Sixten Korkman

tuo talouspolitiikan nero, kertoi totuuden tänä aamuna ykkstvssä, holkeri ja kokoomus aiheutti hirvittävän laman Suomeen 90 luvulla. Kokoomus tuhosi Suomen, Kekkonen siitä varoitti elinaikanaan, ku Urkki kuoli, pääsi nämä Suomensyöjätvaltaan. Kaikki on nyt mennyttä!
486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kuustoista Korkkimies on ällöttävä wannabe rååtsalaishurri, joka on sekaantumassa millloin mihinkin asioihin.
Joutais jo kupsahtamaan koko paska pois haisemasta.

Äänestä
  • jaha, kokkare älähti, etkö kestä totuutta, kokoomus on tuhonnut Suomen.

    Äänestä

Tosiaan! Eikö noille swedupelleille ja wannabe sellaisille riittänyt vielä 500 vuoden Suomalaisten kusettaminen?
Heiluvat vieläkin niinkuin jotkut maailman omistajat täällä-

Pitäisiköhän ne lähettää sinne OIKEAAN kotimaahansa tutustumaan kulttuurinrikkauksien ihanuuksiin?

Rååtsihan sen mamuttelun tänne pohjoiseen alkoi ja hurrit niitä tänne meille haluaa, joten miksi eivät painu sinne swedupellelandiaan kuppa.kallen ja natsi-silvian hoiviin?

Äänestä

ETLA:n aikaisempi Toimitusjohtaja Sixten Korkman on lausunut oman päätelmänsä Suomen 90 luvun lamasta. Ja kyllä se vaan pitää paikkansa, sillä tuon ajan Pääministeri Holkeri oli ainoa kyllin vahva virkamies edustaja tuolle Kokoomuksen vallitsevalle käsitykselle että omaisuusveroa on hallittava Kokoomuksen taholta. Niin tällöin valtio menetti valtavan omaisuuden, joka olisi kuitenkin voitu hyödyntää nousukauden aikana paremminkin, kuin ikinä yksityisen hallinnan piirissä. Joten voidaan sanoa että yksityisten kapitalistien ahneus torjui valtiollisen omaisuusveron suorittamisen, ja hallussaan pitämä omaisuus ei kyennyt ylläpitämään valtiollisen taloutemme tasapainoa. Ja niin seurasi suhteellisen pieni 90 luvun lama suomessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Korkkimies-1 kirjoitti:

tuo talouspolitiikan nero, kertoi totuuden tänä aamuna ykkstvssä, holkeri ja kokoomus aiheutti hirvittävän laman Suomeen 90 luvulla. Kokoomus tuhosi Suomen, Kekkonen siitä varoitti elinaikanaan, ku Urkki kuoli, pääsi nämä Suomensyöjätvaltaan. Kaikki on nyt mennyttä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu