Me voitimme, Venäjä voitti, Putin voitti rehelliset vaalit!
Minäkin kävin t-kadulla morjestamassa mutanttituttaviani, on pojilla lokoisat olot, kohottelimme päivän mittaan voiton maljoja, kävimme monta kertaa porukalla äänestämässäkin Putinia rehellisissä vaaleissa. Tosi reilut vaalit, minultakaan ei mitään turhia kyselty.
Minäkin kävin t-kadulla morjestamassa mutanttituttaviani, on pojilla lokoisat olot, kohottelimme päivän mittaan voiton maljoja, kävimme monta kertaa porukalla äänestämässäkin Putinia rehellisissä vaaleissa. Tosi reilut vaalit, minultakaan ei mitään turhia kyselty.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minun ei tarvitse Bäckmanin tavoin teeskennellä, ettei Venäjän vaaleissa olisi jälleen esiintynyt vilppiä, mutta sen osuus vaalitulokseen lienee ollut vähäisempi kuin duumavaaleissa eli tässä tapauksessa korkeintaan muutaman prosenttiyksikön luokkaa. Miksi ylivoimaisen suosittu Putin vaivautuisi turhan päiten parantelemaan jo muutenkin hyviä kannatuslukemiaan? Hänellä ei ole hätää. Venäläiset tuntevat Putinin ja Putin tuntee venäläiset. Mitkään ulkomaiden masinoimat yritykset kylvää juopaa Putinin ja Venäjän kansan välille eivät tule onnistumaan niin kauan kuin Putin seisoo vartiopaikallaan. Ja liian hyvässä muistissa Venäjällä on se sekasorron ja alennuksen aika, joka Venäjän oli kärsittävä lävitse kun Venäjää viimeksi johtivat länsimaiden hyväksymät miehet. Sihen helvettiin ei venäläinen tahdo palata.
Venäjällä on kaksi oppositiota, todellinen ja kuviteltu. Jälkimmäisellä on kannatusta ainoastaan lännen propagandan luomassa virtuaalitodellisuudessa. Kommunisteilla ja nationalisteilla on Venäjällä todellista kannatusta ja uskottavuutta, liberaaleilla ei laisinkaan. Venäjällä liberaaleille nauretaan. Vain lännessä heidät otetaan vakavasti. Mitä kommunisteihin ja nationalisteihin tulee, on luonnollisesti Suomenkin etu, ettei kumpikaan ryhmä pääse Venäjällä valtaan. Ketkä Venäjällä kannattavat kommunismin rikosten kieltämistä? Ei Putin, vaan kommunistit. Ketkä venäjällä kannattavat suurvenäläistä imperialismia? Ei Putin, vaan nationalistit. Putin Venäjä on se Venäjä, jonka kanssa Suomen on helpointa tulla toimeen. Kyllä Sauli Niinistökin sen ymmärtää. Tai jos ei ymmärrä, hän ei ymmärrä mistään mitään.
Venäjän puoleisesta Karjalasta olen ajat sitten sanottavani sanonut. Mitä enemmän Suomi lähentyy Venäjää, sitä enemmän rajantakainen Karjala lähentyy Suomea. Ja päinvastoin. Valinta on Suomen. Suomi voi upota lännen mukana, tai liittyä osaksi kasvavaa, vahvistuvaa, yhdentyvää Euraasiaa, 21. vuosisadan uutta geopoliittista suurmahtia, jonka Putin on neuvonantajineen visioinut ja jota hän voi nyt Venäjän presidenttinä ryhtyä rakentamaan. Ei ole totta, että Bismarckin ja Stolypinin tasoiset valtiomiehet ja geopolitiikan ymmärtäjät olisivat kuolleet sukupuuttoon maailmasta. Heitä ei vain löydy lännestä. Sääliksi käy Amerikkaa ja Eurooppaa - niillä ei ole omaa Putinia, ei ainuttakaan.