Ja olen osittain sinut sen kanssa.
Tiedän ettei minulla ole niitä miehen ihanteellisia ulkoisia olemuksia, olen pitkä ja laiha, jonkinlaiset lihaksiksi kutsuttavat lyötyy. Puhun paljon jos olen puhuakseni, mutta yleisesti olen hiljainen... Mutta se riippuu seurasta. En ole menevä mies, hiukan erakohko, viihdyn omissa oloissani mutta pidän ihmisten seurasta.
Kuulun siihen harvinaiseen ihmisryhmään joka on tietoisesti yksin, eikä se haittaa minua... valehtelen... kyllä se välillä ottaa päähään kun ei ole ketään kenelle puhua, ketään kenen kanssa viettää aikaa... Yksin nyhjöttää jossain sohvan nurkassa ja yrittää nauttia elokuvasta, kommentoida itsekseen sen tapahtumia.
Ai niin, ja en käytä alkoholia, itseaiheutettu kuoleman tuomio viimeisellekkin mahdollisuudelle edes jonkinlaiseen sosiaaliseen kanssa käymiseen.
Olen alkanut pikkuhiljaa uskomaan siihen että kiltit miehet jäävät toiseksi, siis tottakai tottahan se on jos on liian kiltti niin muut jyräävät ylitse. Mutta en ole sillä tavalla liian pehmeä ja hellämielinen, oikeastaan olen aika karu ja harmaa. Mutta olen luotettava ja rehellinen, se että pettäisin toisen luottamuksen olisi viimeinen asia mitä tekisin, minkäälaista anteeksi antoa en odota jos itse asiani sössin.
Ja olen työtön, sekin on suuri miinus. Eihän nyt työttömän kanssa voisi mitään vakavaa suhdetta ainakaan edes kuvitella. Pitää olla turvattu tulon lähde, ei kymmenen tonnia vuodessa riitä millään.
Onneksi se riittää yhdelle, ja ylikin... mutta...
Mutta ihmiset ovat pinnallisia, suurin osa. Sanokaa ihmeessä jos näin ei ole. Myönnän syyllistyväni siihen usein itsekkin. Se mitä näytän ulos päin ohittaa sen millainen olen sisältä... vaikka en minä kasvoiltani mikään ruma ole, ihan perus massaan katoava kaveri... söpöksikin on kerran haukuttu... vaikka en sitten tiedä onko söpö mies hyvä vai huono asia. Mutta en voi sano ettenkö arvostaisi kauneutta, etteikö se lisäisi kiinostustani toista ihmistä kohtaan. Mutta se on toissijaista, tärkeämpää on se millainen on. Luottamus, rehellisyys, toisen huomioonottaminen, kunnioitus niiden pitäisi olla tärkeämpiä. Mutta eivät ne ole, eiväthän?
Yksinäisiä on monensorttisia, on niitä ujoja pelokkaita jotka eivät uskalla kohdata ihmisiä. Hiljaisia meihiä ja naisia jotka eivät osaa sanoa oikeita sanoja oikealla hetkellä. Sitten on niitä jotka tulevat toimeen miltei kenen tahansa kanssa, ovat aina jossain seurassa mutta sitten kun kuolut tai työt loppuu ihmetellään himassa miksei ole ketään jonka kanssa voisi edes lähteä kävelemään.
Minä olen juuri tälläinen. Olen aina kuulunut johonkin porukkaan, niin kuoluissa, kuin töissäkin, minulla on ollut ystäviä. Mutta sitten kun jokin tälläinen on loppunut tiemme ovat eronneet lopullisesti. Vaikka on puhelinnumerot kännykässä ei sitä tule soitettua, sitä vaan tyytyy istumaan yksin koneella ja kirjoittelemaan suomi24 yksinäisyys palstalle.
Minä myönnän että vika on minussa itsessäni, tiedän sen, mutta tämä olen vain minä, yksi miljoonista.
Pahinta asiassa on ehkä se että kukaan ei oleta minun olevan yksinäinen, jotenkin kummallisesti minusta saadaa sellainen kuva että minulla on paljon kavereita, kun tulen niin hyvin toimeen ihmisten kanssa. Mutta ei... En kyllä sitä ikinä itsekkään myönnä, sanon että juu onhan noita kavereita.
