA SILTI SEKSISYMBOLI - TÄMÄ ON SOVINISMIA WÄYY WÄYY!!! ja sitten he uskovat tätä mielikuvaansa enemmän kuin vaikkapa omia silmiään. Sama juttu sen kanssa kun joku on lukenut netistä, että "Marilyn was a size 16" ja sitten tästä pidetään kiinni eikä uskota kokojen muuttuneen tai jonkun saattaneen vaikka kirjoittaa valheita nettiin (voiko olla!?).

        Itse en ota muuta kantaa kuin että kun katson Marilyn Monroen kuvia niin näen niissä aika monta eri Marilynia. Ja esim. tämä Marilyn saattoi aivan hyvin olla jopa alipainoinen: http://prodstatics3cdn1.purewow.com/images/articles/2011_11/ScreenTest.jpg

        Jos tosissasi kysyt, että mitkä tissit ja peba, olet tyhmä tai sokea.

        Mistä leffasta tai tilanteesta tai minkä leffan koekuvauksista tuo alempi kuva on? Ei nimittäin todellakaan vastaa normi-Marilynia.
        Niin kuin ei tuossa videossakaan.

      • *********

      • *********
        12378678 kirjoitti:

        Osaatko urpo lukea? Jos osaat niin kokeile sitä seuraavalla kerralla.

        Pointti oli, että se on joskus selkeästi ollut isokokoisempi. Niin kuin tuossa videossa.

        Paino vaihdellut koko uran aikana, mutta tässä varmaan normaaleinta Marilynia:
        http://www.chrisbeetlesfinephotographs.com/sites/default/files/stock-images/MARILYN-MONROE-1952-1-C29720.jpg
        Eikä BMI todellakaan ole tuossakaan mikään 18,9. Joskaan ei myöskään aloituksessa väitetty 26.
        Ja jos tosissasi kysyt että mitkä tissit ja peba, olet yksinkertaisesti tyhmä.

      • Mitkä tissit ja peba
        ********* kirjoitti:

        Jos tosissasi kysyt, että mitkä tissit ja peba, olet tyhmä tai sokea.

        Mistä leffasta tai tilanteesta tai minkä leffan koekuvauksista tuo alempi kuva on? Ei nimittäin todellakaan vastaa normi-Marilynia.
        Niin kuin ei tuossa videossakaan.

        Tämä kuva?

        http://prodstatics3cdn1.purewow.com/images/articles/2011_11/ScreenTest.jpg

        Elokuva Something's Got To Give, joka jäi Marilyn Monroen viimeiseksi elokuvaksi (1962).

        Jos et tajunnut niin pointti on se, että Marilyn Monroen paino vaihteli paljon uransa aikana. Syömishäiriöt, lääkeriippuvuudet, masennukset jne. Sehän oli sellainen moniongelmaisen superstaran poster child. Ja vielä tappoi itsensä lääkkeillä hyvänen aika.

        Ja silti ihmisillä on joku keksitty mielikuva siitä miltä se näytti ja siitä ei voida poiketa. Ei vaikka omat silmät todistaisivat, että se ei ihan joka vuosi ollut saman näköinen. Eikä varsinkaan koska Marilynin väittäminen miksikään muuksi kuin vähän pulleaksi ja kurvikkaaksi sotii feminismin ideologiaa vastaan!

        ***
        Viidenkymmenen vuoden päästä rinnakkaistodellisuudessa, jossa Anna Nicole Smith oli todellinen supertähti, käydään seuraavanlainen keskustelu nettifoorumissa:

        Keskustelija 1: Siis katsokaa nyt esim. Anna Nicole Smithiä! Siis 50 vuotta sitten kauneusihanteet oli ihan toisenlaiset ja silloin 2000-luvun alussa naisillakin piti olla kunnolla mistä ottaa kiinni! Esim. tää kuva tiivistää aika hyvin millainen seksikäs nainen oli siihen aikaan:
        http://www.hogwild.net/images/Misc/anna.nicole.smith-fat-as-hell.jpg

        Keskustelija 2: Mitä sä selität? Toi on noita läskikauden kuvia kun se sortui kamoihin ja söi itsensä tosi huonoon kuntoon. Anna Nicole Smith ei todellakaan noussut supertähdeksi ton näköisenä!

        Keskustelija 1: Sori mut olet väärässä. A.N.S. ei koskaan ollut mikään anorektikko, vaan nimenomaan kurvikas nainen.

        Keskustelija 2: Kurvikas ehkä, mutta ei se nyt sitä tarkoita että siitä pitää ottaa kuva kaikkein lihavimmillaan ja tarjota se esimerkkinä siitä miltä se näytti. Miten olisi vaikka tämä kuva Playboysta. Antaa pikkaisen paremman kuvan siitä millä avuin neiti saavutti seksisymbolin statuksen: http://www.infamoushotties.com/Pictures/anna-nicole-smith-0001.jpg

        Keskustelija 1: Mun mielestä noissa ei kyllä ole juuri mitään eroa. Sä et nyt ota huomioon sitä että valaistus vaikuttaa aika paljon siihen miten varjot taittuu.

        En ymmärrä mitä horiset ja miksi juuri mulle. Lue aikaisemmat viestini. En ikinä ole väittänyt, etteikö Marilynin paino olisi vaihdellut, itseasiassa sanoin, että se nimenomaan on vaihdellut.

        Katso vaikka linkittämäni kuva "normaaleimmasta" Marilynista.
        Kuvia samalta vuodelta http://www.marilynmonroecollection.com/Pictures/Awards/MarilynMonroeAward1952NewStarAwardb.jpg
        http://www.niagarablog.com/wp-content/uploads/2008/01/munroe1.jpg

        Ihminen voi lihoa ja laihtua vuodenkin sisällä jopa kymmeniä kiloja.
        Marilynin paino taisi vaihdella välillä /-10 kg äärimmillään.

        Silti väitän, että tämä on se "normaalein" Marilyn. Marilyn, jona ihmiset Marilynin muistavat
        http://www.chrisbeetlesfinephotographs.com/sites/default/files/stock-images/MARILYN-MONROE-1952-1-C29720.jpg
        http://29.media.tumblr.com/tumblr_lf753wEbMm1qa70eyo1_500.jpg
        http://1.bp.blogspot.com/-w5ksFhIIRb8/TW0BohE3MPI/AAAAAAAAB5o/MgaVHSFr0n0/s1600/MARILYN MONROE & JANE RUSELL - Gentlemen Prefer Blondes - 1953 --.jpg

        Ei siis se isompi tai laihempi Marilyn.
        Suunnilleen tuollaisissa mitoissa se enimmäkseen oli, vaikka vaihtelihan se paino suuntaan jos toiseenkin .

        Plus analogia Anna Nicole Smithiin on vähän huono, koska Anna Nicole Smithiä ei pidetä tänä päivänä hyvännäköisenä noissa läskikauden kuvissa, eikä tulla pitämään 50 vuoden päästäkään hyvän näköisenä noissa "läskikuvissa".

        Marilyn taas on isokokoisempanakin itsenään hyvännäköinen, eikä hän ole millään tasolla samoissa mitoissa kuin ANS. Veikkaan että Marilyn on ollut isoimmillaan enintään kokoa 40, kun taas ANS isoimmillaan varmaan vähintään 46 tai niin iso, että on joutunut mittatilauksena tekemään vaateensa. Paitsi jenkeissä, missä läskejä on yli kolmasosa väestöstä.

      • *********
        Mitkä tissit ja peba kirjoitti:

        Tämä kuva?

        http://prodstatics3cdn1.purewow.com/images/articles/2011_11/ScreenTest.jpg

        Elokuva Something's Got To Give, joka jäi Marilyn Monroen viimeiseksi elokuvaksi (1962).

        Jos et tajunnut niin pointti on se, että Marilyn Monroen paino vaihteli paljon uransa aikana. Syömishäiriöt, lääkeriippuvuudet, masennukset jne. Sehän oli sellainen moniongelmaisen superstaran poster child. Ja vielä tappoi itsensä lääkkeillä hyvänen aika.

        Ja silti ihmisillä on joku keksitty mielikuva siitä miltä se näytti ja siitä ei voida poiketa. Ei vaikka omat silmät todistaisivat, että se ei ihan joka vuosi ollut saman näköinen. Eikä varsinkaan koska Marilynin väittäminen miksikään muuksi kuin vähän pulleaksi ja kurvikkaaksi sotii feminismin ideologiaa vastaan!

        ***
        Viidenkymmenen vuoden päästä rinnakkaistodellisuudessa, jossa Anna Nicole Smith oli todellinen supertähti, käydään seuraavanlainen keskustelu nettifoorumissa:

        Keskustelija 1: Siis katsokaa nyt esim. Anna Nicole Smithiä! Siis 50 vuotta sitten kauneusihanteet oli ihan toisenlaiset ja silloin 2000-luvun alussa naisillakin piti olla kunnolla mistä ottaa kiinni! Esim. tää kuva tiivistää aika hyvin millainen seksikäs nainen oli siihen aikaan:
        http://www.hogwild.net/images/Misc/anna.nicole.smith-fat-as-hell.jpg

        Keskustelija 2: Mitä sä selität? Toi on noita läskikauden kuvia kun se sortui kamoihin ja söi itsensä tosi huonoon kuntoon. Anna Nicole Smith ei todellakaan noussut supertähdeksi ton näköisenä!

        Keskustelija 1: Sori mut olet väärässä. A.N.S. ei koskaan ollut mikään anorektikko, vaan nimenomaan kurvikas nainen.

        Keskustelija 2: Kurvikas ehkä, mutta ei se nyt sitä tarkoita että siitä pitää ottaa kuva kaikkein lihavimmillaan ja tarjota se esimerkkinä siitä miltä se näytti. Miten olisi vaikka tämä kuva Playboysta. Antaa pikkaisen paremman kuvan siitä millä avuin neiti saavutti seksisymbolin statuksen: http://www.infamoushotties.com/Pictures/anna-nicole-smith-0001.jpg

        Keskustelija 1: Mun mielestä noissa ei kyllä ole juuri mitään eroa. Sä et nyt ota huomioon sitä että valaistus vaikuttaa aika paljon siihen miten varjot taittuu.

        Taidan vastailla trollille, mutta siinä missä Marilynin paino on vaihdellut enintään 10 kiloa, on ANS:n paino vaihdellut 50 kiloa . Ihan naurettavaa verratakkin.

        Lisäksi en ymmärrä millä helvetin logiikalla olisi jotenkin feminististä sanoa Marilynia pyöreäksi.. Senhän pitäisi mennä ihan päinvastoin. Ota ananas pois nenästäsi ja käy vatsahuuhtelussa. Ehkä siitä järjenjuoksusi vähän selvenisi....

      • 170/59
        ********* kirjoitti:

        Toisaalta esimerkiksi Michelle Williams joutui lihottamaan Marilyn-roolia varten.

        Kai se riippuu, mistä päin katsoo.

        Ja kurvit johtuvat aina rasvasta, tai oikeastaan enemmän siitä, miten ne rasvat jakautuvat. Ei ne kurvit mitään lihaksia ole :D
        Eikös Marilynilla ollut joku dieetti ja elintavat joilla piti vartaloaan kunnossa?

        Oma painoindeksi on 18,6 ja näytän vartalosta kyllä todella erilaiselta kuin Marilyn. Paljon laihemmalta ja kurveja ei ole nimeksikään.

        Aika kummia väität: "Ja kurvit johtuvat aina rasvasta" ja "Ei ne kurvit mitään lihaksia ole".

        On tainnut anatomian opinnot jäädä käymättä. Mulla on tiimalasivartalo ja kurvit ei TODELLAKAAN ole rasvaa. Ne tulee lantioluun muodosta ne kurvit. Vyötärö on hoikka ja rasvaton, lantio on selkeästi leveämpi, mutta rasvaton.

        Ja pakaran pyöreä muoto, eli kurvi on kyllä ihan lihasta. Läskipepussa ei vältämättä ole kurveja ollenkaan, jos se vaan on lättä. Lihaksethan juuri tekevät kauniit muodot vartaloon. Naisella tietenkin rinnat on sitten rasvaa.

        Ihme juttuja.

      • *********
        170/59 kirjoitti:

        Entä rinnat. Onko nekin luustosta ja lihaksista johtuvia kurveja?

        Sitä juuri tarkoitin, että kurvit riippuu siitä, miten se rasva jakautuu. Ja se taas riippuu luustosta tai lihaksista.

        Mutta väitätkö ihan tosissasi olevasi täysin rasvaton ja kurvikas? Lasken esimerkiksi rinnat aika isoksi osaksi kurveja. Naisen ihanteellinen rasvaprosentti on vähän korkeampi kuin miehen.

        Lue toiseksi viimeinen lause. Ei, en väitä olevani täysin rasvaton, mutta sitä on erittäin vähän. Minua rasvaisemmat naiset voivat olla tasapaksuja, vaikka sinun logiikan mukaan heidän pitäisi olla kurvikkaita.

      • *********
        170/59 kirjoitti:

        Lue toiseksi viimeinen lause. Ei, en väitä olevani täysin rasvaton, mutta sitä on erittäin vähän. Minua rasvaisemmat naiset voivat olla tasapaksuja, vaikka sinun logiikan mukaan heidän pitäisi olla kurvikkaita.

        "Minua rasvaisemmat naiset voivat olla tasapaksuja, vaikka sinun logiikan mukaan heidän pitäisi olla kurvikkaita."

        Mun logiikan mukaan ei itse asiassa pidä. En tosin tiedä rasvaprosenttiasi. Mutta opiskele vähän logiikkaa, niin ehkä tajuat ;)
        "Rasvaiset" naiset voivat olla kurvikkaita tai tasapaksuja.

        http://media.riemurasia.net/albumit/m10225/923121059.jpg

        Itse en millään muotoa pidä itseäni kurvikkaana tai muodokkaana, kuppikoko AA, vaikka jonkinlainen lantion kaari löytyykin. Olen hoikka tai laiha, mutta en kurvikas.

        Marilyn on aina ollut kurvikas ja hoikka, isoimmillaankaan hän ei ole ollut tasapaksu, vaikka rasvaa vähän liikaa olisikin.

      • NormaaliNorma
        ********* kirjoitti:

        En ymmärrä mitä horiset ja miksi juuri mulle. Lue aikaisemmat viestini. En ikinä ole väittänyt, etteikö Marilynin paino olisi vaihdellut, itseasiassa sanoin, että se nimenomaan on vaihdellut.

        Katso vaikka linkittämäni kuva "normaaleimmasta" Marilynista.
        Kuvia samalta vuodelta http://www.marilynmonroecollection.com/Pictures/Awards/MarilynMonroeAward1952NewStarAwardb.jpg
        http://www.niagarablog.com/wp-content/uploads/2008/01/munroe1.jpg

        Ihminen voi lihoa ja laihtua vuodenkin sisällä jopa kymmeniä kiloja.
        Marilynin paino taisi vaihdella välillä /-10 kg äärimmillään.

        Silti väitän, että tämä on se "normaalein" Marilyn. Marilyn, jona ihmiset Marilynin muistavat
        http://www.chrisbeetlesfinephotographs.com/sites/default/files/stock-images/MARILYN-MONROE-1952-1-C29720.jpg
        http://29.media.tumblr.com/tumblr_lf753wEbMm1qa70eyo1_500.jpg
        http://1.bp.blogspot.com/-w5ksFhIIRb8/TW0BohE3MPI/AAAAAAAAB5o/MgaVHSFr0n0/s1600/MARILYN MONROE & JANE RUSELL - Gentlemen Prefer Blondes - 1953 --.jpg

        Ei siis se isompi tai laihempi Marilyn.
        Suunnilleen tuollaisissa mitoissa se enimmäkseen oli, vaikka vaihtelihan se paino suuntaan jos toiseenkin .

        Nuo kuvat joissa sanot Marilynin olevan normaalein, ja se millaisena suurin osa hänet muistaa -niin olen samaa mieltä kanssasi...

        Ihmettelen myös suuresti, että useat nykypäivän siiderimötköt väittävät Marilynin olleen läski ja vertaavat itseään häneen. Minusta Marilyn on hoikka nainen noissa kuvissa missä on parhaimmillaan. Nykypäivän lylleröt väittävät tuollaisissa mitoissa olevia naisia anorektikoiksi. Kaikilla yhtä hoikilla ei tosin ole noin suuria rintoja, mutta eihän kaikilla lihavilla naisillakaan ole suuria rintoja.

        Jos siis unohdamme Marilynin rinnat esim. tässä kuvassa http://29.media.tumblr.com/tumblr_lf753wEbMm1qa70eyo1_500.jpg
        -niin hänhän on hoikka, melkeinpä laiha, jos katsoo käsivarsia, reisiä, sääriä jne.

      • NormaaliNorma
        ********* kirjoitti:

        Lisäksi en ymmärrä millä helvetin logiikalla olisi jotenkin feminististä sanoa Marilynia pyöreäksi.. Senhän pitäisi mennä ihan päinvastoin. Ota ananas pois nenästäsi ja käy vatsahuuhtelussa. Ehkä siitä järjenjuoksusi vähän selvenisi....

        :D te kaksi "mitkä tissit ja peba" ja "*********" taidatte olla itse asiassa samaa mieltä Marilynista, mutta ette ymmärrä toistenne sanomaa! XD

        Olenko oikeassa jos väitän, että te molemmat olette sitä mieltä, että Marilynin paino vaihteli aika reippaastikin, mutta koskaan hän ei ollut ihan super lihava? Olenko oikeassa, että te molemmat olette sitä mieltä, että ihannemitoissaan Marilyn ei ollut lihava, vaan pikemmin hoikka, ja sellaisena hän oli se koko maailman ihannoima seksi -symboli?

      • fghfjkgfjjj
        170/59 kirjoitti:

        Aika kummia väität: "Ja kurvit johtuvat aina rasvasta" ja "Ei ne kurvit mitään lihaksia ole".

        On tainnut anatomian opinnot jäädä käymättä. Mulla on tiimalasivartalo ja kurvit ei TODELLAKAAN ole rasvaa. Ne tulee lantioluun muodosta ne kurvit. Vyötärö on hoikka ja rasvaton, lantio on selkeästi leveämpi, mutta rasvaton.

        Ja pakaran pyöreä muoto, eli kurvi on kyllä ihan lihasta. Läskipepussa ei vältämättä ole kurveja ollenkaan, jos se vaan on lättä. Lihaksethan juuri tekevät kauniit muodot vartaloon. Naisella tietenkin rinnat on sitten rasvaa.

        Ihme juttuja.

        Jos sun vyötärö on rasvaton, ja viel lisäks lantio rasvaton, sullahan törröttää lonkkaluut. Luusto antaa vartalolle tietynlaisen rakenteen (leveä, kapea lantio), lihas tuo muodon ja rasva jonkinlaista pehmeyttä. Eli täysin rasvaton lantio on varmasti myös luiseva.

      • Äly hoi tuo elämä!

        Voi herranjumala sentään - miten ihmeessä tiedät (ja edes välität) nämä kaikki asiat.....

      • Painu kotiisi!!!!!!
        Marilyn84 kirjoitti:

        Taas yksi uusi pikkupojista pitävä mies lisää ketjuun.

        Älä tule tänne kyselemään ja kommentoimaan, jos et kestä muiden mielipiteitä!

        Hoikat naiset, joilla on pitkät rotusääret pesevät mennen tullen päärynätantat!!!!!

        Mikäs vika siinä on, että miehet pitävät sopusuhtaisista naisista?

      • M - L
        fghfjkgfjjj kirjoitti:

        Jos sun vyötärö on rasvaton, ja viel lisäks lantio rasvaton, sullahan törröttää lonkkaluut. Luusto antaa vartalolle tietynlaisen rakenteen (leveä, kapea lantio), lihas tuo muodon ja rasva jonkinlaista pehmeyttä. Eli täysin rasvaton lantio on varmasti myös luiseva.

        Suomalaisilla naisilla ei ole kovinkaan suuria eroja lantion leveydessä, luuston osalta. Joillakin naisilla kertyy takamukseen rasvaa ja selluliittiä ja heillä on usein ns. jenkkakahvat ja usein tätä luullaan "leveälantiosuudeksi", jota se sei biologisesti ole.

        kapea lantio näyttää sitä leveämmältä, mitä kapeampi vyötärö on. Kurvit tulevat ruumiinrakenteesta eli rintojen koosta, lantion ja takamuksen muodosta, säärien pituudesta ja muodosta sekä vyötärön mallista eli läski ei tee kurvikkuutta vaikka monet liikalihavat niin sanovatkin. Muotoja läski tuo muttei sitä naisellista kurvikkuutta, jota tässä ilmeisesti haetaan.

      • *********
        NormaaliNorma kirjoitti:

        :D te kaksi "mitkä tissit ja peba" ja "*********" taidatte olla itse asiassa samaa mieltä Marilynista, mutta ette ymmärrä toistenne sanomaa! XD

        Olenko oikeassa jos väitän, että te molemmat olette sitä mieltä, että Marilynin paino vaihteli aika reippaastikin, mutta koskaan hän ei ollut ihan super lihava? Olenko oikeassa, että te molemmat olette sitä mieltä, että ihannemitoissaan Marilyn ei ollut lihava, vaan pikemmin hoikka, ja sellaisena hän oli se koko maailman ihannoima seksi -symboli?

        Itse olen tuota mieltä. Mutta tämä yks hullu ei taida itsekään tietää, mitä mieltä on. Luetun ymmärtämisen taitoa puuttunee myös.

      • *********
        ********* kirjoitti:

        Vaikka painoindeksi olisikin normaalissa, jota epäilen, niin rasvaa sillä on mielestäni liikaa tuossa filmissä.
        Ehkä pitäisikin puhua bmi:n sijasta rasvaprosentista.

        Tai ei nyt hirveästi liikaa, mutta ehkä just se epäterveellinen määrä. Hyvältä se näyttää tuossakin.

      • ********
        170/59 kirjoitti:

        Lue toiseksi viimeinen lause. Ei, en väitä olevani täysin rasvaton, mutta sitä on erittäin vähän. Minua rasvaisemmat naiset voivat olla tasapaksuja, vaikka sinun logiikan mukaan heidän pitäisi olla kurvikkaita.

        ja luin sen toiseksi viimeiseen lauseen ennen kuin vastasin, kyllä, mutta piti korostaa rintojen merkitystä rasvan jakautumisessa ja kurvikkuudessa. Sinä kun sivuutit sen melkein kokonaan., lopussa vasta kuittasit.
        Rinnathan ovat suurimmaksi osaksi rasvaa.

      • nauran kanssa
        Äly hoi tuo elämä! kirjoitti:

        Voi herranjumala sentään - miten ihmeessä tiedät (ja edes välität) nämä kaikki asiat.....

        Ilmeisesti joku hullu, joka on tehnyt Approbaturin gradunsa Marilynin mitoista.

      • *********
        ********* kirjoitti:

        En ymmärrä mitä horiset ja miksi juuri mulle. Lue aikaisemmat viestini. En ikinä ole väittänyt, etteikö Marilynin paino olisi vaihdellut, itseasiassa sanoin, että se nimenomaan on vaihdellut.

        Katso vaikka linkittämäni kuva "normaaleimmasta" Marilynista.
        Kuvia samalta vuodelta http://www.marilynmonroecollection.com/Pictures/Awards/MarilynMonroeAward1952NewStarAwardb.jpg
        http://www.niagarablog.com/wp-content/uploads/2008/01/munroe1.jpg

        Ihminen voi lihoa ja laihtua vuodenkin sisällä jopa kymmeniä kiloja.
        Marilynin paino taisi vaihdella välillä /-10 kg äärimmillään.

        Silti väitän, että tämä on se "normaalein" Marilyn. Marilyn, jona ihmiset Marilynin muistavat
        http://www.chrisbeetlesfinephotographs.com/sites/default/files/stock-images/MARILYN-MONROE-1952-1-C29720.jpg
        http://29.media.tumblr.com/tumblr_lf753wEbMm1qa70eyo1_500.jpg
        http://1.bp.blogspot.com/-w5ksFhIIRb8/TW0BohE3MPI/AAAAAAAAB5o/MgaVHSFr0n0/s1600/MARILYN MONROE & JANE RUSELL - Gentlemen Prefer Blondes - 1953 --.jpg

        Ei siis se isompi tai laihempi Marilyn.
        Suunnilleen tuollaisissa mitoissa se enimmäkseen oli, vaikka vaihtelihan se paino suuntaan jos toiseenkin .

        Miinustajalta haluaisin kysyä, että mistä tarkalleen olet eri mieltä kanssani? Kerro, niin keskustellaan.

      • 2+13
        nauran kanssa kirjoitti:

        Ilmeisesti joku hullu, joka on tehnyt Approbaturin gradunsa Marilynin mitoista.

        Mietipä sitä, että minä tiedän Michael Jordanin olevan 198 cm pitkä ja hänen pelanneen 98 kg:n painoisena. Mitattu tasajalkapomppu oli 122 cm lattiasta ja mies käytti 45-koon kenkiä. En edes ole erityisen kova urheilufani enkä luntannut wikipediaa.

      • .................

        Marilyn oli elokuva-aikoinaan varsin kurvikas, silloin hänen painoindeksinsä ei mitenkään voinut olla 18,9. Mahdollisesti ihan nuorena mallikuvissa, hoikempana ja paljon pienemmillä kurveilla kuin elokuvissaan hän on saattanut jopa alle 20 BMI:ltään olla. Vaikka vyötärö olisi ollutkin 56 cm, painoa tulee lantiosta, pepusta ja rinnoista kuitenkin sen verran, ettei tuonne alipainon indeksin tuntumaan mitenkään päässyt missään elokuvassa. Todellisia painolukemia tuskin on missään ilmoitettu, ellei just noina malliaikoina ole saatettu jopa punnita, mutta ei enää elokuvaurallaan. Ketään näyttelijää ei nöyryytetä pakkopunnitsemalla, vaan paino on noissa sivustoilla sun muilla arvioitu. Eikä tokikaan silmä osaa kertoa oikein, huomaahan sen täälläkin suomi24:lla, arviot heittelevät hurjasti. ;)

        Marilynilla paino todella vaihteli, ihan eri elokuvissakin, mutta myös kuvausten välillä. Hän sairasti kilpirauhasen vajaatoimintaa, johon sai lääkityksen, ja kun vartalo sen jälkeen palautui suht normaaliksi, kuvattiin hänestä alastonkuvia. Todella kauniina, vain vähän ennen kuolemaansa.

    • naisnäkökulma.

      En kyllä usko että Marilyn olisi painanut 70 kiloa. Kevyimmillään n. 54 kiloa, painavimmillaan n. 64 kiloa on se mitä olen kuullut hänen painaneen ja mielestäni nuo kuulostaa ihan todenperäisiltä. En tasan usko että hänen painoindeksinsä olisi missään vaiheessa ollut 26.

      • Miss Vaaka

      • sdlclönsd

      • hmm..
        sdlclönsd kirjoitti:

        Huono provo.

        Minä en väitä, että M painaisi 70 kiloa tuossa videossa. Mutta onhan se mahdollista.
        Katso esim. takapuolta (joka on kyllä mielestäni ihan hyvä). Se että sinä näytät tuolta jo 60-kiloisena, ei tarkoita, etteikö joku muu voisi näyttää tuolta vasta 70-kiloisena.
        Marilyn kun oli ilmeisesti hyvin siro ruumiinrakenteeltaan, mikä tarkoittaa, että kiloja voi olla aika paljonkin jotta olisi noissa muodoissa.
        70 kg ei 167-senttiselle ole edes niiiiin paljon. Se on lievän ylipainon alarajoilla.

        Paino riippuu vaikka mistän, mutta se miltä jonkun painon kanssa näyttää, riippuu lihaksista, rasvasta ja luustosta. Ylipäätään ruumiinrakenteesta.

        Kukaan tuskin tietää Marilynin oikeaa painoa, eiköhän kaikki ole vain arvailuja.

      • naisnäkökulma.
        hmm.. kirjoitti:

        Kuules, Marilynistä on kirjoitettu elämänkertoja jö vuosimkymmeniä sitten, löytyy myös lääkärin kirjoittama raportti jossa käy ilmi että ennen kuolemaansa Marilyn painoi noin 54 kiloa. Sama kay ilmi ruumiinavausraportista. Sen mukaan Marilyn olisi tuossa videossa 16 kiloa paksumpi, enpä usko. Marilynistä on myös useita fanijulkaisuja 50-60 luvuista alkaen (jenkkiläsiä) ja missään ei ilmoiteta painoksi läheskään 70 kiloa, reilu 60 kiloa kylläkin pulskemmilta kausilta. 70 kiloa on joku ap:n päästä keksimä heitto.

        Marilyn oli siro ruumiinrakenteeltaan ja sitä suuremmalla syyllä painoa oli vähemmän, sirorakenteisella kilot näkyvät helpommin kuin raskasrakenteisella / lihaksikkaalla. Sirolla ihmisellä painoa on luonnostaan vähemmän. 70 kiloa 167-senttiselle ei ole niiin paljon mutta näkee sen nyt pöllökin ettei videolla esiintyvä nainen ole minkään valtakunnan ylipainossa, ei edes lievässä, vaikka rasvaa onkin kertynyt masuun.

        Ja minä en muuten näytä ihan tuolta 60-kiloisena mutta 60 kiloa on silti minulle liikaa, koska olen nimenomaan sirorakenteinen. Pituutta on 172 cm eli minkään indeksin mukaan en olisi ylipainoinen mutta rasvaa olisi kuitenkin turhan paljon. No, enpä 60-kiloiseksi tai yli päätyiskiään muuten kuin älyttömällä mässäämisellä, normielämisellä pysyn luontaisessa painossani (54-55 kg)

      • hmm..
        naisnäkökulma. kirjoitti:

        Osaatko lukea? En väittänytkään, että se olisi painanut sen verran, mutta on se _mahdollista_, että tuon pituinen nainen näyttää tuolta 70 kilolla.
        Luutkin painaa eri määrän eri ihmisillä. Ja "läskin" alla olevat lihakset, jotka määrittävät muodon, painavat 2,5 kertaa enemmän kuin läski.

        Kaikki muut mitat ja painot ym.ovat vain arvioita, paitsi tuo kuolemaan liittyvät raportit, mutta et kai tosissasi vertaa ihmisen kuolinpainoa siihen keskimääräiseen elopainoon?

        Tässä tuon elämänkertailijan linkittämä kuva marilynista ilmeisesti vuodelta 1962 tms eli vuosi tai pari ennen kuolemaansa:
        http://prodstatics3cdn1.purewow.com/images/articles/2011_11/ScreenTest.jpg
        ja tuokaan ei todellakaan vastaa sitä normaalia marilynia. Tuossa veikkaan painoa olevan sen 50 kiloa tai vähän päälle.

        Ja painoindeksikin kun on vain suuntaa antava. Mielestäni M ei _näytä_ ylipainoiselta, mutta voi se silti olla. Tai näyttää siis korkeintaan lievästi ylipainoiselta. Rasvaa ainakin on pepussa jonkun verran, mutta ei se tarkoita, että se olis ruma peppu. :)

        Ylipaino ei aina näy, riippuu juuri ruumiinrakenteesta, joka M:llä on aika ihanteellinen, eli rasva kerääntyy ns. oikeisiin paikkoihin.

        No kaikkihan on mahdollista kunnes toisin todistetaan eli väitä ihan rauhassa mitä haluat :).

        Saman pituisilla ihmisillä luilla voi olla painoeroa mx. pari kiloa. Meinaatko että kuollessa elopaino muuttuu radikaalisti? (Kropan kuivuttua toki muuttuu mutta mihin se nyt siinä kuolinhetkellä muuttuisi?)

        Mikä tarve sulla on muuten mennä henkilökohtaisuuksiin, tyyliin "osaatko lukea" tai "Se että sinä näytät tuolta jo 60-kiloisena..". Tosi mautonta käytöstä jopa netissä, toivottavasti et harrasta tosielämässä.

      • ( y )

        Miksi jankkaat? Jos Marilyn ei mielestäsi paina tuossa videolla 70 kiloa niin ei ole mitään järkeä keskustella siitä voisiko hän painaa 70 kiloa tuossa videolla. Tuo on totaalista metakeskustelua, jossa ei ole yhtään minkään maailman järkeä.

        Vertaa: en väitä, että Arnold Schwarzenegger painaisi tässä videossa 200 kg, mutta olisihan se mahdollista. Lihakset painavat tosi paljon ja jos Arnold olisi vaikka 2,5 metriä pitkä niin 200 olisi ihan looginen paino. Mutta siis en väitä, että Arnold olisi 2,5 metriä pitkä tai että hän painaisi tuossa videolla 200 kg.

        Tuollainen kommentointi on aivan älytöntä.

        Ei näytä videolla lainkaan ylipainoiselta, ei hoikalta mutta ei nyt tosiaankaan ylipainoiseltakaan! Ihmiset on vaan jostain syystä fakkiutuneet noihin fotoshopattuihin laihoihin malleihin joita nykyään näkee. Normaaleilla naisilla on jonkun verran rasvaa mahassa ja peffassa, ihmisestä riippuu minkä verran. Se ei tarkoita ylipainoa.

        Ylipaino näkyy lähes aina jos ei ole harvinaisen lihaksikas ihminen tai vahvarakenteinen, Marilyn ei ole kumpaakaan.

        No en meinaa tuota, mutta meinaan, että sen paino on vaihdellut aika radikaalistikin koko elinaikana. Ja tuon kuvan perusteella on hyvinkin voinut olla jopa 15 kiloa välissä.

      • hmm..
        ( y ) kirjoitti:

        Miksi jankkaat? Jos Marilyn ei mielestäsi paina tuossa videolla 70 kiloa niin ei ole mitään järkeä keskustella siitä voisiko hän painaa 70 kiloa tuossa videolla. Tuo on totaalista metakeskustelua, jossa ei ole yhtään minkään maailman järkeä.

        Vertaa: en väitä, että Arnold Schwarzenegger painaisi tässä videossa 200 kg, mutta olisihan se mahdollista. Lihakset painavat tosi paljon ja jos Arnold olisi vaikka 2,5 metriä pitkä niin 200 olisi ihan looginen paino. Mutta siis en väitä, että Arnold olisi 2,5 metriä pitkä tai että hän painaisi tuossa videolla 200 kg.

        Tuollainen kommentointi on aivan älytöntä.

        No mitä ihmettä taas? Ja miten niin jankkaan? Kukahan täällä jankkaa? Huomautin vaan, että kaikki samanpituiset eivät näytä samalta samanpainoisena. Ihan järkevä huomio, mutta jos ette sitä ymmärrä, niin en valitettavasti voi enempää auttaa.. ja koko keskustelussahan spekuloidaan M:n painoa, joten ei edes ole ihan OT:tä, niinkuin oma kommenttisi on.

      • hmm..
        naisnäkökulma. kirjoitti:

        Ei näytä videolla lainkaan ylipainoiselta, ei hoikalta mutta ei nyt tosiaankaan ylipainoiseltakaan! Ihmiset on vaan jostain syystä fakkiutuneet noihin fotoshopattuihin laihoihin malleihin joita nykyään näkee. Normaaleilla naisilla on jonkun verran rasvaa mahassa ja peffassa, ihmisestä riippuu minkä verran. Se ei tarkoita ylipainoa.

        Ylipaino näkyy lähes aina jos ei ole harvinaisen lihaksikas ihminen tai vahvarakenteinen, Marilyn ei ole kumpaakaan.

        No jos se olisi 25,01 niin eihän se olisi edes paljon ylipainoa. Vaan todella vähän.

        Jos ylipainoa on se 2 kg niin se ei välttämättä todellakaan näy.

      • hmm...

        25,1,korjaan.

