Rankaisemalla julkisesti Teuvo Hakkaraista Soini myöntää hallitsevansa rankalla piiskademokratialla.Kenttäväen keskuudessa kiertävä kapinakirje vaatii puolueen ytimeen ympätyn parasiittijärjestelmän purkamista.
Puolueessa on epädemokraattinen suosikkijärjestelmä,jonka myötä kansanedustajien tukemiseen ja kenttäväen koulutuksen tarkoitettuja rahavaroja surutta tuhlailee poliittiset loisijat.
Runsaissa rahavaroissa rypevien toistaitoisten hömppämarkkinamiesten mukanaolo puolueen julkikuvan päätöksenteossa kuvastaa juuri sitä oman osaamisen puutetta
joka on jo syönyt Soinin despotoiman puolueen mahdollisuudet uskottavan politiikan tekoon.
Tässä Teuvohakkarais uutisoinnissa ei pohjimmiltaan ole kyse Teuvon edesottamuksista,vaan Soinin omasta osaamattomuudesta ja saamattomuudesta uskottavan vaihtoehtopolitiikan tekemisestä tiukan paikan tullen.
On hyvä muistaa,ettei Teuvo ole ainoa julkisesti mokaileva persukansanedutaja.
Persuedustajien ja avustajien toilailevia edesottamuksia seuraillessa voi vain nauraa jytkytilin kuitanneelle Soinille,joka ahneuksissaan jätti kenttäväen tuuliajolle ja puolueensa vaille varteenotettavaa tukiverkostoa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012030315279750_uu.shtml
Soinihan sanoi äskettäin, että asiat pitää selvittää hänen kanssaan silmäkkäin eikä julkisuuden kautta. Miksi Soini itse käy nyt Hakkaraisen kimppuun median kautta eikä silmäkkäin??
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012021015187136_uu.shtml
Jos Soini olisi motivoitunut hoitamaan Perussuomalaisten toimintaan liittyviä epäkohtia, ei kritiikin esittäjän henkilöllisyydellä pitäisi olla mitään väliä. Mikäli kyse on faktoista, pitäisi keskittyä selittämään, miksi tilanne on mikä on ja mitä sille aiotaan tehdä. Jos taas väite ei pidä paikkaansa, Soinilla luulisi olevan joka tapauksessa riittävästi avustajia laatimaan asiallinen vastine.
Raution Tommi ei tuonut Timpalle tarpeeksi rahaa? On vain valtuutettu. Kansanedustajilla on persuissa aivan eri lait ja puoluesäännöt. Sellaista on elämä soinidiktatuurissa.
Tommin hätäteurastus tuo mukanansa uskottavuusongelman.Miten muutoin kuin rahantuojina Soini selittää Halla-ahon.Hirvisaaren ja muiden vihakiihotuspuheista tuomittujen mukanaolon puolueen paraatipaikoilla?