Peräti yksi kappale, tapaamme ehkä kolme kertaa vuodessa. Hänen elämänsä on vienyt hänet aivan eri suuntaan kuin minut. Life happens..........
Onneksi kukaan ei ole vielä kuvitellut että minulla olisi tyttöystävä... voi olla ettei pokka enää siinä vaiheessa riittäisi valehtelemiseen.
Ja tätäkään tekstiä ei kukaan jaksa lukea... turhaan tuli tämäkin kirjoitettua.
Tiedän ettei minulla ole niitä miehen ihanteellisia ulkoisia olemuksia, olen pitkä ja laiha, jonkinlaiset lihaksiksi kutsuttavat lyötyy. Puhun paljon jos olen puhuakseni, mutta yleisesti olen hiljainen... Mutta se riippuu seurasta. En ole menevä mies, hiukan erakohko, viihdyn omissa oloissani mutta pidän ihmisten seurasta.
Kuulun siihen harvinaiseen ihmisryhmään joka on tietoisesti yksin, eikä se haittaa minua... valehtelen... kyllä se välillä ottaa päähään kun ei ole ketään kenelle puhua, ketään kenen kanssa viettää aikaa... Yksin nyhjöttää jossain sohvan nurkassa ja yrittää nauttia elokuvasta, kommentoida itsekseen sen tapahtumia.
Ai niin, ja en käytä alkoholia, itseaiheutettu kuoleman tuomio viimeisellekkin mahdollisuudelle edes jonkinlaiseen sosiaaliseen kanssa käymiseen.
Olen alkanut pikkuhiljaa uskomaan siihen että kiltit miehet jäävät toiseksi, siis tottakai tottahan se on jos on liian kiltti niin muut jyräävät ylitse. Mutta en ole sillä tavalla liian pehmeä ja hellämielinen, oikeastaan olen aika karu ja harmaa. Mutta olen luotettava ja rehellinen, se että pettäisin toisen luottamuksen olisi viimeinen asia mitä tekisin, minkäälaista anteeksi antoa en odota jos itse asiani sössin.
Ja olen työtön, sekin on suuri miinus. Eihän nyt työttömän kanssa voisi mitään vakavaa suhdetta ainakaan edes kuvitella. Pitää olla turvattu tulon lähde, ei kymmenen tonnia vuodessa riitä millään.
Onneksi se riittää yhdelle, ja ylikin... mutta...
Mutta ihmiset ovat pinnallisia, suurin osa. Sanokaa ihmeessä jos näin ei ole. Myönnän syyllistyväni siihen usein itsekkin. Se mitä näytän ulos päin ohittaa sen millainen olen sisältä... vaikka en minä kasvoiltani mikään ruma ole, ihan perus massaan katoava kaveri... söpöksikin on kerran haukuttu... vaikka en sitten tiedä onko söpö mies hyvä vai huono asia. Mutta en voi sano ettenkö arvostaisi kauneutta, etteikö se lisäisi kiinostustani toista ihmistä kohtaan. Mutta se on toissijaista, tärkeämpää on se millainen on. Luottamus, rehellisyys, toisen huomioonottaminen, kunnioitus niiden pitäisi olla tärkeämpiä. Mutta eivät ne ole, eiväthän?
Yksinäisiä on monensorttisia, on niitä ujoja pelokkaita jotka eivät uskalla kohdata ihmisiä. Hiljaisia meihiä ja naisia jotka eivät osaa sanoa oikeita sanoja oikealla hetkellä. Sitten on niitä jotka tulevat toimeen miltei kenen tahansa kanssa, ovat aina jossain seurassa mutta sitten kun kuolut tai työt loppuu ihmetellään himassa miksei ole ketään jonka kanssa voisi edes lähteä kävelemään.
Minä olen juuri tälläinen. Olen aina kuulunut johonkin porukkaan, niin kuoluissa, kuin töissäkin, minulla on ollut ystäviä. Mutta sitten kun jokin tälläinen on loppunut tiemme ovat eronneet lopullisesti. Vaikka on puhelinnumerot kännykässä ei sitä tule soitettua, sitä vaan tyytyy istumaan yksin koneella ja kirjoittelemaan suomi24 yksinäisyys palstalle.
Minä myönnän että vika on minussa itsessäni, tiedän sen, mutta tämä olen vain minä, yksi miljoonista.
Pahinta asiassa on ehkä se että kukaan ei oleta minun olevan yksinäinen, jotenkin kummallisesti minusta saadaa sellainen kuva että minulla on paljon kavereita, kun tulen niin hyvin toimeen ihmisten kanssa. Mutta ei... En kyllä sitä ikinä itsekkään myönnä, sanon että juu onhan noita kavereita.
Peräti yksi kappale, tapaamme ehkä kolme kertaa vuodessa. Hänen elämänsä on vienyt hänet aivan eri suuntaan kuin minut. Life happens..........
Onneksi kukaan ei ole vielä kuvitellut että minulla olisi tyttöystävä... voi olla ettei pokka enää siinä vaiheessa riittäisi valehtelemiseen.
Ja tätäkään tekstiä ei kukaan jaksa lukea... turhaan tuli tämäkin kirjoitettua.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Olen myös ns. "kiltti mies" ja yksin. Ja luulen että on parempi niin, jos ryhtyisin suhteeseen ja mahdollisesti avioituisin jonkun naisen kanssa niin luultavasti päätyisin ennen pitkää tossun alle.
Käytän melko paljon aikaa netissä lueskeluun, kommentointiin tms. sekä peleihin. Ehkä voisit löytää jonkinlaista sisältöä turhalle ajalle joistakin nettipeleistä joita on moneen makuun? Naisseuran hankinta kun on niin vaivalloista ja riskialtista puuhaa.
En ole niin kiltti että olisin tossutettavissa, siinä vaiheessa kääntäisin selkäni ja kävelisin ulos suhteesta. Ei se olisi enää sen arvoista.
Minäkin nuhjaan täällä netissä ihan liikaa.... ja keräilen elokuvia ja videopelejä. Sekin tosi mahtava lisä ihmissuhde CVhen. Siihen kun lisää tämän laihan ulkokuoren niin sehän suorastaan huutaa nörttiä... Vaikken sitä ole.
Voihan sitä aina alkaa harrastaa liikuntaa jos laihahko ulkonäkö alkaa liiaksi vaivaamaan.
Tosin rehellisesti sanottuna olen aina välilä itsekin yrittänyt alkaa liikkumaan enemmän mutta sitten se on vaan aina jotenkin jäänyt vähemmälle...
Harrastankin ainakin kävelyä ja ihan perus kotioloissa kuntoilua,epäsäännölisen säännöllisesti kylläkin, motivaatiota olsii ehkä enemmän jos olisi seuraa, salille en kehtaa lähteä. Mutta ei laihuus itseä haittaa, se vain muuttaa muiden suhtautumista.Ei siinä muuta vikaa ole.
Jotenkin minusta tuntuu, että minä (nainen) en ole mennyt naimisiin sen takia, että olisin tossun alla. Kaikki sisarukseni ovat. Näyttää olevan meillä sukuvika.
"Eksyin" tänne palstalle. En tällä hetkellä tunne itseäni yksinäiseksi. Vuosia sitten tunsin enemmän ja saatoin useammin olla lukemassa kirjoituksia. Nyt tunnen hetkittäin vain yksinäisyyttä.
Mutta syy, koska aloin kirjoittamaan on, että vaikutat ihan mukavalta ihmiseltä. Kanssasi olisi varmasti mukava jutella ja viettää aikaa. Ehkä, kun vain tarttuisit puhelimeen ja soittaisit jollekin vanhalle koulu- tai työkaverille. Voi olla, että hekin ajattelevat sinut ja joku voi olla samanlaisessa elämäntilanteessa, että kaipaa seuraa. Jonkun pitäisi vain tehdä se aloite. Ja se voisit olla sinä :)
Sitä yritän myös olla, kaikiia kohtaan hyvä ja ystävällinen.
