Onko mieheni ex narsisti vai olenko itse hullu?

Miehelläni on lapsi ex-avokkinsa kanssa, jonka kanssa hän seurusteli 10 vuotta. Kun tutustuin mieheeni ja lapseen, toivoin voivani olla hyvissä väleissä lapsen äidin kanssa, aivan kuin äitini on äitipuoleni kanssa. Tapasinkin naisen pari kertaa, mutta huomasin hyvin pian ettei kaikki ollut aivan kohdallaan. Mieheni ja lapsen äiti olivat sopineet päivät, jolloin lapsi olisi meidän kanssamme. Kun menimme hakemaan lasta, äiti ilmoittikin että halusi vaihtaa päiviä, jotta saisi uuden vuoden "vapaaksi". Asiasta ei ollut sovittu mitään, jotain mieheni kohteliaasti kieltäytyi, ja oli jo kävelemässä lapsi sylissään autolle, kun nainen juoksi perään ja kiskoi lapsen väkisin itselleen. Vuosien varrella vastaavanlaisia (ja monenmonen muunkinlaisia) tapauksia on tapahtunut monia, ja jos mieheni on kieltäytynyt tunnin varoitusajalla ottamasta lasta jotta äiti pääsee juhlimaan, äiti julistaa kaikille kuinka huono isä lapsella on. Meillä on siis lapsi puolet ajasta.

Tämä nainen myös petti miestäni miehen (entisen) ystävän kanssa pidemmän aikaa, ja jätti sitten mieheni toisen miehen tultua kuvioihin. Koskaan ei tämä nainen pyytänyt anteeksi tätä, eikä kuulemma ole koskaan pyytänyt anteeksi mitään muutakaan. Uudelle miehelle nainen oli kuulemma sanonut, että rakastaa häntä, muttei yhtä paljon kuin entistään (eli miestäni).

Millään tällä ei olisi oikeastaan mitään väliä, jossei lapsi olisi alkanu oirehtimaan. Lapsi on 6-vuotias, ja on monesti sanonut ettei äiti koskaan leiki hänen kanssaan. Tätä tapahtui jo silloin kun vanhemmat olivat yhdessä kun lapsi oli aivan pieni, vuoden ikäinen jätettiin yksin leikkimään kun äiti oli tietokoneella.

Nyt lapsella on koulussa vaikeuksia (emme asu Suomessa, joten lapsi aloitti koulun jo viime vuonna). Hän riehuu, huutaa, heittelee tavaroita ja on jopa väkivaltainen. Hän käyttäytyy näin myös äitinsä luona. Meidän luonamme hän ei kuitenkaan _koskaan_ käyttäydy noin, vaikka toki joskus onkin pahalla päällä. Hän käyttäytyy myös paremmin koulussa niinä viikkoina kun on meidän luonamme.

Onkohan nainen narsistinen vai kuvittelenko vain kaiken? Jos hän on narsistinen, miten se vaikuttaa lapseen?
3260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuulostaa kovin tutulta. Diagnoosista en tiedä mutta samanlaista käytöstä saimme kokea mieheni exän taholta. Lapsia manipuloitiin, valehtelu ja hysteeriset kohtaukset olivat arkipäivää ja lapset valjastettiin vakoilemaan ja jopa varastamaan tavaroita äidille meidän kodistamme. Poliisille ja lastensuojeluun tehtin monta perätöntä kantelua, ja pakkohan heidän oli työnsä puolesta tulla aina asiat tarkistamaan. Nainen oli myös lähtenyt toisen miehen mukaan ja jättänyt sekä miehensä että lapset, joten lapset asuivat siis tavatessamme isänsä kanssa.

Tuskin kuvittelet turhia, kyllä tuollaisia läpimätiä ihmisiä on olemassa. Sitä on vain vaikea uskoa todeksi ennen kuin sitten itse yhden sellaisen kohtaa.

Äänestä

MIEHESI ON NARSISTI

Äänestä
  • Ois aika kätevää jos tuo viesti tulis vastaukseksi automaattisesti jokaiseen alotukseen ihan forumin toimesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hulluko kirjoitti:

Miehelläni on lapsi ex-avokkinsa kanssa, jonka kanssa hän seurusteli 10 vuotta. Kun tutustuin mieheeni ja lapseen, toivoin voivani olla hyvissä väleissä lapsen äidin kanssa, aivan kuin äitini on äitipuoleni kanssa. Tapasinkin naisen pari kertaa, mutta huomasin hyvin pian ettei kaikki ollut aivan kohdallaan. Mieheni ja lapsen äiti olivat sopineet päivät, jolloin lapsi olisi meidän kanssamme. Kun menimme hakemaan lasta, äiti ilmoittikin että halusi vaihtaa päiviä, jotta saisi uuden vuoden "vapaaksi". Asiasta ei ollut sovittu mitään, jotain mieheni kohteliaasti kieltäytyi, ja oli jo kävelemässä lapsi sylissään autolle, kun nainen juoksi perään ja kiskoi lapsen väkisin itselleen. Vuosien varrella vastaavanlaisia (ja monenmonen muunkinlaisia) tapauksia on tapahtunut monia, ja jos mieheni on kieltäytynyt tunnin varoitusajalla ottamasta lasta jotta äiti pääsee juhlimaan, äiti julistaa kaikille kuinka huono isä lapsella on. Meillä on siis lapsi puolet ajasta.

Tämä nainen myös petti miestäni miehen (entisen) ystävän kanssa pidemmän aikaa, ja jätti sitten mieheni toisen miehen tultua kuvioihin. Koskaan ei tämä nainen pyytänyt anteeksi tätä, eikä kuulemma ole koskaan pyytänyt anteeksi mitään muutakaan. Uudelle miehelle nainen oli kuulemma sanonut, että rakastaa häntä, muttei yhtä paljon kuin entistään (eli miestäni).

Millään tällä ei olisi oikeastaan mitään väliä, jossei lapsi olisi alkanu oirehtimaan. Lapsi on 6-vuotias, ja on monesti sanonut ettei äiti koskaan leiki hänen kanssaan. Tätä tapahtui jo silloin kun vanhemmat olivat yhdessä kun lapsi oli aivan pieni, vuoden ikäinen jätettiin yksin leikkimään kun äiti oli tietokoneella.

Nyt lapsella on koulussa vaikeuksia (emme asu Suomessa, joten lapsi aloitti koulun jo viime vuonna). Hän riehuu, huutaa, heittelee tavaroita ja on jopa väkivaltainen. Hän käyttäytyy näin myös äitinsä luona. Meidän luonamme hän ei kuitenkaan _koskaan_ käyttäydy noin, vaikka toki joskus onkin pahalla päällä. Hän käyttäytyy myös paremmin koulussa niinä viikkoina kun on meidän luonamme.

Onkohan nainen narsistinen vai kuvittelenko vain kaiken? Jos hän on narsistinen, miten se vaikuttaa lapseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu