Mitä mormonilta vaaditaan, että pelastuu?
Pelastus?
naakija
2571
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Riippuu pitkälti siitä mitä pelastumisella tarkoittaa. Mormonithan, vastoin Raamattua, lupaavat jokseenkin kaikille ikuisen elämän alimmassa kirkkaudessa. Jos pelastumiseksi tulkitaan ainoastaan se korkein palkinto niin silloin sinne pääsevät vain mormonitemppelissä ikuiseen avioliittoon, mahdollisuuksien mukaan moniavioisesti vihityt, jotka ovat "kestäneet loppuun asti" mormoniopin kummallisuuksia.
Mormonikaste on otettava vastaan viimeistään kuoleman jälkeen.
Turust
Pelastuksella tarkoitetaan Pyhien kirjoitusten oppaan mukaan:
Pelastuminen sekä fyysisestä että hengellisestä kuolemasta. Kaikki ihmiset pelastuvat fyysisestä kuolemasta Jumalan armosta Jeesuksen Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen kautta. Samoin Jumalan armosta jokainen ihminen voi pelastua myös hengellisestä kuolemasta uskomalla Jeesukseen Kristukseen. Tämä usko ilmenee kuuliaisuudessa evankeliumin laeille ja toimituksille sekä Kristuksen palvelemisessa.
Pelastus- eli lunastussuunnitelmalla on Jeesuksen Kristuksen evankeliumin täyteys, jonka tarkoituksena on ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttaminen. Siihen kuuluu luominen, lankeemus ja sovitus sekä kaikki Jumalan antamat lait, toimitukset ja opit. Tämän suunnitelman ansiosta ihmisten on mahdollista saada korotus ja elää ikuisesti Jumalan kanssa (2. Nefi 2, 9). Tätä suunnitelmaa sanotaan pyhissä kirjoituksissa myös pelastussuunnitelmaksi, onnensuunnitelmaksi ja armonsuunnitelmaksi.
Tässä on evankeliumi tiiviisti:
Ap.t. 2
37 Kuullessaan tämän kaikki tunsivat piston sydämessään, ja he sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Veljet, mitä meidän pitää tehdä?" [Hepr. 4:12]
38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. [Matt. 3:11 ]
Pelastumme armosta parhaammekin tehtyämme, mutta emme ilman parannusta (kääntymystä) ja uskovana tehtyä kasteen liittoa (upotuskaste oikealla valtuudella). Lisäksi meidän on otettava vastaan Pyhä Henki kätten päällepanon kautta kuten alkukirkon aikanakin tehtiin:
Ap.t. 8
14 Kun Jerusalemissa olevat apostolit kuulivat samarialaisten ottaneen vastaan Jumalan sanan, he lähettivät Pietarin ja Johanneksen heidän luokseen.
15 Perille tultuaan nämä rukoilivat Samarian uskovien puolesta, että he saisivat Pyhän Hengen.
16 Henki näet ei ollut vielä laskeutunut kehenkään heistä; heidät oli ainoastaan kastettu Herran Jeesuksen nimeen. [Ap. t. 19:2]
17 Pietari ja Johannes panivat kätensä heidän päälleen, ja he saivat Pyhän Hengen. [Ap. t. 19:6]
Kun ihminen on ottanut evankeliumin vastaan, hänen tulee kestää loppuun asti.
>Kun ihminen on ottanut evankeliumin vastaan, hänen tulee kestää loppuun asti.
Riittääkö evankeliumin vastaanottaminen vai pitääkö uskoa Smithin oppiin ja tehdä sen mukaisia rituaaleja?
Mitä tarkoitat Smithin opilla? Jos tarkoitat Joseph Smithin kautta palautettua evankelimia, niin se on täsmälleen sama kuin Kristuksen antama evankeliumi. On turhaa koettaa mitätöidä sitä piirteillä, joita ei ole Raamatussa kuten temppeliin kuuluvilla asioilla. Evankeliumiin kuuluu myös sellaista, joka ei ole Raamatussa. Raamattu on koottu ihmisten päätöksin ja se on monin osin ristiriitainen. Raamattua kokoamassa ei ollut ainoatakaan valtuuksin varustettua apostolia. Luopumus alkuperäisestä organisaatiosta oli tapahtunut jo n. 300 vuotta aikaisemmin.