Haluaisin olla sosiaalisempi mitä vähäinen ulospäinsuuntautunut hapitukseni antaa ymmärtää, ja haluaisin todella keskustella mutta vaivaannuttava hiljaisuus saa minutkin hiljenemään. Tilanne pitäisi olla aluasta asti sellainen molemmin puolinen sykrooninen... jotain.... Ô.o
Mutta siinäpä se, pitäisi tehdä aloite, pitäisi tarttua siihen puhelimeen ja soittaa. Mutta tuleeko niin tehtyä, ei. Se on tämä melko perus ajattelu malli, en minä kun ei ne muutkaan.
-> ap
Luin teksitis ja olet siinä ihan oikeassa että vika on oman pönttösi sisällä, teet vankilan itsellesi ihan itse. Ole kuitenkin varovainen avaimien suhteen.
"teet vankilan itsellesi ihan itse."
Millä tavalla? Silläkö, että hän massoista poiketen käyttää aivojaan muuhunkin kuin valmiiksi laadittujen kaavojen noudattamiseen?
18 on oikeassa, olen tehnyt vankilan itselleni. Se olisi helpompaa mennä valtavirran mukana ja seurata noita valmiita kaavoja joiden mukaan monet elävät peläten juuri sitä että muuten he eivät kuuluisi joukkoon, helpompaa vain hyväksyä asiat sellaisina kuin ne ovat tyytyä vastaukseen, kun se nyt vaan on niin.
Oli ihminen sitten millainen tahansa aina on mahdollista että omat ominaisuudet, ne hyvätkin, kääntyvät itseään vastaan.
Sinähän olet oivaltanut, että olisi helpompaa mennä massan mukana, mutta et kuitenkaan tee niin. Onko yksinäisys sinulle ongelma, vai haluatko olla yksin? Olet oikeassa siinä, että valtaosa ihmisistä on pinnallisia, joillekin se on vain tapa peittää "sisin". Luettelet paljon hyviä ominaisuuksia; luotettava, rehellinen, toisen huomioon ottaminen jne. ne todella ovat tärkeitä, mutta valitettavasti ei tämäpäivän juttuja monenkaan mielestä. Ehkäpä jonain päivänä kuitenkin kohtaat jonkun, jolle "oikeat elämänarvot" ovat auenneet pintaa syvemmältä. Kuten nikitöntön tuossa edellä kirjoitti; vaikutat ihan mukavalta ihmiseltä, olen samaa mieltä.
En pysty menemään massan mukana enää vaikka haluaisinkin, enää siitä ei tulisi mitään. Olisi pitänyt kasvaa siihen sen sijaan että alkaa ajattelemaan sen suuremmin asioita.
Mutta yksinäisyys ei ole mikään ongelma, pystyn tutustumaan ihmisiin, pystyn olemaan muiden seurassa, mutta en ole... Miksi? Tiedän kyllä miksi, mutta sitä on hankala selittää. Se ei ole sosiaalista pelkoa tai epävarmuutta.
Minäkin peitän sisinpäni, annan itsestäni hyvän kuvan joka on todellinen mutta jonka taakse kätkeytyy se ettei todellisuudessa oli sosiaaliselta statukseltani sitä mitä annan ymmärtää.
Kiitos.
"18 on oikeassa, olen tehnyt vankilan itselleni."
Olet tehnyt vankilan itsellesi ainoastaan jos asiaa tarkastellaan massojen näkökulmasta. Jostain toisesta näkökulmasta olet enemmän vapaa kuin massat.
On mielestäni paradoksaalista ja erittäin kummallista, että siitä huolimatta, että et kuulu massaan, ajattelet (niin kuin myös nimimerkki 18) omasta tilanteestasi niin kuin massaihminen ajattelisi.
Ehkä ihminen ei koskaan täysin pysty irtaantumaan massa-ajattelusta. Se ihmiselle niin luontainen kysymys "Mitä ne muut ajattelevat?" luikertelee yksinäisimmänkin friikin mieleen ja määrittelee hänen minäkuvansa.
Miksi en ajattelisi omasta tilanteestani kuten massaihminen, kuten jo pelkästään otsikossa sanon tiedostan oman vajaavaisuuteni, pystyn katselemaan itseäni ulkopuolisen näkökulmasta, etsimään syyt asioille jotka ovat tehneet minusta sen mikä nyt olen.
Miten muuten voisin edes ajatella? Miten massaan kuulumattoman kuuluisi ajatella?
Ei minun massaan kuulumattomuuttani huomaa jollei minua todella tunne, päälisin puolin olen kuin kukatahansa massaan katoava perus kaveri jonka olemus ei herätä sen suurempaa mielenkiintoa. Ja aina voi esittää olevansa samaa mieltä valtavirran kanssa.... Ei sitä kukaan huomaa.
Massa-ajattelusta voi irtautua, mutta massa vie mukanaa halusi sitä tai ei, sen kanssa on vain opittava elämään.
Niinpä, massasta irtautumisella on hintansa, kun "salkkarielämä" ei tunnu elämisen arvoiselta on elettävä omillaan, voi olla että kohtaa jonkun vastaavan jonka kanssa jutut natsaa yhteen, tai sitten ei.
Mutta todennäköisyys sille että elelee yksikseen on huomattavasti suurempi kuin normaalilla onnen ostavalla kulutussopulilla, yksinkertaisesti siksi että näitä massasopuleita on vain niin paljon enemmän.
Läntinen kulutusyhteiskunta ei pyörisi viikkoakaan ilman tätä kulutusmassaa.
"Miksi en ajattelisi omasta tilanteestani kuten massaihminen, kuten jo pelkästään otsikossa sanon tiedostan oman vajaavaisuuteni, pystyn katselemaan itseäni ulkopuolisen näkökulmasta, etsimään syyt asioille jotka ovat tehneet minusta sen mikä nyt olen.
Miten muuten voisin edes ajatella? Miten massaan kuulumattoman kuuluisi ajatella?"
Tämän perusteella on pakko todeta, että et taidakaan olla niin älykäs ja syvällinen kuin oletin. Joten turhaan kai yritän järkeä takoa.
Totea vain, sehän ei mitään muuta.... Mutta voit myös valaista minua enemmän ja vastata kysymyksiini, tao sitä järkeä päähäni.
En ajattele kuten massaihminen, en käyttäydy kuten massaihminen.... Mutta en kyllä nyt ymmärrä miten minun pitäisi omaan tilanteeseeni sitten suhtautua?
Olen nyt lukenut aiempaa viestiä yhä uudelleen ja uudelleen, mutta en pysty vastaamaan siihen millään muulla tavalla kuin olen jo vastannut.
Mitä todennäköisemmin olet siis fiksumpi ja syvällisempi kuin minä.
Massan mukana voi mennä vaikkei siihen kuuluisikaan.
Elämä on kuin laiva missä on erilaisia matkustajia,
ykkösluokassa on motivoituneita ja kyydistä nauttivia,
kakkosluokassa mennään perille,
kolmosluokassa ollaan matkalla jostain pakon sanelemasta syystä
ja ruumassa on vankisellit joitten matkustajat olisivat mielellään jossain muualla mutta eivät olosuheteista johtuen voi olla.
Elämän laiva kuitenkin seilaa määränpäähän mistä jokainen uskonsa mukaisesti jatkaa eteenpäin.
sitoutuvaa parisuhdetyyppiä. Osalla on niin, että läheiseksi tulee vain ne joiden kanssa on päivittäin tekemisissä, eli oma perhe/ aviopuoliso, jonka kanssa sitten onkin kuin paita ja peppu. Et ole vain löytänyt omaa naista vielä, syvällistä sellaista. Monet on nykyään pintaliitäjiä ja seurapiirihaita. Erakohkoille se ei sovi. Voi olla hankalaa löytää sopivaa elämänkumppania. Ulkonäkökeskeiset ihmiset jäävät monesti etäisiksi myös parisuhteissa.
Entisillä ystävillä on kiire omien perheiden ja työn kanssa. Yhteinen harrastus voi olla hyvä tapa tavata ihmisiä ja kavereita säännöllisesti.