        Mutta jossain se raja menee, ja ylipaino voi tulla vastaan jo yhden kilon ylityksellä:

        http://www.bmi.fi/

        69 kg 167-senttisellä vastaa normaalipainoa, mutta 70-kiloinen onkin jo lievästi ylipainon puolella.

      • ( y )
        hmm.. kirjoitti:

        No mitä ihmettä taas? Ja miten niin jankkaan? Kukahan täällä jankkaa? Huomautin vaan, että kaikki samanpituiset eivät näytä samalta samanpainoisena. Ihan järkevä huomio, mutta jos ette sitä ymmärrä, niin en valitettavasti voi enempää auttaa.. ja koko keskustelussahan spekuloidaan M:n painoa, joten ei edes ole ihan OT:tä, niinkuin oma kommenttisi on.

        Sinähän nimenomaan et spekuloinut M:n painoa, vaan painokkaasti moneen kertaan ilmoitit, että et tee niin.

        "Minä en väitä, että M painaisi 70 kiloa tuossa videossa."

        "Osaatko lukea? En väittänytkään, että se olisi painanut sen verran, mutta on se _mahdollista_, että tuon pituinen nainen näyttää tuolta 70 kilolla."

        Oletko muuten Paavo Väyrynen?

        Ja jankkaaminen on sitä kun palataan asiaan, joka on jo käsitelty. Esim. kun meillä kaikilla tuntuu nyt olevan konsensus siitä, että Marilyn Monroe ei painanut 70 kiloa, niin voinemme lopettaa asiasta keskustelun tai asiasta keskustelemisesta keskustelun. Ja sinun ei tarvitse vastata tähän viestiin sillä tämäkin asia on loppuun keskusteltu (lue avonaisia kysymyksiä ei tässä sivuketjussa enää ole).

      • hmm..
        naisnäkökulma. kirjoitti:

        Ei näytä videolla lainkaan ylipainoiselta, ei hoikalta mutta ei nyt tosiaankaan ylipainoiseltakaan! Ihmiset on vaan jostain syystä fakkiutuneet noihin fotoshopattuihin laihoihin malleihin joita nykyään näkee. Normaaleilla naisilla on jonkun verran rasvaa mahassa ja peffassa, ihmisestä riippuu minkä verran. Se ei tarkoita ylipainoa.

        Ylipaino näkyy lähes aina jos ei ole harvinaisen lihaksikas ihminen tai vahvarakenteinen, Marilyn ei ole kumpaakaan.

        "Ylipaino näkyy lähes aina jos ei ole harvinaisen lihaksikas ihminen tai vahvarakenteinen, Marilyn ei ole kumpaakaan."

        ja.. No.. nyt jankkaan, myönnetään, mutta väitätkö ihan tosissasi, että huomaat vaikkapa yhden kilon ylipainon? Että ei todellakaan näy lähes aina, niinkuin ei normaalipainokaan, tai alipaino.
        Painoindeksi on vain suuntaa antava, toisille on luontaisempaa eri paino kuin toisille. Toiset näyttävät ylipainoisilta jo vaikka 24 painoindeksillä, toiset normaalilta, toiset hoikilta.

        Ylipainoiselta näyttävä ei ole yhtä kuin lihavalta näyttävä.

        Ja lisätään vielä, että M ei näytä mielestäni ylipainoiselta eikö lihavalta.
        Mutta 70 kg on silti ihan mahdollinen paino.
        Varsinkin kun vertaa tuohon kuvaan, missä se on laihimmillaan, suorastaan luiseva.

      • hmm...
        ( y ) kirjoitti:

        Sinähän nimenomaan et spekuloinut M:n painoa, vaan painokkaasti moneen kertaan ilmoitit, että et tee niin.

        "Minä en väitä, että M painaisi 70 kiloa tuossa videossa."

        "Osaatko lukea? En väittänytkään, että se olisi painanut sen verran, mutta on se _mahdollista_, että tuon pituinen nainen näyttää tuolta 70 kilolla."

        Oletko muuten Paavo Väyrynen?

        Ja jankkaaminen on sitä kun palataan asiaan, joka on jo käsitelty. Esim. kun meillä kaikilla tuntuu nyt olevan konsensus siitä, että Marilyn Monroe ei painanut 70 kiloa, niin voinemme lopettaa asiasta keskustelun tai asiasta keskustelemisesta keskustelun. Ja sinun ei tarvitse vastata tähän viestiin sillä tämäkin asia on loppuun keskusteltu (lue avonaisia kysymyksiä ei tässä sivuketjussa enää ole).

        Olen, mistä muuten tiesit?

        Miten niin loppuunkäsitelty? Se, että sinä sanot niin ja joku muu sattuu olemaan kanssasi samaa mieltä, ei tarkoita, että asia olisi loppuunkäsitelty. Oletko muuten Timo Soini? Miljoona kärpästäkin saattaa olla samaa mieltä siitä, että paska on hyvää. Mutta se ei tarkoita, että se sitä olisi.

        En ole ikinä kiistänytkään M:n painon spekulointia. Sanoin, etten _tiedä_ että Marilynin paino olisi tuossa 70 kg, mutta että voi se olla. Niin sanottujen luotettavien lähteiden eli jonkun random-nettkieskustelijan mukaan joidenkin random elämänkertakirjoittajien arvioiden (?) mukaan M:n maksimipaino oli 64 kg (ja mistähän tämäkin tiedetään, saanen kysyä?), ja olen valmis uskomaan tämän. Onhan se ihan uskottavaa. Mutta ei välttämättä totta. M voi, siis voi hyvinkin olla tuossa "jopa" 70 kg. 70-kiloinen 167-senttinen nainen voi hyvinkin näyttää samalta kuin Marilyn tuossa videossa. Tiedän sen, koska tiedän yhden 167-senttisen 70-kiloisen (omien sanojensa mukaan) naisen, jonka vartalo näyttää lähes tasan samalta kuin tuossa. Kapea vyötärö, hoikat käsivarret ja yläruumis, ja isohko takapuoli, mutta hoikat sääret. No reisistä en tiedä mitään.

        Schwarzenegger-kärjistysvertaus taas oli niin järjetön, etten edes kommentoi sen enempää kuin sanon, että et ilmeisesti ymmärtänyt mitä kirjoitin.

        Avonaisia kysymyksiä ei tässä ketjussa ollut alunperinkään.

      • ,,,,,,,,,,
        naisnäkökulma. kirjoitti:

        No kaikkihan on mahdollista kunnes toisin todistetaan eli väitä ihan rauhassa mitä haluat :).

        Saman pituisilla ihmisillä luilla voi olla painoeroa mx. pari kiloa. Meinaatko että kuollessa elopaino muuttuu radikaalisti? (Kropan kuivuttua toki muuttuu mutta mihin se nyt siinä kuolinhetkellä muuttuisi?)

        Mikä tarve sulla on muuten mennä henkilökohtaisuuksiin, tyyliin "osaatko lukea" tai "Se että sinä näytät tuolta jo 60-kiloisena..". Tosi mautonta käytöstä jopa netissä, toivottavasti et harrasta tosielämässä.

        Se, että kuolee lääkkeiden yliannostukseen, kertoo vain elintavoista ja elämän tasapainottomuudesta..oli syömishäiriöitä ja muita. Ja välillä ilmeisesti alipainoinen, niin kuolinpainohan ei sikäli kerro mistään mitään. Ainakaan siitä painosta, mitä se enimmäkseen oli tai siitä, millä sai seksisymbolin maineensa.

        Muutenkin ihan turha pohtia jotain painoa. Peili on painoindeksiä parempi mittari.
        Marilyn näytti lähes aina hyvältä, paitsi ehkä kuollessaan:D Tai sitä ennen.
        Tuossa ScreenTest-kuvassa Marilyn näyttää mielestäni puistattavan laihalta.

      • 56345634563456
        ( y ) kirjoitti:

        Sinähän nimenomaan et spekuloinut M:n painoa, vaan painokkaasti moneen kertaan ilmoitit, että et tee niin.

        "Minä en väitä, että M painaisi 70 kiloa tuossa videossa."

        "Osaatko lukea? En väittänytkään, että se olisi painanut sen verran, mutta on se _mahdollista_, että tuon pituinen nainen näyttää tuolta 70 kilolla."

        Oletko muuten Paavo Väyrynen?

        Ja jankkaaminen on sitä kun palataan asiaan, joka on jo käsitelty. Esim. kun meillä kaikilla tuntuu nyt olevan konsensus siitä, että Marilyn Monroe ei painanut 70 kiloa, niin voinemme lopettaa asiasta keskustelun tai asiasta keskustelemisesta keskustelun. Ja sinun ei tarvitse vastata tähän viestiin sillä tämäkin asia on loppuun keskusteltu (lue avonaisia kysymyksiä ei tässä sivuketjussa enää ole).

        Heh..

        Vertaa: "Koska me ollaan sitä mieltä että se paino on 60 kiloa tuossa niin silloin se on! etkä muuta voi väittää ja piste!! Njänjänjää"

        Ihan älyttömän lapselliselta kuulostat.

      • naisnäkökulma.
        hmm.. kirjoitti:

        "Ylipaino näkyy lähes aina jos ei ole harvinaisen lihaksikas ihminen tai vahvarakenteinen, Marilyn ei ole kumpaakaan."

        ja.. No.. nyt jankkaan, myönnetään, mutta väitätkö ihan tosissasi, että huomaat vaikkapa yhden kilon ylipainon? Että ei todellakaan näy lähes aina, niinkuin ei normaalipainokaan, tai alipaino.
        Painoindeksi on vain suuntaa antava, toisille on luontaisempaa eri paino kuin toisille. Toiset näyttävät ylipainoisilta jo vaikka 24 painoindeksillä, toiset normaalilta, toiset hoikilta.

        Ylipainoiselta näyttävä ei ole yhtä kuin lihavalta näyttävä.

        Huoh.

        *janks*

        En tosiaankaan huomaa mitään kilon painoeroa, mutta sirorakenteisesta Marilynista huomaan ettei ole lähelläkään ylipainon alarajaa vaan normaalipainon keskivaiheilla. Kun kykenen näkemään ihmisen ruumiinrakenteen, onko siro, roteva, lihaksikas, normaali... Ja siro ihminen painaa vähemmän. Vaikka rasvaa olisikin. Ymmärrätkö?

        Ja tämä oli viimeinen kommenttini aiheeseen eli hauskaa viikonloppua minun osaltani.

      • 5634563456

        No mutta osaatko? Ihmiset usein luulevat että osaavat, mutta harvoin oikeasti osaavat.

      • 5634563456
        naisnäkökulma. kirjoitti:

        Huoh.

        *janks*

        En tosiaankaan huomaa mitään kilon painoeroa, mutta sirorakenteisesta Marilynista huomaan ettei ole lähelläkään ylipainon alarajaa vaan normaalipainon keskivaiheilla. Kun kykenen näkemään ihmisen ruumiinrakenteen, onko siro, roteva, lihaksikas, normaali... Ja siro ihminen painaa vähemmän. Vaikka rasvaa olisikin. Ymmärrätkö?

        Ja tämä oli viimeinen kommenttini aiheeseen eli hauskaa viikonloppua minun osaltani.

        Ja luusto taas vaikuttaa painoon korkeintaan pari kiloa. Niin se vaan on. Että sekään ei vaikuta.
        Peruslihaksisto taas voi ihmisillä olla todellakin erilainen, riippuen mitä on treenannut ym. Ja sitä taas on vaikeampi nähdä, ja lihakset todellakin painavat, jopa enemmän kuin läski.

        Piti nyt munkin jankata :)

      • hmm...
        naisnäkökulma. kirjoitti:

        Huoh.

        *janks*

        En tosiaankaan huomaa mitään kilon painoeroa, mutta sirorakenteisesta Marilynista huomaan ettei ole lähelläkään ylipainon alarajaa vaan normaalipainon keskivaiheilla. Kun kykenen näkemään ihmisen ruumiinrakenteen, onko siro, roteva, lihaksikas, normaali... Ja siro ihminen painaa vähemmän. Vaikka rasvaa olisikin. Ymmärrätkö?

        Ja tämä oli viimeinen kommenttini aiheeseen eli hauskaa viikonloppua minun osaltani.

        Ehkä ihan hyvä, ettet enää viestittele, niin eipä tarvitse enää "jankata" vastaan.

        Eikö se, että olet siroluinen (says who? you?) ja olet jo 60 kilolla liikapainoinen vain sodi sitä väitettäsi vastaan, että siroluiset painavat vähemmän? Kuin miltä näyttävät? Ei se luusto itsessään paljoa paina.

        Eri ihmiset näyttävät erilaisilta eri kiloilla ja arviot voivat hyvinkin heittää viidelläkin kilolla, jopa useammalla.
        Se, että tietäisit painoindeksin tarkkaan, tarkoittaisi sitä, että tietäisit kilomääränkin tarkkaan.
        Ihmiset usein luulevat, että pystyvät heti päältä näkemään, minkä verran joku painaa. Totuus on kuitenkin toinen.

      • WTF?
        hmm... kirjoitti:

        "Eikö se, että olet siroluinen (says who? you?) ja olet jo 60 kilolla liikapainoinen vain sodi sitä väitettäsi vastaan, että siroluiset painavat vähemmän? Kuin miltä näyttävät? Ei se luusto itsessään paljoa paina."

        Häh? Jos henkilö on 60-kiloisena liikapainonen ja 55-kiloisena normaalipainoinen niin silloinhan hänen normaali painonsa on pienempi. Toi oli siis sirorakenteinen ihminen, sit roteva rakenteinen ihminen olis vaikka 65 kiloisena normaali niin silloinhan sirorakenteisen normaali paino on pienempi. Ja näyttää pullealta jo pienemmässä painossa. Eli siis siroluiset painavat vähemmän. Mitä ihmettä sä kohkaat.

      • dont feed the troll
        WTF? kirjoitti:

        Tarkoitti varmaan että siroluisen paino arvioidaan helposti alakanttiin. Ja että siroluinen näyttää helpommin ylipainoiselta pienemmällä painolla. Tai en mä tiedä. Sekavaa..

      • dont feed the troll
        WTF? kirjoitti:

        "Eikö se, että olet siroluinen (says who? you?) ja olet jo 60 kilolla liikapainoinen vain sodi sitä väitettäsi vastaan, että siroluiset painavat vähemmän? Kuin miltä näyttävät? Ei se luusto itsessään paljoa paina."

        Häh? Jos henkilö on 60-kiloisena liikapainonen ja 55-kiloisena normaalipainoinen niin silloinhan hänen normaali painonsa on pienempi. Toi oli siis sirorakenteinen ihminen, sit roteva rakenteinen ihminen olis vaikka 65 kiloisena normaali niin silloinhan sirorakenteisen normaali paino on pienempi. Ja näyttää pullealta jo pienemmässä painossa. Eli siis siroluiset painavat vähemmän. Mitä ihmettä sä kohkaat.

        Äh, siis luin jotenkin väärin. Samaa mieltä muuten, että sirorakenteisempi saattaa näyttää helpommin ylipainoiselta, pienemmälläkin painolla.
        Mutta toisaalta eiköhän ylipainon oikeasti huomaa ihan millä pituudella tahansa.

      • dont feed the troll
        dont feed the troll kirjoitti:

        Siis millä ruumiinrakenteella tahansa.

        Toisaalta pienenpuinen saattaa näyttää pienemmältä kuin on, tai sitten isommalta, riippuen rasvasta tms.

      • hmm...
        WTF? kirjoitti:

        "Eikö se, että olet siroluinen (says who? you?) ja olet jo 60 kilolla liikapainoinen vain sodi sitä väitettäsi vastaan, että siroluiset painavat vähemmän? Kuin miltä näyttävät? Ei se luusto itsessään paljoa paina."

        Häh? Jos henkilö on 60-kiloisena liikapainonen ja 55-kiloisena normaalipainoinen niin silloinhan hänen normaali painonsa on pienempi. Toi oli siis sirorakenteinen ihminen, sit roteva rakenteinen ihminen olis vaikka 65 kiloisena normaali niin silloinhan sirorakenteisen normaali paino on pienempi. Ja näyttää pullealta jo pienemmässä painossa. Eli siis siroluiset painavat vähemmän. Mitä ihmettä sä kohkaat.

        No ääh. Kieltämättä oudosti ilmaistu.

        Eikö kaiken järjen mukaan pienenpuinen näytä pieneltä ja isoluinen isolta? Ja tämän logiikan mukaan siroluinen saisi kerätä aika paljon massaa luidensa ympärille, ennen kuin alkaisi näyttää isolta?

        Tämä oli viimeinen viestini tästä aiheesta.

      • Hähhää

        Ai tolla nimimerkillä vai :D? Kun oot siis Hmm ja Don't feed the troll XD Kivaa yksinpuhelua XD

      • viokio
        hmm.. kirjoitti:

        No jos se olisi 25,01 niin eihän se olisi edes paljon ylipainoa. Vaan todella vähän.

        Jos ylipainoa on se 2 kg niin se ei välttämättä todellakaan näy.

        Kysykää Bangkokin Marilyniltä. Hän on täydellinen Monroen kopio. Kyllä äijät tämän suomalaisen kopion perään kuolaavat. Sekoilevat oikein.

    • ....................

      Tarkoitat kai, että hän oli naisellisuuden symboli ja lihavimmillaan 70 kiloinen? Vai olisiko hän ollut "naisellisimmillaan" 100 kiloinen, jos olisi painanut 100 kiloa?

    • pikkupoikako?

      Olen varmaan aloittajan mukaan "pikkupoika", koska painan naisena alle 60kg ja pituutta on n. 165cm eikä minulla ole Marilynin muotoja. Itse en näe itseäni pikkupoikana. Ihmeellinen näkökulma haukkua kaikki alle 70 kg naiset pikkupojiksi. En minäkään sinua hauku isoksi pojaksi tms.

      Marilyn oli kaunis sekä laihempana että lihavampana. Jos miettii nykyajan kauneusihanteita, niin kaunista on kai hiuslisäkkeet, rakennekynnet, ripsipidennykset jne...
      Kyllä pyöreähkö nainen on mielestäni ilman edellä mainittuja on kuitenkin kauniimpi kuin laihempi tekohepeneineen.

    • 5+18

      No juu, onhan sillä Marilynillä kieltämättä kaunis ja muodokas vartalo, mutta se, että Marilyn painoi 70 kg, ei oikeuta teitä samaan. Keskipituinen nainen on 70 kg:n elopainossa auttamatta liian pulska. Marilynillä on harvinainen muodokas vartalotyyppi, jossa lisäksi ylimääräinen rasva kerääntyy vain täytteeksi strategisiin paikkoihin. Näin ei suurimmalla osalla naisista ole, vaan se ylipaino tulee ikäväksi roikkuvaksi vatsan seudulla, reisiin ja käsivarsiin. Ei kannata vertailla niitä painoja vaan tarkastella sitä omaa vartalotyyppiä ja mikä siihen sopii.

      • minulla_on_oikeus

        "se, että Marilyn painoi 70 kg, ei oikeuta teitä samaan."

        excuse me? :D

      • 5+18
        minulla_on_oikeus kirjoitti:

        "se, että Marilyn painoi 70 kg, ei oikeuta teitä samaan."

        excuse me? :D

        Niin, mitä tuossa oli niin erikoista?

        Naisilla on tällaisia kummallisia päähänpinttymiä. He uskottelevat itselleen, että jos Marilyn oli 70 kg painavana upea, niin hekin ovat. Ja tällä oikeuttavat ylipainonsa. Sama pätee naisten syömiseen. Nainen kokee, että hän saa syödä saman verran kuin toisetkin naiset tai muut ihmiset kuten isot miehet ylipäätänsä. Muuten on epäreilua, koska nainen kokee oikeudekseen syödä saman verran kuin muutkin riippumatta siitä omasta todellisesta tarpeesta. Mutta kun on se oikeus!

        Naisten syömiskäyttäytymistä on paljon tutkittu. Hiljattain julkaistussa tutkimusessa todettiin, että jos naiset syövät keskenään, niin he helpommin "oikeuttavat" itselleen suuret ruoka-annokset. Sen sijaan jos naiset syövät miesten seurassa, niin he syövät automaattisesti vähemmän. Naiset ilmeisesti kutienkin siis käsittävät, että heidän pitäisi syödä keskimäärin vähemmän kuin miesten. Ongelmana ovat naisvaltaiset työpaikat, joissa runsas naisten määrä oikeuttaa naiset syömään paljon ja herkuttelemaan. Samaten perheissä meno on käynyt niin tutuksi, että naiset mättävät enemmän ruokaa kuin miehensä.

      • Mulla on oikeus!
        5+18 kirjoitti:

        Niinpä, ja auta armias, kun nainen tulee raskaaksi! Silloin hänen toki pitää syödä kahden edestä -se on hänen Oikeutensa ja Velvollisuutensa... Sillähän ei tosin ole mitään merkitystä, että se lapsi on aluksi vain muutama solu ja lopuksikin 2 - 4 kg pikkuriikkinen olento. Kyllähän toki sitä täytyy vähintäänkin kahden keskikokoisen naisen edestä syödä kuitenkin... Ja entäpä se ruuan laatu? Sehän on toki jätskiä, suklaataa, sipsejä, kakkuja, keksejä, pullaa, pitsaa ja kaikkea hyvää, kun sitä energiaa nyt tarvitaan niin paljon. Ei puhettakaan, että mitään terveellistä syötäisiin, nehän maistuukin pahalta hyi, yök! Kyllä kai raskauspahoinvointi nyt vähemmästäkin iskee, jos jotain parsaa ja porkkanaa pitäisi alkaa syömään... Tietysti sitten synnytyksen jälkeenkin tämä kahden aikuisen edestä mässääminen ja herkkujen mättäminen jatkuu, kun on se äitinä olo niin raskasta, että tarvii lisäenergiaa. Ja mitä suuremmaksi lapsiluku kasvaa, sen useamman edestä naisen on syötävä... Ja "naiselliset muodot" ja "kurvit" sen kun lisääntyy...

      • ............
        Mulla on oikeus! kirjoitti:

        Siinä taas mies, joka ei ole ikinä ollut raskaana. ;)
        Raskaudesta tulee väistämättä lisää kiloja, eikä ne kaikki kilot ole mitään rasvaa!
        Jatkuva raskauspahoinvointi taas pikemminkiin vie kiloja pois, kuin tuo niitä.

        Kyllä sitä ennenkin lihottiin (painoa nousi) raskauden aikana ja jälkeen, nykyään ihmiset vaan lihovat jo ennen mitään raskautta.
        Tahdonvoimaa on raskauden jälkeen palautua samoihin mittoihin kuin ennen.

      • 176/67
        5+18 kirjoitti:

        Niin, mitä tuossa oli niin erikoista?

        Naisilla on tällaisia kummallisia päähänpinttymiä. He uskottelevat itselleen, että jos Marilyn oli 70 kg painavana upea, niin hekin ovat. Ja tällä oikeuttavat ylipainonsa. Sama pätee naisten syömiseen. Nainen kokee, että hän saa syödä saman verran kuin toisetkin naiset tai muut ihmiset kuten isot miehet ylipäätänsä. Muuten on epäreilua, koska nainen kokee oikeudekseen syödä saman verran kuin muutkin riippumatta siitä omasta todellisesta tarpeesta. Mutta kun on se oikeus!

        Naisten syömiskäyttäytymistä on paljon tutkittu. Hiljattain julkaistussa tutkimusessa todettiin, että jos naiset syövät keskenään, niin he helpommin "oikeuttavat" itselleen suuret ruoka-annokset. Sen sijaan jos naiset syövät miesten seurassa, niin he syövät automaattisesti vähemmän. Naiset ilmeisesti kutienkin siis käsittävät, että heidän pitäisi syödä keskimäärin vähemmän kuin miesten. Ongelmana ovat naisvaltaiset työpaikat, joissa runsas naisten määrä oikeuttaa naiset syömään paljon ja herkuttelemaan. Samaten perheissä meno on käynyt niin tutuksi, että naiset mättävät enemmän ruokaa kuin miehensä.

        "Naiset ilmeisesti kuitenkin siis käsittävät, että heidän pitäisi syödä keskimäärin vähemmän kuin miesten."

        Voi, pojat! Istun lattialla hohottamassa. :D Että naiset käsittävät, että heidän PITÄISI syödä vähemmän kuin miesten?! Tuollainen käsitys, jos jokin, on SYÖMISHÄIRIÖ.
        Ah, joo, anna mun kaikki kestää, myös ne mustelmat joita hoikka varteni tässä kieriskellessäni saa.

      • hoikka n
        176/67 kirjoitti:

        Nauran kanssa ja miten (naisvaltaiset) työpaikat liittyvät yhtään mihinkään?

        Taitaa olla ties mistä revitty nollatutkimus. Tai edes nollatutkimus, vaan potaskatutkimus, koska tuossa ei ole mitään järkeä.

      • trwerte

        Mulla itseasiassa on oikeus painaa 70 kg, painoni ei vie ihmisoikeuttani pois.
        Taidan olla suunnilleen keskipituinen (169cm) ja siltikin olen 70-kiloisena normaalipainoinen, vaikka lihaksikas ja urheilullinen olenkin ja lihakset painavat enemmän.
        Jos et tykkää, paskan hailee.

      • Mulla on oikeus!
        ............ kirjoitti:

        Siinä taas mies, joka ei ole ikinä ollut raskaana. ;)
        Raskaudesta tulee väistämättä lisää kiloja, eikä ne kaikki kilot ole mitään rasvaa!
        Jatkuva raskauspahoinvointi taas pikemminkiin vie kiloja pois, kuin tuo niitä.

        Kyllä sitä ennenkin lihottiin (painoa nousi) raskauden aikana ja jälkeen, nykyään ihmiset vaan lihovat jo ennen mitään raskautta.
        Tahdonvoimaa on raskauden jälkeen palautua samoihin mittoihin kuin ennen.

        Monet akat mässää itsensä vaarallisen läskeiksi raskaana ollessaan, niin läskeiksi, että se on jo vaarallista sille vauvallekin. Katso ympärillesi ja näet, että ne nuoret naiset jotka on vähän läskejä nyt, lihoo ihan hirveiksi sotanorsuiksi raskaana ollessaan, ja ne kilot ei koskaan katoa synnytyksen jälkeen, vaan elopaino lisääntyy vaan. Monelle naiselle se raskaana olo ja synnytyksen jälkeen äitinä olemisen raskaus on vaan tekosyitä vetää jotain pullaa ja karkkia naamaan kaksin käsin. En nyt siitä Jutta Gustafsbergistä (vai mikä sen nimi on) ole niin innoissani, eli en mistään fitness tyyppisestä naisesta pidä, mutta sanoi se yhdessä jaksossa jotain tosi järkevääkin. Nimittäin sen, että äitinä olo on monelle naiselle tekosyy lihoa, sillä kukaan ei väkisin sitä suklaataa ja herkkuvoileipiä sinne äidin suuhun työnnä.

      • Niinpä niin...
        hoikka n kirjoitti:

        Nauran kanssa ja miten (naisvaltaiset) työpaikat liittyvät yhtään mihinkään?

        Taitaa olla ties mistä revitty nollatutkimus. Tai edes nollatutkimus, vaan potaskatutkimus, koska tuossa ei ole mitään järkeä.

        Tuo tyyppi ilmaisee itseään vähän erikoisin sanankääntein. Toki jokaisella on oikeus syödä niin paljon kuin haluaa, varsinkin jos itse maksaa ruokansa, naisillakin siis!

        Mutta hän taitaa puhua sellaisesta jutusta, että naisvaltaisilla työpaikoilla ei tarvi "säännöstellä" syömisiään, vaan voi rennosti syödä juuri niin paljon kuin tahtoo, kun ei ole miehiä katsomassa.

        Vaikka tässä kai jokseenkin järkeviä olentoja ollaankin, niin kuitenkin niin miehillä kuin naisilla on näitä alitajuisia juttuja, joiden mukaan käyttäydytään ja toimitaan vähän eri tavalla miesseurassa ja naisseurassa. Olen myös lukenut erään jutun jostain tutkimuksesta, jossa oli tarkkailtu naisten syömien ruokien määrää, ja tutkimuksessa oli tultu siihen tulokseen, että kun miehiä on läsnä, niin naiset syövät pienempiä annoksia.

        Tämä johtui siitä, että naisen oletetaan olevan hentoinen ja pieni keiju, joka syö kuin pikkulintu. Kannattaa katsoa vaikkapa elokuva Tuulen viemää -muistaakseni siinä on kiinnostava kohtaus, kun Scarlet O´Hara valmistautuu illallisille tai vastaavaan, ja häntä kehotetaan syömään vatsansa täyteen ennen sitä, ettei sitten syö illallisilla herraseurassa kauheita määriä, se kun ei ole kovin viehättävää...

        Ei ole niin sanotusti naisellista mättää kukkuroillaan olevaa lautasellista ruokaa naamaan, vaikka olisi kuinka kova nälkä. Alitajuisestihan sitä sitten toimitaan kuitenkin sillä tavalla, että oltaisiin viehättäviä vastakkaisen sukupuolen silmissä, varsinkin jos tuttavuus on uusi.

        Sitten kun ollaan asuttu yhdessä jo ties kuinka pitkään ja kärsitty muutamat ripulit ja oksennustaudit toisen nähden, niin kyllä ne harhaluulot toisen ruusuntuoksuisuudesta ja keijukaismaisuudesta on jo siinä vaiheessa karisseet, ja silloin "uskaltaa" ja "kehtaa" syödä kuin susi sen miehensä edessä.

        Itse olen nainen ja tämän tutkimuksen kun luin, niin olen tietoisesti pitänyt mielessä, että olipa läsnä miehiä tai ei, niin syön silti aina jokseenkin saman verran, eli paljon -sillä minulla on oikeus nälkäisenä syödä mahani täyteen, ja ruokanikin maksan itse, joten ei minun tarvi mitään prinsessaa kenenkään edessä esittää. Toki itse kunkin kannattaa pitää kuitenkin mielessä se, että ei lihota itseään vaarallisiin mittoihin, mutta jos kuluttaa energiaa paljon, niin silloin on oikeus myös tankata -jopa naisella!

    • Höpöhöpö höö

      Olen nainen, tiimalasimallia, pituutta 173 cm. Olen painanut painavimmillani lähes 70 kiloa ja olin silloin samaa sarjaa kuin Marilyn tuossa videossa, eli hieman paksuhko joskin kurvikas. Pari ystävätärtäni on mitoissa mitä väitätte Marilynin olleen (n.165 / 70 ja he ovat .huomattavasti. tuhdimpia kuin Marilyn tuolla videolla. Eli on erittäin todennäköistä että tuossa videolla on painoa se 65 kiloa tai hieman alle, ei nyt ainakaan mitään 70 kiloa. Olisi kiva tietää mistä ap on moisen tiedon edes repinyt, itse olen ollut kova Marilyn-fani jo vuosikaudet ja lukenut monta elämäkertaakin, lähes kaikissa lähteissä missä paino on tullut ilmi, sen on mainittu ylimmillään oleen n. 64-65 kiloa.

      Kerrohan nyt ap mistä ihmeestä olet tuon 70 kiloa keksinyt?

      • lööl

        Näin on, joku sikanauta vetänyt omat johtopäätökset..

    • mm25

      Marilynin aikana oli hieman erilaiset kauneus-käsitteet, mutta neito on vain edelleen seksisymboli epäilemättä myöskin tuohon vaikuttaa hänen sosiaalinen elämänsä ja traaginen loppu. Nyt ei vain enää 70kg ole "seksikäs" eikä ketään sen painoinen voi verrata itseensä siihen naiseen.

      Tämä on mielipiteeni vain mutta, sanoisin että uusi vastaava seksi symboli on Megan Fox ja mitä leikkauksiin tulee niin kyllä ne tavis naisetkin niissä kävisin jos olisi rahaa. Omaa silmääni miellyttää hoikka, pienikokoinen nainen eikä se tee minusta mitään pikkupoika-pervoa (itseasiassa lapsellista noin sanoa koska, makuasiahan se on) mutta, moni mies tykkää L-koon naisista ja sitäkin isommistakin.

      • Djaaaaa.

        Itse en vertaisi Megan Foxia Marilyn Monroeen, Megan Fox on ihan toisentyyppinen ihminen, tietynlainen herkkyys ja tyttömäisyys jotka olivat Marilynin tärekeimpiä ominaisuuksia, puuttuvat. Megan Fox on myös liian nuori ja uransa alussa verrattavaksi jo edesmenneeseen tähteen.

        Kyllä 70-kiloinenkin nainen voi olla ihan samaa sarjaa Marilynin kanssa, ajattelepas jos vaikka pituutta on 175-180 cm. Marilyn oli lyhyehkö. Eikä muuten painanut 70 kiloa vaan reilu 60 painavimmillaan.

        Korjan vielä tuota käsitystäsi että tavisnaisetkin kävisivät leikkauksissa jos olisi rahaa. No eivätpä läheskään kaikki. Olen tavisnainen, mallintöitäkin tehnyt (joka olisi ollut hyvä syy käydä leikkauksissa!) mutta en missään nimessä niin tekisi. Mieluummin pidän itseni kunnossa elämällä terveellisesti. Jos en omista D-kupin daisareita, niin uskon että niitä ei ole mulle sitten tarkoitettu ja hyvä niin.

      • mm25
        Djaaaaa. kirjoitti:

        "..Itse en vertaisi Megan Foxia Marilyn Monroeen, Megan Fox on ihan toisentyyppinen ihminen, tietynlainen herkkyys ja tyttömäisyys jotka olivat Marilynin tärekeimpiä ominaisuuksia, puuttuvat. Megan Fox on myös liian nuori ja uransa alussa verrattavaksi jo edesmenneeseen tähteen.."

        En tarkoittanut tuota kirjaimellisesti, vaan jokaisessa sukupolvessa on oma seksisymboli ja MF on tämän sukupolven, ei sitä turhaan olisin rankattu kauneimmaksi naiseksi.

        "..Korjan vielä tuota käsitystäsi että tavisnaisetkin kävisivät leikkauksissa jos olisi rahaa. No eivätpä läheskään kaikki.."

        Uskailtaisin sanoa n. 90% kävisi, en tiedä onko maailma sairas vai mistä tuo epävarmuus kumpuaa joka ajaa naiset siihen.

      • ,,,,,,,,,,,,,
        mm25 kirjoitti:

        "Uskailtaisin sanoa n. 90% kävisi, en tiedä onko maailma sairas vai mistä tuo epävarmuus kumpuaa joka ajaa naiset siihen."

        Mistäköhän? No juuri noista seksisymboleista, jotka itsekin ovat käyneet läpi lukuisia leikkauksia.

      • Djaaaaa
        mm25 kirjoitti:

        "..Itse en vertaisi Megan Foxia Marilyn Monroeen, Megan Fox on ihan toisentyyppinen ihminen, tietynlainen herkkyys ja tyttömäisyys jotka olivat Marilynin tärekeimpiä ominaisuuksia, puuttuvat. Megan Fox on myös liian nuori ja uransa alussa verrattavaksi jo edesmenneeseen tähteen.."

        En tarkoittanut tuota kirjaimellisesti, vaan jokaisessa sukupolvessa on oma seksisymboli ja MF on tämän sukupolven, ei sitä turhaan olisin rankattu kauneimmaksi naiseksi.

        "..Korjan vielä tuota käsitystäsi että tavisnaisetkin kävisivät leikkauksissa jos olisi rahaa. No eivätpä läheskään kaikki.."

        Uskailtaisin sanoa n. 90% kävisi, en tiedä onko maailma sairas vai mistä tuo epävarmuus kumpuaa joka ajaa naiset siihen.

        No en tosiaan osaa sanoa kuinka moni kävisi operoimassa itseään jos pystyisi, itse kuten sanoin en menisi ja ystäväpiiristänikään suurin osa ei niin tekisi, voi tosin olla että en ole kasvanut siihen kulttuuriin samalla lailla kuin tämän hetkinen nuorempi porukka, lapsuudessani ja vielä nuoruudessanikin "kauneus"leikkaukset edustivat enemmänkin friikkiyttä kuin ihannetta (olen syntynyt 70-luvun lopulla).

    • Ettekö näe, tontut?

      Aloitus on ihan selkeästi provo. Fiksummat huomaa. :)

      • vcxvcxvxcvc

        Ei kyllä fiksu tarvitse olla nähdäkseen, että aloittajalla ei ole mitään halua keskustella asiasta rakentavasti. Voihan aiheesta toki keskustella, vaikka aloittaja aiheella provosoikin.

        Marilyn on ehkä ollut seksisymboli, mutta on sitä enää yhä harvemmalle. Minun mielestäni ei ole mikään erikoisen näköinen.

      • Jep...

        Kyllä suurin osa varmaan tajusi aloituksen provoksi, mutta silti asiasta voi keskustella. Aloittaja on luultavasti joko hoikka nainen tai hoikista naisista pitävä mies, joka on havainnut joittenkin ylipainoisten naisten perustelevan oman viehättävyytensä sillä että "Marilynkin oli läski, ja seksisymboli, miehet tykkää kurvikkaista... jne." -vaikka Marilyn ei itseasiassa ollut niin sanotusti parhaimmillaan läski, vaan hoikka ja lihavimmillaankaan tuskin edes ylipainoinen.

        Tässä on ollut puhetta paljon hänen välillä hyvinkin suuresta mahasta. Vaikka hän ei koskaan lapsia saanut, niin tuo pömppömaha lienee ollut vauvamaha, sillä hän oli useamman kerran raskaana, mutta kaikki raskaudet menivät kesken. Raskaana ollessaan hän oli selvästi lihavampi kuin normaalisti, ja välillä myös henkisten ongelmiensa takia oli huonossa kunnossa ja näinä kausina lihoi myös.

        Monikaan ei tiedä, mutta Marilyn oli varmaankin ensimmäisiä, ellei jopa ensimmäinen naispuolinen tähti, joka harrasti säännöllisesti liikuntaa. Hän hölkkäsi ja nosti painoja, joka oli tuohon aikaan melko harvinaista naiselle. Tämän hän oppi jo ensimmäisen avioliittonsa aikana, ja naimisiin mennessään hän oli vasta 16 -vuotias. Eli kyseessä ei todellakaan ollut lihava ja veltto nainen.

      • Salaliittoteoriat
        Jep... kirjoitti:

        Kaksi viikkoa ennen itsemurhaansa Marilyn Monroe teetätti abortin Bobby Kennedyn käskystä. Siitä ei ole tietoa oliko lapsi John F. Kennedyn vai Bobby Kennedyn (makasi kummankin kanssa).

      • dont feed the troll
        Jep... kirjoitti:

        Kyllä suurin osa varmaan tajusi aloituksen provoksi, mutta silti asiasta voi keskustella. Aloittaja on luultavasti joko hoikka nainen tai hoikista naisista pitävä mies, joka on havainnut joittenkin ylipainoisten naisten perustelevan oman viehättävyytensä sillä että "Marilynkin oli läski, ja seksisymboli, miehet tykkää kurvikkaista... jne." -vaikka Marilyn ei itseasiassa ollut niin sanotusti parhaimmillaan läski, vaan hoikka ja lihavimmillaankaan tuskin edes ylipainoinen.

        Tässä on ollut puhetta paljon hänen välillä hyvinkin suuresta mahasta. Vaikka hän ei koskaan lapsia saanut, niin tuo pömppömaha lienee ollut vauvamaha, sillä hän oli useamman kerran raskaana, mutta kaikki raskaudet menivät kesken. Raskaana ollessaan hän oli selvästi lihavampi kuin normaalisti, ja välillä myös henkisten ongelmiensa takia oli huonossa kunnossa ja näinä kausina lihoi myös.

        Monikaan ei tiedä, mutta Marilyn oli varmaankin ensimmäisiä, ellei jopa ensimmäinen naispuolinen tähti, joka harrasti säännöllisesti liikuntaa. Hän hölkkäsi ja nosti painoja, joka oli tuohon aikaan melko harvinaista naiselle. Tämän hän oppi jo ensimmäisen avioliittonsa aikana, ja naimisiin mennessään hän oli vasta 16 -vuotias. Eli kyseessä ei todellakaan ollut lihava ja veltto nainen.

        Itse en henkilökohtaisesti oikein näe mitään järkeä rakentaa keskustelua näin aivottoman aloituksen ympärille.

        Marilynin BMI ei taatusti ollut 26 ja turha siitä on enempää jauhaa.

        ( 166/70 olisi sitä paitsi 25,4 painoindeksi, että sikälikin typerä trolli).

        Menkää Marilyn-fanit joillekin fanisivuille keskustelemaan Marilynin traagisesta elämästä. Tai perustakaa oma Marilyn-palsta, jossa voitte tästä aiheesta kohkata.

      • dont feed the troll
        vcxvcxvxcvc kirjoitti:

        Ei kyllä fiksu tarvitse olla nähdäkseen, että aloittajalla ei ole mitään halua keskustella asiasta rakentavasti. Voihan aiheesta toki keskustella, vaikka aloittaja aiheella provosoikin.

        Marilyn on ehkä ollut seksisymboli, mutta on sitä enää yhä harvemmalle. Minun mielestäni ei ole mikään erikoisen näköinen.

        "aloittajalla ei ole mitään halua keskustella asiasta rakentavasti."

        No ei tietenkään, koska aloittaja on provoileva trollipeikko.
        Saa olla aika tyhmä, jos luulee, että aloittaja on edes vähänkin tosissaan.
        Moni on ilmeisesti luullut,..

      • Jep...
        dont feed the troll kirjoitti:

        Itse en henkilökohtaisesti oikein näe mitään järkeä rakentaa keskustelua näin aivottoman aloituksen ympärille.

        Marilynin BMI ei taatusti ollut 26 ja turha siitä on enempää jauhaa.

        ( 166/70 olisi sitä paitsi 25,4 painoindeksi, että sikälikin typerä trolli).

        Menkää Marilyn-fanit joillekin fanisivuille keskustelemaan Marilynin traagisesta elämästä. Tai perustakaa oma Marilyn-palsta, jossa voitte tästä aiheesta kohkata.

        No ei tässä ketjussa mun mielestä ole oikeastaan kyse Marilynin fanittamisesta, vaan pikemmin siitä, että oliko Marilyn lihava ja voiko nämä pulskat tytöt verrata itseään häneen. Trollausta toki tuo aloitus, mutta ei kai se haittaa jos pilailemalla saa aikaan keskustelun.

      • dont feed the troll
        Jep... kirjoitti:

        No ei tässä ketjussa mun mielestä ole oikeastaan kyse Marilynin fanittamisesta, vaan pikemmin siitä, että oliko Marilyn lihava ja voiko nämä pulskat tytöt verrata itseään häneen. Trollausta toki tuo aloitus, mutta ei kai se haittaa jos pilailemalla saa aikaan keskustelun.

        No mutta ei ollut lihava eivätkä lihavat voi verrata itseään häneen.

        Miksi keskustella itsestäänselvästä? Vaikka onhan se aika koukuttavaa.

      • Jep...
        dont feed the troll kirjoitti:

        No mutta ei ollut lihava eivätkä lihavat voi verrata itseään häneen.

        Miksi keskustella itsestäänselvästä? Vaikka onhan se aika koukuttavaa.

        Joo -ei ollut lihava, sen jo tiedämme -mutta kun monet lihavat naiset oikeasti haukkuvat esim. malleja anorektikoiksi ja sanovat ettei heistä kukaan mies siis Oikea Mies tykkää, vaan pelkästään pikkupojista fantasioivat pervot.

        Sitten nämä vetävät aina esiin Marilynin, joka on ollu jo yli puoli vuosisataa seksisymboli ja edelleen hyvin monen miehen ihannenainen, ja väittävät Marilyninkin olleen lihava ja ylipainoinen, ja näin ollen miehet siis ne Oikeat Miehet pitävät lihavista naisista...

        Tästä kai aloittaja oikeasti halusi huomauttaa. Toisinaan provoilu on aika tehokas keino saada sanomansa julki. Jos aloittaja olisi vain kirjoittanut "Marilyn ei ollut läski, ja joka niin väittää on tyhmä" niin ei kai tähän ketjuun kukaan olisi vastannut.

        Minusta Marilynista otetuissa kuvissa hänen uransa alkuaikoina, kun hän oli malli, ei ole oikeastaan eroa nykypäivän huippumalleihin. Minusta hän on aivan yhtä hoikka, kuin nykypäivän mallit, ja tarkoitan näitä huippumalleja, enkä mitään näytöksissä lavoilla esiintyviä malleja, jotka ovat vähän eri asia (heidän joukossaan on paljon anorektisen laihoja, mutta eivät he olekaan ns. tähtiä, eikä heitä varmaankaan suurin osa miehistä ja naisista kauniina pidä). Marilyn näyttää vähän erilaiselta siksi, koska oli noin 10 cm lyhyempi, kuin nykypäivän mallit. Yhtä hoikka hän kuitenkin oli.

        http://decadentgreen.files.wordpress.com/2012/02/1949-e1307650785776.jpg

        http://1.bp.blogspot.com/-15Kba5PaHP0/TduI_YRYSVI/AAAAAAAAAow/9TgiO1rz5Bw/s1600/482656-1024x768-Marilyn-Monroe-beach-umbrella--b-w-c.jpg

        http://30.media.tumblr.com/tumblr_l3itb3g3Xj1qzif95o1_500.jpg

        Ja yhtä hoikka hän oli näyttelijänuransa alkuaikoinakin, ja parhaimmillaan -sellaisena josta miehet pitävät.

        http://drx.typepad.com/psychotherapyblog/images/2008/04/27/marilyn_monroe_6a.jpg

        http://www.popartuk.com/g/l/lgst4118 marilyn-monroe-beach-marilyn-monroe-poster.jpg

        No miksi aloittaa keskustelu trollialoituksella, kun voi aloittaa sen ihan asiallisestikin? Ei trollialoituksella saa järkeviä vastauksia vaan lähinnä toisia trollaajia ja jotain ihan ihme litanioita..

        Ja sitten keskusteluun vedetään vielä spekulaatioita ja salaliittoteorioita Kennedyn määräämästä abortista. Älytöntä.

      • etantlal
        vcxvcxvxcvc kirjoitti:

        Ei kyllä fiksu tarvitse olla nähdäkseen, että aloittajalla ei ole mitään halua keskustella asiasta rakentavasti. Voihan aiheesta toki keskustella, vaikka aloittaja aiheella provosoikin.

        Marilyn on ehkä ollut seksisymboli, mutta on sitä enää yhä harvemmalle. Minun mielestäni ei ole mikään erikoisen näköinen.

        Nykyaikaan stailattuna olisi edelleenkin vähintään yhtä kova seksisymboli. Paitsi tietysti niille harvoille, jotka tykkäävät poikamaisen laihoista, tai niille joiden ajattelu on vääristynyt malliin luiseva/lihaksikas=kurvikas. Hoikka vartalo, suuret rinnat ja leveä lantio sekä isohko peppu, koko pakkaus kiinteähkönä on aina perinteisesti ollut seksikästä miesten mielestä, oli muoti sitten mitä tahansa.

      • vcxvxcvcxvxcxc
        etantlal kirjoitti:

        Tai sitten oma ajattelusi on vääristynyt luulemaan tukevien naisten olevan seksikkäitä?

      • taastätä
        vcxvxcvcxvxcxc kirjoitti:

        Tai sitten oma ajattelusi on vääristynyt luulemaan tukevien naisten olevan seksikkäitä?

        Sinun ajattelusi on vääristynyt, kun luulet edellä kuvaillun vartalon tukevaksi. Suurin osa miehistä on eri mieltä kanssasi.

    • hapa.1

      Joo, ja sit tääl ap vielä vastailee monella eri nimimerkillä.