EI TODELLAKAAN ole sama!
Ei sinnepäinkään!
Pitääkö jälleen kerran luennoida niistä "pikku" eroista?!?!
EI TODELLAKAAN ole sama!
Ei sinnepäinkään!
Pitääkö jälleen kerran luennoida niistä "pikku" eroista?!?!
Suuret erot löytyvät aivan muista kirkoista. MAP-kirkossa on palautuksen ansiosta sellaista, joka on hävinnyt muista kirkoista. Kuitenkin Raamatussa viitataan ikään kuin sivumennen esim. kasteeseen kuolleiden puolesta. Se mainitaan esimerkkinä uskosta ylösnousemukseen. Paavali ei tuota menettelyä tuomitse. - Miksi ei muilla kirkoilla ole vastaavaa toimitusta?
EI TODELLAKAAN ole sama!
Ei sinnepäinkään!
Pitääkö jälleen kerran luennoida niistä "pikku" eroista?!?!
Ahaa. Käytitkin evankeliumista kaksoiskielistä nimitystä. Tarkoititkin siis Smithin oppia taika-alusvaatteineen ja polyteismeineen.
Olisihan se tosiaan pitänyt arvata, kun mainitsit pyhien kirjoitusten oppaan. Sehän on kaksoiskielen sanakirja.
Evankeliumin vastaanottamisella siis tarkoitat Smithin oppiin uskomista ja sen mukaan elämistä.
Olis helpompaa, jos käyttäisit tällä palstalla suomen kieltä, etkä mormonien kaksoiskieltä. Sovittaisiiko niin, että omilla hymistelypalstoillanne voitte käyttää kaksoiskieltänne, koska muut mormonit osaavat sitä käyttää sujuvasti.
Tällä suomi24-palstalla olisi syytä käyttää suomen kieltä. Tännehän tulee usein uusiakin palstan seuraajia, joilla ei ole mitään tietoa kaksoiskielestänne ja niistä merkityseroista, joita sillä on suomen kieleen verrattuna. Kun siis puhutaan evankeliumista, rajoitetaan se käsittämään ilosanomaa kristuskesta. Kun puhutaan Smithin opista, käytettäköön siitä sen omaa nimeä!
Kuules Tapani, kyllä se oikea Jeesus löytyy lähinnä esimerkiksi Veikko Hurstin lähimmäisenrakkaudesta eikä mistään amerikkalaisen Dollari"profeetan" omakeksimistä höpötyksistä tai hänen luoman bisnes"kirkon" taloudellisista pyrkimyksistä, prameista temppeleistä, ostoskeskuksista tai vaikkapa MAP-kirkon virallisista alusvaatteista!
Kyllä JÄMPTI ON NIIN!!!
Kuules Tapani, kyllä se oikea Jeesus löytyy lähinnä esimerkiksi Veikko Hurstin lähimmäisenrakkaudesta eikä mistään amerikkalaisen Dollari"profeetan" omakeksimistä höpötyksistä tai hänen luoman bisnes"kirkon" taloudellisista pyrkimyksistä, prameista temppeleistä, ostoskeskuksista tai vaikkapa MAP-kirkon virallisista alusvaatteista!
Kyllä JÄMPTI ON NIIN!!!
Kaksoiskielestä syyttäminen on falskia ja keksimällä keksittyä, kun muuta ei osata sanoa.
Mutta eihän evankeliumilla suomen kielessä tarkoiteta Smithin oppia!
Entä jos "Smithin opilla" ja evankeliumilla ei ole mitään eroa?
Tietenkin on. Smithän on keksinyt mm. taika-alusvaateoppinsa vasta 1800-luvulla. Evankeliumiin tuollaiset Smithin opit eivät tietenkään kuuluneet.
Tapani1 kirjoitti:
"Pelastuksella tarkoitetaan Pyhien kirjoitusten oppaan mukaan:
Pelastuminen sekä fyysisestä että hengellisestä kuolemasta. Kaikki ihmiset pelastuvat fyysisestä kuolemasta Jumalan armosta Jeesuksen Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen kautta. Samoin Jumalan armosta jokainen ihminen voi pelastua myös hengellisestä kuolemasta uskomalla Jeesukseen Kristukseen. Tämä usko ilmenee kuuliaisuudessa evankeliumin laeille ja toimituksille sekä Kristuksen palvelemisessa."
Mitä tarkoittaa, jotta pelastuu fyysisestä kuolemasta - kaikkihan me kuolemme ellei Jeesus tule sitä ennen takaisin?
Pelastus fyysisestä kuolemasta tarkoittaa sitä, että Kristus voitti kuoleman kaikkien puolesta. Kaikki ihmiset saavat ylösnousemuksen.
1. Kor. 15:22
Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,
Fyysinen kuolema ei ole kenenkään muun kuin Aadamin ja Eevan teon seurausta. Siksi Kristus voitti sen kaikkien puolesta. Pelastus henkilökohtaisten syntien seurauksista on ehdollinen ja vaatii evankeliumin vastaanottamisen. Ellemme sitä tee, niin joudumme itse kärsimään kaiken sen, minkä oikeudenmukaisuus kohdallamme vaatii. Menetämme myös mahdollisuuden muuten tarjolla oleviin siunauksiin korkeammissa kirkkauksissa.
Höpsis. Siitä lähtien kuin kasveja ja eläimiä on ollut olemassa, on myös ollut fyysinen kuolema!
Ja tarkoititko JÄLLEEN evankeliumilla Smithin oppia.
Jos et, silloin tarkoitata evankeliumin vastaanottajilla kaikkia kristittyjä.
Maapallon ikä on noin 4,6 miljardia vuotta ja elämän n 4miljardia vuotta ja kuolema tuli elämän mukana.Se on hyväntekijä ja elämän edellytys. Yli 97% kaikista eläneistä eläinlajeista oli kuollut sukupuuttoon jo ennen kuin ihmislajia edes oli . Olemme hyvin nuori tulokas.
Tapani1 kirjoitti:
"Pelastus fyysisestä kuolemasta tarkoittaa sitä, että Kristus voitti kuoleman kaikkien puolesta. Kaikki ihmiset saavat ylösnousemuksen.
1. Kor. 15:22
Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,
Fyysinen kuolema ei ole kenenkään muun kuin Aadamin ja Eevan teon seurausta. Siksi Kristus voitti sen kaikkien puolesta. Pelastus henkilökohtaisten syntien seurauksista on ehdollinen ja vaatii evankeliumin vastaanottamisen. Ellemme sitä tee, niin joudumme itse kärsimään kaiken sen, minkä oikeudenmukaisuus kohdallamme vaatii. Menetämme myös mahdollisuuden muuten tarjolla oleviin siunauksiin korkeammissa kirkkauksissa. "
Tapani, en ymmärrä vieläkään tätä. Käsitän näin, jotta ero Jumalasta eli jos ei ota Jeesuksen sovitustyötä henkilökohtaisesti vastaan on yhtä kuin hengellinen kuolema. Mutta fyysisen kuoleman käsitän tarkoittavan sitä, kun ihminen kuolee eli hänen kehonsa elintoiminnot lakkaavat ja sitten ihminen haudataan ja hänen ruumiinsa mätänee tai poltetaan. Mormonitkin ovat kuolleet tällä tavoin fyysisesti. vaikka ovatkin ottaneet vastaan oikealla valtuudella tehdyn kasteen yms.
Ylösnouseva ruumis ei ole samanlainen kuin kuoleman alainen ruumis. Sen elämä ei perustu vereen vaan johonkin muuhun, mitä emme vielä tiedä. Kun ihmisen henki ja kuolematon ruumis yhdistyvät, tulee ihmisestä kuolematon sielu. Henki ruumis = sielu.
Tapani1,
Tarkoitatko, jotta sitten aikanaan tulevaisuudessa kaikkien kuolleitten ruumiit nousevat ylös - kukin tuomittavaksi tekojensa mukaan esim. raamatun mukaan toisessa ylösnousemuksessa
Ilmestyskirja
20:4 Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.
20:5 Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus
20:12 Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
20:13 Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan
Nyt ymmärsit asian. Siitä on hyvä jatkaa.