Edelleen kavennetaan presidentin valtaoikeuksia. Mitä järkeä on Suomen kustantaa monien pressojen elämää? Heillä on valtavat eläkkeet. Nytkin eläkkeellä kolme pressaa ja vallassa yksi. Pitäisi kerralla presidentiksi valitun olla useampia kausia, mikäli äänestetään jatkoon. Ei mitään järkeä maksaa monelle pressalle kerralla hirveitä summia. Ruotsin kuningasedustuskin alkaa tuntua järkevämmältä.
Vastaukset 2
Epämieluisasta pressasta sentään pääsee eroon, viimeistään 12 vuoden väliajoin. Epämieluisasta kunkusta ja sen jälkeläisistä ei pääse eroon ikinä.
Lisäksi kun ensimmäisestä kunkusta päästään eroon, sen jälkeläisen ei ole tarvinnut tehdä mitään muuta kuin syntyä, että se pääsee isänsä valtaistuimella. Pressaksi pyrkivä, sentään joutuu käymään kouluja ja jopa tekemään jonkinlaista työtä, että voi edes yrittää pressaksi pääsyä. Ja ne äänetkin pitää kalastella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64801
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511698Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551