      Nimim. Don't feed the troll on kans tainnu kirjotella "muutamalla" eri nimimerkillä tähän(kin) ketjuun... O.o !?

      • dont feed the troll

        Kuis?

      • Niivvaan
        dont feed the troll kirjoitti:

        Kuis?

        No eipä oo vaikea saada selville ;)

      • dont feed the troll
        Niivvaan kirjoitti:

        No eipä oo vaikea saada selville ;)

        No mistä? En mä ole trolli :D

      • trollikyttä
        dont feed the troll kirjoitti:

        No mistä? En mä ole trolli :D

        Mun koneessa on sellanen trollitutka jossa näkyy punasella kaikki ne jotka kirjottelee samalta koneelta eri nimimerkeillä. (Näyn itekki koska oon ollu jo hapa.1, niivvaan ja nyt oon trollikyttä). Ainaki nimim. Hmm ja ******* näky kans tossa trollitutkas ;)

      • trollikyttä
        trollikyttä kirjoitti:

        Sit näkyy noi random numero- ja kirjainjono-niminerkit.

      • dont feed the troll
        trollikyttä kirjoitti:

        Mun koneessa on sellanen trollitutka jossa näkyy punasella kaikki ne jotka kirjottelee samalta koneelta eri nimimerkeillä. (Näyn itekki koska oon ollu jo hapa.1, niivvaan ja nyt oon trollikyttä). Ainaki nimim. Hmm ja ******* näky kans tossa trollitutkas ;)

        Höpöhöpö ;)

      • Trollihapaniivvaan.
        dont feed the troll kirjoitti:

        Höpöhöpö ;)

        No niinpä. Mut olis kyl parasta jos tänne tulis pakolliset rekisteröinnit (ei kirjottelua ilman vakkarinimimerkkiä), tääl nimittäin on ihan liikaa turhaa trollausta tässäkin ketjussa ja vielä enemmän joillain muilla palstoilla. Suomi24:ssä on turha edes yrittää puhua asiaa kun vaihtuvien nimimerkkien takaa on kiva huudella mitä sattuu. Sori sudden OT.

      • dont feed the troll
        Trollihapaniivvaan. kirjoitti:

        Juu, niinpä. Kirjoittelin tonne toiseen ketjuun nyt kanssa kyllä ja eri nickillä, koska nykyinen ei sovi siihen ketjuun

        Plus tulee kauhee hinku trollata itekin (lisää) ;)

      • Hapatrol
        dont feed the troll kirjoitti:

        Juu, niinpä. Kirjoittelin tonne toiseen ketjuun nyt kanssa kyllä ja eri nickillä, koska nykyinen ei sovi siihen ketjuun

        Plus tulee kauhee hinku trollata itekin (lisää) ;)

        Trololol :D

      • dont feed the troll
        Hapatrol kirjoitti:

        Trololol :D

        On se vaan hauskaa ;)

        ei mut jos meinaat noita ylempiä viestejä, niin luin noi viestit huonosti. Mutta jos palataan aiheeseen niin olen sitä mieltä, että varsinaisen ylipainon näkee kyllä oli ihminen siro tai mitä tahansa, eikä Marilyn ole todellakaan ylipainoinen ollut koskaan. Ja ei siitä sen enempää.

      • dont feed the troll
        trollikyttä kirjoitti:

        Mun koneessa on sellanen trollitutka jossa näkyy punasella kaikki ne jotka kirjottelee samalta koneelta eri nimimerkeillä. (Näyn itekki koska oon ollu jo hapa.1, niivvaan ja nyt oon trollikyttä). Ainaki nimim. Hmm ja ******* näky kans tossa trollitutkas ;)

        Kerroppa trolliguru millä nikeillä ap on tässä esiintynyt ja ip-oso samalla kanssa.
        Laitan sitt salapoliisikaverini asialle ja selvitän, minkälainen ääliö sotanorsu nainen tai tyhmääkin tyhmempi lihava mies siellä koneen takaa kirjottelee. Sit voidaan miettiä jatkotoimenpiteitä.

    • trollikyttä

      Sorgen, ip-osotteita ei ihan helpolla saa selville eikä niitä vois edes alkaa julkaseen palstalla.

      • dont feed the troll

        Jep, tai no saa sen, kun osaa. Ja ylläpito vielä helpommin.

        Eiköhän ap:lla ole vaan yks ja sama nickki. Tai riippuen trollin motiivista, se voi myös olla Marilyn, Marilyn tai pari muuta.

    • Brunette 169cm/70kg

      On ollut siihen aikaan sit aika pitkä 166cm. Kun pari vuotta sitten vasta keskimittainen nainen oli 165cm ja nykypäivänä 167,8cm keskimittainen kun ihmiset kasvaneet.

    • mvfk

      Kyllähän nykypäivänä löytyy muodokkaampia esim. Kim kardashian on Marilynia muodokkaampi. Marilynillä ei edes ollut kovin isot rinnat mitä olen nakukuvissa nähnyt eikä peppukaan ollut niin iso hänellä, melko kookas/leveä lantio ja hoikka vyötärö kylläkin.

      • se siitä

        Kardashianilla on silikoonitissit ja -perse. Se siitä muodokkuudesta.

    • naturellia
    • Ette ole Marilyneja

      Vai "pikkupojista"?

      Tarkoitatko että jos nainen on LÄSKI niin hänestä pitää pitää?

      Sori vain suomalaiset lehmät mutta te ette ole MARIYLYN MONROETA painoipa hän 50 tai 100 kg.

      Ei ole mitään halua olla naisen kanssa jonka BMI roikkuu siellä normaalipainon ylärajoilla tai ylikin ja keho on puhdasta, HÖTTÖÄ, PULLAA JA LÄSKIÄ!

    • cmcog

      Vaalennettu Marilyn ei todellakaan ole suomalaisen naisen näköinen, moni vaalea sinisilmäinen suomalainen nainen kun haluaa samaistua Marlilyniin juuri tämän värityksen takia. Ja oikeasti Marlilynkään ei ollut aito blondi.

      • Blondiini_

        Joo ei ollut ihan aito blondi Marilyn, vaan hänellä oli oikeasti vaaleanruskeat hiukset. Joissain ennen blondaamista otetuissa kuvissa näyttää, niin kuin olisi tosi tummat, mutta se johtuu siitä, että ne ovat mustavalkokuvia, jotka on käsin väritetty päälle (se oli tapana ennen vanhaan). Mustavalkokuvissa usein myös valaistuksella on suuri merkitys siinä, kuinka vaalealta tai tummalta hiukset näyttävät. Kai häntä kuitenkin jenkkejen mittapuulla oli pidetty vaaleana luonnollisessa värissäänkin, mutta suomessa ja pohjoismaissa häntä olisi pidetty pikemmin brunettena...

        Tässä lapsuuskuva, joka sekin on tosin päälle väritetty, mutta siitä saa ehkä hieman suuntaa hiusten väristä, eli aika vaaleat kuitenkin... Tosin aikuisenahan hiukset yleensä tummuvat vähän.

        http://3.bp.blogspot.com/-CE7PuXW4etw/Tybu4zKVcyI/AAAAAAAABoU/Ra-5CPgSGPw/s1600/Marilyn_Monroe_as_child.jpg

        Tässä lienee hänen oikea hiusvärinsä.

        http://drx.typepad.com/psychotherapyblog/images/2008/01/21/marilyn_monroe_posted.jpg

        Tottahan on myös se, että hyvin monet suomalaisetkaan blondit eivät ole aitoja, vaan hiukset ovat usein oikeasti hyvinkin tummat maantien väriset.

        Olipa väritys mikä hyvänsä, niin ei se silti kenestäkään tee Marilyniin verrattavaa. Paitsi että Marilynillä oli kaunis vartalo, niin ennen kaikkea hän taisi olla tähti noiden mielettömän kauniiden kasvojensa vuoksi. Olihan nenää ihan vähän leikattu, mutta eipä sitä eroa hirveästi huomaa ennen leikkausta oleviin. Ei hänen tasoisiaan ole montakaan ollut, ei ole, eikä tule olemaan.

        http://3.bp.blogspot.com/_TcqvAgLmNVQ/S5MZc1f2LwI/AAAAAAAAAFw/fWWCUgkikEM/s400/Marilyn-Monroe-.jpg

      • kaverini kopio
        Blondiini_ kirjoitti:

        Tuollaiset samanlaiset kasvot on kaverillani, ihan voisi hänestä tehdä Marilynin kaksoiolennon, on niin samannäköinen.

    • kljtpa9u9

      Muutama vuosi sitten täällä Kuopiossa oli Marilynistä valokuvanäyttely. Kyllä pidän Marilynia kauniina naisena, se pitää sanoa. Mutta oli mukana kuvia, joissa maha pömpötti ja reisiä oli reilusti - so what? Rasvaprosentit eivät olleet kovin alhaalla aina.

    • gulliwer

      Ei se paino vaan muoto, suomalaiset naiset kun tuppaavat perimältään olemaan sellaisia pötkylöitä minkä painoisina tahansa.

    • putkipenaali malli
      • ösdnlflön

        "As a direct example of her size, the white dress she wore in The Seven Year Itch was recently auctioned off and was put on a mannequin that was a size 2, but they were still unable to zip up the dress as the mannequin was too big."

        Eli puku oli niin pieni, ettei mahtunut koon 30 mannekiinin päälle. Hyvä pointti muuten tuokin, että vaikka Marilyn oli suunnilleen samoissa mitoissa kuin tämän päivän uimapukumallit, niin 1950-luvulla ero norminaiseen oli silti paljon pienempi. Eli kun sanotaan, että silloin seksisymbolitkin olivat "normaaleja", niin se ei suinkaan tarkoita että julkkikset olivat isompia, vaan että tavikset olivat todella paljon pienempiä ja keskiarvo oli sen takia lähempänä mallimittoja.

        "So while it’s often lamented (rightly so) that female models and actresses today set a standard that no normal woman can realistically live up to, the same was true in the Marilyn Monroe era, minus Photoshop, even though she’s often used today as an example of how things were different “back in the day”. Probably the perception of the difference between then and now lies more in the fact that the average American is a lot bigger today. To this point, the average American woman in the 1950s had a 25 inch waist compared to Monroe’s 22 inches. Whereas today, the average American woman has a waist size of 34 inches, so the gap between the models and “average” was much less pronounced then. And, of course, today we have more advanced means of photo and video editing to make the gap seem even larger, with the edited results being truly unattainable."

      • 2+9
        ösdnlflön kirjoitti:

        Ja tässä on se kuuluisa puku elokuvasta 'The Seven Year Itch' (Kesäleski).

        http://eloquento.tumblr.com/post/26842415492

    • ja oli läski

      Turha valittaa kun miehet eivät pidä rekkalesbon näköisistä karjunaisista enää nykyään. Mieluummin vaikka toisen miehen kanssa.

    • Naisellinen nainen

      Kuka mies sellaisista on koskaan pitänytkään? Ei kukaan. Kyllä se naisellisuus on se juttu mikä miehiä sytyttää, se on fakta.

    • wenzla

      Huhhuh ihmiset, eiköhän tämä "mistä koosta ja vartalosta miehet pitää" ole ihan henkilökohtainen asia. Jotkut tykkäävät hoikista, jotkut päärynöistä ja jotkut extreme lihavoista... Ei kannata yleistää vaan koska media tekee niin . :)
      Marilyniin en ota nyt pahemmin kantaa. Upea nainen oli jokaisessa koossaan! :)

    • raadollinen

      Annetaan näiden miesten täällä haaveilla marilyneistaan ihan rauhassa 50 kiloisina, oli totuus mikä vaan.
      Raukoilla taitaa olla ainoa naiskontakti tuo aikoja sitten maatunut madonna.

    • MarilynMonroee

      Sai kuitenkin olla naisellinen ja ihailtu. Ei vaadittu pikkupojan muotoja. Tuolloin miehet sai olla miehiä ja naiset naisia. Tahtoo takaisin tuonne.

    • Anonyymi

      Läskeimmillään 70kg.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9209
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      386
      3839
    3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2795
    4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      87
      2690
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      175
      2505
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2504
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1783
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1612
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1560
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1393
    Aihe