Miten ihminen valitsee herätysliikkeensä tai uskosuuntansa?

Fiksulla uskovalla on vakaumuksensa valinnassa tämä probleema:

Jos kuvitteellinen potentiaalinen uskova olisi uskonnollisesti kiinnostunut, mutta ei vielä uskossa ja lisäksi hän olisi harkitseva, ennakkoluuloton ja järkevä, eikä olisi sanallisesti manipuloitavissa, niin minkä perusteella hän edes pystyisi valitsemaan uskonsa?

Kun oletamme, ettei ihminen etukäteen totuutta tietäisi, niin millä hän voisi päätellä eri herätysliikkeiden, kirkon ja muiden kymmenien eri uskonsuuntien väliltä, mikä olisi lähinnä totuutta?

Väitän, ettei millään.

Ja syy on se, että tuollaiset uskonsuunnat eivät koskaan perustu mihinkään faktapohjaan, vaan liikkeen alullepanijoiden ja johtajien kulloinkin tärkeäksi kokemiin ideoihin, traumoihin, pelkoihin, toivoihin ja muihin tunnepohjaisiin seikkoihin, joihin he hakevat perustelunsa jälkikäteen raamatusta.

Eli kaikki herätysliikkeet ja muut uskonsuunnat ovat puhtaasti keksijöidensä aivojen tulosta aivan kuin maalarin maalaama taulu, eikä niistä siis voi valita järkiperusteilla ja faktapohjalta "sitä_oikeaa". Väitän, että päätöksensä uskoon tuleva joutuu tekemään tunnepohjalta, koska muita tapoja ei ole.
4114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minä en ainakaan ole valinnut millään tavoin, mutta Jumalaan uskon. Isä kun on Vapaakirkollinen, ei enää tee näitä, mutta joskus oli, ei vaatinut mitään kasteita eikä mitään.

Henkilökohtainen oma usko, enkä ole sitoutunut mihinkään ryhmään.

Äänestä

Uskonnon vahvuus onkin juuri uskossa. Ei todisteissa.

Äänestä

uskominen ei ole manipulatiivisesti johdettua, ohjattua, kuten voisi olla joku järkeen
ulkopuolisesti vaikuttava yrittäjä, henkilö, seurakunta tms. kuvitella Uskominen tulee enemmistönä sydämestä, ei pelkästään järjen tietoisuudesta. Se mihin ihmiset sitten sulautuvat omassa uskossaan on kulttuurien hienosäätöä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ikiateisti kirjoitti:

Fiksulla uskovalla on vakaumuksensa valinnassa tämä probleema:

Jos kuvitteellinen potentiaalinen uskova olisi uskonnollisesti kiinnostunut, mutta ei vielä uskossa ja lisäksi hän olisi harkitseva, ennakkoluuloton ja järkevä, eikä olisi sanallisesti manipuloitavissa, niin minkä perusteella hän edes pystyisi valitsemaan uskonsa?

Kun oletamme, ettei ihminen etukäteen totuutta tietäisi, niin millä hän voisi päätellä eri herätysliikkeiden, kirkon ja muiden kymmenien eri uskonsuuntien väliltä, mikä olisi lähinnä totuutta?

Väitän, ettei millään.

Ja syy on se, että tuollaiset uskonsuunnat eivät koskaan perustu mihinkään faktapohjaan, vaan liikkeen alullepanijoiden ja johtajien kulloinkin tärkeäksi kokemiin ideoihin, traumoihin, pelkoihin, toivoihin ja muihin tunnepohjaisiin seikkoihin, joihin he hakevat perustelunsa jälkikäteen raamatusta.

Eli kaikki herätysliikkeet ja muut uskonsuunnat ovat puhtaasti keksijöidensä aivojen tulosta aivan kuin maalarin maalaama taulu, eikä niistä siis voi valita järkiperusteilla ja faktapohjalta "sitä_oikeaa". Väitän, että päätöksensä uskoon tuleva joutuu tekemään tunnepohjalta, koska muita tapoja ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu